Lopetin 3 päivää sitten Cipralexin ja en aloita uudestaan.

Efet siis vaihdetaan toiseen lääkkeeseen. Viikon verran tässä jo kitunut kamalien lopetusoireiden kanssa, huimaa, oksettaa, sekava olo, näköhäiriöitä jne.



Nyt on aika siedettävä olo, mutta viikonlopun makasin vaan sängyssä ja kärsin. Mies jaksoi hoitaa, toi ruokaa ja piti hyvänä.



On nää oikeita myrkkyjä, mutta pakko vaan vielä käyttää... Toivottavasti uus lääke sopii paremmin.

Mulla oli masennus viime talven-kevään aikana, kävin tästä useaan otteeseen lääkärin kanssa juttelemassa. Hän sanoi suoraan, että elämän muut ongelmat on syytä selvittää, ennenkuin hän edes harkitsee mielialalääkkeiden kirjoittamista.

Cipralex ja muut vastaavat mielialalääkkeet vaikuttavat juuri siten, että kun epämääräinen ahdistus vähenee niin saa enemmän voimaa kohdata ne todelliset ongelmat. Siksi sitä helposti luulee, että lääke on lakannut vaikuttamsta ja/tai että sitä ei enää tarvitse kun on hoksannut nämä ratkaisevat asiat ihan itse. Tosiasiassa se parantunut olo on siis lääkkeen ansiota ja päätökset ja energia niiden toteuttamiseen ovat lääkkeestä peräisin myös.



Kun lääkkeen lopettaa liian aikaisin, ahdistus tulee helposti takaisin. Kaksi kuukautta on aika lyhyt aika. Itsekin olen luullut, että se riittää, ja lopettanut lääkkeen syömisen omin päin. Jouduin kuitenkin aloittamaan uudelleen, kun mielalani alkoi uudestaan heittelehtiä.

Tiedän että vika on suhteessa, hain lääkityksen koska mieheni pakotti. Nyt hän syö itse vahvoja psyykelääkkeitä, mutta suhteemme on edelleen aika huonossa jamassa.

ap

Tietenkin vaikutuksen huomaa helpoiten alussa, kun ero entiseen on niin selvä. Jos mielialasi on tasaaantunut etkä enää itkeskele tai saa raivareita niin sehän juuri tarkoittaa, että lääke toimii niin kuin sen pitääkin. Jos on ollut oikeasti masentunut niin tuntuu vallankumoukselliselta kun tulee ensimmäinen aamu, jolloin ei v-uta. Mutta sitten kun niitä normaaleja tai jopa hyväntuulisia aamuja on enemmistö niin onhan se tasaantumista eikä sitä enää edes niin huomaa.



Itse olen tarvinnut masennuskausina muutaman kuukauden lääkejakson, jotta olen huomannut, mitä elämässäni pitää muuttaa. Olen yleensä kuitenkin jatkanut lääkeiden syömistä siihen asti kunnes olen saanut toteutettua sen muutoksen. Jos olisin ap niin en ottaisi sitä riskiä, että otan eron miehestäni ilman hyvin toimivan lääkkeen tukea. Ero on harvoin ihan pikkujuttu.

..

ja kunnioittaisi avoimuudella. Ei ole kuulemma mahdollista. haukkui hulluksi ja uhkasi erolla jos en ala syömään nappeja. Mies saa minusta mennä, taitaa olla itse aika hullu!

ap

Mulleki on " pakkosyötetty" mielialalääkkeitä syömishäiriön johdosta, mutta mulla ne vain pahensivat asiaa. JÄtin ne pois ja ehkä se lääkekokemus sitten sai mut tajuamaan, että en tosiaan halua olla nappihuuli, ja aloin tietoisesti muuten tehdä töitä paranemiseni eteen.

Itselläni tuli aikoinaan myös ero sinä aikana, kun söin masennuslääkkeitä. Niistä sain voimaa lähteä huonosta parisuhteesta. Vähän eron jälkeen lopetin lääkkeet kun kuvittelin etten enää niitä tarvitse (olin syönyt niitä vajaa puoli vuotta). No, ero alkoi kaduttamaan, mutta onneksi pysyin vahvana vaikka masennuinkin uudestaan. Jatkoin sitten myös lääkkeitten syöntiä ja söin niitä vuoden putkeen. Oli muuten loistava päätös, sain elämäni järjestykseen, ja nyt voin helposti olla ilman lääkkeitä kun olen saanut ajatukset järjestykseen. Ja toivottavasti ei tarvitse enää ikinä turvautua lääkitykseen.

Nyt tajuan, että tuo ensimmäinen lääkkeidensyöntiaika oli liian lyhyt.

Kärsin siis ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä ja masennustakin oli aikalailla. Mä en saanut, tai oikeammin en edes suostunut hakemaan, mitään muuta apua ongelmiin, kuin lääkitystä. Kuitenkin olisin tarvinut varmaan jotakin ihan muuta, koska ongelmilla oli ihan oikeat syynsäkin, kai. Vaikea enää sanoa, kun tuosta on jo niin monta vuotta.



Lääkkeet auttoivat ja lopetin ne vajaan vuoden kuluttua. En saanut fyysisiä oireita, paitsi että kohtaukset ja ahdistus meinasivat tulla takaisin koko ajan. Psyykkisesti oli jotenkin vaikeampaa, kun sitä oli tottunut jo turvautumaan siihen diapamiin, kun paha olo alkoi tulla, ja yhtäkkiä ei ollutkaan nappia, minkä ottaa.



No, mulla ongelmat on uusineet nyt vuosien jälkeen rankempina. Nyt on masennuslääkkeet, pamit, unilääkkeet ja terapia kuvioissa...

henkisesti olen eronnut miehestä jo kauan sitten. Voin ihan hyvin kiitos (jos joku kysyi?). Urheilen ja olen aloittanut painonvartijoissa ja näen taas ystäviä! Kaikki MINUN elämässäni on hyvin.

ap