Masentuneita odottajia?
Hei kanssaodottajat,
olenkin täällä jossain vaiheessa purnannut omaa masennustani ja ehkäpä täällä on siitä muutenkin keskusteltu, mutta ajattelin nyt huhuilla kohtalotovereita kuitenkin.
14. raskausviikolla mennään ja olo on ollut kurja ainakin viimeiset puolitoista kuukautta. Mikään ei kiinnosta, miestä kohtaan olen aivan kauhea ja sitten itkeä tihrustan omaa ilkeyttäni. Olen takavuosina kärsinyt syömishäiriöstä ja nyt sekin on kaameana ahmimisena noussut taas pintaan. Välillä olen jopa miettinyt, että haluanko tätä lasta lainkaan, kun tällaisissa aatoksissa vellon...tilannetta pahentaa se, että perinteistä pahoinvointia ei ole ollut ja kaikki tuttavat hehkuvat onnea puolestamme ja sanovat, että kyllä sinä olet päässyt helpolla, kun et ole voinut pahoin. Jos jollekin olen tästä henkisestä pahoinvoinnista puhunut, olen saanut kuulla, että olisit nyt onnellinen, että raskaus on niin onnellista aikaa...saa vain tuntemaan itsensä entistä huonommaksi...
Tällaistako tämä tulee olemaan? ja jatkuuko lapsen syntymän jälkeenkin? Olen " yrittänyt" piristyä ja olla aktiivinen, mutta ei se auta...samalla tunnen itseni äärettömän yksinäiseksi ajatuksineni.
-mooli
Kommentit (9)
Kiitos kannustavasta viestistäsi! Kävin kyllä tänään aamulla teidän pinossa ja lupaan tulla sinne vastedeskin - ja huomasin, että teillä tosiaan tänään vuokrasopimus päättyy!:=) Onnea synnytykseen - toivotaan, että sieltä pian tullaan tähän maailmaan:=)
joo, olen ravannut klinikalla ultrissa, mutten näistä ajatuksista puhunut. Maanantaina eka neuvolatäti - vaikutti puhelimessa tosi mukavalta, että ehkä avaan sana-arkkuni siellä sitten...
Ehkäpä juuri se, että en ole vielä tuntenut olevani raskaana ja kelju olo vaan, niin on jotenkin kummallista...kyllä jaksan uskoa siihen, että tämä vielä iloksi muuttuu:=)
Mukavaa pyhäinpäiväviikonloppua ja Möröttimelle suppareita!
-mooli
Minulla ei ole ollut masennusta, mutta paljon asioita mielessä liittyen edelliseen raskauteen (vaikea sellainen) ja työkuvioihin. Meidän neuvolassa on tällä hetkellä mahdollisuus päästä perheneuvolan kautta keskustelemaan jonkun kanssa. Sain terkkarilta jo numerot ja kaikki. Ja varmasti soitan, jos tämän alkumyllerryksen jälkeen ei ala ajatukset selkiintymään.
Kannattaa varmasti puhua neuvolassa tunteistasi ja ehkä he sitten ohjaavat sinua eteenpäin, jos teillä on vastaavia mahdollisuuksia.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Et varmasti ole yksin tilanteessasi. Masennus raskausaikana ja sen jälkeen on kuitenkin sellainen asia, josta moni ei ehkä uskalla puhua ääneen.
Laru (rv 10+2)
Odotan kolmatta lastani (neljäs raskaus). Jokaisessa raskaudessa ensimmäinen kolme kuukautta on mennyt aivan kauheassa masennuksessa. Elämässä ei ole mitään iloa, ei valoa, riitelen, huudan ja itsekn. Väsyttää ja on paha olo. Joka kerta päätän, ettei ikinä enää raskaaksi!
Ensimmäisellä kerralla tunne oli kauhea. En osannut ajatella, että se liittyy raskauteen. Tuntui, että olen väärän miehen kanssa naimisissa ja kohta varmaan kuolen, kun tämä elämä on niin kauheaa. Olin aivan sekaisin. Vauvaa olimme odottaneet ja nyt kun odotin, kaikki tuntuikin VAIN kauhealta ja hirveältä. Apua! Sitten, kun sain puhuttua siitä ystävälleni, joka kertoi kokoneensa samanlaisia tunteita, osasin yhdistää tunteet raskauteen. Seuraavilla kerroilla olen jo osannut odottaa tunteita.
Nyt sitten jo miehenikin osaa " suodattaa" sanani ja käyttäytymiseni raskauden piikkiin, vaikka eihän se saisi olla huonon käytöksen puolustus... Mieheni huomaa raskaudet juuri mielialani muutoksesta ennen mitään testejä:)Tässä sitä taas ollaan. Masentaa. Viikoja 7. Elämä ON NIIN MUSTAA JA ANKEETA! Ja tämä kaamoskin vielä....
Lisäksi tätä raskautta varjostaa pelko keskenmenosta, jonka koin keväällä. Synnytin pienen kuolleen pojan viikolla 14. Aavistin sen raskauden alusta lähtien. Ja nytkin tuntuu jotenkin niin erilaiselta kuin kaksi ekaa....
Voimia odotukseen ap! Hae apua, jos masennus jatkuu. Juttele miehen ja ystävien kanssa ja ennen kaikkea; ole hyvä ja armollinen itsellesi.
Olen ollut koko raskausajan pahasti masentunut. Väliin on mahtunut joitain hyviä ja vähän aurinkoisempia päiviä, mutta yleensä ottaen tämä raskaus on ollut aivan kamalaa... Ensimmäisessä raskaudessa ei tällaista ollut, olin oikea päivänsäde.
Jos haluat kirjoittaa, niin minulle voi laittaa vaikka sähköpostia! Osoite on: hanna@everdying.com
CC.
Taidettiin piinailla samassa pinossa elokuussa, muistanko oikein? Mullakaan ei ole mitenkään onnellisissa merkeissä mennyt tämä ensimmäinen kolmannes. Päinvastoin.. Voitais vaihtaa vähän ajatuksia sähköpostitse? Laita mailia unelma07@luukku.com!
Mulla oli ainakin ekat pari kuukautta plussan jälkeen ensinnäkin tosi ristiriitaiset tuntemukset raskaudesta kun pelkäsi ettei pysy kyydissä ja lisäksi ahdisti että mihin sitä on päänsä oikein tunkemalla tunkenut - haluanko tätä nyt ihan oikeasti. Toiseksi sitten tietty tuli valtava syyllisyys kun kuitenkin PITÄISI olla niin kauhean onnellinen ja hehkuva sen raskauden takia, kun sitä oli vielä niin pitkään toivottu, eikä mullakaan ollut semmoista pahoinvointia että olisi yrjö lentänyt kaaressa. Vielä kaiken riemun päälle joutui sitten käsittelemään kaikki lapsettomuushoitojen aikana kertyneet ahdistukset, pelot ja katkeruuden. Siinä vyyhdessä olikin purkamista. Miehellä taisi raskautuminen itseasiassa ottaa vielä pahemmin psyyken päälle, hän sitten vielä tunsi huonoa omaatuntoa, kun ei osannut olla onnellinen ' mun kanssa' ...
Tosiaan kannattaa jutella vaikka nauvolantädin kanssa, jos sattuu olemaan mukava täti. Tai sitten purkaa tuntemuksia netitse (tuolla yhtä kerrosta ylempänä on myös pino, joka ottaa avosylin vastaan. Käy kurkkaamassa Plussanneet Hoidokit. ;) ) Mua ainakin helpotti se, kun annoin itselleni luvan käydä ihan kaikki tunteet läpi. Niinkuin ne täytyykin käydä läpi, jossain vaiheessa. Miehen kanssa ollaan puhuttu, että ne negatiivisetkin tuntemukset ja epäilykset ovat osa sitä vanhemman vastuuseen kasvamista, sitä että tunnistaa sen ettei se elämä lapsen kanssa ole pelkkää vaaleanpunaisella hattaralla leijumista.
Kovasti paljon tsemppiä tällekin taipaleelle. Möröttimellekin vilkutuksia. :)
-v- 14+1
Tuli itseasiassa jo paha mieli kun lueskelin näitä ihmisten keskusteluja, tajusin etten ole kertaakaan pystynyt keskittymään raskauteen ja vauvaan, tää on vaan pelkkää murhenäytelmään. Alkuraskaus meni 5 viikkoa sairaslomalla masennuksen takia, nyt sitten mies edesauttaa kun ei tee muuta kuin ryyppää. Pakkohan sen kanssa on erota ja sitten taas masentaa kun ei tiedä miten pärjää yksin kun on koiriakin kaksi ja äitiysrahat tulee olemaan aika minimit. Eli ei tässä nyt kovin aurinkoiselta tulevaisuus vaikuta, vauvasta olen tottakai iloinen, jotenkin vaan edes se ei saa minua hymyilemään. Vaikka kyllä minä jo juttelen masulle vaikkei sitä kummemmin edes näy ja silittelen. Masennuksesta olen ajoittain kärsinyt jo ennen raskautta ja mielialalääkkeistä on lääkärin kanssa puhuttu mutta kovasti yritetään pärjätä ilman. kai se tästä vielä jotenkin. pelottaa vaan kovasti että entä jos tää ei helpotakaan?
Eli itse olen ainakin lukenut jostain, että ne äidit, jotka todella antavat itselleen luvan käydä läpi negatiivisia tunteita raskauden aikana ja ovat jopa masentuneita ja ahdistuneita, saavat usein hyvän startin vauvan synnyttyä ,koska negatiiviset tunteet ovat jo läpi käytyjä. Itselleni ainakin kävi näin ekan raskauden kohdalla. Eli minulle kävi niin, että mies halusi lasta enemmän kuin minä ja häiden jälkeen lupasin, että sitten ruvetaan yrittämään (ajattelin, että meneehän siinä ainakin se puoli vuotta), mutta meilläpä tärppäsi heti ja olin aivan masentunut (siis näinkin voi käydä...) ja koin, että elämä on sitten ohi ja mietin, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kävin kaikki pelot ja ahdistukset läpi ja olin masentunut. Mutta kun vauva tuli maailmaan se olikin aivan muuta kuin mitä olin pelännyt ja olin aivan onneni kukkuloilla. Eli antakaa vain negatiivisten tunteiden tulla ja käykää niitä läpi, olen varma, että se helpottaa eikä tarvitse sitten välttämättä lapsen kanssa enää käydä koko tunneskaalaa läpi.
Nyt on menossa kolmas raskaus ja tämän kertainen on jälleen ollut todella raskas ja olen ollut masentunut (osin myös epäonnistuneen työpaikanvaihdoksen vuoksi), mutta yritän olla suorittamatta mitään tai saavuttaa jotain täydellisyyden tilaa, niin heti ahdistukset helpottavat. Jotenkin kun tiedän, että tämä tulee luultavasti olemaan vika lapsi, niin tähän vielä lastaa odotuksesta lähtien täydellisyyden tavoittelua itselleen, mutta nyt yritän päästä niistä hulluista ajatuksista pois.
Jaksamista kaikille!!
Sarpaneva 26+5
Heipsis!
En tiedä oletko jaksanut käydä minkä verran juttujamme lueskelemassa, mutta sinua on kovasti kaipailtu tuolla enskapinossa. Ja sinne saa tosiaan tulla kirjoittelemaan vähemmänkin positiivisia ajatuksia.
Raskauden aikana ne mielialat kovasti heittelee ja minäkin jo tässä yksi päivä itselleni vannotin, ettei enää koskaan raskaaksi. Siitäkin huolimatta, että tämä meidän lapsukainen on ollut kovasti toivottu ja lapsettomuudesta on kärsitty. Alkaa näin loppuodotuksessa olla olo tukala ja minulla ongelmana on erityisesti se, etten pysty supistusten takia nukkumaan kuin pari tuntia per yö ja sekin saattaa olla pienissä pätkissä.
En nyt osaa sinulle muuta reseptiä antaa kuin että puhuisit esim. syömiseen liittyvästä ahdistuksesta neuvolassa ja hakisit muutenkin juttukavereita. On itselläkin kokemusta siitä, miten kaikki muut tuntuvat paremmin tietävän minun olotilat ja miten minun pitäisi olla raskaana.
Se vauvakin on vielä tuossa vaiheessa jotain niin käsittämätöntä. Odotus on ihan toisenlaista sitten kun tunnet pienen masulaisen liikkeet. Kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy, usko pois! Älä kuitenkaan jää yksin murehtimaan ja kun tulet vaikka vähän paineita purkamaan tuonne enskojen pinoon niin miehellekään ei tule niin paljoa ärhenneltyä ;)
Tsemppiä mooli jatkoon!
Mörötin rv 40+0