Minua painostetaan akateemisuuteen

Ja itsetyytyväisyyteen nimenomaan sillä monimerkityksellisellä tavalla :D Ainoa järkevä syy valmistua yliopistosta on, että haluat itse tehdä juuri sitä mitä menit sinne opiskelemaan; tai että tarvitset haluamaasi ammattiin " jonkun korkeakoulututkinnon" . Ei se tuo glooriaa vaan kroonisen epäsopivuuden mihinkään ammattiin paitsi tutkijaksi.



Sano suvullesi, että kokeilet haluamaasi alaa alemmalla koulutustasolla, ja jos vielä kiinnostaa, niin menet myöhemmin lukemaan lisää yo:oon.

etkö halua yliopistoon siksi, kun sinua painostetaan etkä sinne uskaltaisi mennä kun et usko pärjääväsi (muka) vai haluatko sinne?



Luulen, että kadut ennemmin niitä asioita, joita olet tehnyt muiden vuoksi saamatta itse ko. asiasta tyydytystä. Itse olen fm ja aina haaveillut siitä, että mulla olisi ollut jo pienenä jokin selvä tavoite. Mutta vielä kolmekymppisenäkään en tiedä, mitä haluan OIKEASTI tehdä. Ja mulla on kohta kaksi korkeakoulututkintoa.... Mutta ei se kk-tutkinto tee autuaaksi. Parasta on seurata omia tunteita.

Ei akateemisuus mielestäni sovi ihmiselle, joka ei ole perusluonteeltaan teoreetikko. Pysy kannassasi vaan.

Sukulaiset eivät tule käymään kouluasi sinun puolesta tai tekemään töitäsi. Yliopistossa on parempi olla motivaatio mukana, muutoin lukeminen voi olla tosi takkuista.



Ehdit kyllä hakea kouluun myöhemminkin. Suoritin itse opistotasoisen tutkinnon sukulaisten suureksi pettymykseksi. Olin monta vuotta töissä ja totesin, että ei... haluan opiskella lisää. Ja pääsin yliopistoon. Töitä ehdin tekemään valmistumisen jälkeen vielä ihan tarpeeksi, vaikka vähän vanhempana kouluun meninkin.

ei tämä tän hetkinen alani nyt NIIN mielenkiintoista ole. Ennemmin olen ajatellut käytännöllisesti, että tästä saa rahaa nyt ja eipä ole velkoja mihinkään suuntaan.



Perheelleni ei akateemisuus ole statussymboli millään lailla, eikä lähisuvussa edes ole ketään yliopiston käynyttä. Pienenä oli haave valmistua lääkäriksi, mutta matikka ei jaksanut lukiossa kiinnostaa ihan tarvittavalla intensiteetillä. :D



En ehkä pelkää, etten pärjäisi yliopistossa, vaan sitä mielenkiinnon puutetta. Vieras laitos mulle... Noh, kiltin tytön syndroomaisena keväällä varmaan lähtee paperit humanistiseen tiedekuntaan. Eihän se ota jos ei annakaan, voihan osoittautua minulle juuri sopivaksi paikaksi, ken tietää? Ainakaan en jaksa enää hieman humaltuneen isäni saarnoja siitä, kuinka hukkaan potentiaalini toisarvoisessa hommassa.



ap