Lue keskustelun säännöt.
Elämäni vaihevuosihormooneistaan höyryävän äitini kanssa. Pelkkää kiukkua, marttyyriutta ja pimahtelua kaikki päivät.
29.10.2006 |
Ei suotta sanota vaihdevuosia toiseksi murrosiäksi. Tunteet menee kyllä laidasta laitaan, välillä mielettömän epärealistisia uudelleenkouluttautumisideoita, välillä pelkkää itkua ja itsesääliä. Hän on kaikkensa uhrannut perheelleen, joka silti tekee aina kaiken väärin.
Onko kellään muulla kokemuksia moisesta, ja miten tästä selvitä? Äitini on äärimmäisen herkkä ja ylireagoiva kaikenlaiseen arvosteluun ja erimielisyyteen. Nyt on kaikki vielä potenssiin kymmenen.
Kommentit (6)
Menepä sanomaan tuo äidilleni. Hänestä vaihdevuodet on vain se tosiasia että kuukauset jää pois, ei mitään muuta. Netistä kun luin, niin kyllä nuo henkiset oireet mielialoista ja masennuksista aika vaikuttavilta tuntuvat. Ne on ihan nähtävissäkin äidissäni. Kukaan ei kohta jaksa tehdä hänen kanssaa mitään, kun jokaisesta tulee jotenkin riita, ja hirveät henkilökohtaisuudet + vanhat kaunat päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
intiimivaivoista. Mitä luontaistuotteita onkaan tarjolla, onnistuisikohan niitä ujuttaa käyttöön? Vaikka että " vitamiinia syksyn varalle" .
mitää hormonilääkkeitä koska uskoo että mm. rintasyövän yleisyys johtuu siitä että naisille tuputetaan kaikenmaailman hormoneja koko ikä. Piti vaan kestää ja olin ehkä vähän vähemmän yhteydessä äitiini siinä vaiheessa. Varpaillaanhan sitä sai koko ajan olla kun ei tienny mistä tuulee. Sit se meni itsestään ohi ehkä noin vuodessa. Nyt meillä taas oikein hyvät välit. :)
tulee vain mieleeni oma murrosikäni, joka äidin mielestä oli vaan tekosyy kiukutteluun ja huonoon käytökseen, jota ei suvaittu millään tavalla. Meillä ei tosiaan ajateltu eikä haluttukaan ajatella että ajoittainen mielialaheilahtelu ja epävakaus kuuluu elämään. Pitääkö minun nyt sietää ihan mitä tahansa käytöstä äidiltäni vain vaihdevuosien piikkiin menevänä. On meinaan tullut kuultua olevansa jakorasia-lumppu, sydämetön ja pihi perinnönkyttääjä, äidiksi täysin kelpaamaton, lapset pitäisi ottaa huostaan jne. Yksi kyläily päättyi kun saatiin puoli minuuttia aikaa poistua hänen tontiltaan.
Kuuntelin näitä pitkään ennen kun tajusin mistä voi osin myös olla kyse. Isä luimistelee kun koira nurkassa eikä osaa tai uskalla sanoa mitään.
Minullakin sukulaisnainen, joka välillä oikea piru ja toisinaan niin lempeaää ettää! Eikä tajua itse, ei vaikka hänellekin päin naamaa sanottu, että hakis lääkkeitä...