Vikingline vs Siljaline
Kommentit (19)
varsinkin lasten kanssa!! Mutta muutenkin siistimpi.
Viikkarit täynnä manneja ja örmyporukoita.
On mukavaa saada palvelua suomenkielellä, Siljallahan pääasiassa virolaisia työntekijöitä. Ja ainakin viime kesänä viikkarilla panostettiin lapsiin, henkilökunta mm. opetteli lasten nimet "lastenkannella"..siis koko kymppikansi oli lastenmaata.
Siljalla risteiltiin Hgistä. Henkilökunnassa ei ollut virolaisia, ruotsalaisia jokunen.
Laivat on ikävä kyllä vähemmän hienoja kun siljat, mutta muuten mukavampia. Ja erityisesti ravintolapuolella viking pesee siljan ihan kuusnolla.
Silja Symphonylla ja Serenadella en ole törmännyt yhteenkään virolaiseen työntekijään. Ihan palvelua olen suomeksi saanut.
Siistit laivat ja paljon lapsiperheitä, Ei örveltäjiä.
Suosittelen.
Silja Symphonylla ja Serenadella en ole törmännyt yhteenkään virolaiseen työntekijään. Ihan palvelua olen suomeksi saanut.
Siistit laivat ja paljon lapsiperheitä, Ei örveltäjiä.
Suosittelen.
Viime vuonna tehtiin yksi reissu niin, että mentiin Vikingillä (oleskeltiin välissä Tukholmassa joku aika) ja palattiin Siljalla. Siljalla oli todellakin lapsiperheille paljon paremmat ohjelmat ja muut!
koska on niin eighties, kuin vaan olla ja voi! Aivan ajastaan jälkeen jäänyt linja.
Onko sitten ihan katasrofi mennä Vikingillä, kun se olisi halvempi? Siis lapsen kanssa?
Ap
Siljan taso on romahtanut fuusion jälkeen. Itse olen saanut siellä, siis nykyisellä Tallinkilla viime kerroilla niin huonoa palvelua, että olen ajatellut siirtyä Viikkarille, vaikka ne laivat ovatkin vähän huonompia.
Itse olen käynyt tänä vuonna 3 kertaa ja 4 eri laivalla ja kaikilla laivoilla saanut erinomaista palvelua.
Mitään moittimista ei ole ollut ja henkilökunta suomalaista. Joku taisi Tax freessa olla ruotsalainen.
Viking:
+ Ruoka! Ihanaa!
+ Edullisuus
+ Hyvä palvelu
- Sekavat ja vanhat laivat
Silja:
+ Selkeät laivat
+ Laivalla helppo liikkua
+ Monipuoliset hytit
+ Laivalla kivasti puuhaa
- Onnetonta ruokaa
- Palvelu vaihtelevaa, joskus todella töykeää
Ja erityisesti ravintolapuolella viking pesee siljan ihan kuusnolla.
osalta. Olen matkustanut molemmilla parin kuukauden sisällä. Silja on siistimpi ja korkeatasoisempi kaikin puolin.
ja olen edelleen sitä mieltä, että Viking on pop. Sillä ollaan risteilty lasten kanssa vuosikaudet edullisen hinnan takia (saadaan alennushintaan). Siljalla oltiin tänä kesänä reittimatkalla ja mun mielestä sen taso ei ollut sen kummempi. Vikingillä leikkitädit on pätevämpiä. Buffet oli Siljalla parempi, mutta leikkitilat yms. Vikingillä (kesäloma-aikaan). Siljan hytti oli muuten huonosti siivottu toisin kuin Vikingin.
panostettu tosi paljon lapsiin. Isot tilat eri-ikäisten lasten touhuille. Pomppulinnaa, trampoliinia, potkuautoa, pöytäpelejä jne. Ja Muumi-disco.
Noi jutut on ihan joka koululaisten loma-aikana. Ja ainakin 9 vuotta ollut. Pidemmälle en tiedä, kun en vielä lasten kanssa liikkunut laivoilla.
panostettu tosi paljon lapsiin. Isot tilat eri-ikäisten lasten touhuille. Pomppulinnaa, trampoliinia, potkuautoa, pöytäpelejä jne. Ja Muumi-disco.
Ja erityisesti ravintolapuolella viking pesee siljan ihan kuusnolla.
osalta. Olen matkustanut molemmilla parin kuukauden sisällä. Silja on siistimpi ja korkeatasoisempi kaikin puolin.
Minäkin matkustanut molemmilla laivoilla aivan lähiaikoina ja kyllä Vikingin buffet ruuat ovat ehdottomasti paremmat ja vielä puolet halvemmat kuin Siljalla.
Vikingin ruoka oli maukasta, monipuolista ja suu olisi syönyt mutta kun vatsa ei enää vetänyt. Siljalla ruoka oli mautonta! erittäin onnetonta... valikoimaa enemmän mutta eipä lohduttanut kun maku niin köpsä. Aamiainenkin Siljalla aivan kauhea. Käyttävät esim. virolaisia nakkeja ja lihapullia jotka karmea makuisia. Vaikka en tosin niitä itse kaivannutkaan...
Minulle jäi se fiilis että Vikingillä ruoka oli erinomaista ja Siljalla puolestaan mitäänsanomatonta.
Mietimme tässä kummalla menisimme elokuussa sukulaisiin Ruotsiin....
Kokemuksia? Itse kattelin, että Viking olisi halvempi...?