### Syyskuun Sissien synnytystarinat ###
Eiköhän meitä ala jo sen verran olemaan, että saadaan tänne muutamat kirjoitukset??
Kommentit (16)
Syntyi siis sunnuntaina 26.8. klo 16.42 rv 38+5. Painoa oli vaivaiset 2870g ja pituutta 46cm. Pääkin on pieni, 33,5cm.
Yöllä yhden aikaan alkoi ekalla supistuksella (kolmen tunnin yöunien jälkeen! kannatti mennä kympiltä nukkumaan, vaikka oli la-ilta). Nukuin seiskaan asti miten kuten, supistusten välin ollen välillä jopa 25 min, lyhimmillään reilu 10 min. Olivat kipeitä, mutta hyvinkin siedettäviä, kun olin niin rentona. Aamupäivällä tahti kiihtyi, ja puolen päivän aikaan mamma haki esikoisen pois, kun ajateltiin, että jos tätä menoa jatkuu, käydään ainakin tarkistuttamassa tilanne.
Puoli kaks soitin Tyksiin, mutta mitäs ne nyt olisivat osanneet sanoa, kuin että lähdette tulemaan, kun siltä tuntuu. Yhdestä kolmeen välillä pakkasin kassiin -jotain vaan- kun mies käski pakata sairaalakassin (vihdoin). Makasin ja välillä olin kontillani sohvalla, ja lämmin kaurapussi lievitti vähän. Erinomaisena apuna oli rakas mieheni, joka tiesi mitä pisteitä painaa selästäni. Jotain fyssareiden taikatemppuja, mutta veivät loistavasti suppareilta kipukärjen. Hän siinä katsoi urheilua telkusta, joi kahvia ja painoi mua selästä, kun ynähdin supparin tullessa. Kehui että mikäs hänellä tässä... Ja mikäs mullakaan.
Kolmen jälkeen sanoin, että ollaan vielä tunti kotona, mutta mies sanoi, että eikun lähdetään nyt. Onneks lähdettiin, matka sairaalaan kesti 40 min ja koko sen ajan supisti jo 2 min välein. Perillä pääsin heti saliin. Muistan vitsailleeni kätilölle, että ehkä puren häntä, jos hän sanoo, että on kaks senttiä auki. Ekassa sisätutkimuksessa todettin, että olin täysin auki! Annettiin miehen kanssa toisillemme ylävitonen... Uskomatonta. Me oltiin lähdetty tarkastuttamaan kohdunsuun tilanne, ei vielä synnyttämään.
Kätilö keräsi kamppeet vauvaa varten, suihkutteli Ceridalia alapäähäni, puheli rauhallisesti ja kannustavasti. Sitten parilla ponnistuksella tyttö jo syntyikin. Ponnistaminen sattui muistaakseni vain vähän, kiristi hiukan, ja muistan valittaneeni, että sattuu, mutta en kiroillut, joten ei pahasti tainnut :) Kun vauva oli syntynyt, naureskelimme vaan, että ei voi olla totta. Joko se nyt tuli. Olipa helppo juttu. Ehdin olla salissa vajaa puoli tuntia ennen tytön syntymää.
Leikkasin sairaalan rannekkeen vasta parin päivän päästä kotiutumisesta. Mies kysyi, että onko samanlainen olo kuin lapsena Lintsi-reissun jälkeen, johon totesin, että on. Sellainen olo, että olipa kiva liukumäki. Tahtoo uudestaan...
Ei kuulostanut kovinkaan pahalta. Toivon että itsellänikin olisi, ns. helppo synnytys mutta se nää jähtäväksi. Tulen sitten tänne kirjoittamaan oman tarinani.
nyt rv 36+4
Eli paljon paljon onnea! Nyt 9 kk odottaminen on päättynyt. Lucky you!
Hei!
Olen lähinnä taustalta seurannut syyssissien kirjoituksia, mutta ajattelin nyt muutaman sanan kirjoittaa itsekin.
Meille odotettiin toista, esikoinen on reilun kolmen vanha neiti. Nyt oli laskettu aika 5.9. Raskaus oli mennyt hyvin ja ajattelin tämän menevän muutaman päivän yliajalle kuten esikoinenkin.
Torstaina kävin yksikseni autolla pääkaupunkiseudulla kolmessa tuttavan/sukulaisen kyläpaikassa. Ajokilometrejä kertyi 300 ja reissu meni loistavasti. Kaikille vakuutin synnyttäväni vasta viikon-kahden päästä.
Perjantaina aamuyöllä heräsin muutaman kerran tavallista kipeämpiin supistuksiin. Sain kuitenkin nukuttua niiden välillä. Päivällä niitä tuli harvakseltaan, kävin asioillakin kaupungilla. Esikoinen oli ollut isovanhempien luona yökylässä ja oli tulossa sieltä kotiin. Sovittiin appivanhempien kanssa, että ottavat varmuuden vuoksi yöpymiskamppeet mukaan.
Illan mittaan supistuksia tuli 10-15min välein. Olin luvannut appivanhemmille ja esikoiselle lämmittää saunan, jonne sitten mentiin iltasella kymmenen aikaan. Se olikin varmaan viimeinen niitti. Supistukset tihenivät varsin nopeasti ja pahenivat. Sinnittelin kuitenkin kotona, kun ajattelin, että tällä kertaa en tee turhaa reissua. Viimeksi passittivat välillä kotiin hakemaan vauhtia. Supistuksia tuli 2-5min välein ja oli jo tosi tuskaista. Vähän ennen puolta yötä lähdettiin sairaalaan. Vastaanotossa käyrällä ollessa sanoin jo miehelle, että taidan kuitenkin haluta sen epiduraalin. Yllätys olikin melkoinen, kun kätilö totesi kohdun suun olevan täysin auki. Joten ei kun saliin ponnistamaan.
Sain pudendaalipuudutuksen, se puudutti hyvin ulkopuolelta, mutta sisältä kyllä sattui ponnistaessa ihan sairaasti. Lisäksi ei yhtään ponnistuttanut ja tuntui inhottavalta ponnistaa, kun sattui. Muutamalla kunnon työnnöllä syntyi kuitenkin pikku prinssimme n. tunnin sairaalassa olon jälkeen.
Kotiuduimme 3.9. hyväkuntoisina. Pystyn hyvin kävelemään ja istumaan. Vauvalla vain todettiin lievä Erbin pareesi eli synnytyksessä tullut olkapunoshermon halvaus, joka toivon mukaan paranee täysin. Hartiat eivät nyt mitenkään hirveän tiukassa olleet, mutta jostain syystä näin kävi.
T. Jokirapu ja Otso-poika
Eli La 29.9 aamuna lähti limatulppa. Sen jälkeen menkkamaista jomotuskipua alavatsassa joka tiheni ja sitten soittelin sairaalaankin ja sanoivat että jos pystyn olemaan kotona niin ei tartte vielä tulla. Sit kivut tiheni ja edelleenkään ei ollut kovia kipuja, mut menin 5:00 aamuyöstä sairaalaan ja totesivat että olin 5 cm auki. Sitten menin huvikseni ammeeseen ja otin ilokaasunkin varmuuden vuoksi. Oksensin ties kuinka monta kertaa. Siellä olin 1,5 h. Sitten keinutuolissa jalat pallon päällä ja ilokaasu kädessä. Edelleenkään kivut eivät olleet kestämättömiä. Oli kiva kandi mukana juttuseuraksi. Sitten otin epiduraalin kun halusin vähän nukkua kun en ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen. Mut enhän mä sitten saanut nukuttua kun kätilö puhkaisi kalvot ja oli huoneessa hälinää muutakin. 2 tuntia puhkaisun jälkeen synty poika imukupilla tunnin ponnistamisen jälkeen. Sen pää oli jotenkin hassusti ni piti vetää, ja sit kätilöt joutu laittaa tikit. Epiduraali kesti hyvin koko ponnistusvaiheen. Vähän tunsin et ehkä nyt pitäisi sitten ponnistaa. En kyl tykännyt ponnistusvaiheesta, koska tajusin etten pääse mihinkään siitä epämiellyttävästä tunteesta ja tilanteesta mikä mulla oli. Mul menikin siinä hermot, vaikkei kipuja varsinaisesti ollut. Poika rääkäs oikeen kunnolla ja jatko sitä ainakin 10 minuuttia ja sitten sen vaan tapitti mua paitani alla uteliaasti. Tuli mieleen että miten kaunis se lapsi oli. Mitat 3900 g ja 51 cm. Synnytys kesti yhteensä yli 20 tuntia. En ole varma millon supistukset muuttu säännöllisiksi. 3 kätilöä oli aivan huipputyyppejä. OSastokin oli kun hotelli. Menen uudestaankin Naistenklinikalle synnyttämään. Todella ammattitaitoista porukkaa. Oli muuten mun eka synnytys.
Monena päivänä oli tullut jo säännöllisiä supistuksia, joskaan ei kivuliaita. Perjantaina kävin kättärillä kontrollissa, jossa lääkäri teki tutkimuksen ja irrotteli kalvoja sormin. Perjantaina ja lauantaina irtoili limatulppaa isoina klöntteinä. Sunnuntaina alkoi jo epätoivo iskeä, että eikö tää tosiaan synny koskaan. Illalla käytiin parin tunnin kävelylenkillä ja nukkumaan mennessä vielä " annettiin vauhtia" seksillä.
puolilta öin sitten heräilin supistuksiin, jotka oli tosi napakoita ja tuli viiden minuutin välein. Mieskin siinä sit heräili ja kyseli jo, että joko mennään. Minä vain meinasin, että odotellaan, en sinne turhaan lähde. Käskin mihen yrittää nukkua, itse siirryin olohuoneeseen neulomaan. kellotin supistuksia koko yön. Supistukset tuli säännöllisesti viiden minuutin välein ja kesti aina minuutin. Kuuden aikaan aamulla alkoi tuntua, että vois jo lähtä. Kävin suihkussa ja pakkailin kassin ja sitten mentiin. Synnärillä oltiin noin seitsemän maissa.
Aluksi näytti lupaavalta. Päästiin käyrille ja supistuksia piirtyi tasaisesti, itsellä oli aika hankalaa maata paikoillaan. Kätilö teki sitten tutkimuksen: vain kaksi senttiä auki. Odoteltiin siinä sitten lääkäriä, joka totesi ensin, että voitte lähteä vielä kotiin. Voi mikä pettymys! Mutta sitten mitattiin multa verenpaine ja tuomio oli, että labran kautta osastolle ja unta palloon. kello oli noin yhdeksän.
Mies lähti töihin. Minä kävin puoli kymmeneltä labrassa ja sitten osastolle nukahtamislääkkeen kera. Nukahdin, mutta heräilin koko ajan, olo oli tokkurainen, ja supisteli kovasti. Lopulta olin täysin hereillä ja erittäin kivuliaita supistuksia tuli säännöllisesti. Jotenkin en tiennyt, että mitä pitisi tehdä. Lopulta tajusin hälyttää hoitajan paikalle vähän ennen kahtatoista. Laittoi minut käyrälle. Supistuksia piirtyi tosi tiheästi ja musta tuntui, etten kestä enää. Kätilö teki tutkimuksen ja olin 5 senttiä auki. Siitä lähdettiinkin sitten kiireellä saliin ja samalla soitin miehelle, että tule ja äkkiä.
Salissa sitten yritin ottaa ilokaasua, mutta ei siitä mitään tullut, kun olin niin kipeä, että en osannut sitä ottaa. Mies saapui paikalle puoli yhden maissa. Kätilöt päättivät, että annetaan epiduraali, sitä toki olin toivonutkin aamulla. Odoteltiin siinä sitten jonkin aikaa. Vähän ennen yhtä sain puudutuksen, joka vei kaikki kivut miltei saman tien. Päätettiin, että minun olisi hyvä nukahtaa vähän aikaa, ja niinpä sitten nukuin noin puolitoista tuntia ja olinkin aika pirteä. Puudutus lakkasi noin kolmen aikaan ja tunsin mielettömiä supistuksia. Ja minua alkoi ponnistuttaa. 15.15 Olinkin 10 senttiä auki ja sain alkaa ponnistaan. Se olikin aivan kamalaa. Kätilöt ja mies kannustivat kilpaa, mut musta tuntui, että repeän eikä se lapsi sieltä ulos tule. Kätilöopiskelija leikkasi epparin. 15.45 oli poika maailmassa. Napanuora oli kerran kaulan ympärillä ja poika oli aivan violetti. Äkkiä poika kuitenkin tokeni ja hamusi rintaa. Poika makoili masun päällä ja opiskelija ompeli tikit, paljonko lienee...tuntui,että se kestää ikuisuuden. Ylpeä isä sitten sai pestä pojan. Painoa oli 3375g, pituutta 50 cm ja pää 34cm.
Taisi olla suhteellisen nopea synnytys ensisynnyttäjälle. Yllättävän hyvin sitä kipua kesti. Nyt vaan on alapää niin kipeä, että sitä kipua ei meinaa kestää. Poika on hyvin rauhallinen ja ihana. syö ja nukkuu hyvin, eikä juuri itkeskele.
Pe 28.9
Klo 3.00 yöllä herään ensimmäiseen kipeään supistukseen. Nukahdan kuitenkin saman tien ja havahdun hetken päästä uuteen supistukseen
Klo 4.00 huomaan että supistukset tulevat säännöllisesti, n. 10-15 min välein. Supistukset jatkuu saman kaavan mukaan aamuun klo 7.00 asti. Aamupäivällä kuitenkin hieman laantuvat. Tässä vaiheessa tuli limatulppa, tai osa siitä. Ruskeaa vuotoa tulee pitkin päivää.
Iltaa kohden supistukset kovenevat ja tuskin kykenen normaaleja iltapuuhia hoitamaan. Makaan sängyssä ja supistuksen tullessa nousen kontalleen.
Klo 20.00 päätimme viedä esikoisen hoitoon - ihan varmuuden vuoksi, ettei tarvitse sitten yöllä kulettaa toista.. Pian sen jälkeen kun mies palaa takaisin kotiin, haluan lähteä näytille äitipolille. Tuntuu etten jaksa, enkä saa oloa helpottumaan millään. Supistuksia oli sentään tullut jo koko päivän.
Klo 21.30 Olimme sairaalassa, jossa oli kova kiire. Jouduimme jonkun aikaa odottamaan tutkimus huoneeseen pääsyä. Tilanne oli loppujen lopuksi vielä aika vaiheessa - Kohdunsuu reilun 1cm auki ja kaula hävinnyt, sentään synnytys oli käynnissä. Meille ehdotettiin kotiin paluuta, odottelemaan supistuksille lyhyempää väliä. Ja niin palasimme kotiin.
Kotona minä siirryn sohvalle lepäämään ja mies nukkumaan makkariin. Vuorokauden vaihtuessa supistusten välit vihdoin tihenevät 5min. Saan hyvin oloni rennoksi supistusten välissä, välillä torkahdankin, supistuksen tullessa ramppaan ympäri olohuonetta tai keinutan lantiota sohvaan nojaten.
Klo 2.00 tulee olo etten jaksa olla enää kotona, olen toiveikas että edes jotain olisi tapahtunut. Herätän miehen - joka tuumaa että saisko nukkua vielä 15min. - Et saa ;) Nyt mennään. Uutta tutkimusta tehdään klo 2.30 - Supistuskäyrää piirtyy hyvin ja sisätutkimuksessa kätilö toteaa synnytyksen olevan hyvällä mallilla, jo 6cm auki!! Mennäänpä saliin. Jes, lyödään vitoset miehen kanssa ja mies kehuu että hyvin olen jaksanut tähän asti. Itsekin sai pontta jaksaa loppuun asti, kun tähänkin asti oltiin päästy!
Salissa otamme käyrää ja kokeilen ilokaasua, sekä lämpötyynyä selkään. Ilokaasua en taida osata ottaa oikein - tai supistukset tulevat niiin kovina, etten enää pysty keskittymään siihen kunnolla. Olin toivonut spinaalia, mutta lääkäri oli sinä yönä niin kiireinen ettei ehtinyt sitä antaa. Toisaalta kätilökin vakuutti että synnytys olisi pian ohi..
Klo 5.00 Kätilö tuumaa kohdunsuun olevan 10cm auki, mutta jotain lärpäkkeitä on vielä edessä. Eikä vauva ole laskeutunut. Piti aloitella ponnistamaan aina supistuksen tullessa, jotta saataisiin vauva laskeutumaan! Supistukset tulevat tosi kovina, mutta kätilö laittaa oksitosiini tippaan kuitenkin.. Ponnistaminen vie voimiani tosi paljon ja pikku hiljaa alkaa tuntumaan ettei tästä tule mitään. Kätilö ehdottaa että jos saisin suolen tyhjenemään, vauvakin voisi laskeutua - ja se sitten auttoikin.
Sen jälkeen alkoi varsinainen ponnistusvaihe. Ponnistin ihan rauhassa, jotta kudokset venyisivät hyvin mukana - ja säästyttäisiin epparilta. Tämä oli tosi tuskainen vaihe - voimat oli ihan loppu ja päässäni hoin että imukuppiin joudutaan kuitenkin - Lähellä se olikin. Kunnes sain puristettua itsestäni viimeiset voimat ja tytön pihalle. Syntymäaika 6.48. Pieni nirhauma tuli, koska tytöllä olikin käsi poskella. Pari tikkiä laitettiin ja sillä selvä.
Olipa ihana tunne kun vauva vihdoin syntyi ja nostettiin rinnuksille - ei voinut muuta kuin nauraa ja itkeä. Ja kaikki se kipu, miten se unohtuukaan heti siihen hetkeen! Olemme miehen kanssa ihan myytyjä ja ikionnellisia pienestä tytöstämme!
Tyttö painoi 3820g ja oli 51cm, pipo 34,7 - Kaikkien yllätykseksi tyttö olikin siis iso, ei pieni, jota oli koko raskauden ennustettu. Eikä muuten ollut poikakaan, jota kaikki veikkasivat ;)
Synnytyksestä jäi ihan hyvä fiilis - vaikka ihan heti en moiseen ryhdykään uudestaan :P Ja yllätyin kuinka paljon miehestä oli avuksi, ihan konkreettisesti sekä psyykkisesti!! Iso kiitos miehelle, että edes selvisin.. Synnytys taisi kokonaisuudessaan kestää 6-7 tuntia, ponnistusvaihe ehkä 1 tunnin. (saan tietää vasta neuvolassa!)
Terv. Dumle
Siitä synnytyksestä. Kaikki siis meni hyvin ja nopeasti.
Aamulla 4.10. heräsin joskus kuuden jälkeen kun tuli mojova supistus. Ajattelin, että voiko olla totta että kolmonen syntyy esikoisen kanssa samana päivänä!! =) Seuraava supistus tuli melko nopeaa ja se oli kans vaativa. Tässä vaiheess ajattelin, että kyllä taitaa syntyä. Siinä reilun tunnin niitä kuuntelin ja 7.30 soitin Kättärille että voiko tulla näytille. Sanoi että voi.
Herätin miehen ja sanoin että lähdtään ainakin näytille Kättärille. Lapset ylös ja aamupalalle. SIinä pakkasin tytöille tavarat yöksi ja suppareita tuli ja meni, en niin kellottanut niitä. Väli ehkä 5min. Mies vei tytöt mummolle ja me lähdimme kohti Helsinkiä 8.30 jälkeen. Yritimme siinä vielä löytää kahvittelupaikkaa, mutta sattui just olla remppa siinä huoltsikalla johon olimme menossa!!! Huono tuuri. No, päätimme siis lähteä sairaalaan, kun olo alkoi olla jo vähän tuskainen, ainakin siinä autossa!
Olimme Haikaranpesässä klo. 10. Meidät ohjattiin synnytyssaliin ja mut laitettiin ktg-seurantaa. Ilokaasun pyysin melkein heti ja sitä me miehen kanssa siinä naukkailimme :) Oli vielä hauskaa ja auttoi ihan hyvin vielä tässä vaiheessa.
Olisin halunnut ammeeseen, mutta se ei ollut vapaana, joten piti tyytyä synnyttämään " kuivalla maalla " ;)
Klo. 11 kätilö teki eka kerran sisätutkimuksen. AUki 7-8cm, mutta vauva ei tarpeeksi laskeutunut joten kalvoja ei puhkaistu. Odotettiin josko ne menisivät itsestään. Tässä vaiheessa siirryin keinutuoliin istumaan.
Supistuksia alkoi tulla jo muutaman minuutin välein ja ne teki tosi kipeää!! Ei enää oikein naurattanut. Kello läheni kahtatoista ja siinä vaiheessa pyydettiin, et voisko kalvot puhkaista ja näin nopeuttaa asiaa. Oli jo niin vaikea keskittyä supistuksiin.
Klo. 12 uusi sisätutkimus, auki 10cm. Samassa kalvot puhkesivat itsestään kun oli kyljelleni kääntymässä. Eli puhkaisia ei tarvittu :)
Yhdn mojovan supistuksen otin vastaan ennenkuin alkoi ponnistaminen.
Ja se onneksi sujui hyvin, vaikka teki TODELLA kipeää!!
2min ponnistamisen jälkeen, klo: 12.12 syntyi ihana mustatukkainen tyttömme =) Mitoin 3672g ja 50cm.
Ja esikoisen kanssa sama synttäripäivä :)
Todella hyvä mieli jäi tästäkin synnytyksestä :)
outs@ ja neiti 8vrk
Thö synnytystarina..
Elikkäs 14.10 aamulla klo 10.00 alkoi tulemaan lapsivettä niin että istuin vessanpöntöllä sitte melkein puolituntia.ukko soitti heti mun vanhemmille että nyt vois tulla isompaa neitiä kahtomaan että nyt taitaa laps tulla.
No sitten soitin synnärille että joko voin tulla ni sanottiin että alahan tulla.No niin sitä lähettiin etupenkki piti vuorata muovilla ja pyyhkeellä ettei penkki oo iha lapsveesä.
no miehän valuin ku litranen siinä penkillä,ja ku oyssin pihalle päästiin ja pääsin autosta ulos niin alako valumaan pitkin lahetta..
siinä sitte kävelin synnärille ja sitte alkoki jo supistella jonku verran.KLo 13 alko tulemaan säännölliset supistukset ja siirryin synnytyshuoneeseen.Siinä makoilin ettö onpa iisiä..mutta sitte alko supistukset voimistua ja piti jo ähistä..sitte sain ilokaasun kaveriksi..voi sitä autuutta ku vetäsin henkoset..pikkasen hihitytti aluksi vaa loppupelisä siitä kaasuta ollu mittää hyötyä.
nooh sain kohdunkaulanpuudutuksen(ja se ei tuntunu kivalta)ku työnnetää värkkiin putkia ja sitte pannaan piikkiä sinne..nii mietippä tuntu varmaa josaki:DD
siinä alako olleen niin kipiä että kaikki apu oli tervetullu sillä supistukset oli niiiiiiiiiii kipeitä että,ja se puhe menkkokivuista että ne ois semmosia hehhehehehehehehe ne ON pahemmat triplasti..
sitten sain spinaalipudutuksen ja sitte oli pari tuntia autuutta,supistukset ei tuntunu yhtään,mut tuota puudutusta ei voi uusia ja se kestää vain 2 tuntia ja seki pantiin selkään piikillä ja mie piikkikammonen siinä yritin olla mutta kappas se ei tuntunu missää..
aikani siinä siitten supistelun kourissa olin tosi kipiänä ja alko voimat menee,ja sitte ne keksi vielä että otetaa vauvan päästä verinäyte että nähhään saako se happia tarpeeksi vai onko silläki alkanu voimat menee.JA SE TOIMENPIDE EI OLE KIVA...hitto kuvittele semmonen metallinen putki joka työnnetään tuonne värkkiin ja siinä on pääsä semmonen leviä osa että saa otettua näytteen vauvan päästä ku sinne putkeen työnnettiin semmonen lampulla oleva piikki..
melekee tuli isoja sanoja vaa ei sitte iha ehtiny:DD
vauvalla oli siinä vaiheesa kaikki hyvin..ja mie vaan sätkin siinä sängyllä..nooh kello oli jo 8-9 illalla ku sanoin eka kerran että mulla huippaa..lääkäri kävi sitten tutkimasa ja sano että taitaa mennä leikkaukseen että lapsi ei ole laskeutunu tarpeeksi alas ja ei taida mahtua..(JA MULLAHAN OON MAAILMAN ISOIN VÄRKKI KYL SE MAHTUU,AATTELIN..HEHEHE)
viimesenä sitte koklattiin niin että kätilö yritti venyttää mun värkkiä ja mun piti työntää samalla.....SEKKÄÄN EI TUNTUNU KIVALTA
mulla alako maailma pyöriä ja lekuri sano että nyt saliin ja leikkaukseen..mie että jes.
salissa mulle laitettiin epiduraali joka meni hyvin aj ei sattunu yhtää vaikka pelkäsin sitä ku sikaa teurastuksee menosa:DD
alako jalat turtuun ja mie olin aika tokkurasa..sitte ne sano että herraisä ku tämä on iso..mie että kai sieltä norsu jo tullee:DD sielä ne siunaili että onpas pitkäki..no mie että no kirahvi norsun vartalosa sitte:DD
sitte kuulu eka parkasu ja me uko kans ruvettiin märsään..siinä se on nyt työn tulos..vaalianpunanen huutava norsupoikanen:DD laps voi hyvin ja mieki alakoin olemaan elävie kirjoisa..sitte mut vietiin heräämöön jossa oli tosi mukava sairaanhoitaja Jarkko Hyvärinen siis niin hauska ja mukava hoitsu että varmaan ruusuja lähetä sille:DD
Täytyy sanoa että arvokasta työtä ne tekee kaikki tuola oyssisa joten lisää liksaa kaikille:DD
että tämmönen tappaus tällä kertaa...
Pikkuvarpusen poikasen syntymä
Torstai-iltana 20.9 klo 23 tunsin tämän raskauden ensimmäiset tiukat supistukset. Raskausviikkoja oli tuolloin tasan 42 ja käynnistysaika oli varattu seuraavaksi aamuksi klo 9.00 rv 42+1. Epäsäännöllisiä, mutta selvästi synnytyksen alkamista ennakoivia supistuksia alkoikin sitten tulla 15-20 minuutin välein, joten pieni toivonkipinä heräsi, että josko vauva sittenkin päättäisi tulla viime tingassa omatoimisesti maailmaan. Olin jo menossa nukkumaan, mutta totesin, että ei nukkumisesta taida tulla tänä yönä mitään...
Klo 01 supistukset muuttuivat yht' äkkiä selvästi kipeiksi ja samalla ne alkoivat tulla säännöllisesti 2-5 minuutin välein. Sanoi miehelle, että hälyyttää äitinsä lapsenvahdiksi ja pakkaa tavaransa, minä soitan sairaalaan, että nyt tullaan. Olimme sairaalassa klo 01.45 ja kohdunsuu oli 8 cm auki, joten siirryimme suoraan synnytyssaliin.
Synnytyssalissa laitoin Josh Grobanin cd:n soimaan ja aina supistuksen tullessa liikuin musiikin tahdissa. Halusin olla seisoma-asennossa edistääkseni vauvan laskeutumista, koska tämäkin vauva keikkui todella korkealla vielä siinäkin vaiheessa, kun kätilö 03 aikoihin tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi paikkojen olevan täysin auki.
Voimakkaista supistuksista huolimatta vauva ei alkanut laskeutua ja kätilö mietti, edistäisikö kalvojen puhkaisu synnytyksen etenemistä. Sanoin, että en halua, että kalvot puhkaistaan, koska lapsiveden mentyä vauvan pään virheasennon mahdollisuus kasvaa. Sitä paitsi supistuskivustakin tulee vesien mentyä paljon kovempia, ja jo nyt kivuissa alkoi olla kestämistä.
Tunnin kuluttua eli klo 04 kätilö teki taas sisätutkimuksen tarkistaakseen vauvan tilanteen ja totesi, että kolme tuntia kestäneistä kovista supistuksista huolimatta vauva ei ollut edelleenkään yhtään laskeutunut. Aloin tuntea pientä epätoivoa, koska tuntui, että tilanne ei etene yhtään. Sisätutkimuksen jälkeen kalvot sitten puhkesivat, ja sen jälkeen tilanne alkoi riistäytyä hallinnasta.
Vesien mentyä supistuksista tuli aivan äärimmäisen voimakkaita ja tiheitä ja sain keskittää kaikki voimani hengittämiseen, joissa mies tsemppasi aivan upeasti. Pian supistuksia alkoi tulla niin tiheästi, että niiden välissä ei ollut enää yhtään taukoa. Olin läpimärkä hiestä ja niin väsynyt, että kroppani alkoi krampata. Kipu oli kuitenkin niin kova, että en pystynyt menemään mihinkään muuhun asentoon, joten pakko oli yrittää pysyä seisomassa. Sanoin kätilölle, että nyt loppuu voimat, nyt en kestä enää. Aloin mennä paniikkiin ja olin varma, että kohta päädytään sektioon.
Kätilö alkoi virittää oksitosiinitippaa lisätäkseen supistusten tehoa(!) ja kutsui lääkärin paikalle tarkistamaan vauvan asentoa ja miettimään kipulääkityksen mahdollisuutta. Lääkäri katsoi ensin käyrää ja sitten minua ja tiuskaisi kätilölle, että mitään oksitosiinia ei noiden supistusten päälle voi antaa ja määrästi supistusta estävää lääkettä. Kuulin, kun lääkäri sanoi, että supistukset on saatava heti pois ja tilanne hallintaan ja sen jälkeen katsotaan, mitä tehdään.
Juuri tällä hetkellä vauva päätti kuitenkin sitten laskeutua ja syntyä. Huusin kätilölle ja lääkärille, että ¿nyt se syntyy¿ ja kätilö juoksi ottamaan vauvaa vastaan. Loppurysäys kesti vaivaiset 5 minuuttia, eli mitään tippoja, lääkkeitä saati puudutteita ei sitten ehditty antaa. Poika, 4430g ja 51 cm syntyi pe 21.9 klo 5.13. Synnytys kesti kokonaisuudessaan 4h15 min, mutta viimeinen tunti tuntui kyllä enemmän ikuisuudelta.
Kun vauva oli maailmassa, kätilö sanoi, että ota vauva syliin ja peruuta pitkäksesi tuohon patjalle, johon totesin, että en uskalla ottaa vauvaa, kun kädet tärisevät niin paljon, että tiputan sen lattialle, liukaskin kun on. Ilmeisesti sain kuitenkin vauvan jonkun avustuksella pysymään käsissäni ja suorastaan romahdin pojan kanssa sängylle. Hetkeäkään en olisi enää jaksanut.
Ihmeellistä on, että tästä viimeisestä ja ehdottomasti kaikista rankimmasta synnytyksestä selvisin itse lopulta kaikista vähimmillä vaurioilla. Tällä kertaa ei tarvinnut paljon repeämiä paikkailla ja häntäluukin säilyi ehjänä, vaikka tämä vauva oli meidän lapsista kaikkein suurikokoisin.
Mies tsemppasi minua urheasti koko synnytyksen ajan ja etenkin parin viimeisen tunnin ajan. Kätilö kehuikin, että tiimityömme oli upeaa katsottavaa. Mies oli kyllä sitä mieltä, että mitään näin rankkaa ei ole ennen kokenut.;)
Tuloksena ponnisteluista kuitenkin se maailman paras asia, terve lapsi, niin odotettu. Pojalla oli syntyessään kiharat hiukset ja mietteliäät silmät. Ja ihan isänsä poika on, kun jättää kaiken viime tippaan! Tervetuloa maailmaan pieni poika, olet rakastettu!
Synnytyskertomus
ke 12.9. klo n.03.00 herään tunteeseen että on kosteaa, kokeilen sänkyä ja märkähän se on. Nousen ylös ja tutkin tilanteen. N. puolidesiä jotain sängyllä ja pyyhkeeseen vähän lisää. Hipsin vessaan pissalle mutta mitään muuta ei ainakaan tule. Huikkaan miehelle että taisi mennä osa lapsivesistä mutta mennään vaan nukkumaan vielä. Asetun mukavasti pyyhkeelle josko sitä tulee vielä lisää. Ajatukset alkaa pyöriä synnytyksessä ja jännityksessä. En saa unta kun odottelen josko supistuksia ilmaantuisi ja tuleehan niitä, hiljakseen ja harvaan.
Aamulla heräilen kuuden jälkeen, kellotan supistuksia, reilu 10min väliä. Ei kipeitä mutta tuntuu. Luen lehteä ja syön aamupalaa. Seitsemän aikoihin soitan koiralle hoitopaikan iskälle. Herätän äidin ja sanon että pojat pitäisi hakea sitten enkkulasta. Herätellään poikia ja syödään aamupalaa. Pojat viedään hoitoon ja samoin Randy. Pipsa vielä mummulaan ja sitten sairaalaan näytille. Pekka pudottaa mut sinne ja käy itse töissä hoitamassa jonkun jutun. Odottelen synnärin aulassa aikani kunnes kätilö ottaa mut sisään. Käyrille ja kysymyksiin vastailua. Pekkakin tulee paikalle. Tutkitaan kohdunsuuntilanne, sentin auki. Plaah, sen pirun sentin se on ollu jo pitkään. Me lähdetään kotiin, tai Pekka menee töihin ja mä meen kotiin siivoamaan. Supistuksia tulee ja menee. Äiti hakee pojat yhdeltä hoidosta, tulee meille ja yhdessä lähdetään porukalla mummilaan. Pojilla kuitenkin yökyläilytarpeet jo mukana.
CAsperin tanssitossut jäi kotiin, lähden hakemaan niitä. Matkalla tulee pari mojovampaa supistusta, niin että on pakko pysäyttää auto tien viereen. Otan kutimet myös kotoa mukaan. Mummilassa mummi tekee ruokaa ja mä alotan tekemään vauvalle myssyä. Syödään, ei oikein maistu mutta syön kuitenkin. Edelleen supistelee. Mummi lähtee viemään Casperia tanssiaharkkoihin, ottaa Ukon mukaan. Vähän sen jälkeen Pekka tulee. Hän syö ja sitten mennään uudestaan synnärille. Paikat kolmisen senttiä auki eli jotain on kuitekin tapahtunut. Kätilö päästää meidät kuitenkin vielä kotiin tai lähinnä kävelemään että supistukset pysyy.
Suunnattiin kohti vuohensaarta ja kierrettiin koko saari. Ajeltiin hetki autolla, käytiin tankkaamassa. Sit kotiin, sauna päälle ja sinne. Supistukset voimistuu ja tihenee. Päätetään kuitenkin olla kotona mahdollisimman pitkään. Puoli yhdeksältä alkaa olla jo tuskaista. Supistusten välillä pakkaan tavaroita mukaan, eipä sitä kummalista tarvitse mutta jotain kuitenkin. Yhdeksän pintaan ollaan sairaalassa, eipä juuri edistystä tapahtunut mutta päätetään jäädä kuitenkin. Hengittelen ilokaasua, jutellaan kätilön kanssa leppoisia. yö kuluu hitaasti. Synnytys etenee vielä hitaammin. Joskus kolmen ja viiden välillä saan kaksi kohdunkaulan puudutetta mutta eipä niistä juuri apua ole. Supistukset on aika kamalia, nojaan Pekkaan ja yritän hengittää mutta eipä ilokaasustakaan ole enää juuri apuja. Puoli kuudelta aletaan ponnistamaan ja mua sattuu. Siis luoja miten voi sattua. En saa ollenkaan hyvää asentoa, pyydän kylmää pyyhettä otsalle, kuumaa pyyhettä alakertaan repeämin varalle. Vannon etten halua tehdä tätä mutta pakko se on. Ponnistan mutta väärin, paniikki alkaa iskeä. Kerään voimia ja päätän ponnistaa, ihan sama onko supistusta vai ei. Vauva laskeutuu ja pää alkaa tulla esiin, on se tiukassa. Ponnistan lisää ja lisää ja lisää ja tuntuu että pää repeää, ala ja ylä. Vauvan pää syntyy mutta napanuora on tiukasti kaksi kierrosta kaulan ympärillä, se katkaistaan ja sitten pitää ponnistaa lisää että saadaan vauva ulos. Kätilöt tsemppaavat ja mies tsemppaa mutta mä en jaksais enää. Vauvan hartiat ovat jumissa ja kätilöt auttavat niitä ulos ja vihdoin tulee se lämmin tunne kun vauva solahtaa ulos klo 6.03. Vauva on sininen ja veltto, kätilöt hierovat häntä samalla kun toteavat tytöksi, mulla on pasmat ihan sekaisin hetken, vauva on tyttö, siis tyttö. Toinen kätilö hakee happipulloa valmiiksi ja juuri silloin pimu päättää rääkäistä ja hengittää itse, tähän kaikkeen meni syntymästä aikaa varmaan 20sek mutta se tuntui pitkältä.
vauva pääsee rinnalle, on ihan sininen mutta ihana. Rääkyy aikansa kunnes rauhoittuu katselemaan isiä ja äitiä. Jälkeiset syntyy helposti, kätilö tarkistaa vauriot, niitä ei ole, ihanaa. Sitten pieni Peppi-neiti pääsee imuttelemaan rinnalle ja viihtyykin siinä piiiiitkääään. Lopulta siinä pritsillä alkaa olla jo tukala olo, jalat tärisee ja on kylmä. Pekka käy sanomassa kätilölle että mä haluisin jo suihkuun ja pääsenkin ja Peppi pääsee isin sylkkyyn siksi aikaa. Ihana käydä suihkussa vaikka verta valuukin solkenaan, vatsa tuntuu hassulta, niin ihanan pieneltä. Suihku virkistää vaikka mä tärisen edelleen, on vähän kylmä. Mennään pesemään Peppiä, mä päätän kuvata ja Pekka saa hoitaa nyt homman. Hyvinhän se meneekin jo kolmannella kerralla.
Tyttö mitataan, 51.5cm. Painoa 3920g. Kunnon kokoinen. Sitten me mennään nukkumaan, tai lähinnä vauva menee ja me isin kanssa kilistetään kuohuvat ja syödään aamupalaa. Isillä on silmät ristissä, lähtee kotiin nukkumaan. Mä menen kanssa, pienen tytön kanssa :)
*Tällaisena kirjoitin tarinan itselle muistiin
minttupipsa
Keskiviikko 5.9 päätin pestä ikkunat ja touhuilla vaikka hampaat irvessä jos vain jotenkin vaikuttaisi edistävästi synnytyksen käynnistymiseen.Pesin siis ikkunat ja perusteellisesti buunasin keittiön ja sitten saunaan...
21.00 alkoi supistelemaan.En kuitenkaan kiinnittänyt niihin sen kummempaa huomiota kun niitähän nyt oli aiemminkin tullut.
22.00 oli jo sen verran vaativampia nuo suipistelut että sanoin miehelle että ny mentiin.Autossa jouduin jo olemaan penkillä polvilleen ja maha selkänojaa vasten.
22.30 Jorvissa perillä ja siellä suoraan saliin.3cm auki.
23.00 Puhkastiin kalvot ja sain epiduraalin,joka ei kuitenkaan vienyt kuin terän supisteluilta.Supistelut ei kuitenkaan olleet erityisen kipeitä.Sitten alkoi kova tärinä ja vilu.Omahengitys meni miten sattuu ja vauvalla laski sydänäänet.Sain lisähappea ja pian taas kaikki hyvin vauvalla.
23.45 toinen satsi epiduraalia.Nyt vaikutti niin että jalkapuutui mutta supparit ei edelleenkään hävinneet,mutta ei mitenkään sietämättömiä olleet.siinä sitä sitten makoilin ja jutustelin mieheni kanssa supistelujen välissä ja odoteltiin ponnistamisen tarvetta.Mies piti kädestä aina kun supisti ja oma kauratyyny oli mukana ja korvaamaton apu ihan täältä kotoota asti.
01.20 Kätilö sanoi että mun pitäisi mennä pissalle.Ei oo kyllä aiemmin kesken patistettu sanoin että ei ole hätä.Kätilö kysyi että haluanko että katetroidaan sanoin että ei tosiaan katetroida mutta jos kerran on ihan pakko niin voin käydä koittaa.En kuitenkaan päässyt kuin hädin tuskin sängynreunalle istumaan kun oli niin paha olla että piti mennä takas maaten.Kätilö kokeili ja noin 2cm päässä olikin vauvan pää eli tukka jo näkyi.Mulla ei edelleen ollut ponnistamisen tarvetta.
01.40 ponnistamisen tarve
01.43 VAUVA MAAILMASSA:)
Koko synnytyksen olin oikealla kyljellä,myös ponnistuksen.
En revennyt,ei siis tikkejä.
Istukka irtosi myös hyvin.
Kaikenkaikkiaan HELPPO ja nopea synnytys.Papereiden mukaan 2h 43min.
Vauva sai heti 10 pistettä ja Me vanhemmat olimme NIIIIN liikuttuneita ja SUURTA rakkautta täynnä!!!
Tyttö syntyi siis rv 39+6
Paino:3280g
pituus:50cm
pää:34cm
ja synttäripäivä 6.9
Raskausviikot tuolloin 39+6, melko tarkka poika! =)
Supistukset alkoi yöllä klo 01.15.. En tosin ottanut niitä kovin vakavasti, sillä sellaisia oli tullut jo edellisenä yönä, eivätkä silloin johtaneet mihinkään.. Nukuinkin niiden välillä.. Noin neljän aikaan yöllä supistuksiin alkoi tulla enemmän voimaa ja säännöllisyyttä, tosin tuolloinkin vielä torkahtelin niiden välissä. Klo 5.45 kävin wc:ssä ja vuosin limaista verta, jolloin päätimme lähteä sairaalaan ainakin näytille. Klo 06 auton nokka kohti sairaalaa, 20 minuutin matkalla neljä supistusta. Sairaalaan kun pääsimme, kohdunsuu oli jo 9 cm auki, joten ei kun saliin. Kalvot puhkaistiin ja sain pudenduspuudutuksen, joka auttaa ponnistusvaiheessa.. Poju syntyi klo 7.18. Paino 3575g ja pituus 50,5 cm ja pipo 36 cm.
Synnytyksen kesto 3h 15min, ponnistusvaihe 3 minuuttia. Ei repeämiä tms. Kätilöt osasivat hyvin rauhoitella tilannetta, jotta kaikki sujui oikeassa tahdissa ja sopivan hitaasti..
Synnytyksestä jäi oikein hyvä fiilis ja koin sen suht " helpoksi" , kuten aiemmatkin synnytykseni.