Lue keskustelun säännöt.
Negatiivisia tunteita omaa lasta kohtaan
13.11.2005 |
olenkohan ainoa ja ihan friikki vai en? tunnen nykysin joka päivä negatiivisia tunteita 4v lastani kohtaan koska hän on ollut viimeiset kuukaudet tooooooodella ärsyttävän raivostuttavan väsyttävä. Uhmaa riittää ja riittänyt oikeastaan jo vikat 2v,uhittelee ja machoilee ja kaikki on ei en ja en jaksa. Kiukutellaan ja saadaan hepuleita.Rioasta ruvettu nirsoilemaan mikä saa sekin näkemään punaista varsinkin jos olen väsännyt 1-2h jotain ja hän tulee pöytään aloittaa vinkunan ja en syö ja en tykkää kitinän ja piste iin päälle tänäänkin oli se että pieras samalla. Se ei siis ollu mikään hänen protestinsa vaan hän ei vaan muista ettei ruokapöydässä pierrä. Kyllä rupes risomaan ja lujaa.
Lempilauseita sillä on " kyllä minä" ja ukaasia perään " en jaksa pukea" , " en jaksa syödä itse" , valutaan lattialle kuin löysä makaroni.
Puristaa silmänsä umpeen jos otan kasvoista kiinni että katsoo minuun kun puhun hänelle, pyörittää päätään tai laittaa kädet korville.
Voi että kun on moneen kertaan tehnyt mieli nostaa tukasta koko penska ilmaan tai läimäyttää. Väsyttää,todella ahdistunut olo ja itkettääkin melkein joka päivä.Sit hermoilen ja huudan.
Kommentit (8)
Analysointia... vielä edelliseltä kirjoittajalta lisää. Tässä viikon aikana huomannut, että meillä oli varmasti osa ongelmana juuri se, että lapsi ei tuntenut itseään tarpeelliseksi. Lapsi saatava tuntemaan, että perhe ei tule toimeen ilman häntä, että on tarpeellinen. Sitä noilla kotitöillä yritetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
välillä ollu parempiakin päiviä, mutta nyt taas semmoista kitinää ja käninää ja marinaa ja kiukuttelua joka helvetin asiasta. ei jaksa pinna enää kestää niin yhtään sitä ihan turhanpäiväistä narinaa. heti jos jokin asia ei mee herran oman mielen mukaan, niin alkaa huuto, heittäytyy lattialle karjumaan. aaarrrggggh! no, luojan kiitos mä aloitan huomenna työt, joten ei tarvii katella tuota kiukuttelua päivät pitkät. saas nähdä miten meidän isännän käy, se on nyt seuraavat 1½ viikkoa kotona noitten muksujen kanssa yksin. odotan innolla. :P
Voi, kun osaisin jotenkin auttaa. Saisitko vaikka vapaapäivän itsellesi järjestymään jotenkin, auttaisiko se? Tai joku hauska touhupäivä lapsen kanssa? Päättäisit, että kävi miten kävi, et reissussa ääntä korota. Kävisitte jossain seikkailupuistossa tai eri leikkipuistossa kuin normaalisti, tai uimassa ja sitten jätskille tai hampparille tms. Jos se piristäisi molempia?
tuulettumaan vähän molemmat tai siis kaikki niin menee taas paremmin
Tuon ikäinen varmaan jo katsoo lastenohjelmia? Ei-toivottavasta käytöksestä yksi varoitus, toisesta kerrasta lapsi menettää sen illan pikku kakkoset sun muut.
Ekstrahuomiotakin toki kannattaa antaa, mutta ikään kuin palkintona sitten kun edes hetken lapsi käyttäytyy kunnolla. Lukemista, pelaamista, yhdessä leipomista; jotain mitä voitte tehdä yhdessä ja mistä lapsi tykkää.
Niin ja jaksuja ja tsemppiä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että älä mitenkään kauhistele sitä että tulee negatiivisia tunteita omaa lasta kohtaan. Se on epäilemättä aivan normaalia. Pointti lienee se että hallitsee tunteensa niin ettei esim lyö silloin kun tekisi mieli. Pysyy aikuisena eikä mene mukaan lapsen kuohuntaan. (Kunpa itse pystyisin tähän.)
se taitaa tuoda vielä enemmän uhmaa. Esim älä ota kasvoista kiinni ja pakota katsomaan silmiin. Anna sen verran periksi.
MUTTA. Sen sijaan mun mielestä VOIT ottaa " reiluja" rangaistuksia käyttöön. Esim jäähy tai jonkun kivan menetys. Mun mielestä on tärkeämpää, että lapsi pysyy " koskemattomana" (millä en viittaa siihen, että teillä sen erikoisemmin kajottaisiinkaan) MUTTA hänelle pitää iskeä omaa vastuuta.
Jos teillä on vain " kova kovaa vastaan" , se ei houkuttele häntä ottamaan vastuuta omista hölmöyksistään. Se, että hän menettää oikeasti jotain mukavaa, on huomattavasti tehokkaampi juttu yleensä. Koska sitten hän joutuu funtsimaan ITSE mitä tekee. Nyt hän voi vain taistella sua vastaan ja homma pyörii sen ympärillä. Jos tilanne on jo 2v ollut sama eikä juuri muuttunut, voit katsoa ettei tuo kasvoihin tarttuminen jne ainakaan ole tehonnut. En usko, että se alkaa tehota seuraavankaan kahden vuoden kuluessa.
Mun lapsen mummo on käyttänyt tuota metodia omaan poikaansa (toinen on " pakkokiittäminen" - mummo painaa lapsen pään väkisin alas ja hokee " sano kiitos, sano kiitos" - ja ihmettelee miksi lapsi ei " ole kiitollinen vaan uppiniskainen" ) - nooh, ei kovin hyvällä menestyksellä.
Mut ihan normaalia toi on, että oma lapsi ottaa aivoon. Teillä on vaan tilanne varmaan vähän lukossa ja toisaalta lapsikin on sillä lailla temperamenttinen luonteeltaan ettei hevillä anna periksi. Varmaan seuraavaksi tuleekin vaihe " äiti on ihana" (yleensä tulee)
Lisänä 2 v pikkusisko jonka kimpussa 4 v jatkuvasti! Meillä ollut nyt VIIKON helpompaa. Seuraava auttoi: eräs ihminen sanoi minulle, että teillä nyt lapsi on päässyt perheen henkiseksi johtajaksi. Siis meillä selkeät säännöt, joista pidettiin kiinni. Lapsi kannettiin huoneeseensa rauhottumaan ym. Eli me vanhemmat voitettiin " taistelut" fyysisesti (kantamalla huoneeseen, estämällä lyöminen jne.) mutta poika sai aina henkisen voiton kun näki/tunsi/tiesi meidän epätoivon/kiukun/jopa vihan. Eli siis tiesi joka taistelun jälkeen voittaneensa meidät " henkisesti" . Siispä aloin olemaan näyttämättä sitä, en ole näyttänyt epätoivoa jonka pojan tempaukset saa aikaan ja simpsalabim tämä on auttanut.
Tosin toinen asia johon olen kiinnittänyt huomiota on se, että poika tuntee itsensä tarpeellisesksi/tuntee kuuluvansa perheeseen. Siis saa auttaa kotitöissä meitä, tyhjentää pyykkikoneen, laittaa tietyn värisen vaatteet koneeseen, tyhjentää asitianpesukoneen alaosan astiat, pilkkoa makkarat kastikkeeseen... en olisi uskonut, että edes suostuu auttamaan, mutta onkin aivan innoissaan töissä mukana! En pakota tekemään töitä vaan kysyn tyhjentäisitkö pyykkikoneen ym. saa valita. Tähän asti on lähes aina tullut auttamaan. Ihan ihmeellistä, edelliset kuukaudet olen lähes joka ilta itkenyt elämää, nyt hieman valoisampi olo. Neuvolan kautta tilasin pojalle ja itselle psykologin, kun tuntu ettei tästä tule mitään. Ei jaksanut enää rakastaa lasta. Aikaa ei saanut heti, ens viikolla ensimmäinen aika. Mennään sinne hakemaan lisäneuvoja siitä miten erilaisella temperamentilla varusteut ihmiset voi tulla toimeen.