Onko normaalia etta 4 vuoden jalkeen ollaan edelleen miehen kanssa kun vastarakastuneet? Riitojakin on ollut ihan satunnaisesti.

Eikä senkään jälkeen paljoa muuttunut, mutta tuo neljä vuotta olimme todella symbioosissa.



Luulen, että suurin arkipäivästymisen tekijä on lapset. Ymmärtääkseni siihen katkeaa symbioosi viimeistään.

Eikun kiva teidän puolesta, onneksi olkoon :)

käy salaa päiväkahveilla ja öisin myrkyttää naapuruston kissoja. Ei kai sulla vaan oo henkivakuutusta? Neuvoisin sua ottamaan heti yhteyttä lähimpään turvakotiin.

Mutta kyllä rakastumishormoonit pitäis laantua siinä kahdessa vuodessa. Pidempää tykitystä ei kenenenkään elimistö kestä.



Mutta kiva, että teillä on aikaa loikoilla kahdestaan. Niin mekin tehtiin ennen lapsia..



Mutta lapsia kandee siitä huolimatta tehdä, ne tekee elämästä omalla tavallaan ihanaa!



:)

Meilläkin oli miehen kanssa juuri tuollaista ennen esikoisen syntymää. Kiireetöntä ja helppoa elämää, siinä oli mukava nauttia toisen seurasta. Saattoi tehdä juuri sitä mitä huvitti silloin kun huvitti! Ei ollut väsynyt, ei tarvinnut jakaa toisen huomiota lasten kanssa.

Nyt kun yksi lapsi on talossa ja toinen tulossa on elämä hiukan hektisempää. Ei ole aikaan vain nauttia toinen toistaan. Pinna kireällä uhmiksen kanssa. Väsyttää.

Silti rakastetaan ja ollaan aina yhdessä. Vielä mekin päästään tuohon tilanteeseen takaisin, sitten kun lapset on isompia :)

t.3

Vierailija:

Eikä senkään jälkeen paljoa muuttunut, mutta tuo neljä vuotta olimme todella symbioosissa.

Luulen, että suurin arkipäivästymisen tekijä on lapset. Ymmärtääkseni siihen katkeaa symbioosi viimeistään.

Miltähän elämä sitten tuntuu, jos tämä seesteisyys loppuu? Toivoisin että tästä tietty voisi päätellä, että meillä kriiseissäkin menisi melko yhteishenkisesti kun suhde tuntuu olevan varmalla pohjalla, mutta eihän sitä tiedä...



ap

ja nyt kun muistelen niin aikalailla juuri nelisen vuotta oli tuollaista ap:n kuvailemaa, sitten alkoi arki, johon toki siihenkin kuuluu nousunsa ja laskunsa. :)

Meillä kesällä tulee 10v täyteen ja vieläkin ollaan ihan kuin vastarakastuneita ja hyvin onnelisia. Ei oikeen osata riidellä. Kaikki on jotenkin niin ihanaa, ellei jopa täydellistäkin :)



Suhde on kestänyt eri maissa asumista (yhdessä ja erikseen), talon rakennus urakan, 3 alle 4,5v lasta (joista yksi aikalailla sairas). Tuntuu, ettei meitä oikeen mikään hetkauta ja eikä se paha ja pelottava arki tule vastaan.



Mutta onnea AP:lle, jos tällainen hyvä fiilis teilläkin vieläkin on :)

Yhdessä ollaan oltu jo ties kuinka kauan:) Lapsia on 3, joista vanhin 8-vuotias. Sielunkumppaneita ollaan, näin ollaan todettu:)

Erilaista toki siihen verrattuna kun oltiin vain kaksin. Mutta vaikka lapsi imeekin mehut niin kyllä se antaakin NIIN paljon. Ja hyvä suhde kestää kyllä pikkulapsiajan vaikeudet ja väsymyksen. Se on ohimenevää.

t. 3

Vierailija:

Miltähän elämä sitten tuntuu, jos tämä seesteisyys loppuu? Toivoisin että tästä tietty voisi päätellä, että meillä kriiseissäkin menisi melko yhteishenkisesti kun suhde tuntuu olevan varmalla pohjalla, mutta eihän sitä tiedä...

ap

lapsiakin on siunaantunut 3, en usko että lasten saaminen vaikuttaa tähän juurikaan - varsinkin, jos ollaan asennoiduttu lapsivaiheeseenkin oikein.

Tuo pelko oli meilläkin esteenä sille, että olimme yhdessä liki 10 v ennenkuin ryhdyimme lapsentekoon. En halunnut, että mikään muuttuu...

Fakta on kuitenkin, että elämä muuttuu ajan myötä, oli niitä lapsia tai ei. Koska ihminen muuttuu - kun teille molemmille tulee ensin se kolmenkympin, sitten neljänkympin kriisi, niin kyllä se vaikuttaa suhteeseenkin.





5

Vasta nyt oon tajunnut, että mies voi olla myös hyvä ellei paras ystäväkin. En ole koskaan tuntenut kenenkään seurustelukumppanin kanssa tällaista henkistä läheisyyttä ja ymmärrystä.



Ihanata pääsiäisen aikaa kaikkiin koteihin ja kaikkiin parisuhteisiin!



Ap

silloin oikeastaan tuli ensimmäinen iso kriisi suhteessa. Tätä ennen oli varmaan pientä riitaa ja jokunen vähän isompi. Tuo kriisi kyllä yllätti täysin ja avasi silmiä puolison suhteen, ero oli hyvin lähellä.



Kannattaa kuitenkin nyt jo miettiä hieman teidän parisuhdetta, millaisia ihmisiä olette, miten hoidatte ristiriitoja, millaisia valtasuhteita on, alistuuko jompikumpi ja toinen saa päättää asioista enemmän jne.



Välillä on tuntunut, että minä varmaan alistuin jotenkin alitajuisesti suhteessamme silloin kun kaikki meni vielä hyvin ja miehellä oli ikään kuin valta. Nyttemmin en ehkä enää ajattele niin, kyllä meillä paljon kompromissejakin tehtiin.



Kotityöt ja niiden jakaminen oli meillä olennaista. minä olin aikaansaavana ihmisenä hoitanut niitä vahingossa enemmän, myös elämäntilanteet olivat olleet sellaiset, että luonnollisesti hoidin niitä enemmän ollessani kotona. Lapsen syntyä kotipalvelu ei toiminutkaan enää ja miehen oli yhtä aikaa kasvettava sekä isäksi että hoitamaan arkiset työt ja miehen näkökulmasta tämä ylipäätään oli hirveän epäreilua. kotityöthän ovat pääosin näkymättömiä jos niitä ei itse tee eli asiat vain tapahtuu ja sitten vi***aa kun ne ei tapahdukaan.



Lapsen synnyttyä valtasuhteita vääristi vielä sellainen seikka, että mies alkoi roikkumaan vanhemmissaan ja päästi heidät hoitamaan meidän asioita. Kolmas iso kasvunpaikka miehelle tuolloin oli kasvaa eroo vanhemmistaan.



Pidän silti ehkä parempana sitä, että meni näinkin monta vuotta hyvin. Itse en varmaan uskaltaisi jäädä suhteeseen, jossa alku on oikein myrskyisää, vaikka toiset kehuvat näitäkin suhteita. Kriisejähän parisuhteeseen tulee aina, toisilla hyvin aikaisin ja toisilla paljonpaljon myöhemmin.. Lapsen syntymä ei kyllä ole kaikista paras aika kriisille, mutta minkäs sille voi..

sitä ei meillä ole ollut enkä tiedä onko oikein vieläkään. Uskon, että jos puolisot ovat hyvin läheisiä, puhuvat paljon ja kaikista asioista kriisejä on vähemmän eikä silloin toinen niitä ainakaan aiheuta, siksi ettei ymmärtäisi että jokin asia voi loukata puolisoa..



vasta viime aikoina miehelleni on paljastanut sellainen idea, että parisuhde ja perhe on tiimi. Hän on hyvin kilpailuhenkinen ja hyvin kilpailullisesta perheestä lähtöisin, joten tällainen on vaikuttanut todella negatiivisesti parisuhteeseemme. Välillä olen saanut kilpailla koko hänen perhettään vastaan eikä mies ole ollut edes minun puolellani..



Voitte olla varmoja, että tällaiset seikat aiheuttavat pettymyksiä

meillä vähän samanlaista. kohta yhteisiä vuosia takana jo 7 ja lapsia on siunaantunut 2 kpl. Edelleen ollaan melkein kuin vasta raskastuneita. Tosin aikaa toisillemme on liian vähän, nyt kun on nuo kaksi pikku termiittiä jaloissa pyörimässä, mutta kyllä me toisiamme jaksamme paijata ja huomioida vähän väliä. Vuosiin on kyllä mahtunut totta kai pieniä riitoja varsinkin silloin kuin esikoine syntyi mutta nyt elämä on jotenkin niin helppoa ja enää ei riidellä kuin erittäin harvoin. Kultainen keskitie on vissiin löytynyt. Jos joskus harvoin on päivän toisesta erossa niin johan se ikävä tulee. :)



Olen miettinyt monesti myös että oli meillä onni kun törmättiin toisiimme silloin 7 vuotta sitten. sekin sattui niin hassussa paikassa kuin pikaruokapaikan jonossa. :) oltiin tosi nuoriakin silloin vielä ja esikonenkin sai alkunsa aika pian. kukaan ei meidän suhteeseen silloin oikein uskonut mutta monet muut ovat eronneet tässä matkan varrella ja me vielä porskutamme eteenpäin, yhdessä ja niiiiiin rakastuneina!



No johan intoutusin kirjoittamaan aiheesta. :) Toivon vaan kaikille samanlaista onnea kuin meillä on!

Ja liitto oli parin vuoden kuluttua eron partaalla. En tietenkään tarkoita, että teille kävisi samoin.



4 vuotta ei minun aikaperspektiivissäni vielä ole mitenkään pitkä aika.

Mutta meillä ei ole lapsia. Eli on normaalia teillä tuo käyttäytyminen. Kun sen oikean löytää on elo juuri kuvailemaasi. =}

Se on ihan ihmisistä kiinni, miten haluaa arkeaan elää ja lapsen ei todellakaan tarvitse sitä arjen romantiikkaa tappaa, vaikka lapsissa tietysti oma vaivansa onkin.

Meillä esim. tänäänkin (kuten tosi usein viikonloppuisin) huomista vapaapäivää juhlistaaksemme kokataan illallista pitkän kaavan mukaan, katetaan pöytä hienosti, sytytetään kynttilöitä ja avataan viinipullo. Lapsikin saa maitonsa viinilasista. En hämmästyisi, jos mies toisi töistä tullessaan kukkia; hän tekee sitä yhä edelleen säännöllisesti. Ja varmaan, kuten niin usein muutenkin, vähän pitkin iltaa miehen kanssa kiehnätään ja kosketellaan toisiamme eroottisesti salaa lapselta, ja siinä vaiheessa kun lapsi saadaan nukkumaan, onkin jo kiire rakastelemaan. Pitkin iltaa myös lässytellään ja osoitetaan huomiota kaikki toisillemme. Minun mielestäni oma perheellinen arkeni on ainakin erittäin romanttista, eroottista ja rakkauden täytteistä.



Terv: kuudes vuosi meneillään yksi lapsi ollut kuviossa koko sen ajan (olin tuorre yh tavatessamme)