Mä en enää jaksa anoppiani

Se ei jotenkaan elä ollenkaan tässä päivässä. Se on ollut eläkkeellä/työttömänä jo kymmenen vuotta ja sen kyllä huomaa. Sillä ei ole enää mitään käsitystä yhtään mistään.



Joku kerta, kun se oli täällä meillä käymässä ja mieheni sanoi sille, että on ollut tosi raskasta. On joutunut tekemään 12h töitä päivässä ja käymään koulussakin siinä samalla ja vauva valvottaa vielä öisin. Anoppi siihen sitten tokaisi, että se on vain ajanhallintasta kiinni. Hänkin ehtii tehdä kaikki päivittäiset hommat ihan hyvin. Voi luoja, kun se ei tee mitään muuta kuin on kotona. Imurointikin sillä on sellaista, että se imuroi kymmenen minuuttia ja sitten se menee nukkumaan tai rentoutumaan kuten hän asian ilmaisee.



Heillä on myös aivan liian iso talo, johon heillä ei riitä taloudelliset eikä fyysiset resurssit. Talosta on lainaakin vielä jäljellä, vaikka ovat asuneet siinä jo ikuisuuden. Ovat ottaneet aina uutta lainaa vanhan lainan päälle, kun taloa on pitänyt remontoida. Todellisuus on kuitenkin se, että talo on erittäin huonossa kunnossa ja vaatisi pikaisia korjauksia. Mutta heillä ei ole varaa edes asua siinä. Eivät kuitenkaan halua muuttaa poiskaan.



Nyt anoppi keksi loisto idean, että me sekä miehen sisarukset puolisoineen ostaisimme talon, mutta he saisivat jatkaa siellä asumista. Me siis maksaisimme heidän elämisensä. Ei kukaan oikeasti voi olla niin tyhmä, että edes ehdottaa jotain sellaista. Hän varmasti tietää, että meillä kaikilla on myös oma perhe elätettävänä. He ovat korttinsa pelanneet.



Hän ostaa meille aina lahjoja kirpputorilta. Ne haisevat tunkkaisilta tai ovat rikki. Nytkin mies sai syntymäpäivälahjaksi vanhan pyyhkeen. Siinä on reunatkin ihan rispaantuneet. Lapsille hän ostelee kaikenlaista turhaa ja rikkinäistä tavaraa. Voisi olla ostamatta yhtään mitään!!!!



Alan todella olla sietokykyni päässä. Mutta kaiken " hienoin" juttu on se, että me olemme rakentamassa taloa heidän naapuriinsa. Jotenkin mies sai puhuttua minut ympäri ja sanoi, että heillä on oma elämänsä ja meillä omamme eikä heistä ole haittaa. Appiukon vielä kestän, mutten anoppia. Olen todella alkanut katua päätöstä muuttaa heidän naapuriinsa. Kyllä taas oli itseltä loisto veto täytyy myöntää. Ainoa pelastus tässä on se, että he tajuavat muuttaa talostaan pois.



Minä olen hyvästä perheestä, jossa ei ole rahasta puutetta ja sen takia anoppi halveksuu minua. Piikittelee, mutta ovelasti, ei suoraan.



Miten saada anopin päähän taottua, että meille ei tarvitse tuoda kirppislahjoja? Mieluummin sitten ollaan ihan ilman mitään lahjoja. Entäs miten sanoa kauniisti, että meidän koti on sitten MEIDÄN koti, ei heidän/hänen?



Pitkä vuodatus, mutta kun oikeasti luulen, etten kestä enää sitä naista, joka muuten kutsuu itseään neroksi (tietää aina kaiken ja parhaat ratkaisut kaikkeen)