Te jotka olette joutuneet jostain syystä katkaisemaan välit vanhempiin

joskus nämä jaksot ovat pitkiäkin ja olen ollut huolissani tuntemastani syyllisyydestä, jos niiden aikana sattuu jotain pahaa. enää en niinkään huolehdi, vaan ajattelen suojelevani itseäni ja perhettäni tällä ratkaisullani. Ikävää on vanhemmille sitten sattunutkin, mutta en ole ollut siihen tietenkään syypää. Lapsille tätä ratkaisua selittäessäni joudun vähän sanoja asettelemaan, kun ei koko raadollista totuutta voi heille kaataa ja rakkaitahan nuo isovanhemmat ovat lapsille ( ja minulle myös), mutta isompana lapset ehkä ymmärtävät. Joskus mietin, että pitäisikö sittenkin vaan kestää kaikki kun ovat ainoat vanhempani eivätkä ilkeyttään juo, mutta eihän se niin mene. ja etenkin sinun tilanteessasi kuulostaa vähintäänkin omaa elämää tervehdyttävältä ottaa selkeästi välimatkaa. en tiedä tarviiko välien katkaisemisesta tehdä varsinaista draamanumeroa, mutta voit lakata ottamasta yhteyttä, koska se selvästi vahingoittaa sinua ja lähipiiriäsi.

että olen vain lähettänyt jouluna ja syntymäpäivänä postikortin, monta vuotta. Ja pitänyt puhelinnumeroni salaisena.



Nyt tilanne on sillä lailla parantunut että hänellä on jo minun puhelinnumeroni varmuuden vuoksi, jos jotain sattuu. Nykyään näemme n. kerran vuodessa yhden iltapäivän ajan. lisäksi kirjoittelemme kirjeitä.



Tämä etäisyydenottaminen (syynä yh-äitini väkivaltaisuus ja uhkailu, taustalla mielenterveysongemia myös, sekä lääkkeiden väärinkäyttöä) on tukenut omaa hyvinvointiani. Ymmärtääkseni se myös on jossain tutkimuksissa todettu toimivaksi keinoksi alkkareiden lapsille.



Olen nuorena kerran ajautunut tilanteeseen, jossa vakavasti harkisin kahden vaihtoehdon välillä: että tapan itseni tai otan äitiin suuren etäisyyden. Totesin, että minun on jäätävä henkiin.

Omatkin vanhempani ovat alkoolisoituneita. Minäkin olen pitkään ollut itsetuhoisin ajatuksin, mutta uskon, välien katkaisun pelastavan minutkin. Mitään dramatiikka en tietenkään asiasta synnytä, en vain aio ottaa yhteyttä enkä vastata yhteydenottoyrityksiin (jos sellaisia tulee). -ap

googlaa lasinen lapsuus

että olen todellakin voinut paremmin kun olen ottanut etäisyyttä. kävin myös terapeutin kanssa muutaman kerran asiaa läpi ja nuo keskustelut ovat kantaneet pitkälle. tajusin vasta siinä jotenkin itse, kuinka suotta olen kantanut muiden murheita. mahtavaa oli kolmekymppisenä huomata, ettei aina tarvitse olla vähintään hiukkasen ahdistunut, voi olla huoleton ja onnellinenkin. senkin jälkeen on ollut välillä suuria suruja, mutta ne on olleet käsiteltävissä ja minun surujani, eivät vanhempieni ahdistusta tms.

Vanhemmillani on alkoholi-ja mielenterveysongelmaa. Minä ja vanhempi sisareni muutimme alle 20v pois kotoa. Siskoni muutti ulkomaille ja minä toiselle puolelle Suomea. Alkuun pariin kolmeen vuoteen emme pitäneet mitään yhteyttä, tarvitsin tuon ajan löytäkseni tasapainon. Nykyään pidämme harvakseltaan yhteyttä. Käyn kotipuolessa kerran kesässä ja soitamme pari kertaa vuodessa.



Minulla on myös nuorempi veli, jonka vanhempamme ovat saaneet alistettua. Veljeni on jatkuvan nöyryytyksen ja pilkan kohteena. hän asuu lähellä vanhempiani ja kärsii vakavista mielenterveysongelmista. Veljen kohtalo surettaa. Tiedän, että minulla olisi ollut samanlainen kohtalo, jos olisin jäänyt entiselle kotipaikkakunnalleni.