Lue keskustelun säännöt.
Olipa kerran elämä... vai onko se nyt?
08.04.2006 |
Että osaakin ihmisellä olla taas typerä olo. Pienestä pitäen olen tiennyt, mitä elämältä haluan ja mitä tavoitteita itselleni asetan. Määrätietoisesti olen edennyt suunnitelmissani ja saavuttanut kaiken haluamani. On ammatti ja ura, on talo ja onnellinen avioliitto, on kolme lasta, joista vanhin melkein kymmenen ja nuorinkin jo neljä.
Asiat ovat hyvin, mutta se mikä tässä minua harmittaa on se, että ikätoverini alkavat vasta hankkia lapsia, menevät naimisiin ja suunnittelevat talon ostoa tai rakentamista. Useimmat heistä ovat valmistuneet vasta viime vuosina ja urahuippu on vielä kaukana edessä. Jonkinlainen kademieli iskee, kun muistelen aikaa, jolloin itse tein nuo samat asiat. Kaipaan vauva-aikoja, häiden edeltämää suunnittelua ja joka sunnuntaisia asuntoesittelyjä. Tuntuu, ettei ole mitään tavoiteltavaa. Olen toki onnellinen, mutta jostain syystä en osaa vain nauttia tästä hetkestä. Ihan kuin elämästäni puuttuisi sisältö täysin.
Onko kukaan muu kohdannut tälläisiä ongelmia, vai meneekö tämäkin sinne kolmenkympin kriisin piikkiin? (Tosin siihenkin on vielä pari vuotta aikaa.)
Kommentit (4)
Ja kasvaahan ne kaikki vauvat enemmin tai myöhemmin isoiksi. Ehkä tää sitten on sitä ikäkriisiä, hyvä huomata, että jollain muullakin on ollut. Vertaistukea ei oikein tunnu löytyvän näihin ongelmiin tuttavapiiristä, kun kaikkien muiden elämäntilanne on niin erilainen. Vauvoja on vasta tulollaan ja ne harvat teiniäitivanhemmat, jotka saivat lapsensa samaan aikaan kuin minä, elävät jotain menovaihetta ja leijuvat eteenpäin vailla minkäänlaisia päämääriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloita uusi harrastus, aloita opiskelu, matkustele, kehitä itsellesi jokin uusi projekti esim. kodin uudelleen sisustus.
Lue kirjoja, harrasta lasten kanssa erilaisia juttuja. Tapaa paljon ystäviäsi.
Tai hanki salarakas:)
Tai hanki salarakas:)
Toisaalta, sittenpä olisi taas tavoiteltavaa, kun yrittäisi saada rikkinäistä avioliittoa taas kuntoon.
mulla alkoi kans pari vuotta sitten...nyt oon siis " tasainen" 30v ;)
pohdiskelin mm näitä " onko mun elämä tässä? oonko saavuttanut sen minkä haaveilin? onko toi mies jonka haluan elää elämäni?"
Hyvä että oot kuitenkin tyytyväinen, mua ottaa väliin päähän että menin niin nuorena naimisiin enkä kiertänyt maailmaa niin paljon kun suunnittelin. Lapset tosin tein nuorena, hyvä sinänsä, en jaksais enää yövalvomisia :D