Tervehdys marrasmasuille!
Täällä elellään rv 7+5 tänään... raskausoireita ei ole juurikaan; lähinnä väsymystä. Pahoinvointia oli jonkin verran rv 5-6 (kuten esikoisenkin kanssa) ja sitten se loppui. Jotenkin tämä toinen raskaus on tuntunut hyvin erilaiselta kuin ensimmäinen.
Suurin eroavaisuus ensimmäiseen raskauteen on ruskeahko tuhruvuoto, jota tulee noin joka toinen päivä ja vähän. Luin tämän viestinketjun ja huomasin, että ainakin Helenellä oli samanlaista. Vuoto on aina ruskeahkoa, ei vielä varsinaisesti kunnolla verta.
Soitin tietenkin jo neuvolaan ja sain ohjeeksi seurata tilannetta. Jos kivut yltyvät tai vuoto ratkaisevasti lisääntyy, suoraan Naistenklinikalle tai virka-aikana Kättärille. Toisaalta ihana neuvolantätini lohdutti ettei alkuraskauden vuodot ole harvinaisia. Ja löytyypä ystäväpiiristäkin vastaavanlainen kokemus ja tuloksena oli terve poika!
Mutta mutta... jotenkin sitä vaan kuitenkin pelkää pahinta. Koko ajan.
Ultra on vasta huhtikuun loppupuolella, kuten eka neuvolakin. Toisaalta ekassa neuvolassa pitäisi dopplerilla kuulua jo sydänäänet. Koska tiputteluvuotoa on ollut, haluaisin käydä aiemmin jo ultrassa yksityisellä... miksi senkin pitää maksaa niin hirveesti?
Jakselemista kaikille marrasmasuille! Ja voimia km:n kokeneille.
Ohranjyvä rv 7+5