Minulla on 5 lasta ja lääkäri ei silti suostunu laittamaan sterilisaatiojonoon!?
Eikös tuo ole suorastaan lain vastaista??
Aamulla kävin poistattamassa kierukkani ja samalla pyysin tosiaan lopullista ehkäisyä. Lääkäri piti 10min saarnan siitä, kuinka olen todella nuori ja mieli muuttuu vielä monesti. Sanoi, että ottaisin 2v päästä yhteyttä,jos olen vielä samaa mieltä.
Meillä siis lapset 10v, 7v, 5v, 4v ja 2v. Kolme poikaa ja 2 tyttöä. Itse olen 29v. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 15-vuotiaasta ja jo seurustelun alussa puhuttiin, että halutaan lapset nuorina. Miehelle olis hyvin riittäny yksiki lapsi, mutta koska minä tätä arkea pyöritän, hoidan lapset ja kodin, on aina suostunut pienen vakuuttelun jälkeen lisääkin tekemään. Kuopuksen synnyttyä tiesin heti, että nämä on nyt tässä. Kertaakaan ei nyt 2v aikana ole vauvakuume vaivannut. Jaksan hienosti tämän katraani kanssa, mutta en halua polttaa itseäni loppuun tekemällä lisää vauvoja, haluan "levätä" nyt pari vuotta ennen kuin alkaa murrosiän myrskyt ;)
Kommentit (16)
Eräs kaverini sai sterilisaation 29-vuotiaana, hänellä oli 3 lasta, nuorin tuolloin myös 2v, vanhin kouluiässä.
Nyt 5 vuotta myöhemmin kun monella hänen ystävistään on pienet vauvat, hän on alkanut miettiä, tuliko sittenkin tehtyä hätiköity päätös. Hänen lapsensa on jo isoja ja hänellä tunne, että ehkä vielä yksi olisi perheeseen mahtunut.
kellekään mitään. Sterilisaatio tehtiin vuorokausi kolmannesta synnytyksestä. Olin tosin jo 32.
sterilisaation saa, jos
-on yli 30-v
-on vähintään 3 lasta
-jos raskaus uhkaa äidin tai lapsen terveyttä
että sterilisaation saa, mikäli on 30 v, kolme lasta. Alle 30 vuotias saa, mikäli on yli 4 lasta. Näin se kuulemma menee. Itse olen 28, täytän 29 tänä vuonna. Viides lapsi syntyy ennen sitä, eikä minun tarvinnut mitään sterilisaatiota anella, vaan lääkäri samantien laittoi merkinnän että sterilisaatio tehdään tämän viidennen synnytyksen yhteydessä.
eli otta kunnes täyty 30 ja sitten mene uudestaan vaikka eri lääkärille, luulis jo 5 lapsen jälkeen irtoavan. Onhan noita kokonaan lapsettomatkin tapelleet itselleen sterilisaatioita alle kolmikymppisenä.
eli otta kunnes täyty 30 ja sitten mene uudestaan vaikka eri lääkärille, luulis jo 5 lapsen jälkeen irtoavan. Onhan noita kokonaan lapsettomatkin tapelleet itselleen sterilisaatioita alle kolmikymppisenä.
kyllä mun mielestä 29-vuotiaan 5 lapsen äidin pitäis siis olla oikeutettu sterilisaatioon, ilmeisesti lääkärit vaan yrittävät saada naiset miettimään asiaa tarkkaan.
Lääkäri ei voi sitä kieltää, koska laki on puolellasi (kun kriteerit täyttyvät). Olen työni puolesta kohdannut paljon naisia, jotka haluavat sterilisaation purun. Siksi ehkä ollaan nuorten naisten kohdalla "kriittisiä" ja kehotetaan miettimään uudestaan. 10 vuoden aikana voi tapahtua mitä vain. Sterilisaatiota EI voi purkaa. Tai käytännössä sitä ei pureta, koska tulos on huono ja riski munajohdin- / kohdun ulkopuoliseen raskauteen kasvaa. Menetelmänä käytetään nykyään koeputkihedelmöitystä.
Kehotan sinua miettimään asiaa vielä. Voisiko miehesi teettää sterilisaation? Toimenpide on miehelle helpompi eikä jälkikäteen ole useinkaan kipuja. Mies voisi säilöä spermaa siltä varalta, jos vielä tulette kaumapäälle. Jos kuitenkin haluat sterilisaation, niin mene toiselle lääkärille ja vaadi lähtete. Se on oikeutesi.
kolmen lapsen jälkeen. Kaikki syntyivät sektiolla. Sterilisaatio tehtiin viimeisen sektion yhteydessä. Minullakin sellainen käsitys, että ikää pitää olla 30 ja väh. 3 lasta. Lääkäri kysyi kyllä monta kertaa sektion aikana, että oletko ihan varma? Melkein jo rupesin itsekin epäilemään, että olenko, kun koko ajan hoki samaa.
Luulisi, että viiden lapsen jälkeen sektio olisi sinullekin mahdollinen. Toisilla sektio vaan lisää vuotoja. Itsellenäni kävi näin. Nyt mietin, miten pääsisin menkoista eroon.
Äityli 41 v.
niin kivuliaat ja runsaat menkat, että piti laittaa vielä kierukkakin. Luulisi nyt olevan ainakin ehkäisyn kunnossa!
Hakijalla on yksin tai yhdessä aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta
Hakija on täyttänyt 30 vuotta
Raskaus vaarantaisi hakijan hengen tai terveyden
Hakijan mahdollisuudet muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot
On syytä otaksua, että hakijan jälkeläisillä olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika
Hakijan sairaus tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaisi hänen kykyänsä hoitaa lapsia
Hormoonikierukka laitettiin juuri runsaitten ja kivuliaitten menkkojen hoitoon. Toistaiseksi kivut ovat vain pahentuneet ja vuotoa on jatkuvasti, mutta kierukka on ollut vasta reilun kuukauden. Jos ei ala helpottaan, poistatan sen ja kärsin entiseen malliin. 13
Sain vakuutella aikani että olen tosissani, mutta tein myös selväksi, että minulla on siihen täysi oikeus. Sain siis sterilisaation ja päivääkään en ole katunut. Ikää on nyt 33v. ja elämä on ollut ihanan huoletonta ehkäisyn suhteen jo kymmenen vuotta. Suosittelen lämpimästi pitämään kiinni omista oikeuksista, jos asian on loppuun asti miettinyt.
oli ja on vieläkin 3-lasta.
Kyllä lääkärin pitää sinulle lähete kirjoittaa, käy toisella lääkärillä ja pyydä lähete. Tee myös valitus tästä joka ei kirjoittanut lähetettä
joko ikä vähintään 30v
tai vähintään 3-lasta, ei mitään alle 30vee pitää olla 4, lasta --höpöhöpö
Tai toi sairaus tai vastaava
Tää kopsattu perhesuunnittelun sivuilta:
"Alle 30-vuotiaana steriloiduista joka kolmas on ajoittain katunut päätöstä ja joka kuudes hakeutuu sterilisaation purkamiseen."
saman verran lapsia.
Kyllä minäkin sain vakuutella että päätös on lopullinen.
Itse sterilisaatiopäivänä lääkäri kertoi vielä kierukan mahdollisuuden.
Eli ei ne ihan helposti näköjään sitä anna.
Kyllä sinä sen varmasti saat, kun perustelet hyvin, etkä emmi yhtään.
Suosittelen sitä Essure menetelmää joka tehdään alakautta,ilman leikkausta.