Kuinka tarkasti pk:n hoitajat "syynäävät" mitä lapsella on päällä?
Tänä aamuna meidän päiväkodin hoitaja ihasteli meidän tytön uutta paitaa. Tuli vain mieleen, että kuinka tarkkaan he katsovat miten lapset pukeutuvat. Täytyykö oikein satsata :) ?
Kommentit (7)
Enpä ole asiaa ajatellut, joskus on hoitaja kommentoinut lapselle jotain esim paidan kuvasta (mm. sellainen brodeerattu iso hämähäkki oranssissa paidassa). Ja kerran muistan ihastelleen kaunista neuletta (se olikin nätti!). Mutta enemmän vain satunnaisesti. EHkä tyttöjen vaatteisiin kiinnitetään enemmän huomiota.
Kai sitten, jos koko ajan kulkisi risaisissa ja likaisissa vaatteissa tulisi enemmän syyniä?
Jotkut ovat hyvin kiinnostuneita vaatteista (niin omistaan kuin muidenkin), jotkut vähemmän kiinnostuneita ja joitakin ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Toinen asiaan vaikuttava muuttuja on sitten se, kuinka paljon kukakin kiinnittää huomiota ympäristöönsä ja sen yksityiskohtiin. Jotkut muistavat tarkasti, millaisia vaatteita tai tavaroita muilla on, jotkut eivät muista edes omiaan. Jotkut huomaavat heti mm. muiden uudet vaatteet, joku ei huomaa mitään, vaikka toinen olisi ajanut pitkät hiuksensa kaljuiksi.
Ne hoitajat, jotka kiinnittävät huomiota yksityiskohtiin ja joita vaatteet kiinnostavat varmasti kiinnittävät huomiota lasten vaatteisiin ja tosiaan osaavat sitten ihastella lapsen uutta paitaa lapsen kanssa tai yhtä hyvin saattavat hiljaa mielessään kauhistella, kuinka rumaan vaatteeseen joku onkin lapsensa pukenut. Koska normaali ihminen pitää jälkimmäisenkaltaiset huomiot itsellään, niin eipä sillä minusta erityistä väliä ole, mitä hoitaja ajattelee lasteni vaatteiden esteettisestä puolesta.
Sillä tietysti on väliä, että hoidossa on hoitoon sopivat vaatteet, että vaatteet ovat hoitoon tullessa edes vähän sinne päin puhtaita, ne ovat sopivan kokoisia ja reiät on paikattu tai ne ovat epäolennaisissa kohdissa. Muu on sitten vanhempien ja lapsen estetiikan kaipuusta kiinni ja varmaankin hoitajatkin mielessään ihastelevat nätisti puettuja lapsia (ja kauhistelevat rumimpia vaatevalintoja), jos ovat taipuvaisia vaatteita huomaamaan, mutta eipä sillä mitään erityistä merkitystä ole.
päiväkodissa yli kymmenen vuotta eikä ole tullut pieneen mieleenkään alkaa pukea lasta päiväkodin henkilökuntaa varten:-O
Mun mielestä on ihan kiva, jos joskus joku sanoo, että onpa lapsellani kiva paita. eidän kaksivuotias tyttö ainakin on ihan ylpeänä, jos laitetaan päiväkotiin mekko ja siksi koen kommentit vain lapsen huomaamisena. Mä ainakin haluan pukea lapseni ihan kivasti jo senkin takia, että vieraiden eli hoitajien on helpompi hänestä tykätä. En nyt tarkoita mitään juhlapukeutumista vaan puhtaita ja siistejä päiväkotiin sopivia vaatteita.
mutta kyllä me täällä joskus pk:ssa silmiä pyöritellään,kun jotkut pukevat lapsnsa todella kulahtaneisiin ja pieniin vaatteisiin...jotenkin tympeää kertoa aikuisille ihmisille,että hommaisitteko lapsellenne vaatetta/kenkää,joka mahtuu päälle tai ei ole niin reikäistä,että takapuoli vilkkuu..
Ja hoitajan näkökulmasta, nyt kun mietin, niin kyllä mä välillä saatan lapselle sanoa, että ompa sulla nätti paita tms. Sen enempää en kyllä syynää vaatteita ;-) Missään tapauksessa ei hoitajia varten tarvitse pukea ja silloinkin kun kommenttia tulee niin se on lasta varten. Esim. jos ei ole varavaatteita tai talvella pipoa/hanskoja/talvikenkiä jne. ollenkaan.
Meidän pojan hoitokaverina on 2,5 vuotias tyttö, joka huomaa aina heti kaikkien uudet vaatteet. Sillä tytöllä on aivan pettämätön vaisto tai taito havaita asioita.