Apua,te suurperheelliset

meillä neljäs lapsi syntyi jouluna 2004 ja silloin alkoi vaikeudet.

Vanhin poikamme on vilkas (adhd epäily) ei nuku öisin ja todella ehtii joka paikkaan eikä hallitse itseään ollenkaan. No tämä neljäs sitten sairastui korvakierteeseen,esikois tyttö (7v) joutui koulukiusatuksi ja vanhimman pojan kanssa ravattiin jos missä testeissä. Kun neljäs täytti vuoden emmekä edelleenkään saaneet apua korviin olin jo ihan loppu. En saanut koskaan nukkua yli tunnin pätkää ja kaikki isommat lapset vaati tietty omansa. Mutta niin vain selvittiin :o) Otin esikoisen kaverit puhutteluun ja tei selväksi että seuraavaksi tulen kouluun keskustelemaan jos ei asia muutu,vanhin poika pääsi toiminta terapiaan ja kerhoon nuorimman tytön kanssa jolloin olin kahtena päivänä viikossa nelosen kanssa pari tuntia kaksin kotona. Luulen että sulla kuitenki on niin isoja nuo lapset että niiden kanssa voi jo keskustella järkevästi ja apuakin saat aina välillä. Mutta tosi asiahan se on että ison perheen elämä on välillä melkoista kaaosta :o) Minustakin välillä tuntuu että kaikki lipsuu käsistä eikä kukaan kuuntele yhtään mitään... Nyt nuorin on jo 2,5v ja viides syntyy maaliskuussa 2008. Toivon hartaasti että vauva on helppo koska minulle onannettu ymmärtää että nyt ei saa olla väsynyt,kipeä tai muutakaan julkisesti koska itsepäp olen viisi lasta halunnut ja itse ne myös hoidan. Kaaoksen sietokyky tulisi ainakin minulle tarpeen.

Onnea odotuksen loppuun! ja kyllä siitä selviää kun on pakko. Myöhemmin varmasti ajattelemme että miten ihmeessä jaksoimme mutta me suurperheiden äidit olemme sitkeää sorttia!!



Niiloakseli ja lapset -98,-01,-03 ja -04 sekä masukki rv 6+3

Meillä myös kuudetta odotellaan syntyväksi kolmen kuukauden päästä.

Tuntuu samalta että jokaisella jonkinlainen " vaikea" ikä meneillään.

On päiviä kun tuntuu, että oikeasti rämmitään paskassa suoraan sanoen..

Mielessä on myös mulla käynyt tuo hoitopaikka...

Meillä kaksi koulussa, yksi menee eskariin ja kahden pienimmän kanssa jään kotiin tulokkaan kanssa.

Itse yritän ajatella kovasti positiivisesti ja siirrän ajatukset parin vuoden päähän kun lapset on jo isompia, jos oikein tulee paniikkia..

Sitä odotusaikana on kummallinen tuo mieli.

Uskon että turhaa sitä pelätään=)

Ottaa asiat niinkuin tulee ja elelee sen mukaan, aina se päivä paistaa lopulta risukasaankin.

Itsellä toimii hyvin säntillinen periksiantamattomuus ja periaate tuo tullessa ja vie mennessä,helpottaa elämää paljon kaikissa aioissa. muuten en monilapsisen perheen arkea kestäisikään, varsinkaan raskaana..

Myös ajatus viimeisestä raskaudesta ja viimeisestä vauva-ajasta tässä talossa on jo ihan mukava, luulin ettei sitä ikinä tule minulle.Mutta niin tuli=)Ja hyvä niin, se auttaa minua uskonpuutteen sattuessa.

Kaikki lapset meillä on haluttuja ja toivottuja, ns.vahinkoa ei ole, eikä olla minkään uskonnon piireissä.

En tiedä oliko tässä nyt mitään selkokielellä, joka auttaisi, mutta nämä on minun tuntoja samaisessa tilanteessa.

Jaksuja paljon sinne suuntaan, sitkeys palkitaan=)

Eiköhän tämä tästä lutviudu.Meillä kans todennäkösesti vika vaavi,vaikka jonkinsortin krooninen vauvakuume vaivaakin.Kaikki aikanaan,nyt eletään tämä vaihe ja joskus vuosien päästä varmaan aika kultaa muistot.Me ollaan kans ihan " tavallinen" perhe,ei mtn vakaumuksia tms.Lapsirakkaita vaan.Kaikille samanlaisten tunteiden kanssa kamppaileville iloa elämään :)