Miten voisin yllättää miehen pienellä rahalla, mutta unohtumattomasti?
Minulla on mielestäni maailman ihanin miesystävä! Yhdessä ollaan oltu reilu puolitoista vuotta ja perheeseen kuuluu minun leikki-ikäinen lapseni aikaisemmasta liitosta (lapsi ei tapaa biologista isäänsä). Kulunut syksy on ollut todella vaikea, sillä aloitin aiemmin kesken jääneet opintoni uudestaan. Vähensin työvuoroja, mutta olen silti aivan äärimmilleen työllistetty osa-aikaisen työn, periaatteessa täyspäiväisen koulun ja kodin-/lapsenhoidon kanssa. Lisäksi rahat ovat todella tiukoilla työvuorojen vähentämisen myötä. Miesystäväni on maksanut lähes kaikki yhteiset menomme ja lisäksi avustanut vuokrassamme (Asumme vielä virallisesti eri osoitteissa, vaikka yhteenmuuttamisesta ensi kesänä onkin sovittu, eli mielestäni ei voisi olettaa ihan vielä tässä vaiheessa hänen elättävän minua ja lastani). Lisäksi mies on hakenut ja vienyt lasta tarhasta, viettänyt tämän kanssa viikonloppupäiviä, jotta olen saanut lukea tentteihin, kokannut, siivonnut, juossut kaupassa jne. jne. Tämän kaiken hän tekee omien pitkien työpäiviensä päälle, täysin pyyteettömästi ja pyytämättä. Lisäksi aina kun itse olen aivan puhki ja meinaa usko loppua kesken hän lohduttaa ja tsemppaa, hieroo hartioita ja tekee ihania pieniä elkeitä, kuten tuo höyryävän kahvikupin ja lempi keksejäni nenän eteen kun luen loputonta tenttikirjaa. Onpa hän jopa auttanut minua kouluprojekteissa etsimällä materiaalia ja juoksemalla kirjastoissa tenttikirjojeni perässä ihan oma-aloitteisesti. Kaiken kaikkiaan hän on auttanut valtavasti ja tehnyt tämän syksyn aikana enemmän kuin keneltäkään parisuhteessa voisi vaatia. (Muutenkin hän on todella ihana miesystävä, mutta nyt kiireisen ja stressaavan elämänjakson myötä aivan fantastinen).
Minulla on tällä viikolla kaksi isoa tenttiä ja sen jälkeen kalenterini antaa pariksi viikoksi vähän löysää. Olen jo sopinut miesystävän tietämättä vanhempieni kanssa, että lapsi menee isovanhemmille ensi viikonloppuna. Nyt haluaisinkin loihtia miehelle unohtumattoman viikonlopun kiitokseksi ja rakkaudenosoitukseksi kaikesta. Rahaa ei ole kauheasti ylimääräistä, joten esim. risteily tai muu pikkureissu on poissuljettu. Mutta jotain muuta ohjelmaa ja yhdessäoloa haluaisin järjestää viimeisen päälle. KAIKKI VINKIT JA IDEAT OLISIVAT NYT TERVETULLEITA! Miten olette itse lellineet miehiänne? Tai miten teidät on yllätetty romanttisesti? Asumme Helsingissä; onkohan täällä jotain tapahtumia, näyttelyitä ym. käymisen arvoista ensi viikonloppuna? Miten itse viettäisitte lapsivapaan viikonlopun miehenne kanssa?
Kiva jos joku jaksaa jakaa ideoita!