Olenko jo vanha, olen 32 vuotta :(

7 vuotta vielä matkaa...

kun tuosta kolmenkympin kriisistäsi pääset yli, niin lupaan sinulle, että huomaat elämäsi vain parantuvan vuodesta toiseen!



nimim. kokemusta on

T:omasta mielestään nuori 30v

ja kahden kk päästä 34 enkä tunne itseäni lainkaan vanhaksi.

Nuorten jutut tuntuu välillä aika kummallisille.

Enkä ole vanha. :0)

Et ole enää tyhmä nuori etkä liioin kulahtanut vanha (anteeksi jos joku loukkaantuu, ei kaikki ole kulahtaneita vanhanakaan).



Olet päässyt lapsen pyöreydestä eroon mutta ryppyjä ei vielä ole kuin silmien ympärillä kun naurat.



Tiedät elämästä jo paljon muttet ole niin vanha ettetkö kiinnostuisi vielä uusista asioista.



Olet sinut itsesi kanssa, nuoruuden epävarmuus ja halu miellyttää muita on takanapäin.



Uskallat rohkeasti oma upea itsesi etkä häpeä näyttää sitä.



Tuot omat mielipiteesi ylpeänä esille, ja niitähän sinulla on sillä tässä iässä osaa jo ajatella itsekin.



Olet hedelmällisessä iässä ja hehkut ulospäin. Olet nainen sanan varsinaisessa merkityksessä.



Olet ehtinyt jo tekemään töitä monta vuotta ja sinulla on ehkä varaa satsata itseesi.



Sinun ei tarvitse ahtaa itseäsi mataliin farkkuihin joiden alta pilkottaa stringit eikä sinun tarvitse vielä käyttää pitkää neuletakkia ja leveää hametta. Tässä iässä saat pukeutua nuorekkaan tyylikkään naisellisen upeasti!



Nauti tästä upeasta iästä! Kuka nyt enää parikymppinen haluaisi olla?



Terv. 3 viikon päästä saman ikäinen:)

ikäloppu :)

Tunnen itteni vanhaksi, vaikka olen vasta 28v :(. Tai kuvittelen että elämä on suunnilleen ohi enkä halua yhtään vanhentua!

en ole ap, enkä 3-kymppinen mutta kuitenkin... Kuulosti tosi hyvältä :)

Hei!

No kyllä minusta olet jo kohtuullisen iäkäs; olethan saavuttanut jo varsin korkean, toki samalla kunnioitetun iän. Tosiasiahan on, että kolmenkymmenen kohdalla kulkee viimeistään se raja, jolloin yksilö alkaa menettää merkittävästi markkina-arvoaan esimerkiksi mitä houkuttelevuuteen työntekijänä tulee. Toisaalta voit kuitenkin harrastaa monenlaisia aktiviteetteja, vaikka oletkin jo varsin kypsään ikään ehtinyt.

Ei siis kannata pettää itseään, vaan myöntää suoraan olevansa ikääntynyt - vaikka olisit sitten viriilikin sellainen. Tosiasiat tunnustamalla olosikin varmasti helpottuu, ikä tällaisia kysymyksiä ja aiheita ole tarvetta alituiseen pyöritellä mielessään.

Mukavaa senioriaikaa sinulle, nautiskele maltillisesti näistä rauhallisemmista, seesteisistä vuosistasi - ei se ikä kuitenkaan ihan kaikkea merkitse!

Riippuu asiasta. Jos vielä olet tuon ikäisenä peruskoulussa tai et ole oppinut pois potalta ja imet tuttia olet auttamattomasti liian vanha.

Et ole vanha, tietenkään.

Kun oikeasti alat tuossa 50-vuotiaana huomaamaan todellisia vanhenemisen merkkejä, oletkin jo yllättäen kypsynyt vastaanottamaan sen, mitä ikääntyminen tuo. Ihan kuin raskaus, on ollut aikaa ajatella tulevaa.

No vanha mikä vanha, ei siitä mihkään pääse.

Olet saman ikäinen, kuin meidän vanhin tytär. Minun pitäisi ilmeisesti tuntea itseni sitten ihan ikälopuksi. Näin ei kuitenkaan ole, elän elämäni parasta aikaa kuuttakymmentä kohti kolkutellessa.

Tota noin, älkää nyt enää antako ap:lle vinkkejä. Hän oli 32-vuotias vuonna 2005. Nyt on 2019 ja ap on kärsinyt jo neljänkympin kriisinkin.

Täällä toinen kohta 32-vuotias. Numerot tuntuu liian isoilta siihen nähden miltä tuntuu sisimmässä. Vieläkin sellainen keskenkasvuinen olo. Ei vieläkään elämässä ole kaikki hommat järjestyksessä niin kuin silloin teininä kuvitteli.

Voin kertoa, että nyt tuntuu siltä, että tuon ikäisenä olin itse vielä aika lapsellinen, tietämätön ja kokematon.

Eipä tietenkään kukaan voi omata kokemusta ja tietoa ikäänsä enempää, mutta näin jälkikäteen katsottuna olinhan minä aika kokematon. Siis elämästä ja asioista. Eli kulje rauhassa ja avoimin mielin, opi uutta äläkä kangistu kaavoihisi. Äläkä pelkää mitään turhaan, yleensä asioilla on taipumus järjestyä. Omasta puolestani voin sanoa, että elämähän vasta alkaa viisikymppisenä ja voi että se on hauskaa!

Heh, muistan kuinka itsekin täsmälleen saman ikäisenä, 32-vuotiaana, koin olevani jo mukamas aika vanha. Ongelmaa lisäsi, kun kaverini oli 50-vuotias ja 16-vuotias lapseni puhui aina meistä "teijän ikäiset vanhat ihmiset".

Nyt, kun itse olen 50 v, tuntuu tuo "vanhaksitunteminen" tuossa iässä kovin hassulta.

Sanoisin, että lapsuus on juuri ja juuri jäänyt taakse ja tuolloin kolmekymppisenä alkaa jotakin maailmasta ja elämästä käsittämään, siihen asti kaikki on ollut vain luuloa. Kolmekymppisenä elämä vasta alkaa.