Apua, mitä voin tehdä. 1v7kk uniongelma?
Laitanpa tämän tännekin..
Auttakaa nyt hyvät ihmiset.
Perheeseemme kuuluu 1v7kk poika, joka on ollut kaikin puolin suht helppo lapsi. Nyt odotan toista lasamme, la 31.7, eli ei enää kauaa vauva-arkeen.
Nyt kuitenkin poika on noin kuukauden nukkunut tooooosi huonosti. Illalla nukahtamiseen menee noin tunti. Sitten poika nukkuu ehkä 4-5 tuntia ja herää. Yrittää tulla meidän väliin, joka ei nyt tule kysymykseen, koska vauva on pian tulossa. Poika on nukkunut omassa huoneessaaan jo vuoden. Puolitoista kuukautta sitten ostettiin hänelle jatkettava sänky pinniksen tilalle, koska vauva tarvii kuitenkin pinniksen. Kaksi viikkoa poika siis nukkui uudessa sängyssään hyvin, mutta nyt nämä nelisen viikkoa on iollut ihan kamalia.
Eli siis poika herää klo 00-02 välillä, riipuen vähän monelta on nukahtanut illalla ja on sitten hereillä aina 03-05:een asti!!! Ainakin siis kolme tuntia on hereillä. Siinä ajassa yrittää tulla noin 5-10 kertaa meidän huoneeseen, josta talutetaan laspi takaisin omaan sänkyyn. Sitten muutaman kerran karkaa sängystään muuten vaan leikkimään. Lopun ajan juttelee/itkeskelee sängyssään. Ei yleensä kauheasti itke, on vaan hereillä ja pitää meidät hereillä. Jos sitten nukahtaa vaikka viideltä, niin tulee ihan varmasti kuudelta jo kokoilemaan, josko pääsis meisän väliin ja sitten viimeistään puoli seiskalta herää kokonaan.
Päivällä on sitten väsynyt, nytkin katselee lasittunein silmin telkkaria. Päikkäreille ei myöskään mene enää helposti, mutta helpommin, kun yöunille. Päivällä nukkuisi kyllä, kunhan eka nukahtaa, mutta en ole antanut hänen nukkua yli kahta tuntia päivällä.
Ulkona käydään kaksi kertaa päivässä, jos vaan sää sallii ja muutenkin päivärytmi meillä on hyvin samanlainen joka päivä.
Nyt vaan minä olen niin väsynyt ja itkuherkkä koko ajan, että ei tämä ainakaan helpota esikoisen oloa. Lisäksi panikoin tulevasta synnytyksestä, kuinka ihmeessä sen jaksan, kun en saa enää koskaan nukkua.
Enkä voi ymmärtää, että kuinka kauan tämä muka voi kestää. Pakkohan tuon pojankin on joskus nukkua. On kuitenkin tosi väsynyt joka päivä. Esim viime yönä on kaikkiaan nukkunut ehkä 6,5h ja eilen päivällä 2h, aika vähän unta tuon ikäiselle, eikö?
mam80
Kommentit (8)
Miksi sitä nyt sitten kutsutankin kun lapsella on univaikeuksia. Kannattaa hakea apua ajoissa ettei väsytä itteensä täysin.
unikoulu on täällä lomalla koko kesän!! Eihän kesällä lapsilla univaikeuksia ole, prkl!
Mun mielestä toi on niin käsittämätöntä.
Ajateltii joa vaikka hankkis matkasängyn ja kattois helpottaisko univaikeudet, kun sieltä ei pääse pois. Olen miettinyt, että kuinka se sitten käytännössä sujuu, jos lapsi ukkuis siinä meidän huoneessa. mennäänkö sitä ojasta allikkoon, kun joskushan sen on kuitenkin mentävä takas omaan huoneeseen ja haittaako vauva esikoisen unta. Kokemuksia?
tuntuisen? Siis tarkotan sitä että jos on pinniksessä nukkunut hyvin ja nyt tämä uusi sänky aiheuttanut tämän valvomisen? Toi matkasänky idea on mun mielestä ihan kokeilemisen arvoinen juttu!
voimia sulle! Muistelen kauhulla sitä loppu raskauden väsymystä :)
huoneeseen, niin nukutte kaikki paljon paremmin. Ei se lapsi halua koko loppuelämäänsä nukkua teidän kanssa samassa huoneessa ja sitten, kun lapsi on jo vähän vanhempi, saa hänet paljon helpommin vaikka lahjomalla nukkumaan omassa huoneessa (esim. rasti jokaisesta yöstä, jonka nukkuu kokonaan omassa huoneessa ja tietystä rastimäärästä joku kiva juttu). Mutta noin pieneen ei vielä lahjominen onnistu ja jos lasta oikeasti pelottaa, ei mikään saa häntä nukkumaan rauhassa omassa huoneessa.
kiltti ihan hyvin yönsä nukkunut poika 1v4kk alkanut temppuilla
nukahtamisen kanssa ja viimeyönä tai siis jo aamuyönä
heräsi 5 oli ylös nousemassa yritin puoltoista tuntia nukuttaa viereeni,
mutta ei auttanut mikään.
Meillä ei ole ollut koskaan pinnasänkyä ja ajattelin samma siiloin aamayöllä
et haen varastosta matkasängyn ja siihen laitan,mutta
sitten mietin et tunteekohan olevansa vankilassa,kun ei ole koskaan
joutunut nukkumaan ns.teljetysti.
Meillä oli aluksi kehto ja siitä siirryttin vuodevaatelaatikko petiin
Poika on itse päässyt sitten aamuyön tunteina meidän viereen ja se on ollut ok, mutta viime päivinä illalla jo nukutts hankalaa. Pitää pitää ns.väkisin paikoillaan pitää että rauhoittuu ja tuohon ongelmaan ajattelinkin sitä matkasänkyä, mutta en sitten tiedä..
mitä mieltä olette, olisko lapselle kova järkytys jos matkasänky olis kuitenki meidän sängyn vieressä minä vieressä,mutta poika siinä?
Voisiko uuden lastensängyn siirtää vanhempien huoneeseen vaikka väliaikaisesti nii että lapsi voisi olla yhdessa muiden perheen jäsenten kanssa?
josko joku vielä kommentoisi. Kiitos jo vastanneille