Mitä mieltä Hesarin jutusta omakotitaloasumisesta ja sen huonoista puolista?

Sipoonkin uudet omakotialueet on aivan lähiöiden perikuvia- talot rakennettu keskelle ei mitään, kaukana aivan kaikesta! Mitään palveluita ei ole eikä julkinen liikenne toimi lainkaan.

- työt ja koulut on kaikki lähellä, matkoihin kuluu korkeintaan 10min

- ystävät asuvat kaikki lähellä

- helppo arki palveluiden läheisyyden takia

- viikonloput ja lomat kuluivat ennen AINA pihan tai talon hoitoon eikä aikaa jäänytkään matkusteluun, ystävien tapaamiseen, kulttuuriin jne



nykyisin ehtii jopa levätäkin

Emme kylläkään asu sellaisessa tiivissä uudessa ok-rykelmässä, vaan vanhassa talossa isolla omalla tontilla. Rakastan tätä rauhaa ja puutarhan laittoa ja sitä, että ei ole seinänaapureita! Ja remppaaminenkin on ihan mukavaa. Meiltä on kohtuullinen matka kaupunkiin tapaamaan vanhoja ystäviä. Ja useammin meillä nyt kyläillään kuin ahtaassa kerrostaloasunnossamme. Lapsetkin pystymme hakemaan ajoissa kotiin.



Jos olisin oikein varakas, voisin mielelläni asua Helsingin keskustassa suuressa asunnossa, ja hankkia talon maalta lomakodiksi, mutta kun se ei ole mahdollista, on tämä paras mahdollinen ratkaisu meille. En missään nimessä halua takaisin huonostisuunniteltuun pahviseinäiseen elementtikerrostaloon jonnekin Helsingin liepeille. Enkä kylläkään myöskään himokalliiseen ok-taloon, missä ei olisi omaa tonttia juurikaan...



t. ex-helsinkiläinen

Eräs ystävä valitti ettei lapsia näy missään vaikka alue on lapsiperheiden suosiossa ja hänen lapsensa, joita hän hoitaa kotona päivisin, ovat aina yksin leikkipuistossa. Meillä taas on hyvä meininki, lapsella on ihan lähinaapurissa paljon samanikäisiä kavereita. Eipä silti, olisihan se kivaa, jos olisi enemmän palveluja lähempänä. Sitä usein laiskistuu varsinkin tähän aikaan vuodesta eikä viitsi lähteä minnekään ajamaan lumisateessa.

Semmoisessa mekin eletään, siis esitetään tyytyväisempiä kuin olemmekaan. Aihe on pyörinyt päässäni nyt melkein koko päivän.

On tullut myös mieleen että oisko siinä esittämisessä jotain posiitiistakin ns. positiivisuuden kierre. Kun kuvittelee tarpeeksi kauan olevansa onnellinen ja vakuuttelee elävänsä unelmaa, ehkä se joskus toteutuukin. mutta kyllä tämä elämä on aika stressaavaa ja ajoittain ahdistavaa. Sitä vaan pelkää milloin tämäkin korttitalo romahtaa...



Ja minä aina lopetan sähköpostiviestinikin aurinkoisiin terveisiin

Mutta itse muutimme myös kauemmas, toisaalta emme kuitenkaan pelkälle pellolle rakennetulle omakotitaloalueelle. On paljon merkitystä sillä, että kylä on jo olemassa ja sillä on perinteitä. Matkoihin menee nyt suuntaansa 15 min kauemmin kuin ennen, joten toki aikaa on vähemmän. Toisaalta kaupassakäynti ja muu asiointi on nykyään huimasti nopeampaa kuin ennen. Joka paikassa ei tarvii jonottaa, lapset pääsee harrastuksiin ilman että ilmoittaudutaan puoli vuotta aiemmin jne.

Me asumme lähellä työpaikkoja ja harrastuksia ja olemme ihan tyytyväisiä.

Muuttamalla kauemmaksi saisimme isomman kodin, mutta työmatkoista tulisi liian pitkät. Ainakaan meidän lapset eivät kaipaa omakotitaloa, vaan viihtyvät hyvin kaupungissa. Puistoja on ympärillä ja merenrantaan kilometri. Itsekään en kaipaa omaa taloa ja pihaa, mökki riittää.

Tiedän paljon perheitä, jotka ovat rakentaneet unelmansa syrjemmälle. Toteutunut unelma onkin kääntynyt aiemman kaipuuksi. Hienostakaan talosta ei tule kotia, jos asuinpaikassa ei viihdy, jos siellä ei ole mitään mihin kiinnittyä.



Lapset ovat pitkät päivät päiväkodissa, työmatkat ovat ruuhkaisat ja pitkät ja asuinalueet ovat nukkuvia, niissä todellakin vain käydään nukkumassa...eihän muuhun jää edes aikaa. Palvelut ovat kaukana ja kun lapset ennättävät kouluikään, kuluu vapaa-aika heitä kuskaten. Asumisessa säästetyt kulut kostautuvat työmatkoissa ja lisääntyneessä auton käytössä. Tutkimusten mukaan osalla jopa niin, että kalliimman asunnon ostaminen kaupungista olisikin ollut kannattavampaa.



Me ostettiin useampia vuosia sitten rt pk-seudulta, mikä herätti vielä silloin ihmetystä. Ettekö te todellakaan halua isompaa taloa, omaa rauhaa? Ei, ei haluta vieläkään, mutta nykyään ei kukaan enää ihmettele valintaamme. Lasten pk ja koulu ovat nurkan takana ja meillä vanhemmilla puolen tunnin työmatkat julkisilla. Vakiintuneet kaveripiirit lähellä, seuraa ja harrastuksia ilman matkustamisen vaivaa. En ikinä lähtisi jonnekin Nurmijärven perukoille kytkyttämään ruuhkassa ja asuttamaan 200 neliön ' autiotaloa' . Se on kaiken lisäksi niin epäekologinen teko kuin olla ja voi.



Jotkut ehkä viihtyvät, mutta paljon kuulee, että ihmiset haikailevat sieltä omasta rauhasta hieman eläväisempään asuinpaikkaan.

- en osaisi enkä haluaisi huoltaa kiinteistöä enkä piha-alueita

- pihan ja ylimääräisten neliöiden vuoksi joutuisimme muuttamaan pois kaupungista, enkä halua asua kaupungin ulkopuolella monestakaan syystä, mm:



- työt, koulut ja opiskelupaikat ovat kaupungissa, joten joutuisimme uhraamaan ennestäänkin vähäistä yhteistä aikaa matkoihin

- monipuolisin harrastus- ja kulttuuritarjonta on keskittynyt kaupunkiin, joten joko valitsisimme vähemmästä tai uhraisimme aikaa ja rahaa saavuttaaksemme tarjonnan pidemmän matkan takaa

- muutenkin palvelutarjonta kaupunkien ulkopuolella on heikompaa, joten palvelua täytyisi aina lähteä erikseen hakemaan matkan takaa





Eli minun plus-miinuslistani kallistuu kuitenkin pihattomuuteen (onneksi on puistot ja rannat!) ja pienempiin neliöihin, vaivattomampaan arkeen, parempiin palveluihin ja pidempään yhdessäolon aikaan lyhyiden kotimatkojen ansiosta.

Omasta mielestäni suurin syy on juuri se, että naapureihin ei tutustuta, ollaan oman perheen kesken, hyvä kun tervehditään muita jne. Kun asuinalueelle saa luotua mukavan ja välittömän tunnelman, ei siellä asumista koe rasitteena vaikka työmatka lisikin pitkä, sukulaiset kaukana ja oopperalle yli 50 km.

Nyt rakennetaan kaupungin kupeeseen, sellaiselle peltoalueelle, jolle ennen aina naureskeltiin, ja vitsi kun ei voisi tuntua paremmalta ratkaisulta. Ollaan alettu kaipaamaan lyhyitä matkoja ja kun ei olla puutarhaihmisiä, niin nyt saadaan oma talo mieleisellä pohjaratkaisulla ja lyhyet välimatkat ja ihan sopivan kokoinen takapiha.

Aina joskus sitä kaipaisi omakotitaloon asumaan, mutta onneksi olen alkanut tajuta myös kääntöpuolen: minä tai mies emme kumpikaan ole koti-ihmisiä siinä mielessä, että tykkäisimme näpertää ja laittaa kotia tai puutarhaa. Emme myöskään ole mitään remonttireiskoja. Mua jo nyt kerrostalossa asuessa ärsyttää kaikki rempallaan olevat asiat, ja ne ei sentään näy ulospäin. Saisin valtavan stressin, jos asuisin vieri vieressä naapureiden kanssa ja pihan ym. pitäis olla tiptop. Huh! Jos muuttaisin omakotitaloon, sen täytyisi olla oikeasti kaukana naapureista, jotta saisin elää just niin kuin haluaisin!

Itse asumme puolen tunnin ajomatkan (emme joudu ajamaan ruuhkissa) päässä Helsingin keskustasta. Työmatkat ei rassaa ja omaa tilaa (tontti 3500 neliötä) on riittävästi.



Jos täältä pitäis jonnekin muuttaa niin Lauttasaarta kauemmas keskustasta en suostuisi muuttamaan. Haluan asua joko kaupungissa tai maalla, mutta en kaupungin laitamilla, kun sieltä kuluu melkein saman verran julkisilla kuin täältä landeltakin. Tosin vuoroja kulkee ehkä hiukan useammin.

sen verran syrjästä ettei tarvitsisi naapureita katsella. Palvelut on kiva olla parin kilsan päässä, mutta omaa pihaa ja rauhaa saa olla.

Mutta olen silti jo ajat sitten todennut että omakotitalo asuminen ei ole mun juttu.

En pidä puutarhan hoidosta, pidän tosi lyhyistä matkoista kaikkiin paikkoihin, pidän shoppailusta, en pidä autolla ajelusta, ja en pidä ajatuksesta jos talossa vaikkapa joku putki pamahtaa, niin minä joudun juuri sillä hetkellä löytää rahat siihen putkiremppaan, kun kerrostalossa sellaiset hoituvat taloyhtiön kautta.

Samoin en pidä seurustelemisesta naapureiden kanssa, pidän enemmän siitä että on omat kaverit eikä tallaisia " pakko" -tuttuja kuten naapurit joille pitää ystävällisiä.



Mutta jotkut taas pitävät eri asioista kun minä ja pitävät siten omakotitalo asumisesta ja se sopii heidän elämän tyyliinsä ja arvoihinsa.



Tärkeää kait tässä on että tietää mitä ITSE haluaa ja mistä pitää, sen sijaan että luottaa sokeasti siihen että kun KAIKKI sanovat että omakotitalo asuminen maalla on ihanaa, niin se on heillekin juuri se sopiva asumismuoto.

Sundsbergissa ei tosiaan joudu kärsimään yksinäisyydestä, koska alueen yhteisöllisyys on aika vahva ja naapureiden kanssa saa olla ihan tarpeeksi tekemisissä. Työmatkatkin taittuu ainakin Helsingin keskustaan ja Espooseen melko nopeasti, noin puolessa tunnissa.

Mekin vaihdettiin keväällä suurempaan- pk-seudulla- rivariin-mies halusi ok-taloa- se on sellainen suomalainen unelma nro 1-.



Ok-talo vaatii jatkuvaa huoltamista- jos on asiantuntija, niin siitä vaan. Porvoon juttu Hesarissa 12.11.06 vähän huolestutti- asia on varmaan niin kuin siinä luki.



Maaseudulla ja pienemmillä paikkakunnilla ok-asumisessa on enemmän etuja, kun on suku ja verkosto lähempänä.