(Sosiaalisin perustein) tuetut perhelomat kylpylöissä yms...
Mitäs olette mieltä perheemme lomakokemuksesta?
Pienituloisena perheenä olimme säästäneet rahaa kesälomamatkaan erääseen Länsi-Suomen rannikkokylpylään. Kahden yön reissumme meni kuitenkin toisin kuin ajattelimme. Kylpylähotellissa oli ilmeisesti jonkin pääkaupunkiseudun kunnan toimesta tullut useampi tuettu perhe lomailemaan. Huoneemme molemmilla puolilla asusteli ilmeisesti tälläinen perhe. Ensimmäisenä päivänä toisen perheen n. 3-vuotias lapsi liimautui peräämme ja haki kontaktia ja halusi mukaamme. Kun kyselin hänen vanhemmistaan, kertoi lapsi että äiti on kipeä ja isästä ei tiennyt. Etsimme huoneen ja isä pölähtikin ulos ovesta ja mitään sanomatta nappasi tytön huoneeseen. Myöhemmin näin lapsen useasti hortoilemassa yksin ja useamman kerran autoin häntä vanhempien luokse. Joita siis ei lapsi kiinnostanut mitenkään. Isä toi lapsen ravintolaan, lastasi ruokaa lautaselle ja häipyi. Lapsi söi mitä söi ja lähti tiehensä. Äidin näin vain kerran ja silloin hän oli ilmeisesti jossain aineissa. Meno oli ainakin melko huteran oloista. Illalla kymmenen aikaan löysimme tytön iltakävelyllämme ulkoa meren rannalta ja veimme hänet respaan ja kerroimme henkilökunnalle touhusta ja pyysimme heitä toimimaan asiassa.
Toisella puolellamme asusteli nuorehko äiti kolmen n 6-2 vuotiaan lapsen kanssa. Aamiaisella he tulivat ravintolaan, pienemmät lapset pyysivät äidiltä ruokaa johon tämä vain kädet täristen tokaisi:" En anna, ette syöneet eilenkään". Ja niin äiti ryysti omaa kahviaan. Lapset sitten yrittivät kurotella pöydiltä ruokaa itselleen. Eivät kyllä ehtineet syödä niitä kun äiti komensi heidät pois ravintolasta alle kymmenen minuutin. Yöllä heräsimme aikuisten mölinään ja lasten itkuun. Soitimme respaan ja pyysimme puuttumista ja touhu rauhoittuikin jonkin ajan kuluttua. Oli vain vaikea saada itse unta sen jälkeen.
Oma lapsemme on kysellyt loman jälkeen näistä perheistä ja niiden lapsista ja hänelle jäi huoli lasten hyvinvoinnista. Itseltäni loma oli täysin pilalla, lasten pahaa oloa ei voi kukaan kai katsella tuntematta surua? Kun lähdimme kotiin, olin vain helpottunut siitä etten joutunut enää seuraamaan lasten kurjaa kohtelua mutta myös todella suruissani etten voinut auttaa enempää.
Tätäkö se avohuollon toimenpide on, lähetetään ongelmaiset lapsiperheet kauemmaksi elämään samaa "helvettiä" kuin kotona? Mihin tuollainen lomailu auttaa? Ei siitä ainakaan lapsille hyviä muistoja jää. Missä on suomalaisen lastensuojelun taso, kun lapset joutuvat elämään tuollaisissa perheissä? Eiköhän nuokin rahat olisi voinut käyttää tuetun loman sijasta vaikka lasten tukiperheisiin tai perhetyöntekijään tai johonkin.
Ja itsekkäänä loppukommenttina, nimby... Olisi ollut ihanaa viettää loma lomaillen eikä toisten lapsista huolehtien.
Kommentit (8)
Haikossa yleensä olemme olleet, etikä siellä ole tuollaisia sosiaalitapauksia.
hyötyisivät selvästi enemmän koko kesän mittaisesta kesäsiirtolajaksosta turvallisten aikuisten luona, jotka samalla voisivat tarkkailla lasten kehitystä ja mahdollista oirehdintaa.
Ainakin mun lapsuuden aikana esim. Pelastakaa Lapset ry. välitti 'kesäkoteja' .Todella loistavaa toimintaa. Onkohan mitään vastaavaa olemassa tänä päivänä?
Nelonen on aito NINBY. Onneksi olkoon.
avohuollolla tai tuetuilla lomilla ei ole tekemistä tuommoisen toiminnan kanssa
tuetuilla lomilla? Siitäkö, että mielestäsi vain sosiaalitapaukset käyvät tuetuilla lomilla? Oletpa äärettömän ennakkoluuloinen ihminen. Muutenkin, anteeksi nyt vain, kertomuksesi tuntuu vahvasti liioitellulta....
ainoastaan lomanjärjestäjien omiin hotelleihin ja edullisiin majoituskohteisiin, saatikka, että joku lastensuojelu sponsoroisi perheelle kylpyläloman, anna mun nauraa.
Kaverini ja hänen miehensä menevät ainakin tälläiselle sosiaalisinperustein tuetulle lomalle viikoksi kylpylään 2 lapsensa kanssa. He ovat molemmat työttömänä ja saavat toimeentulotukea mutta muuten he eivät ole millään tavalla sosiaalitapauksia.
Onhan se kiva että jotkut tuollaiselle lomille pääsevät, menisin minäkin mielelläni mutta kun ei saa sossusta mitään ni eipä taida olla varaa...
Nä perheet selvästikkin olisivat tarvinneet enemmän tukea, oma toiminen lomailu ei onnistu kun elämän arkikaan ei ole hallussa.
Periaatteessa olen tuettujen lomien kannalla. Ne on monelle yhden huoltajan perheelle ainut mahdollisuus lomailla. Kaikki köyhät perheet eivät ole samanlaisia sosiaalitapauksia kuin esimerkkiperheesi.
Tuetut lomat ovat myös merkittävä tulonlähde syrjäisille lomakylille ja kylpylöille.