Parisuhdetta takana 2,5 vuotta ja koko homma tökkii pahemman kerran

Tuossa vaiheessa kyllä oli oman mieheni kanssa vielä täys alkuhuuma päällä! Nyt vuosia jo reilut kymmenen kasassa, mutta noin latteaa ei vielä ole ollut kertaakaan.



En nyt väitä, ettei mies olisi sinulle oikea...Ehkä olet itsekin luonteeltasi tasaisempi ihminen. Mutta silti kyllä suhteessa täytyy olla enemmän hellyyttä, intohimoa ja rakkautta kuin esim. veljen ja siskon välillä.

Erona vain se, että mies kyllä kertoo tunteistaan ja haluaa olla kanssani, minulle vain on tullut jokin myöhäinen sitoutumiskammo ja vapauden menetykset kauhu, vaikka lapsikin jo on :)

Vierailija:

Tuossa vaiheessa kyllä oli oman mieheni kanssa vielä täys alkuhuuma päällä! Nyt vuosia jo reilut kymmenen kasassa, mutta noin latteaa ei vielä ole ollut kertaakaan.

En nyt väitä, ettei mies olisi sinulle oikea...Ehkä olet itsekin luonteeltasi tasaisempi ihminen. Mutta silti kyllä suhteessa täytyy olla enemmän hellyyttä, intohimoa ja rakkautta kuin esim. veljen ja siskon välillä.

Mä en ole kovinkaan tasainen luonne ja olen kova pohtimaan asioita, ja varsinkin ihmissuhdeasioita. Lisäksi mulla on taustani takia kovin huono itsetunto ja kova tarve miellyttää muita. Käyn kyllä psykologilla puhumassa näistä asioista, ja olen oppinut tulkitsemaan omaa käytöstäni paremmin. Ja herranjesta, onhan meillä enemmän " kuin veljen ja siskon välillä" , ei tää mitään platonista rakkautta ole.

Mitään vapaudenkaipuuta mulla ei ole. Parisuhde on mulle " oikea tapa elää" .

Luulen, että suuri osa ongelmasta johtuu miehen puhumattomuudesta ja toisaalta mun epävarmuudesta ja varsinkin niiden yhdistelmästä. Hemmetti kun sais ton miehen avautumaan ja oppisin luottamaan paremmin sen tunteisiin!

ap

Miehille sana rakkaus merkitsee usein lähinnä sitä tuttua turvallista suhdetta, ei mitään erityisiä väristyksiä tai järistyksiä. Heille rakkautta on se, että he keittävät kahvia sinullekin tai tekevät sinulle leivän pyytämättä työpäiväsi jälkeen tai se että he ostavat kaupasta sinun lempparimehua. Naiselle rakkaus on yhtä kuin kaikki romanttiset eleet, kynttilät, romanttinen musiikki, rakastelu, lusikka-asennossa nukkuminen jne.

Minulla on 2 pitkää suhdetta, joista ensimmäisessä arki tuli vastaan 1 vuoden jälkeen melko pian yhteenmuutettuamme. Sen jälkeen pieniä ärsyttäviä piirteitä tuli esiin päivittäin ja pian pienet ärsyttävät piirteet muuttuivat isoiksi ärsyttäviksi piirteiksi ja riidat ilmaantuivat. Näin kävi sen väärän kanssa ja suhteemme jatkui peräti 6 vuotta.

Sen oikean tavattuani tiesin heti alusta alkaen että hän on juuri SE. Vuoden suhteen jälkeen olin edelleen vastarakastunut ja onneni kukkuloilla. Toisen vuoden jälkeen (asuttuamme yhdessäkin jo lähes 2v) huomasin edelleen olevani kuin vastarakastunut, samoin kolmannen vuoden jälkeen.

Nyt 5v seurusteltuamme olen edelleen umpirakastunut mieheeni. Rakkauteni häneen syvenee edelleen, mutta arki on koittanut tottakai. Riitelemme erittäin harvoin ja tiedän että mieheni rakastaa minua, vaikkei hän sitä oikeastaan koskaan enää sano. Mieheni kuuluu niihin jotka eivät osaa kertoa tunteistaan, sen sijaan hän näyttää tunteensa teoillaan. Pienillä ihanilla teoillaan.

Vierailija:

Mies ärsyttää. Mietin jatkuvasti, onko hän se oikea (vaikken yhteen oikeaan uskokaan). Mietin, rakastaako mies mua oikeasti, sillä hän osoittaa tunteitaan melko vähän. Pohdin, haluanko olla loppuelämäni tuon kanssa - toisaalta, haluaako mies olla mun kanssa. Kihloista tms. ei olla puhuttu.

Lisäksi vauvakuume vaivaa mua, ei miestä. Nyt ei ole vauvalle sopiva aika, muttan kun mies ei edes suostu puhumaan asiasta. En siis tiedä, mitä hän asiasta ajattelee.

Mies on fiksu, rakas, ihana, kohtelias... Mutta onko se rakkaus tällaista?

Kuinka olette päässeet suhteen arkipäiväistymisestä ohi? Vai onko tuo mies sittenkin väärä? Mistä sen tietää?

No meillä parisuhde on toimiva sisko ja sen veli.. Paitti et me harrastetaan seksiä, siis ei veljen kans! :)



Kun puhalletaan yhteen hiileen ja tehdään semmosia juttuja joista toinen tykkää ja arvostaa niin molemmat saa mitä toivoo ja haluaa.



Välillä mää oikein saan semmosia mielettömiä hyvän olon tunteita! Oon pakahtua ilosta; on oma koti jota rakennellaan ja puuhaillaan, on lapsia ja suunnitellaan niitä lisää. Siis kun mulla on nyt se mitä mää oon toivonu..



Aina tää ei ollu tällästä! Mää puhun sitä kahden vuoden kriisinä koska oon törmänny siihen et ainakin mun tuttavapiirissä se iskee sillon.. ;)

Kun se alkuhuuma menee niin alkaa huomaan et miehellä hei tosiaan kasvaa finnejä pyllyssä tai et se ei koskaan pese käsiään pissaamisen jälkeen..

Kun eka vuosi menee sylissä istuen ei näe toisen " vikoja" tai niitä ei näe niin pahoina! Vuoden verran ihminen jaksaa olla toiselle mukava mutta sitten on vaan kiva istua viereen sohvalle ja pierasta kunnolla ja kuuluvasti ja kaivaa räkää nenästä ja syödä sitä kun katselee uutisia.



Musta toi kahden vuoden kriisi on ihan yhtä kova juttu kuin sanotaan että naimisiinmeno tai taloon muuttaminen on! No, me muutettiin kivuttomasti taloon mutta ollaan oltu seittemän vuotta susipari et naimisiinmeno voi kaataa tän liiton! :))



Mää en ainakaan osaa rakastaa joka päivä tai ees kerran kuussa miestä niinkuin alkuaikoina.. Mutta toisaalta, mää rakastan tätä finnipyllyäni joka 3 vuotta sano ei vauvalle. Nyt kun toka vauva syntyi niin kehui ettei tajua miten on mitään syytä sanonu vauvan esteeksi

-koska mikään syy ei oo niin hyvä! ---NO HALOO!! Siis kyllähän mää sen tiesin, mutta annoin miehen kasvaa isyyteen enkä vaihtanu sitä toiseen, vaikka välillä mieli teki.



Jos toinen on semmonen ettei se osaa sanoa niin se on sen luonto. Ei välttämättä paha asia koska kyllä sää opit sitä miestä lukemaan ja vanhana mummona teijän ei tartte enää puhua kun teillä on semmonen telepaattinen yhteys, no ei vaiskaan..



Voi olla että teillä on vaan antennit nyt alussa viritetty eri taajuudelle ja pelkäätte että ei viitti sanoa kun toinen voi loukkaantua tai ties mitä.



Pääasia parisuhteessa on musta että toiseen luottaa, sitä rakastaa ja kunnioittaa. Puhuminen on vaikee laji kun katsoo kumppania kahen vuoden jälkeen -puhumattakaan että sitä vielä kuuntelis..

Jäisikö ikuinen ikävä vai unohtaisitko nopeasti?