Mistä johtuu KOKO raskauden ajan kestävä järjetön pahoinvointi?
Kommentit (7)
Minulla on kolme lasta, kaksi tyttöä ja poika. Tyttöjä odottaessa on ollut aivan järjettömän paha olo läpi koko raskauksien, poikaa odottaessa vain ekoilla viikoilla. Silloin olin enemmänkin väsynyt kuin huonovointinen.
Oksensin vika kerran ponnistusvaiheessa : x
Mulla ensin kaksi tyttöä, joista pahoinvointia 3 kk. Sitten syntyi poika, josta voin pahoin pulolet raskaudesta, ja sen jälkeen tyttö, josta pahoinvointi samoin kuin aikasemmista tyttöraskauksista. Ajattelin sitten itsekin että jotain tekemistä oli vauvan sukupuolen kanssa. Kunnes odotin viidettä, ja voin pahoin sen 3 kk, mutta poika syntyi.
tutkimuksissa on havaittu yhteyksiä voimakkaan pahoinvoinnin ja downin syndrooman kanssa. Luin tästä kun itse voin todella pahoin odottaessani esikoista. Onneksi olin käynyt kromosomitutkimukset, joten en sitä pelännyt, mutta sekin voi olla syy.
Minulla johtui 2 eri raskaudessa kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja sappikivistä, kilpparilääkitys nyt ja sappikivet poistettu ja kolmasraskaus kohta rv 7 eikä vielä ole alkanut, aikaisemmin pahoinvoiti joka oli SAIRAALLOISEN KAMALAA alkoi rv 5 ja hiukan helpotti rv 20, jonka jälkeen pysyi jo pystyssä ja pystyi tekemmään edes jotain! meinaa olla melko hermoja kiristävä aihe, kun ihmiset jotka eivät tajua että KOKO raskauden ajan jää ihan kaikki muu, kun olo on NIIIN kamala, se ei todellakaan ole vain etomista joka tympeää on sekin, vaan se on sitä ettei voi syödä juurikaan mitään, silti kokoajan on pakko syödä, oksentaa pienestäkin hajusta, mausta joka epämiellyttävä, päätä särkee, verisuonet katkee rajusta pahoinvoinnista, jne. vaikka omassa elämässä kaikki ois kunnossa, ei se auta. mulla ainakin olo oli 5kk selllainen kun ois paha oksennustauti päällä.
Etkö tiennyt, että vaikka suurimmalla osalla pahoinvointi rajoittuu kolmeen ekaan raskauskuukauteen, niin toisilla pahoinvointia ei ole ollenkaan ja toisilla se kestää koko raskauden? Ja kaikkea siltä väliltä.