missä vaiheessa kerroitte..

jo ihan alussa tuleville isovanhemmille vauvan tulosta kun ajateltiin että jos menee kesken niin siitä on sitten helpompi puhua, kavereille kerrottiin joskus rv10 jälkeen (mulla alko toi mahakin näkyyn aikasin niin sitä ei olis kauaa peitellykkään). Työpaikallakin jouduin kertoon tosi aikasin kun jäin väsymyksen ja pahoinvoinnin takia saikulle ja lääkäri kirjotti lappuun et " raskaudesta johtuva väsymys/uupumus" Sanoin toki sillon kun menin sinne et olisko mahdollista kirjottaa sairaslomaa oksennustaudin takia.



Neuvolaan mennään (ainakin täällä meillä) joskus siin rv9 kieppeillä ellei halua sit mennä yksityiselle alkuraskauden ultraan varmistaan että kaikki on hyvin ja et vauva kasvaa siellä missä pitää, Nämäkin toki vaihtelee paikkakunnittain



Möhö ja tiitiäinen rv 29+1

Kerroimme raskaudesta vasta viikolla 16, koska oma äitini asuu kaukana emmekä halunneet puhelimessa asiasta kertoa.

Mieheni kahvipöydässä ilmoitti asian tyynen rauhallisesti että meitä on sitten tammikuussa kolme.

Siinä sitten mummot ja vaari pikkusen puulla päähän lyötyinä että jaahas. Ajattelin et no huh huh, olipas reaktio, kunnes ne ilmeisesti vasta hetken kuluttua asian rekisteröivät!! Iloitkua ja riemua siinä sitten tulikin kaikilta. Tämä on meille ensimmäinen kuin myös molempien vanhemmille eka lapsenlapsi! Taitaapa vielä molempien puolelta alkaa uusi sukupolvi!

Eli ei siis mitään hössötystä odotettavissa... heh!



hemi ja rv21+2

ja sitten raskaus menikin kesken ja oli todella kurjaa kertoa hyville kavereille, että olinpa tuossa raskaana, mutta en ole enään :( Niin päin tylsää ja silloin päätin, että seuraavassa raskaudessa kerron heti kaikille tärkeille, jotta voin saada heiltä myös tukea mahdollisen keskenmenon tullessa.



Sain kuitenkin terveen pienen neidin, joka on nyt 3,5 vuotta ja olen taas raskaana (rv 8-9) ja olen kertonut LÄHES kaikille, koska olen kuitenkin sellainen hölösuu, että kerron myös mahdolliset vastoinkäymiset.



En oikein tiedä miksi sitä pitää salailla ja miksi myös itse ekan kanssa tein niin?



Onnea vaan kaikille ja kertokaa muille, saatte tukea ja kanssa eläjia ihanaan elämänvaiheeseen :)

Olen edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla, että kannattaa kertoa aikaisin. Molemmille tuleville isoäideille (ja yhdelle papalle) kerroimme ihan saman tien, kun uutisesta itse kuulimme. Lähimmille kavereillekin tuli kerrottua nopeasti.



Tuleva helmivauvamme on esikoisemme, ja tajusimme kyllä, että keskenmenon ja muun surun vaarakin on. Sellaisessa tilanteessa on oikein surra, ja mielestäni lähimmillä on tavallaan myös oikeus tietää, mitä surraan. Ja itse ainakin surussa kaipaisinkin tukea ja myötätuntoja muilta.



Yhtä oikeaa tapaa kertoa ei tietenkään ole. (Me teimme sen puhelimessa varsin tylsällä ja tavallisella tavalla.) Ja kertoa pitää silloin, kun ajoitus omasta mielestä on oikea.

Meilläpäin ekaan neuvolaan mennään joskus viikoilla 9-11.



Itse olen myös hölösuu, mutta kun takana on jo kolme perättäistä keskenmennyttä raskautta, niin kertomiseen (ja koko raskauteen) suhtautuu hieman eri tavalla.



Ensimmäisestä raskaudesta kerrottiin melkein heti plussan jälkeen lähes kaikille. Keskenmenon tultua inhosin surra asiaa kaikkien kanssa, kun lohdutukset olivat että " kyllä teillekin vielä joskus" plääplääplää joka ei siis keskenmenon tultua lohduta yhtään.

Kahdesta seuraavasta raskaudesta kerroinkin vain äidilleni, ja toisesta vasta sitten kun kuollut sikiö oli löydetty ja jouduin viikonlopun juhlissa olemaan se kuollut olio mahassani... =/



Nyt on siis neljäs raskaus menossa, ja olen jo päässyt viikoille 17+3 asti. Äitini on tiennyt raskaudesta ensimmäisen neuvolan jälkeen, samoin sisarukseni. Mieheni vanhemmille ja sisaruksille kerrottiin vasta eilen asiasta. muutama hyvä ystävä (jolta on todellista tukea saanut keskenmenneissä raskauksissa) on tiennyt asiasta jo viikolta 12 alkaen. Vielä pystyn " piilottelemaan" mahaa pukeutumalla rentoihin vaatteisiin.



Mulle sanoi yks " ystävä" kolmen keskenmenon jälkeenkin vielä samaa " kyllä teillekin vielä joskus" -lausetta, ja se tuntuu useamman keskenmenon jälkeen todella pahalta (ja uskomattomalta ajatukselta), joten ihan siitä syystä en halua että koko suku ja tuttavat on taputtelemassa ja hokemassa samaa p*skaa...



jonttu rv 17+3