4-päiväinen työviikko sairaalan varahenkilöstössä, onnistuukohan?
Eli kyse siis osittaisesta hoitovapaasta ja sihteerin työssä nimenomaan. En ole vielä pomolle edes asiasta vihjaillut, joten olisi kiva ensin kuulla mahdollsia kokemuksia ko. järjestelystä! 6-tuntiset päivät lienee hankalampi järjestää...
Kommentit (2)
ja jälleen kerran kerron, että työnantaja VOI KIELTÄYTYÄ myöntämästä osittaista hoitovapaata painavan syyn perusteella. Painava syy voi olla esim. tuo ap:n mainitsema henkilöstövajaus. Varsinaista hoitovapaata (alle 3-v. lapsen) ei voi evätä, mutta siihen saa sijaisenkin helpommin, kuin yhdeksi päiväksi viikossa. Omassa työpaikassani vapaat on myönnetty vaikeuksista huolimatta muille, paitsi esimiehille. Esimerkiksi itse en osittaista hoitovapaata osastonhoitajana saanut.
Meillä ainakin varahenkilöt todella kortilla, eikä nytkään meinaa riittää ihmisiä tarpeita vastaamaan :/