Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että pakahdun tähän suruun
03.11.2005 |
tulin hetki sitten kotiin jokapäiväiseltä käynniltäni äidin luota,hän on kuolemaisillaan ja tämä raastaa sisintä todella paljon.Äiti itki sitä ettei pystynyt syömään kuin pari lusikallista minun ohjeella isän tekemää makaroonilaatikkoa ja sekin tuli oksennuksena hetimmiten ulos,olisi kuulema ollut niin hyvää ja syönyt mielellään.Viimeisen viikon äitin päivittäinen ravinto ollut jogurttimehujuomaa, kaurapuuroa ja ruusunmarjasoppaa,mikään muu ei tunnu pysyvän sisällä yhtään.
Hänellä on kovia kipuja ja maksa suurentunut etäpesäkkeiden vuoksi yli kaksinkertaiseksi ja se näkyy valtavan isona muhkurana tuossa ylävatsalla ja haittaa jo hengitystäkin ja liikkumista kun se painaa n.5kg,kivikova möhkäle.Äiti itki myös sitä kuinka jää kaipaamaan lapsiani ja minä en pystynyt enää myöskään hillitsemään itseäni vaan kyyneleet alkoivat valumaan jolloin äiti otti minut kainaloonsa ja silitteli sanoen että " muistathan **** aina että olen aina rakastanut sinua vaikka olenkin tehnyt suhteesi paljon virheitä mutta aina olen rakastanut" ja pyysi myös että minä ja mieheni pitäisimme toisistamme ja lapsistamme huolen.
Sanoi että hän jo odottaa kuoleman tuloa koska se olisi helpotus.
Minusta tuntuu etten klaaraa tätä vaan sekoan,säikähdän jokaista puhelimen ääntäkin kun se voi aina olla juuri se soitto minkä olen vaatinut saada ajoissa että ehdin äidin vierelle kun aika on,pidän kädestä kiinni ja silitän kun äiti siirtyy rajan taa.
:`````(
Kommentit (30)
Voimia sinulle suruusi!En muuta osaa sanoa kuin että koita jaksaa!Haleja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sulla on vielä jotain sanottavaa niin ehdit vielä. Voimia sinulle vaikeaan tilanteeseen, tuo väistämättömän kuoleman odottelu on todella rankkaa ja kamalaa :( Otan osaa suureen suruusi.
Minusta kuulostaa silti ihanalle, että olette saaneet puhua asioista ennen kuin äitisi lähtee. Voimia.
Otan osaa suruusi...Kyynelet silmissä luin tekstiäsi.
Itkeminen kuuluu asiaan, siinä ei ole mitään pahaa.
Surun ollessa vallassaa tuntuu siltä kuin siitä ei selviäisi. Ajan kuluessa huomaat surun muuttaneen muotoaan. Kaipaat edelleen äitiäsi, mutta pystyt jo ajattelemaan häntä ilman itkemistä.
Näin varmasti äitisikin toivoisi ett jatkat elämääsi suremisen jälkeen.
Voimia sinulle ja perheellesi!
Mä ymmärrän paremmin kuin hyvin tuntesi, oma äitini kuoli vajaa kolme vuotta sitten. En voi muuten lohduttaa kuin että vaikka suru tuntuu pakahduttavalta niin jonain päivänä se helpottaa ja kauniit muistot äidistä jäävät kuitenkin elämään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana äiti sulla, ihanat muistot jää. Mikään ei ole ikuista, paitsi rakkaus. Voimia!
olema saattaakin olla hyvä ja vapauttava kokemus, eikä sen lähestyminen täytä mieltä paniikilla. Jokaisenhan meistä on kuoltava joskus, ja minä ainakin haluaisin haluta silloin kuolla, ei niin että täysissä ruumiin ja sielun voimissa kohtaa kuoleman nopeasti, mutta kuitenkin sen verran hitaasti että ehtii tajuta mitä tapahtuu (esim. tukehtuminen, hukkuminen tms.). Toinen hyvä asia on, että äitisi osaa puhua ja puhuu tunteistaan. Varmasti hänelle, kuten myös sinulle, on tärkeää että tunteet tulevat ilmaistuksi ennen kuin on liian myöhäistä. Sinä tiedät, että äitisi on aina rakastanut sinua ja hän tietää, että sinä tiedät. Olethan itsekin sanonut äidillesi rakastavasi häntä? Jos jostain syystä et, niin tee se ihmeessä. Tee se heti! Äidin elämässä ehkä tärkeintä on kuollessaan tietää, että lapset tietävät äidin rakastavan heitä. Seuraavaksi tärkeintä on varmasti kuulla, että lapset rakastavat takaisin.
Jos kyseessä olisi oma äitini tahtoisin varmasti sanoa hänelle rakastavani häntä. Ja että kaikki mahdolliset virheet, mitä hän on minun suhteeni tehnyt, on annettu anteeksi eikä niillä ole mitään merkitystä sen kaiken rinnalla, mitä olen häneltä saanut. Kiittäisin elämästä.
Vielä kerran voimia sinulle. Ehkä itsellesikin lopulta äitisi pois nukkuminen on helpotus; jos se on vääjäämättä tulossa kuitenkin ja äitisi kärsii ja toivoo jo sitä...Onhan sinulla läheisiä ihmisiä, jotka tukevat sinua lähiaikoina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai voi muuta sanoa kuin koita jaksaa! Onneksi sinulla on omia lapsia, heidän takiaan täytyy pitää elämä ja arki rullaamassa ja se on parasta lääkettä menetykseen ja suruun. Onneksi äitisi ehti heidät nähdä. Vaikea keksiä lohdun sanoja. Itsekin pelkään vain kahta asiaa, lasteni ja äitini menettämistä. Mieluummin antaisin vaikka mieheni pois kuin äitiäni, mutta asia ei ole omissa käsissämme.
*Voimahalaus*
En osaa muuta kuin toivoa sinulle voimia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kauniit ja osanottavat sanat vaikka tuntemattomilta joten kiitos!
On minulla mies ja muutama kaveri/ystävä jotka ovat tukena ja tietysti lapseni antavat voimaa vaikka samalla tuntuukin etten jaksaisi heitäkään ja heidän vaateitaan välillä yhtään vaan haluaisin vain olla pimeässä ja itkeä mutta pakkohan se on jaksaa.
ap
Äitisi rakkaus seuraa sinua aina mukanasi sydämessäsi, elämäsi loppuun saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muista terveyskeskuspsykologit, sairaalapastorit, diakonit jne.
Tässä kauniita, lohdullisiakin sanoja.
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä
*voimahalaus*
työssäni saattohoitoa tehneenä tiedän, mitä tunteita lkäyt läpi. surusi on valtava. yritä kuitenkin jatkaa arkeasi niin äitisi luona käydessäsi ja kotonasi aivan kuin ennenkin. tutut äänet ja tavat tuovat äidillesi turvaa, kun hän nyt varmasti tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi kipujensa ja ajatustensa kanssa.
en kuitenkaan usko, että äitisi lähtö on IHAN vielä käsillä. koska mitä vähemmän aikaa on jäljellä, sitä enemmän sairas alkaa olla poissa, nukkuu, ja käy läpi elämäänsä, vaikka ehkä kuuleekin kaiken ympäristöstä. ja jos äitisi vielä puhuu ja syö, niin on vielä ehkä viikkoja /kuukausia jäljellä. käytä hyväksesi nämä ajat!! katselkaa valokuvi, jutelkaa ja kuunnelkaa mitä hänellä on sanottavaa.
oikein paljon enkeleitä perheellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän mitä tarkoitat ja kiitos sanoistasi mutta loppujen lopuksi kukaan joka ei ole asiaa oman läheisensä kautta kokenut ei kuitenkaan voi oikeasti tietää tätä tunnetta eikä näitä tunnetiloja-ja hyvä niin,en soisi tätä tuskaa kellekään.Äiti nukkuu paljon,on nukkunut viimeisen ½v aikana mutta nyt ihan 1-2viikon sisällä mennyt siihen kuntoon että saattaa nukkua 12-18h yhtä soittoa ja usein herääkin vasta kun puolipäivä ohitettu,sanoipa tuo eilen nukkuneensa iltapäivään 15.30 saakka.Eli siinäkin mielessä uskon ja uskomme etteä ei hän enää joulukuussa ole luonamme vaikka niin kovasti toivoisimmekin että saisimme vielä tämän joulun viettää yhdessä,en osaa kuvitellakaan joulua ilman äitiä ja lasteni rakasta mummia jonka ikänsä puolesta olisi pitänyt porskuttaa vielä vuosikymmeniä.
ap
Hei! Olen myös menettänyt äitini vastaavalla tavalla noin 6 vuotta sitten. Jos haluat jutella, niin lähetä sähköpostia osoitteeseen emilie73@luukku.com. Voimia sinulle ja äidillesi.
minulla ei nikkiä palstoille ole ja toivoisin että jos ja kun joku muukin elää tällaista elämänvaihetta ja purkaa tuntojaan täällä tai muuallakaan niin ketään ei kiinnostaisi jokin niinkin epäoleellinen asia kuin se onkohan kirjoittaja joku rekisteröitynyt kirjoittaja.Se on turhaa utelua ja kaivelua eikä millään muotoa auta itse kirjoittajaa.
ap
Saatoin tänään oman isäni hautaan, 54:n vuoden iässä. Hänellä oli mesoteliooma-syöpä ja se vei vuodessa hänet meiltä.
En pysty kirjoittamaan ulos sitä surua mikä sisälläni on. Samalla myös tunnen suurta rauhaa koska tiedän että hänen on nyt hyvä olla. Sitä kipua ja tuska oli ehkä vaikeinta seurata.
Tunnen niin hyvin sen mitä sinä tunnet, jos olisit tässä vieressäni halaisin sinua kovasti.
Olen iloinen siitä että pystytte keskustelemaan äitisi kanssa siitä mitä hän tuntee ja mitä hän haluaa että teet hänen kuolemansa jälkeen. Minun isäni ei millään halunut puhua kuolemisesta vaikka hän kohtalonsa tiesikin. Minua jäi vaivaamaan kun monta asiaa jäi sanomatta.
Toivotan sinulle paljon voimia!! Sinä olet elämäsi tärkein ihminen, pidä itsestäsi huolta, ystäväni.
kanssa jne. Jälkikäteen ajatellen se oli äidistä ehkä mukavaa, sillä hän todellakin oli sairaalassakin osa meidän arkipäiväämme.
Loppuaikoina äitini morfiinihumalassa puhui hieman sekavia. Iho oli nesteiden vuoksi pingottunut. Äitini oli 51-vuotias kuollessaan. Hänestä ei ehtinyt tulla isoäitiä. Lapsistaan hän oli huolissaan minusta, kuopuksesta, että mitenköhän minä pärjään?
Suuresta surusta toipuminen vei pari vuotta. Ymmärrän, miltä tuntuu kun joutuu luopumaan rakkaasta ihmisestä. Lapsia saadessani kaipasin uudelleen omaa äitiä. Ei kai siitä koskaan irti pääse.
Hei taas! Tuli virhe tohon sähköpostiosoitteeseen, oikea on siis emilie1973@luukku.com. Toivottavasti jaksat kirjoittaa.
Yritä jaksaa olla tukena äidillesi.On varmasti kamalaa seurata vierestä toisen kärsimystä. Vielä kerran voimia!