Lapseni kanssa ei leikitä
Sosiaalinen, reipas tyttäreni meni syksyllä juuri 3-v täyttäneenä ensimmmäistä kertaa hoitoon. Hänet laitettiin isojen ryhmään, jossa hän on nuorin ja pienin: lähin ikätoveri on melkein puoli vuotta vanhempi, suurin osa lapsista on 4-5-vuotiaita. No arvaahan sen, että kukaan ei suostu leikkimään meidän tytön kanssa, ja kaikki koko ajan huomauttelevat, että X ei osaa, X ei ymmärrä. Hoitajien vastaus on aina: X on vielä pieni. Aiemmin hänellä oli pari kaveria, mutta viime viikkoina hekin ovat jostain syystä lopettaneet tyttömme kanssa leikkimisen.
Tyttömme ei tykkää leikkiä itsekseen, on paljon kiinnostuneempi muista ihmisistä kuin leluista. Nyt hän sitten viettää päivänsä päiväkodissa istuen ja katsellen muita lapsia, paitsi silloin kun on ohjattua toimintaa mihin hän osallistuu mielellään. Hän on lakannut piirtämästä esittäviä kuviakin, myös kotona, koska on saanut päähänsä, ettei osaa.
Mitä voin tehdä? :´(
että ohjaavat häntä leikkeihin muiden kanssa, sanoivat nää muut lapset mitä hyvänsä.Eli perustavat leikkiryhmiä, että teidän tyttö ei jää ulkopuoliseksi. Onnistuu kyllä, kun on vähän viitseliäisyyttä noilla hoitajilla. Ja kerro heille, että tuo " pienittely" on jo vaikuttanut lapsesi itsetuntoon, eli sen on nyt LOPUTTAVA.
jos ei homma korjaannu, vaadi, että hänet siirretään pienten ryhmään, jossa on enemmän saman ikäisiä lapsia.