ღ.·:*¨`*:·.ღ Heinähelistimien perjantai ღ.·:*¨`*:·.ღ
Kommentit (25)
Eilen pääsin kehumasta, että yöt ja muutenkin unet menny paremmin. Viime yönä sitten vaan pyörittiin ja nyt aamulla olis väsyttäny kamalasti, mut meidän kakkonen päätti nousta puol kuus, että nyt vaan odotellaan mahd. päikkäreitä.
Syke. Mulle on myös sanottu, että pojalla korkeempi syke. Nyt on ekaa kertaa ollu alle 140 ja kaveri veikkaili tyttöä. Hymyilin vaan, tse saivat kolmannen tytön, vaikka olivat ultran ja sykkeiden mukaan poikaa odottamassa.
Imetystyyny. Ehdottomasti suosittelen. Olen kaksi lasta imettänyt ilman, vaikka kyläillessä on tullut kokeiltua. En vaan saanut aikaseksi hankkia. Nyt ompelin itse ja käyttöön otetaan heti kun vaavi syntyy.
Mulla on imetysliivejä muutamat ennestään. Hyvä kyllä olis ollu mulla ainakin ekan saadessa ostaa etukäteen. Maitoa tuli niin, että olis tarvinnu olla liivit päällä laitoksella ja huomattavasti helpompaa imetyksen kanssa. Tyhmänä ostin tavallisia odotusaikana, kun isompia jouduin ostamaan. Olis mennyt samalla ostolla, kun olis suoraan ostanut imetysliivit. Kannattaa kuitenkin kysyä osaavan myyjän apua kokoa valittaessa tai muuten muistaa, että vaikka rinnat oliskin imettäessä samaa kokoluokkaa kun nyt tai jopa isommat, niin ympärysmitta saattaa pienentyä huomattavastikin.
Epiduraali. Mulle on ollut ehdoton apu molemmissa synnytyksissä. Ekassa supisteli alle 5 min. välein kolme vuorokautta, ja epiduraalin avulla sain nukuttua vikan yön. Muuten en varmaan olisi jaksanut ponnistella 1,5 tuntia. Toisessa mikään muu kipulääke ei auttanut, enkä pystynyt kivultani kunnolla hengittämään. Mitään haittapuolia en ole ks. puudutuksesta kokenut. Ensimmäisessä sain lisäystä kolme kertaa, mutta luulen keston johtuneen muista syistä. Toisessa kun ponnistelin jo puoli tuntia piikistä. Mä en esim. voi ajatellakaan ilokaasua, ei mitään apua mulle, mutta maski naamalla aiheuttaa mulle aina ihan hirveen pahoinvoinnin. Joten yksilöllistä tämäkin, kannattaa käyttää sitä, mikä auttaa ja minkä on todennut toimivaksi. Minä kokeilin ekalla kerralla varmaan kaikki mahdolliset, joten...
Skye85. Tiedän kokemuksesta, että lopussa toivois jo vauvan syntyvän. Nyt ekaa kertaa tajusin, että turhaa siitä on haaveilla, tulevat kun tulevat. Ja mitä isommaksi vauva pääsee mahassa kasvamaan, sen helpompaa se on synnytyksen jälkeen. Isompaa vauvaa on helpompi käsitellä ja syöttövälit on huomattavasti pidemmät. Pääsee siis itsekin helpommalla. Poikkeuksia tähän tietty on, mutta tämä on mun kokemukseni. Ja minähän en missään nimessä toivo, että tämä syntyisi alle nelikiloisena, mieluummin siinä 4,5 kiloisena.
Täytyy kai lähteä aamupuurolle ja sit kaupoille. Ikävä kyllä kodinhoidontukea tuli tässä kuussa puolet normaalista, joten en tiedä miten selvitään. Onneksi seuraava tili onkin jo äitiyspäivärahaa ja korotus huima. Ehkä pääsemme ajoissa päiväunille...
Helpa ja Sissi 36+1
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?appid=102&m=10641459&p=1&tm…
Tassa taas eilisen pino..
Aibhlin, kyllapas osaat hienosti taiteilla noi alotukset! =)
Taallakin jo hereilla. Mies unohti toihin lahtiessaan avaimet ja soitteli sit ovea avaamaan, enka sit enaan uudestaan jaksanut kompia sankyyn. Mies sai hyvat naurut, kun vaapuin alasti avaamaan, onnex ei nakynyt ketaan naapureita lahimailla =)
Epiduraalista: Sain sen ekan synnytyksessa ja oli kylla ihan paikallaan. Synnytys oli aika normaali ensisynnytys 14,5 tuntia ja puudutuksen sain varmasti oikeaan aikaan, sain viela kerran lisayksenkin. Sivuvaikutuksina mulle tuli tarinaa ja kutinaa.. Hassua, en edes muistanut tota. Mut tosiaan jossain vaiheessa tarisin niin kuin ois ollut kylma, vaikkei silta tuntunut, peittoja sain sit vaa paalle.. musta taa ei kestanyt kauaa, eika mua mitenkaan kovasti hairinnyt. Ja sit yhtakkia kutisi paljon rinnasta ja kasista ja katilo sit valaisi et johtuu kans epiduraalista.. Mut tosiaan naa vaikutti aika pienelta pahalta niiden kipujen rinnalla =) Epiduraalin hyodyista ja haitoista voidaan vaantaa katta vaikka kuinka ja pitaa sita ihan ultimaalisena pahana, (viittaan nyt tuohon synnytysasiaa puolella olevaan ketjuun, jos joku sita kaynyt lukemassa..) mutta musta jokainen tehkoon oman paatoksensa ilman syyllisyyden/ huonommuuden tunnetta!!
Spinaali puudutuksen sain toisessa synnytyksessa ja jos yhtaan samanlainen synnytys tulossa niin taa olis mun ykkosvalinta! Usein kai kaytetaan nopeammissa synnytyksissa, laitetaan kuten epiduraali, kerta annos, vaikuttaa nopeasti, ainakin mulla vei lahes kaikki kivut.. supistusten tunto jotenkin jai. Suurimpana erona henk.koht oli se etta taa puudutus oli paalla ponnistusvaiheessa ja miten erilaista se sit olikaan ekaan synnytykseen.. wow!!
Viela tuosta synnytyspuolen ketjusta/ ketjuista.. en tiia kuinka paljon ootte kayny lukemassa ja jos ette oo niin en tiia suosittelisinko edes. Ehka hiukan fanaattista tekstia, paljon tietty ihan asiaa ja tosi juttuja, mutta ittea alko ihan arsyttaan osa niista jutuista!! En usko mihinkaan suuren salaliittoon meita aiteja ja meidan lapsia kohtaan =) ja noita tietolahteita kannattaa kanssa miettia kerran tai kaksi..
Imetystarvikkeet: Imetystyynya en oo koskaan kayttanyt, varmaan ihan hyva apuvaline.. oon tosin parjannyt ihan hyvin ilman. Kahet imetysliivit, tosin jo varsin kulahtaneet, oli jaanyt kaappiin kuopuksesta, onneksi et alkuun paasee. Kavin uusia katteleen, mut sita on niin vaikea etukateen sanoa, et mitka sit tuntuu hyvalta ja sopivalta + ne on niin hirveen kalliita jos ei sit ookkaan hyvat. Olen muutenkin vahan rintava ja maidon noustessa rinnat turpoaa ihan valtavasti, monista liiveista ei loydy kokoja lainkaan, on siis vahemman mista valita =/
Esikoisen aikaan ostin ekat liivit vasta syntyman jalkeen, just et tietaa vahan minka kokoset ym. Kun sit siel kaupassa niita kokeilin hormonimyrskyissani ja huomasin et joudun ostaan liivit kokoa F ja musta ne nayttikin joltain utarepusseilta, niin itkuhan siella sovituskopissa paasi. Sit viel se myyja katto mua ja kysy et koska sulla on laskettuaika... =(( Olin siis jo synnyttanyt, kylla siina oli mieli vahan maassa =(
Niina ekoina paivina on jotenkin niin herkkana ja kaikki itkettaa, nyt noille jutuille on kiva naureskella =)
Oma napa: Limaa tuli eilisen enemman ja vahemman, nyt nayttaa rauhoittuneen. Olo on ihan jees, ei edes erityisen paljon supistele.. ainakaan nyt heti aamusta. Maha naksuu edelleen ja vauva myllaa tasaseen.
Taidampa taas poistua takavasemmalle. Jaan tanne vaklaileen josko joku olisi jo jakautunut, korasa? =)
Neeri 39+4
Itse ostin imetysliivit esikoisen odotusaikana ja aika mukavasti rinnat pysyivät samassa kokoluokassa kuin raskauden loppuvaiheessa, tosin sen ajan kuin maito nousi oli kyllä muutamia päiviä megasuuret, mutta siitä ne palasivat sitten lopulta siihen koko luokkaa mitkä olivat loppuraskaudessa, mutta tuo ympärysmitta oli minullakin huomattavasti pienempi kuin odotusaikana, sen onneksi tajusin ottaa huomioon ja onnistuneet ostokset olivat. nyt olisi sama edessä, kerkesin nimittäin viime imetyksen jälkeen heittää kaikki pois kun olivat sen verran kärsineet.
Voisinkin käydä tänään ostamassa niin olisi tuokin asia hoidettuna.
Mukavaa perjantaita kaikille ja kipeitä suppareita aina vaan synnyttämään tahtoville, pian alkaa ensimmäinen olla jo lasketussa ajassa, Neerillä ainakaan ei olekaan kuin muutama hassu päivä siihen =)
Duracel rv 36+1
Huomenna onkin sitten kuun viimeinen päivä ja sitten alkaa meidän poksumiskuukausi. Uskomatonta päästä sanomaan, että LA on tässä kuussa.
Imetystyynystä: taidan olla ainut vastarannankiiski sanomalla, että kohdallani aivan turha keksintö. Hankin semmoisen esikoisen kanssa ja normaali tyyny ajoi saman asian. Imeteltyä tuli molempia vähän miten sattuu ja missä sattuu muutenkin.
Imetysliiveistä: pongasin Triumphin imetysliivit alessa Citymarketista ja hankin samantien parit. Vanhat on lentäneet roskiin jo aikoja sitten. Ostin hieman suuremmat kuin rinnat nyt. Tämä raskaus ei ole rintoja turvottanut laisinkaan, mutta imetys suurentaa pikkasen. Se on hyvin yksilöllistä, joistain tulee ihan dolly partoneita ja toisilla ei mitään muutosta.
Tänään pitäisi lähteä vanhojen duunikavereiden kanssa baariin. Saas nähdä miten sitä jaksaa, varmaan haukottelen jo ysiltä;)
Ja tänään alkaa kesäloma koko perheellä, jee! Ja maanantaina sitten reissuun pyörimään huvipuistoihin. Toivottavasti ilmat paranevat.
Mukavaa perjantaita!
Lumituuli ja poju rv35+6
Päikky: Käynnistetyistä synnytyksistä oli paljon puhetta keskiviikon pinossa. Minunkin tarinat ovat siellä.
Maieli: Minä olen pohtinut aivan samoja kuin sinä miehen läsnäolosta synnytyksestä. Jos ajattelisin vain ja täysin itseäni, haluaisin jonkun muun tukihenkilöksi. Äitihän se kuitenkin synnyttää ja tuki on tärkeää nimenomaan hänelle. Meillä käy todennäköisesti niin, että minä joudun tukemaan ja kantamaan myös miestä. Viime viikolla oltiin yksi päivä synnärillä ja silloinkin mies valitti koka ajan kun " väsyttää" . Hän oli sentään nukkunut yöllä, toisin kuin minä. Ja sitten hän rupesikin nukkumaan. Melkein teki mieli tirvaista, kun itse on stressaantunut ja väsynyt, niin se vaikein olo onkin muka miehellä.
Imetystyyny. Kannatan! Minusta siitä oli paljon apua esim. hartiakipujen kanssa. Ja raskaana ollessa käytän sitä nukkuessani. Sen saa muokattua niin kivasti tukemaan selkää tai jalkojen väliin.
Epiduraali: Sain edellisessä synnytyksessä epiduraalin, mikä oli ihan järjetön ratkaisu kun avauduin niin nopeasti. Vauva syntyi pian sen jälkeen kun anestesialääkäri lähti pois salista. Minulla oli todella voimakasta tärinää synnytyksen jälkeen (jalat vatkasi niin että piti pitää kiinni). Se varmaan johtui epiduraalista. Mutta ihan siedettävää se tärinä oli, eli ei sen pelossa kannata jättää epiduraalia ottamatta jos se muuten olisi hyvä ratkaisu. Siis tämä on minun kokemukseni.
Oma napa: Olen ihan hirveän väsynyt!! Toivottavasti tämä on joku ohimenevä hetki, raskautta on vielä jäljellä monta viikkoa.
Gaia rv 35+3
No täällä on nyt vauhteeksi takana erittäin hyvin nukuttu yö! Tuntuu olevan vähän joka toinen yö hyvä ja joka toinen huono. No nyt heräsin vasta ysin jälkeen, eikä ole edes yhtään vessareissua takana.
Eilen olin neuvolassa ja siellä kaikki hyvin. Painoakin oli parisataa grammaa vähemmän kuin viimeks. Kun viimeks oli tosissaan tullu vähän liikaa viikossa 1700 g.
Yks ilta mulle tuli kyllä tosi huono ja heikko olo. Yhtäkkii sellanen heikkouden tunne, et oli pakko mennä pitkäkseen, sydän hakkas hulluna ja tuntu ihan ettei saa happea. Mieskin pelästy, että mitäs tää nyt on. Mulla oli oikeesti tosi huono olo. Mutta se meni sitten ohi, kun hetken rauhassa hengittelin ja huilasin. neuvolassa ei tähän osattu sanoo mitään. Verenpaineet ja hemoglobiinit oli kunnossa. Sitä vaan niin pelästyy tollasessa tilanteessa, kun meinaa ihan pökrätä.
KokoarvioG: meillä ei tehdä mitään tuollaista! Viiminen lääkärikäynti oli aivan turha. Niinku jo aikasemmin kirjoitinkin, ei löytänyt edes sykettä. Mulle ei olla kertaakaan sanottu, että minkäkokoinen vauva on tulossa. Saati sitten ultrattu (meillä pelkästään np ultra ja rakenne ultra). Että oon kyllä ollu aika pettynyt noihin lääkärikäynteihin. Jos joskus oon vielä raskaana menen kyllä ehdottomasti lääkärikäynnit yksityiselle. Ja tulen suosittelemaan niin myös muille paikkakuntalaisille ystävilleni.
ImetysliiviG: Ostin yhdet lindexiltä. Tuntui hyvältä, mutta esikoista odotan, joten ei kokemusta.
ImetystyynyG: Kaverit on käyttänyt. Pitääkin kysyä jos joku lainaisi. Mutta kokemusta ei mulla siis tästäkään.
NimiG: Aiotteko säilyttää vauvan nimen salaisuutena ristiäisiin/nimenantojuhlaan asti vai kerrotteko sen heti? Mä en oikein vielä tiedä. Toisaalta mun mielestä olis kiva alkaa heti kutsumaan vauvaa omalla nimellään, eikä vaan vauvaksi tai joksikin hassuksi työnimeksi. Mites muut?
Tänään pitäis lähtee hakemaan hoitopöydän päälle pehmustetta. Tilasin eilen marimekon vahakangasta, jolla aion pehmusteen päällystää. Sitten tilasin samaa kangasta ihan tavallisena puuvillaisena, josta ajattelin teettää pinnasängyn reunuksen.
Jees mut nyt aamupalalle..
Kuullaan..
beebebeebe 37+6
Neeri kirjoitteli, että miehensä oli unohtanut avaimet kotio! Niin meilläkin mies tänään!! :) Ei pimpotellut ovikelloa, vaan yritti koputella hiljaa, jotta lapset ei heräisi. Kömmin ylös sängystä, en sanonut sanaakaan ja avasin oven. Olin ihan muumiona siinä seitsemän aikoihin. Tietysti toinen lapsista heräsi ja niinpä minäkin jouduin nousemaan. Nyt jo tuntee kuinka päiväunet tulee taas tarpeeseen.
Tänään miehen viimeinen työpäivä ennen lomaa, joten helpotusta arkeen. Onkin sitten lomalla viisi viikkoa ja jos sais vielä painostettua pitämään isyyslomaakin viikon, niin kyllä siinä sitten olisi taas lomaa!
Mitäs galluppeja olikaan? Imetysliiveistä: Parit on kaapin pohjalla - huonokuntoisia, mutta katsotaan pääseekö niillä alkuun. Meikäläisellä normaali rinnan koko ja odotus- / imetysaikainen rinnan koko on kyllä niin eri planeetoilta, että voi herran jestas... Ei siis voi ostella etukäteen, vaan " tilanteen" mukaan. :)
Maitoa on aina tullut yli oman tarpeen ja jos niin käy nytkin, niin kysäisen laitokselta tarvitsevatko maidon luovuttajia. Ekasta luovutin rintatulehdukseen asti, toisesta en luovuttanut, vaan yritin tasata maidontuloa itsekseni. Kyllähän se tietysti siitä tasoittuukin...
Nimestä taisi olla joku kysymys: Me olemme aina salanneet nimen ristiäisiin asti. Kyllä sitä joku on aina yrittänyt kysellä, mutta visusti olemme pitäneet omana tietona. Kaiverruksia yms. varten kummit olisivat yleensä halunneet tietää, mutta on sitten lahjat kaiverrettu jälkikäteen.
Imetystyyny: Ei ole meikäläisellä koskaan ollut. Imetys on ilmankin sujunut ok, mutta voisin kuvitella, että kiva voisi olla. Ei kuitenkaan kuulu hankintojen joukkoon!
- Nalle-Kirahvi 36+6 (ehkä)
Onkohan Korasa synnyttämässä/synnyttänyt yöllä???? :0)
Ihan varmaan on...Kun ei ole vielä tänne tullut kirjoittelemaan!
Siitä imetystynystä olen minäkin kuullut pelkkää hyvää, en ole tosin itse ikänä käyttänyt, mutta ajattelin kyllä nyt hankkia...
Rintapumppug: Kumpihan kannattaa hankkia... ? Itse pumpattava vai sähkökäyttöinen?
Imetysliivejä en ole hankkinut, esikoiselta jääneet parit, aloittelen niillä, ja ostan sitten uudet tarvittaessa.
Mie olen saanut nukuttua ihan hyvin... Tosin loppuyöstä kun ei jaksa lähteä kolistelemaan portaita alakertaan niin alkaa jo rakkoa painamaan aikalailla joten uni on sitten katkonaisempaa..
Meillä tulee olemaan käytäntö sairaalasta paluun jälkeen se, että mie nukun vauvan kanssa alakerrassa ja mies ja esikko yläkerrassa. En uskalla alkaa heti könyämään meidän jyrkkiä portaita vauvan ja sektiohaavan kanssa yläkertaan. Vauvan nukkumispaikkaa olen miettinyt, kun ei kehtaa piinistä tuoda alakertaan muutaman viikon takia. Ajatteli aluksi nukuttaa puhtaassa ja pehmeässä vaunukopassa. Laittaa lakanat ja muut niin siinä on ihanan turvallinen vauvan nukkua!
Miten sen vauvan nukuttamis asennon suositus nykyään menikään??
Onko se niin että pitää nukuttaa kyljällään...? Ja mieluten aina vaihtaa erikyljelleen puolia, ettei pää muotoudu hassusti(vai voikohan se enää syntymän jälkeen muotoutua)??
Käytättekö vanhoja tuttipulloja(siis aiempien sisarusten)? Mie ajattelin käyttää..pesen ja desinfioin vaan hyvin ja ostan uudet tutit niihin, niin eiköhän vältä?
Esikoinen on ihan onnessaan, kun hän saa ostaa epulle ainu-pupun lahjaksi kun eppu on syntynyt...Saas nähdä minkä värisen valkkaa...Itsellään on oranssi ja punainen.Hyvin tärkeät puput, unileluina!
Miten te muut joilla on jo useampi lapsi.. Oletteko ikinä kuulleet/itse ostaneet jotain lahjaa esikoiselle/muille lapsille, jonka voi sitten laitoksella antaa kun tulee vauvaa katsomaan. Siis niinkuin vauvalta -->Iso sisarukselle???
Jaahas...taidan päästää muutkin kirjoittelemaan vuorostaan!
Hyvää päivän jatkoa heinämammoille ja pikku palleroille masuihinne!<3
t.sadetar ja eppuli 37+1
Piiitkästä aikaa minäkin linjoille ehdin kirjoittelemaan, töissä oli kone koko ajan käytössä, mutta kotona tosi harvoin tilaisuutta.
Tänään menossa rv 35+3 ja olo on hyvä. Ei ole ollut alun pahoin voinnin jälkeen mitään oireita eikä vaivoja. Ainoastaan öisin herään siihen että lonkan seudut on tosi kipeät kun nukkuu kyljellään.
On tässä heitetty loman aluksi Ruotsin reissu ja päivä vietetty pääkaupungin hulinassa. Eilen koko päivä kaupoilla, vielä menee, mutta kun kotiutuu niin sohva kutsuu.
Kotia olen yrittänyt vähän laitella ja pestä pyykkiä yms pientä. Vauvalle hankin alkuviikosta ison satsin kaikkea tarviketta. Ei ollut ennakkoon mitään hankittuna, nyt hain vanna, rasvoja, öljyä, vanuja ja vanupuikkoja, liivinsuojuksia, talkkia, tutit ja pullot yms. yms. Vaatetta on tullut ihan hirveesti siskon mukuloilta ja kavereilta. Joten niitä en ole ostanut.
Sänky ja vaunut on valmiina. Auton istuin puuttuu ja se ois ehkä se eka mitä tarvitaan. Kaverilta piti saada, mutta hänen lapsensa meneekin vielä siinä eli ei joudakkaan meille. Kohta on jostain etsittävä, että saadaan nyytti sairaalasta kotiin.
Tää viikko on ollut ilmojen puolesta mitä paras kotitöihin, muuten ei raaskisi päiviä sisällä kuluttaa.
Eilen oli neuvola ja kyllä oli ihanaa kun oli oma neuvolantäti tullut lomilta takaisin. En oikeen tykännyt sijaisesta joka sattui kaksi kertaa tässä välissä.
Painoa tullut koko raskauden aikana noin 8 kg. Verenpaineet edelleen siinä 120/80 ja hempat ja pissat ok. Syke on heitelly kaikkea 130 ja 160 välillä tässä kevään aikana, mutta kahdessa ultrassa on sanottu että todennäköisesti on poika. Ja siihen tässä on nyt varauduttu.
Nimi on vielä päättämättä, mulla ois ollu jo valmiina, muttei mies oikeen innostunut, joten katsotaan. Kummitkin aiheuttaa pään vaivaa kun kaikilla kavereilla on jo tuhottoman paljon kummilapsia ja omia. Ja molemmat pariskunnat joita aateltiin kummeiksi ilmoitti samalla viikolla odottavansa vauvoja ja heillä tammikuussa lasketut ajat 3 pvn erolla. Kiva! Että lisää vauvoja kaveripiiriin.
Nyt taidan painella suihkuun, että saa tämänkin päivän käyntiin. Ensi viikolla on sairaalassa ylimääräinen ultra tän IVF:n takia? ja silloin on tosi kiva saada tietää missä mennään, mikä on koko arvio ja mikä on kohdun suun tilanne. Itsellä ei mitään hajua noista. Supisteluistakaan en tiedä, että onko nää mun välillä tulevat kouristelut suppareita vai vaan jotaan muita kourimisia.
Kaikille mukavaa odotuksen jatkoa. Kohta on HEINÄKUU :)
vaan täältäkin.
Aktiivistan on porukka tosiaan jo varhaisesta aamusta. meilläkii herätään siinä kuuvven maissa ku isäntä tekee täihin lähtöö. Mie onneks jään vaan yksin kotio eli voin sit vielä yrittää vähän nukkuu. Tuntuu toi uni maistuvan paremmin aamuyöstä. Iltaisin on niin vaikeeta löytää hyvää asentoo ja ei vaan oikein saa unta. Eilenki illalla salkään sattu ja kaveri möyrys ja alapäätä vaan viilteli niin rupee siinä sit nukkumaan.
Gaia: Voivottelit väsymystä. Miula on unet ollu ja varmaan ennen rv 30 katkonaisia ja sit ku jäin äippälomalle tuntu, et oon 24h vaan väsyny. Tosin sit ku menee sänkyyn niin ei uni tuu. Harmillista... mut kait tää kuuluu asiaan. Välillä on kyllä sellanen ole, ettei ihan tässä maailmassa pääkoppa liiku.
Aibhlin: Kyselit isyyspakkauksesta.... Mie rakentelin meitin tulevalle isukille sellasen jo raskauden puolivälissä. Tää ku on meijjän molempien eka niin aattelin, et herrakii pääsee mukaan tähän hommaan. Mie laittelin siihen Tapparan fanituotteita (pyyhe, body, vauvan myssy, tutti) ku se on herran suosikkjoukkue. Sit töistä sairaalalta tarttu mukaan kumihanskoja, maskeja, essuja jne. Lisäks joku pien lelu ja kirja tais olla. Sit rasvaa, öljyy, kosteuspyyhkeitä yms. pientä mitä vauvan kans tulee tarviimaan. Sit tein ohje vihkosen tavaroille ja muutenki vauvanhoitoon. Kovasti isäntä tykkäs...
Meillä on kyllä aika selviö ollu, et yhessä mennään synnyttämään. Tää on meijjän yhteinen juttu ja pääsee tuleva isukkikii heti tutustumaan pikkuseen. Eikä miula täällä oikein oiskaan ketään muuta kenet voisin haluta mukaan, jos vaikka muru ei ois suostunukkaan mukkaan.
NimiG: Meillä on asia vielä ihan auki. Tytön eka nimi on miula ollu jo vuosia tiedossa, mut pojalle ei oo mitään päätetty. Kohta taitaa tulla kiirus... ;o) Jotenki se on jääny.... pitää varmaan tänä iltana ottaa projektiks miettii nimiä. Ei sen kummemmin salaitu oo sitä tytön nimmee ja tuskin ois pojankaa, jos se ois tiiossa.
ImetysliiviG: Miula on aika uhkee toi rintavarustus muutenkii ja paisumaan päinhän tuo vaan on ollu tässä raskauden aikana. Se on sinällään vähän hankalaa, ettei ns. " tavallisista kaupoista" löydy muutenkaan miule liivejä saati sitten nyt. Parit ostin alesta erikoisliikkestä ja pitää sit synnytyksen jälkeen käydä panostamassa vielä toiseen settiin. Mut tietty ne maksaa maltaita kun joutuu ostaa ihan oikeesta liivikaupasta merkkiliivejä.
ImetystyynyG: Tää kun on eka tulokas niin ei oo kokemusta, mut ei oo kyllä ollu ajatuksena hankkia. Katotaan miten sujuu ilman sitä.
OmaNapa: Eilinen päivä oli kyllä tuskaa sitten neuvolan jälkeen. Alapää oli tosi kipee ja menkkamaista kipua koko ajan eikä mikään asento oikein ollu hyvä. Pikku kaverikii oli jotenki vilkkaampi ku moneen päivään, jatkuvaa möyryämistä. Edelleen jatkuu tää ruokahaluttomuus/huono-olo ja vatsa on sekasin. Tänään ainaski siinä mielessä tuntus taas paremmalta tää päivän alku, ei paikat oo niin kipeet. No jospa tää kaikki enteilis, et kaveri alkas pikku hiljaa olla valmis tulemaan maailmaan. Viikko ois vielä laskettuun 7.7.07 (se monen haaveilema sektiopäivä ;o) tais olla) eli kyllä täällä alettas olla valmiita ottaa junnu vastaan.
Nyt vuoro muillekii ja tulihan tuota tekstii....
Sonteri ja juniori 38+6
Sadetar: Hauska yhteensattuma, että kysyit tästä aiheesta kun tänään aloin miettimään mitähän isosiskoille ostaisi lahjaksi kun vauva syntyy. Vauvahan saa kaikkea ja jotkut ottavat isosisaruksetkin huomioon, mutta harvemmin. Ajattelin tehdä tytöille semmoiset pakkaukset missä on kaikkea kivaa isosiskon roolia varten, mutta sisältö on vielä suurilta osin auki. Meillehän on povattu poikaa, kolme eri ultraajaa, ja se on aina jännä juttu.
Jos teillä on hyviä ideoita mitä laittaa " isosisaruksen selviytymispakkaukseen" niin ehdottakaa ihmeessä!!!
Nimestä: Meillä tytöt kutsuu jo vauvaa nimeltä ja kaikki läheiset jo kuulleet. Nimi sitten varmistuu kun näkee vauva, joskus kantaja ei vaan ole nimen näköinen. Ei siis pidetä salassa, mutta tämä odotus on pidetty niin hyvin salassa kun vasta muutimme ulkomailta Suomeen, että moni sukulainen ja tuttu ei vielä edes siitä tiedä!
Lumituuli
Kiitos Gaia vinkistä keskiviikon pinoon koskien käynnistettyjä synnytyksiä. Pitänee käydä sieltä lukemassa kokeneempien kokemuksia.
NimiG: Meillä on kaikki nimet tiedossa sekä tytölle että pojalle ja samoin kuin esikoisen kohdalla, aiomme kutsua vauvaa alusta asti omalla nimellään. Kastejuhlahan ei edes varsinaisesti ole mikään nimenantotilaisuus, joten siksikin tuntuu jotenkin hölmöltä salailla nimeä siihen asti. Mutta jokainen tekee tietty niin kuin itse parhaaksi näkee.
ImetysliiviG: Mulla on kolmet vanhat ja yhdet uudet liivit olen ostanut. Käytän niitä oikeastaan koko ajan, sillä tuntuvat mukavilta päällä.
Oma olo on ennallaan, ei mitään uutta. Taidan lähteä laittamaan likaisia astioita tiskikoneeseen nyt, kun esikko on unten mailla.
Päikky 37+6
En ole näitä kuukausipinoja sen kummemmin seurannut aiemmin, mutta nyt kun heinäkuu kolkuttaa ovella niin alkoi kiinnostaa muiden samassa tilassa olevien tilanne. Sopiiko siis mukaan? Sen verran taustoja, että neljättä vauvaa odotetaan. La 20.7. Lapset t00, p02 ja t05. Raskaus on sujunut mukavasti ja uutta vauvaa odottaa innolla koko perhe...
Muutamia kommentteja puheenaiheisiin. Epiduraalista sen verran, että ekassa synnytyksessä sen sain ja auttoi tosi hyvin ilman sivuvaikutuksia. Sain jopa torkuttua ja sitten kun vaikutus lakkasi niin sainkin luvan ponnistaa. Ajoitus oli siis ihan nappiin. Etukäteen en ollut puudutuksesta yhtään innostunut, mutta siinä tilanteessa oli kyllä hyvä ratkaisu. Kahdessa seuraavassa en ole ehtinyt puudutusta saada, sillä synnytykset ovat olleet nopeita. Epäilen, että niin käy nytkin, enkä sellaiseen synnytykseen puudutusta kaipaakaan. Ihan mukavasti tuollainen nopea normaalisynnytys on sujunut " luomustikin" . Jos synnytys jostain syystä kuitenkin onkin pitempi niin kyllä mulle kivunlievitys kelpaa. Tuo spinaalipuudutus vaikuttaa ihan kiinnostavalta vaihtoehdolta. Toivon kuitenkin että synnytys menisi tälläkin kertaa edellisten kaltaisesti. Kunhan sairaalaan ehtisi... =)
Imetysvarusteista. Imetystyynyä en ole koskaan kaivannut, mutta voi olla hyväkin apu jollekin. Itse olen imettänyt vähän missä ja milloin vaan eikä ole ollut ongelmia. Toisaalta meillä ei ole ollut ketään maratonimetyksiä kaipaavaa. Silloin voisi imetystyyny ainakin olla hyvä apu. Imetysliivejä on tallella entisiä ja niistä löytynee käyttökelpoisia. Yhdet sellaiset " pehmoliivit" hommasin ja ihastuin kovasti. On siis tavallaan joustava toppi, joka tarkoitettu erityisesti yökäyttöön. Tuntui hyvältä päällä ja ajattelin ottaa sairaalaan mukaan. Ei paina niin helposti kuin tavalliset liivit. Uskoisin, että toimivat päiväkäytössäkin tässä kotioloissa, kun rinnat ovat sellaista keskikokoa. Isommat rinnat varmaan tarvitsevat enemmän tukea. Jos oikeasti on niin hyvä kuin nyt tuntui, niin hommaan lisääkin noita alkuajan käyttöön. Nettikaupoista saa nopeasti tilattua.
Kokoarviosta. Itse olen ollut vain ihan alkuraskaudesta ultrassa, mutta neuvolassa painoa on arvioitu ihan " näppituntumalta" . Lääkäri veikkasi, että jos vauva syntyy lasketun ajan tienoissa niin olisi noin kolme ja puolikiloinen. Sf-mitta on mulla ollut tässä raskaudessa tosi pieni, mutta ihan niin pientä vauvaa tuskin saan kuin käyrät antavat ymmärtää. Isommat lapset ovat olleet 3,5-4 kiloisia ja lääkäri arveli, että hyvin liki ainakin päästäisiin nytkin. Nelikiloista tuskin kuitenkaan tulee, ellei sitten mene yliaikaiseksi.
Nimistä. Pojalle etunimi on valmis, toinen vielä vähän auki. Tytöllä toisin päin. Aika hyvässä vaiheessa pohdinnat kuitenkin ovat. Meillä nimi ei varsinaisesti ole ollut salaisuus sen jälkeen kun se on keksitty, mutta emme sitä ole sen kummemmin julkistaneetkaan ennen ristiäisiä. Eli nimeä on alettu käyttää ja ne jotka ovat sen sattuneet kuulemaan niin ovat sitten tienneet. Nyt tekisi toisaalta mieli ilmoittaa nimi heti syntymäilmoitusviestissä, mutta en sitten tiedä teemmekö niin kumminkaan. Ainakin tytön nimi ei tunnu vielä niin varmalta, että sitä uskaltaisi julkistaa. Toivon kumminkin, että nimi olisi vauvalla mahdollisimman pian synnyttyä, sillä minusta vauvaa on mukava kutsua oikealla nimellä.
Aika monen miehellä alkaa kesäloma. Niin meilläkin. Miehelle juuri sanoin, että nyt alkaa mun loma ja miehen työleiri. =) Aikomuksena ainakin olisi ottaa rennosti ja kerätä voimia tulevaan, kun siihen on loistava tilaisuus. Meillä mies hoitaa kyllä kotitöitä ja lapsia ihan kiitettävästi kotona ollessaan, joten ihan oikeasti arki helpottuu valtavasti.
Kylläpä tätä juttua kertyikin... Mukavan kesäisiä päiviä kaikille ja jaksamista!
Meiramiina 37+0
sain pinon laskuja maksettua ja koiria ilmoitettua näyttelyyn yms juttuihin, lastenhoitajalle piti laittaa taksiraha jotta pääsee tänne kun synnytyskäynnistyy.
Aibhlin: tein vanhempainpakkauksen kun kakkonen syntyi, mutta nyt ei ole tullut tehty.
nimiG: meillä pidetään nimi salassa ristiäisiin asti, nimi on kyllä jo valmiina.
Lumituuli: tuo isosisaruspakkaus onkin hyvä keksintö, voisi toimia meilläkin kun ovat jo sen verran isompia. edelliskertana meillä oli " vauva ostanut" lahjan isolle siskolle ja isosisko osti lahjan vauvalle.
Väsymys painaa. todella huono yö taas...pakko mennä pitkäkseen.. huomenna olisi pride kulkue ja sinne pitäs kömpiä jotenka jos tänään lepäilisi. supistuksia tulee mutta ei kipeitä, lantio ja alaselkä kipeänä lähes taukoamatta.
no mutta nyt touhuilemaan.
hauskaa viikonloppua heiniksille!!!
Liipe ja prinsessa rv 38+2
Eve: Tein isyyspakkauksen ja annoin sen samaan aikaan ku purettiin vasta haettua äippäpakkausta. Mielissään tuo oli, ja varsinkin lapulla olevasta sisällysluettelo/käyttöohjeesta. Koitin muka olla hauska siihen =) Sisälle laitoin ed:iä, kaljan, sisua, paidan, bodyn, pyyhkeen, kuvakirjan, talkit ja öljyt, tutit ja tuttipullon. Plus pari tuttelia.
ImetysliiviG: Pitäis todellakin hankkia. Kiitos Evelle kun kerroit että kandee olla kaarettomat liivit. Nyt tiedän vähän minkälaista lähden hakemaan =)
NimiG: Meillä pysyy salassa ristiäisiin saakka. Jotenki niin vanha ja pinttyny tapa meilläpäin kaikilla, niin ei met siitä poiketa.
ON: Eilen oli neuvolalekuri. Kaksi lääkäriä tunnusteli ja sanoi pojan olevan perätilassa. Ei muutaku tänä päivänä ultraan ja ihan oikein päin se siellä oli! Ilimanaikusia nuo kaiken maaliman leäkärit =) Leukkarit oli eilisen pissassa kahella plussalla ja pissi on kyllä haissutkin pahalle. Tänään vein putket labraan ja ens viikolla viljelyjen valmistuttua sit varmaan kuurille, oon nimittäin satavarma että tulehus siellä on.
Nyt mie lähen pakkaileen tavaroita niin päästään siskon luokse viikonlopun viettoon lähtemään kuhan ukkeli nousee yövuoronsa jälkeen petistä. Morjens ja kivoja viikonvaihteita ja KUUKAUDENvaihdetta =)
t: Annemari ja minimutti 36+3
KORASA taitaa tosiaan olla tositoimissa kun ei kuulu linjoille... jännää..
Vaavastatotta: Kirjoitit että teillä ylim ultra koska IVF-raskaus? Ymmärsinkö oikein? Meilläkin ivf-alkuinen raskaus mutta ei mitään ylim ultrista ole ollut puhe. Käyytekö yksit vai julkisella?
Puudutuksista oli puhetta. Enpä viitsi käydä lukemassa mitään fanaatikoiden ketjuja puolesta tai vastaan. totean vain että ekassa sain epiduraalin joka oli ihana paitsi ei sitten ponnistusvaiheessa toiminut. Nyt suosittelivat uudelleensynnytyksessä mikäli ehtii jne. niin tuota spinaalia juuri siksi koska autaa siihen ponnistukseenkin. Varmasti otan puudutteen mikäli ehtii-- en kaipaa ylim. kipuja eikä luomuus ole minulle itsetarkoitus.
Imetystyyny: Ekan kanssa kun tuo imettäminen oli aluksi sellaista akrobatiaa kun ei hyvää asentoa löytynyt millään niin kaverilta lainattu tyyny oli aivan ehdoton. Nyt tokan kanssa en aio hankkia koska imetys jo tuttua ja sujuu varmasti luonnostaan.¨
Meiramiini: Tervetuloa mukaan rinkiin.
Sadetar heitti tosi hyvän idean tuosta esikon lahjasta. Enpä tullut ajatelleeksikaan asiaa mutta täytyypä keksiä jotain.
Sitten napa: Vointi ok, supistelua tuskin lainkaan. Mies eilen vihdoinkin kasasi pinniksen ja voi että 2,5 vee oli liikkis kun kantoi kaikki ei niin tärkeät pehmonsa vauvalle ja halusi vielä käydä koemakaamassa sängynkin. Nukkumaan mennessään kävi vielä tarkistamassa olisiko vauva jo saapunut sänkyyn nukkumaan. Ei ollut.
Nyt taas levolle.. palataan .. Persilja rv 39+2
Nyt on nukuttu melkein kahden tunnin päiväunet. Väsymykseen helpotti, mutta olo muuten huono. Alavatsaa ja päätä särkee. Näin migreenistä kärsivällä kun unien pitäis olla kestoltaa sekä ajoiltaan suht säännölliset. Tosi epätoivoista pienten kanssa, mutta kaikesta hyvästähän joutuu myös kärsimään.
NimiG: Ajattelin kutsua jo oikealla nimellä, kun syntyy, jos nimi pysyy vielä syntymän jälkeen samana. Mies ainakin hyväksyi molemmat nimivaihtoehdot, joten valmiina olis, pojalta puuttuis vielä toinen nimi, mut katsotaan tarvitaanko sitä.
Rintapumppu. Mun piti ostaa sähköpumppu viimeksi, mutta jätin taas ostoksen niin myöhäseksi, että oli pakko saada heti ja olikin sit loppu kaupasta. Ihan sama päätin ja ostin kalliin käsikäyttösen Aventin pumpun. Ei tarvinnut pettyä, helppo ja hyvän tuntunen käytössä. Ekan kanssa tuli käytettyä jotain Aatamin aikaista, eikä ollut nautinto...
Nukkuma-asennosta. Kyljellään olen ainakin minä nukuttanut ja tiukasti kapaloituna, nukkui paremmin. Ja kyllä se pää muotoutuu. Meillä ekan pää " hieman" venähti synnytyksessä. Enkä sitten syötettyäni ihan muistanut kummin päin oli viimeksi ollut. Aamulla pelästyin sit tosissaan. Pahka oli valahtanut kokonaan toiselle puolelle otsaa ja oli aika inhan näkönen. Käänsin äkkiä toisin päin ja täydellinen siitä tuli!!!
Samoilla pulloilla mennään.
Ihana toi lahjaidea, taidanpa varastaa...
Miehellä olis vielä ens viikko töitä ja sit suunnataan mökkeilemään, odotan jo kovasti. Siellä aika kun kuluu ihan siivillä. On isompi porukka ja siis myös hoitajia; mun vanhemmat ja sisko (nuoremman kummitäti) miehensä kanssa, voi olla myös tulossa muitakin. Tekis mieli jo pakata kamat ja lähteä, kyllästyttää istuskella sisällä yksin lasten kanssa, kun ilmat on ollu kurjat ja mies rakentaa terassia. Kivahan se on kun terassi saadaan, mutta raskaana oleva vaimo kaipaa hellimistä...
Sisko tuleekin tänään miehensä kanssa saunomaan, joten kai se terassi saa olla vaiheessa tämän illan, kiva saada seuraa.
Korasa on jakautumassa, ihan varmasti. On kuulostanut siltä että lähtöä tehtiin... Nyt niitä vauvoja alkaa tulla urakalla, meillä taitaa mennä ihan heinäkuun lopulle, ei vielä olo yhtään synnytystä ennustava.
Helpa ja Sissi 36+1
Nii olen siis ihan normaalisti julkisen puolen hoidossa ollut..meillä täällä Kymenlaaksossa ei IVF:ä tehdä, joten tehtiin naikkarilla. Ja niskapoimun (vk12) ja rakenne (vk20) ultrien lisäksi näille " kalliille" lapsille kuuluu vielä kaks ylimäärästä seurantaa paikallisessa keskussairaalassa ja ne on viikolla 28 ja 36. Eli ens viikolla vielä kerran. Ihan kiva että ottavat tosissaan..ja itellekin kiva nähdä ja kuulla missä mennään. Täällä kun ei neuvolassa ainakaan selvia kohdunsuun tilat tms.
menny päivä sängyn pohjalla ja huono olo. kai se on väsymys..
ilmeisesti limatulppaa tipahtelee kun tulee veren sekaista ja rudkeaa limaa. aikaisemmalt airtoili ns. osissa.
suppareita tullut kivasti, ei tarpeeksi kivuliaita.
painun takas peiton alle, huono olo. tärisen koko ihminen.
mut sit kun menen (neljän viikon päästä ehkä jo vois) niin laitan vietin kun häippäsen..
korasa 37+2
Heräsin taas ajoissa =D Eli sillon ku miehen herätys soi...lähtee joka aamu hyvissä ajoin ennen 6 ajelee töihin...työmatka kestää noin tunnin..
Sain tuossa illalla kunnon energiapiikin ku menetin hermoni sen kans =)) En varmaan puoleen vuoteen oo SAANU terkan määräyksestä imuroida enkä muutenkaan tehdä mitään " ylimääräistä" (pakollinen lastenhoito, eikä mitään ylimäärästä) suppareitten ja ennenaikaisen synnytyksen takia.
Otin siis ja pesin 3 koneellista pyykkiä, laittelin ne kuivumaan, imuroin koko kämpän, puistelin petivaatteet, laitoin lakanat sänkyyn ja kävinpä viel kaupassakin + leikin siinä sivussa lasten kans =) Pelottavia nää raskaana olevan naisen hormooniheitot *naurua* Tuolla se sit rassukka omantunnontuskissaan kasas pinnasänkyä kun ei uskaltanu tiellekkään tulla =D Ja nukkumaan mennessä huomasin et sille oli tullu laitettuu pinniksen pohja liian alas, mut yritys hyvä!
Lapsetkin tänä aamuna näköjään aamuvirkkuja...heräsivät just ja pojalle oli viel yöl sattunu vahinko, ei vaan oo heränny siihen, vein peiton ja lakanat pesuun..
Imetysliiveistä sen verran et itelläni noita taitaa olla varastossa neljät kappaleet ja osastolle oon yhet aina ottanu. Omat imetykset kun ei kauaa oo kestäny (molemmilta 2kk). Ensimmäisiksi oon parhaaks havainnu liivit jois ei oo kaaritukia, koska itelläni on ollu etumus ainakin maidon noustessa TOSI kipee ja samoin yöl kannattaa käyttää kans kaarituettomia liivejä.
Onko kellään ollu mieles antaa tulevalle isälle " isyyspakkausta" ?
Itelleni tuli eilen mieleen et ois voinu kerätä jonkun pienen paketin miehelle johon tulis oma kahvikuppi, t-paita, tuttipullo + korvikepurkki jne...Jos jollain ois tähän hyviä ja halpoja pakkausehdotuksia niin otan niitä ilolla vastaan!! =)
Nyt laittelee aamupalaa ja sit shoppailee =)
Eve + masukki 35+6 <3