Lue keskustelun säännöt.
Psykiatri ärsyttää.
21.11.2005 |
Käyn paniikkihäiriön takia psykiatrilla. Olen aika nuori (20) ja minulla on 8kk ikäinen vauva. Nyt ollaan puhuttu että mitä alkaisin tekemään kun elämä tuppautuu olemaan vain täällä kotona nyhjöttämistä. Psykiatri sanoi että lähtisin opiskelemaan ja veisin lapsen hoitoon, mutta itse vierastin ajatusta siitä että veisin niin pienen lapsen hoitoon. Ongelma on se, että psykiatri puhuu sitä joka kerralla ja nyt sit tänään sanoin sille että mä EN todellakaan aijo vielä viedä lasta hoitoon. Ärsyttää vaan kun siitä pitää koko ajan jankata, ymmärrän kyllä että hän haluaa auttaa mut kun sanotaan että EN ole vielä viemässä lasta hoitoon niin silloin sitä päätöstä pitäisi osata kunnioittaa. Ja kun sanoin että aijon nyt saada itseäni niskasta kiinni ja hankkia itselleni jonkun kivan harrastuksen niin se ei ollut siiten yhtään hänen mielestä hyvä ajatus....grrr! Paskat siitä. Haluisin vaihtaa psykiatria mut tää on niin pieni paikkakunta että täällä niitä ei ole kovin montaa...voi hitsi. No kiitos kumminkin kun sain purkaa pahaa mieltäni :0)
Kommentit (19)
Ehkä jankkaamisella haluaa saada sut tekemään JOTAIN. Ehkä pitää tärkeänä että sulla on jotain OMAA, että elämäsi olisi " monipuolisempaa" ... en tiedä. Sano suoraan että ärsyttää, mitä ajat takaa? Niin se selviää.
Muuten psykiatriin suuttuminen on saanut mut tekemään hyviä ratkaisuja elämässäni ;-) Jos niillä on joku systeemi, suututtaa ihmiset ja saada ne niin toimimaan itsensä hyväksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
a.
Yritä nyt vielä miettiä keinoja, että saisit vaihdettua toiseen.
Tsemppiä!
potilaan ja hoitavan henkilön välille kehittyy ns. transferenssisuhde, jossa potilas alkaa nähdä hoitavassa henkilössä omien lähisuhteidensa piirteitä ja reagoida heihin sitä mukaa. Neuvominen voi ärsyttää, koska se tuo mieleen oman äidin tai isän. Hyväntahtoisetkin kommentit voivat tässä tilanteessa tuntua neuvomiselta, kritiikiltä tms. On hyvä, että hoitava henkilö alkaa ärsyttää potilasta, koska se on muutoksen edellytys. Nyt on vaan tärkeää, että sinä ap otat nämä tunteesi puheeksi psykiatrin kanssa ja alatte työstää sitä, mihin ne liittyvät a) teidän suhteessanne ja b) muissa ihmissuhteissasi.
pilaavat näiden elämän. Psykiatrisi on osittain oikeassa. Hanki itsellesi elämä niinkuin sanotaan. Voithan viedä lapsenesim. osa-aikahoitoon ja
Oletko ahdistuksinesi mielestäsi hyvä äiti?
sitä olisi kyllä jo korkein aika alkaa tuossa vaiheessa suunnittelemaan. Psykiatrisi ajatus varmaan on, että pääsisit pitkällä aikavälillä jaloillesi, saisit ammatin ja työpaikan, millä elätät perhettäsi. Kerroit kärsiväsi paniikkihäiriöstä: silloin on todella tärkeää, ettet eristäydy liian pitkäksi aikaa kotiin lapsen kanssa. Liian moni tuossa tilanteessa jämähtää kotiin, tekee vielä pari lasta lisää ja kolmekymppisenä havahtuu, että mitäs nyt. Sun psykiatri kuulostaa fiksulta tyypiltä. Keskustele hänen kanssaan ja tuo reilusti esille eriävät mielipiteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä käydään paljon ulkona ja kyläilemässä mutta minulta puuttuu se oma harrastus jota pääsis tekemään vaikka edes kaksi kertaa viikossa.
Sit mua ihmetyttää se, kun psykiatrin kanssa ei olla puhuttu mitään menneistä ollaan puhuttu nykyisyydestä ja tulevasta mutta ei mitään menneistä. Aina kun alan jotain puhumaan hänen kanssa menneistä niin sit se vaihtaa aihetta. Mä ainakin oon ymmärtäny että terapian tarkoitus olis aloittaa kaikki alusta (eli siitä kun paniikkihäiriö puhkesi) ja puhua menneistäkin ja sitä kauttaa sitten siirtyä tähän päivään ja tulevaan. Saattaisi ehkä syykin selvitä että mistä vois johtua tää mun paniikkihäiriö, kun sitä on aika vaikea yksin selvittää.
toinen näkis pikku-ukkoja ja veistelis ranteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olemaan asiakaslähtöinen ja havaitsemaan, että sinä et nyt halua ilmeisesti alkaa opiskella ja että uusi harrastus tuntuisi luontevimmalta ratkaisulta pulmiisi. Sinulla on oikeus tehdä valintasi itse.
t. terapeutti
vähän ihmetyttää että hän puhuu paljon itsestään. Onhan se ihan kiva tietää että kenen kanssa juttelee mut monesti on mennyt puolet ajasta siihen kun hän on kertonut vain itsestään. Mä oon kahdella psykologilla käynyt joskus aiemmin eikä he ole puhuneet itsestään juuri mitään. Ja joskus puhutaan vaan niitä näitä,sitä samaa mä voisin tehdä jonkun kaverin kanssa tai vaikka soittaa siskolle. Oonkohan ottanut vähän liian kirjaimellisesti tämän terapian kun ainakin minä ymmärsin ennen kuin aloitin sen että siellä saa apua tähän ongelmaan mut en mä ainakaan tunne että oisin siitä nyt niin kamalasti saanut apua.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lääkäri katsoo, että olet mahdollisesti haitallista seuraa lapsellesi, voi hän tehdä lastensuojeluun ilmoituksen. Luulen, että hän yrittää hienovaraisesti ohjata sinua, ettei rankempi vaihtoehtoja tarvitse miettiä. Olen ollut periaatteessa vastaavassa tilanteessa ja jälkeen päin katsottuna voin sanoa, että lapseni osa-aikainen hoito ja oma opiskelu oli todella hyvä asia ja varsinkin lapsen kannalta!
Itse tiedät parhaiten, onko hyvä vai huono sulle. Suutu kunnolla siellä terapiassa ja katso miten vastapuoli reagoi. Jos se ei auta, sitten uutta terapeuttia etsimään. Itse kävin 2 vuotta terapiassa, ja jälkeenpäin ymmärrän, että siellä mentiin aika paljon väärään suuntaan. Myöhemmin kävin paremmalla terapeutilla vuoden ja asiat selkisivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap on aivan oikealla suunnalla!!
eli harrastuksia vaan kehiin!
itselläkin on tavoitteena hoitaa lapset kotona niin pitkään kuin suinkin aikakin kunnes nuorimmainen 3 vuotta. ja jotta jaksaisin niin travitsen henkireikiä!
jokainen ihminen tarvitsee henkireiän tai useampia.
jos ei synkkaa psykiatrin kanssa niin kannattasko harkita vaihtoa??
Oletko siis hänellä terapiassa vai ainoastaan keskustelukäynneillä? Jos kaipaat oikeaa terapiaa, jossa pureuduttaisiin menneisiin, sinun täytyy sitten etsiä sellaista koulukuntaa edustava terapeutti. Yleensä nuo psykiatrikäynnit esim. mtt:ssä ovat kyllä vain sellaista supportiivista " miten on mennyt" ja " yritä nyt etsiä joku opiskelupaikka" -tyylistä kannattelevaa hoitoa. Ei siellä ruveta ruotimaan menneitä, kun ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia tavata sinua esim. 2 - 3 kertaa viikossa, jota kunnollinen psykoterapia edellyttäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joskus miettinyt kuinka paljon psykiatrit yms alalla toimivat kuulevat valheita potilailtaan. Joillekinhan rakennettu valheiden verkko voi olla keino sysätä todelliset ongelmat pois itsestä ja siitä mistä kaikki ongelmat todellisuudessa kumpuavat.
Kun on vuosia elänyt sellaisessa valheessa, siitä onkin hankala räpiköidä pois. Se on kuitenkin tehtävä, sillä paranemisprosessi ei muuten ala.
Vierailija kirjoitti:
Hullujahan ovat itsekin
Vierailija kirjoitti:
Hullujahan ovat itsekin
Jos ongelmasi on se, että nyhjötät " vain" kotona. Niin kauan kuin sinulla on lapsi kotona, niin kauan sinä todellakin nyhjötät kotona. Lapsesi on toki hyvin pieni ja on kaunis ajatus hoitaa häntä kotona. Mutta asiat pitää pistää vaakakuppiin. Eli kumpi on pahempi asia : hoitaa lasta kotona, tuntea ahdistusta (vai mitä tunnetkaan) sen vuoksi? Vai onko pahempi viedä lapsi hoitoon ja tuntea olonsa paremmaksi?
En minä noin pientä hoitoon veisi. Mutta jos oma mielenterveys on vaakalaudalla, niin pitäisin lyhyttä hoitoaikaa halpana keinona hoitaa itseään. Ehkä psykiatri on yrittänyt sinulle osoittaa samaa asiaa.