Miten rauhaa raskauteen keskenmenon kokeneena?

mulla on tilanne nyt se, että takana keskenmeno ja nyt menossa rv 16. vieläkin otan jotenkin arkaillen ja koitan ajatella ' jos' kaikki menee hyvin. ihan täysillä ei osaa riemuita, mutta kyllä se paljon helpotti kun käytiin ultrassa rv 12 ja kaikki oli hyvin. sillon uskalsi jo kertoa muillekin kun ihan lähimmille. nyt oltiin neuvolassa ja sydänäänet kuulu hienosti. taas olo keveni ja kovasti odotellaan rakenneultraa, josko taas paranis olo ja vois todellisemmin uskoa tän olevan sittenkin totta :)



emmä osaa muuta neuvoa antaa kuin että päivä kerrallaan ja nauttien joka vihlaisusta :) ajan myötä uskaltaa uskoa paremmin ja joka päivä keskenmenon riski pienenee!



kaikkea hyvää raskauteesi!

Jotenkin ajattelen asian vain järjellä karusti, ehkä tilastollisestikin, että niin vain joskus käy. Ehkä tilanne olisi toinen, jos takana olisi useampi " epäonnistuminen" , mutta yksi ei vielä laittanut pelottamaan. Sattuahan maailmassa voi mitä vaan, ja harva meisä silti käyttää päiviään miettiessään vaikka mahdollisuuksiaan jäädä tänään auton alle. Olen kai kuiva realisti...

että vauvalle esim. vaatteita olen hankkinu jo pitkin vuosia :) kun sillä mielellä olen liikkeellä, että joskus onnistuu. nyt on jo kattava valikoima odottamassa, mutta isommat hankinnat koitan jättää keväämmälle. vaunuja ja sänkyä kun on hankalampi varastoida toisin kuin pikkuruisia vaatteita, jos kuitenkin jotain sattus. mut sitähän ei voi koskaan tietää. toisaalta pienten hankintojen tekeminen aika alusta asti saattaa hyvinkin vahvistaa omaa mieltä ja mielikuvaa tulevasta vauvasta. jotenkin silleen todentaa...



toivottavasti tästä vastailusta on jotain iloa :)

Meillä keskenmeno oli ensimmäisessä raskaudessa sikäli erikoinen, että menetimme toisen kaksosista rv 17. Kuulimme asiasta rakenneultrassa. Meni pitkään ennen kuin uskalsimme edes alkaa yrittää toista lasta. Ikäeroa tuleekin melkein 4 vuotta. Tosin eipä noita raskauksia voi niin vain suunnitella tai laskelmoida alkamaan muutenkaan.



Toissa kesänä tein positiivisen testin ja viikko sen jälkeen alkoivat kivuliaat menkat eli raskaus meni kesken ihan alussa (rv 5 ?). Suoraan sanoen en osannut pitää tuota edes omalla kohdallani " oikeana" keskenmenona, koska kokemusta oli niin paljon myöhäisemmästäkin. En ehtinyt oikein edes iloita kunnolla plussasta tuolloin.



Nyt sitten viimeiset menkat olivat maaliskuussa. Ihan alussa pelkäsin kyllä kovasti kaksosraskautta, kohdun ulkopuolista raskautta, tuulimunaa jne. Kävinkin rv 9 yksityisellä ultrassa tarkistamassa tilanteen: yksi vauva löytyi oikeasta paikasta. Se tieto helpotti jonkin verran.



Jonnekin rv 12 asti hermoilin kuitenkin aika lailla keskenmenoa. Lisäksi minulla tuli vielä tuhruvuotoa moneen eri otteeseen, joten kyllä pelotti kovastikin. Vuotoja oli rv 12-15, jos oikein muistan. Rv 15 alkoivat kivuttomat supistukset, joita on jatkunut tähän päivään asti.



Oikeastaan vasta, kun aloin tuntea vauvan liikkeet selvästi, alkoivat pelot helpottaa. Siis ainakin keskenmenoon liittyvät pelot. Tosin supistuksiin suhtauduin aika vakavasti, sillä esikoinen syntyi rv 35. Olinkin moneen otteeseen sairaslomilla niiden takia. Kun sitten rv:t alkoivat jo 3:lla, alkoi ennenaikaisen synnytyksen pelko helpottaa. Näin loppumetreillä alkaa miettiä mahdollisia synnytyskomplikaatioita, vauvan terveyttä jne. Eli ilmeisesti näitä eri pelkoja ja peikkoja liittyy joka vaiheeseen ainakin itselläni, mutta liikkeiden tunteminen oli suurin vedenjakaja joskus rv 17-18 tienoilla.



Raskaudesta kerroimme kyllä useimmille lähipiirin ihmisille heti plussatestipäivänä. Olemme muutenkin avoimia " tiedotus-politiikassamme" , eikä tämä asia ollut poikkeus. Jos jotain pahaa olisi tapahtunut, olisimme voineet jakaa sen näiden läheisten kesken. Töissä kerroin raskaudesta np-ultran jälkeen eli rv 12 tienoilla. Tosin asia ei tullut yllätyksenä, vaan raskaus oli kuulema näkynyt jo aiemmin.



Tarvikkeita hankin vasta joskus viime kuussa. Yksi syy on kyllä se, että esikoisen jäljiltä löytyy pikkusälää. Olen myös saanut lainaksi/omaksi vauvan vaatteita enkä ole ostanut yhtään ainoaa itse vielä vauvalle, mutta se ei kyllä enää johdu taikauskoisuudesta.



En osaa antaa mitään sen kummempia vinkkejä tai neuvoja. Itse kyllä yritin parhaani mukaan myös nauttia ajatuksesta, että olen raskaana, ja yritin tietoisesti rauhoittaa mieltäni, mutta eipä sille mitään mahtanut alkuvaiheessa, että oli pakostakin välillä aika huolestunut ja säikky.



Onnea ap:lle ja muillekin!



Iituli rv 39

Meillä taustalla tänä syksynä spontaani keskenmeno. Ei kaavintaa eikä lääkkeellistä tyhjennystä. Viikot oli ihan alussa 5+3 ja onnellinen esikoisen odotus tyssäsi siis heti alkuunsa. Gyne antoi luvan yrittää heti uudestaan kun psyyke kestää ja me ajateltiin, että heti vaan hommiin niin ei jäädä murehtimaan liikaa. Kävi sitten niin, että plussattiin ilman että kerkes tuleen yksiäkään menkkoja, eli aivan heti.



Toisaalta hyvä, toisaalta huono. En ollut ehtinyt prosessoida km:a ollenkaan ja mullehan iski kamala paniikki, että tää menee kans kesken. Koko ajan kuullosteli kroppaansa ja mietti, et onko vielä oireita vai onko ne jotenkin laantunu.



Menin alkuraskauden ultraan 8+1 ja siellä näkyi pieni kirppu, jolla sydän pompotti vimmatusti. Itkettiin miehen kans siellä molemmat ja yllättäen poistuttiin lääkäristä aika rauhallisin mielin. Seuraava ultra mulla on varattuna 11+4. Mene ihmeessä yksityiselle ja käy katsomassa mitä masuun kuuluu, mulla ainakin se rauhotti kovasti, kun näkee omin silmin, että siellä se vauva on.



Mulla loppui se paniikki siihen, kun asia ultrassa konkretisoitui. Vielä olis hetki aikaa tohon 12 viikon maagiseen rajaan, mutta olen rauhallisin mielin ja odottelen kesävauvaa tulevaksi.



kihara 10+2