Onko kaikkien 2 ja puoli-vuotisilla kavereita?
Meidän 2,5-v ei ole montaa kertaa kenenkään kanssa leikkinyt. Oikeesti 2-4 kertaa elinaikanaan.
Kommentit (12)
Omien sisarusten kanssa leikkii, mutta ei ole sellaista kaveria. Nyt alkaa pikkuhiljaa olla sillä lailla muista lapsista kiinnostunut, että voi vähän jutella ja ehdottaa asioita. On 2v4kk.
Siis on hän ihaillut varsinkin isompia lapsia aiemminkin ja puhunut heistä paljon, mutta en sitä rinnakkaisleikkiä satunnaisen toisen lapsen kanssa vielä kaverisuhteeksi kutsuisi. Varsinkin kun näitä "kavereita" ei olla säännöllisesti nähty.
Pääasia että joku kontakti on muihinkin lapsiin, esim just puistossa, kerhossa tms näkee muoden lasten touhuja ja oppii yhteisiä pelisääntöjä mitä ryhmässä on.
Me nähdään satunnaisesti kaveriperheitä, siis sellaisia oiden äidit on mun kavereita. Lapset tulee juttuun keskenään, utta vain yhden perheen lapsi on sellainen että tyttöni hänen kanssaan leikkii ja keksivät yhteistä tekemistä. Puistossa tms löytyy satunnaisestinjoku leikikaveri, yleensä touhuaa omianjuttujaan.
Ystäväni samanikäsen pojan perään välillä kyselee, kertoo että "x on mun kaveri". Päiväkodissa leikkii kenen kanssa vaan, ei ketään tiettyjä. Innostuu aina kun näkee lapsia, esim. puistossa suree jos isommat ei ota mukaan leikkeihin. Leikkii sitten yksin tai mun kanssani. Parhaat kaverit taitaa toistaseks olla kuitenki äiti, isi ja meidän pienempi koira.
Hän joko tunkee itsensä mukaan tai menee pois, eikä pahemmin sure.
Puistoissa tyttömme ei ole kiinnostunut oikein leikkimään muiden kanssa. Touhuaa itsekseen.
muutaman kuukauden vanhempi kaveri, jonka kanssa touhuavat jo kaksistaan kovastikin eri juttuja, mutta muitten lasten kanssa ei vielä hirveesti leiki! Poika siis 2v2kk.
Leikkivät yhdessä noin kerran viikossa. Muuten ei juuri kavereita ole. Yhteisleikkiin 2,5-vuotias ei tietenkään vielä pysty, mutta seuraa kovasti toisten touhuja ja yrittää omalla tavallaan olla mukana. Rajummista leikeistä vetäytyy
lähinnä tietysti isoveljensä kanssa ja roikkuu myös joukon jatkona kun isoveli leikkii omien kavereidensa kanssa. joskus leikkii myös puistossa hetken aikaa jonkun vieraan lapsen kanssa. mutta ihan omia kavereita pojalla ei vielä ole enkä usko että ihan heti tuleekaan, esikoinenkin oli 4-v ennenkuin alkoi löytyä pysyviä kaverisuhteita.
Isompia ja pienempiä. Leikkii kenen kanssa tahansa (tai ainakin yrittää) ja ikävöi kavereita kotona ollessaan. Ja " leikkii" näitten kavereidensa kanssa yksin ollessaan, eli puhuu heistä ja heille.
Ai niin, mutta lapseni onkin päiväkotilapsi...
Käymme kerhoissa muutamana päivänä viikossa ja lapsella on niissä vakituisia kavereita, joita kysellään väliin kotonakin :).
Alle kolmevuotias ei kehityksellisesti vielä valmis kaverisuhteisiin niin kuin me aikuiset ymmärrämme. Siis ei mitenkään ihmeellistä ettei kavereita ole. Huvittavaa taas on että jopa 1vuotiaiden äidit väittävät kiven kovaa että heidän taaperonsa menee päiväkotiin hoitoon koska tarvitsee kavereita.