mikä synnytyksessä kaikkein kivuliainta?

Ja etenkin sen pään punnaaminen pihalle. Siinä vaiheessa tuntui ihan oikeesti että perse repeää. Kätilö käski levähtää mutta hampaiden välistä ärisin että " ei perkele pysty!" ja ponnistin vaikkei ollut juuri sillä hetkellä tarvettakaan. Itse sain " vain" epiduraalin koska oksensin joka supparilla eikä ilokaasua uskallettu antaa. Jouduin odottelemaan puudutusta tunnin verran ennen kuin anestesialääkäri saatiin paikalle. Yksi satsi riitti juuri sopivasti koska ainakaan meidän sairaalassa ei haluta enää ponnistusvaiheeseen antaa puudutusta. Itse olin ihan tyytyväinen koska ensikertalaisena ponnistusta ei ollut helppo " suunnata" oikeaan paikkaan ja puudutus olisi varmaan sotkenut kuviot. Itselleni jäi synnytyksestä hyvät muistot. Jälkikäteen olen vaan miehelle harmitellut kun edes ymmärtänyt huutaa yhtään. Ei siis ollut samanlaista kuin telkkarissa :)



Jokaiselle synnyttäjälle löytyy varmaan sopiva kivunlievitys mutta täysin kivutonta ei varmaan hommasta saa...



Tsemppiä sinulle koitokseen!



Rietu joka tasan 1v9kk sitten laskeskeli supistusten välejä...

Minulla oli viime synnytyksessä (vuosi sitten) noin puoli tuntia ennen ponnistusta kaikkein kivuliainta. Oli kyllä kamala kipu. Hengissä selvittiin, eikä edes traumoja jäänyt, sillä uusi on tulossa. Esikoisen kanssa epiduraali auttoi niin hyvin ettei missään vaiheessa ollut sietämätöntä kipua.



Kannattaa tietenkin miettiä vähän etukäteen mitä kivunlievitystä haluaa ja kyllähän sitä useimmiten pyytämällä saa. Ellei syn mikään syöksysynnytys ole.



Omalla painollaan se menee, selviät varmasti.



Tipy

Mielestäni on aika vaikea määritellä mikä vaihe synnytyksessä on kivuliainta. Riippuu yksilöstä; kipukynnyksestä, kivunlievityksistä jne. Itselläni ensimmäinen synnytys kuin " unelma" sillä puudutus osui nappiin siihen ponnistusvaiheeseen enkä kokenut juuri minkäänlaisia kipuja. Muista pyytää/vaatia kivunlievitystä, sinulla on siihen oikeus. Kannattaa muuten puhua vaikka neuvolassa jos on pelkoja ettei siihen mene turhaa energiaa. Oma asennekin auttaa paljon, pelko lisää usein tuskaa. Ota puoliso tai joku muu mukaan, se tuki ainakin itselläni on ollut korvaamaton. Selviät hienosti, onnea synnytykseen! Olisi mukava kuulla miten se sit meni. :)

Ponnistaminen se minullekin oli kivuliainta - luomusti kun kakkosen synnytin. Esikoisen synnytys käynnistettiin ja kivuliainta oli avautuminen, kunnes sain epiduraalin, eikä ponnistaminen tuntunut missään. Kuopuksen kohdalla en ehtinyt saada mitään kivunlievitystä eikä loppujen lopuksi avautuminen (autossa istuen viimeiset vartit...) niin kamalaa ollutkaan, kun sitten sain tajuta, kuinka - niin kuin joku jo mainitsi - perse repeää. Mutta selvisin eikä jäänyt traumoja.



Itse pelkäsin synnyttämistä esikon odotusaikana ja kävin pelkopolilla, josta oli apua ja kun itse synnytyksen sitten koin, jäivät loputkin traumat sairaalakeikalle. Jos synnytys käynnistyy itsekseen, niin siinä ainakin pääsee itse tilanteen herraksi, mikä oli mielestäni hieno kokea käynnistetyn synnytyksen jälkeen, jolloin supistukset oli heti tosi rajuja. Kyllä sinäkin selviät hienosti!!!

minä pidin inhottavimpana hommana epparihaavan tikkaamista :-) Mutta sekin meni kun oli pieni nyytti massun päällä ihasteltavana.



Avautuminen meni 4cm saakka kuumavesipullo selän takana, sitten salissa sain ilokaasun kuten halusinkin. Ponnistukseen en saanut enkä halunnut/tarvinnut mitään. Sattuuhan se jonkinverran mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömästi. Minä synnytän milloin vaan ilman puudusta mutta hammaslääkäriin minua on ihan turha yrittää ilman ;-)

Minulla tosin on korkea kipukynnys tai sitten muuten vaan masokistinen luonne eli kestän hyvin kipua kun tiedän mistä se johtuu. Ja synnytyskipu on hyvää kipua.



Tsemppiä vaan tulevaan koitokseen! Se tulee olemaan elämäsi huippuhetki joten ota vaan rennosti ja anna virran viedä mukanaan.



t. Fiikus

kuten edellisestä viestistä huomaat, niin ne mahdolliset kivut unohtaa todella nopeasti. Minä en oikeasti enää muista miten paljon sattui vai sattuiko vaikka järki sanoo että pakkohan sen oli vähän sattua.



t. F (poika nyt 8kk)

Se oli kaikkein kipeintä! Eli ennen epiduraalipuudutusta pitää käteen laittaa se tippakanyyli niin se sattui eniten! Itse koin synnytyskivun aivan erilaiseksi kivuksi ja jotenkin luonnolliseksi osaksi synnytystä että se ei ollut läheskään niin ikävää kuin se kanyylin aiheuttama polttava, viiltävä ja pistävä kipu. Tai siis onhan supistuskipukin polttavaa ja jäytävää mutta paljon kokonaisvaltaisemmin. Ja siihen saa kivunlievitystä!



Sinä selviät siitä synnytyskivusta kyllä! Minäkin selvisin enkä kokenut sitä edes pahana! Synnytyksessä tapahtuu niin isoja juttuja muutenkin että oli suorastaan hienoa saada lapsi syntymään. Luota kehoosi ja omiin tuntemuksiisi. Kun tuntuu, ettet kestä enää, pyydä kipulääkettä. Synnytyskipu ei ole pahaa kipua vaan sen avulla lapsesi syntyy. Tottakai se pelottaa mutta hyvin sinä tulet pärjäämään! Tsemppiä! :)

ponnistusvaihe oli kipein. Luomusti on meidän molemmat ipanat syntyneet, mutta jotenkin se supparikivun kestää kyllä - supistus kerrallaan. Ponnistusvaiheessa taas olin aivan varma että tähän kuolen kyllä, mutta onneksi se vaihe on melko lyhyt. Mitään traumoja ei ilmeisesti jäänyt, koska kolmosta odotellaan.



katsoin kerran telkkarista synnytystä käsittelevää dokumenttia ja siinä verrattiin synnytyskipua siihen, että jalka amputoidaan ilman puudutusta. Liekö totta kuitenkaan, sillä luulen että tuo jälkimmäinen on jotain ihan eri luokkaa...

Mun synnytyksen ehdottomasti kamalin vaihe oli kun kalvot puhkaistiin. Tai eihän se itse puhkaisu tuntunut missään, mutta ne supistukset sen jälkeen meinas viedä tajun! Ne tuli niiiiiin rajuina, että melkein itkin. Tärisin, potkin ja puristin miehen sormet melkein mustelmille. Onneks epiduraali laitettiin sit pian sen jälkeen. Ponnistusvaihe oli mun mielestä pelkästään ihana, kun sai " tehdä" jotain. Ilmeisesti sitten epiduraalista johtuen se ei sattunut ollenkaan.



Älä panikoi. Suhtaudu avoimin mielin tulevaan. Me kaikki koetaan synnytys ja kivut niin erilailla (kuten kaikkien kirjoituksista käy ilmi), ettei sitä kannata pelätä.



Ai niin, meidän synnärillä (TAYS) kysyttiin jo heti Svo:ssa, että mitä kivunlievitystä sitten haluan. Salissa kätilö sanoi, että heti kun kivut tuntuu liian kovilta, niin pyydä epiduraalia. Eli ainakin täällä sitä kivunlievitystä sai heti kun halus.



Tsemppiä!



-Larsku

Ei se kivutonta hommaa ole, mutta sillä kivulla on tarkoitus ja niin kliseeltä kuin se kuullostaakin niin ne kivut unohtuvat kuin taikaiskusta kun sen vauvan saa rinnalle. Synnytykseen kannattaa lähteä avoimin mielin ja edetä tilanteen mukaan esim. kipulääkityksen suhteen.



Itselläni on kolme erilaista synnytystä takana: suunniteltu sektio perätilan takia, käynnistetty ja " luomu" . Käynnistetyssä synnytyksessäni supistukset tulivat niin jatkuvina ja rajuina, että katsoin parhaaksi pyytää epiduraalin siinä vaiheessa kun alkoi tuntua siltä, että en pysty edes rentoutumaan enää. Epiduraali helpotti ihanasti ja pystyin keräämään voimia ponnistusvaiheeseen. Ponnistaminen teki kieltämättä kipeää, mutta toisaalta oli mukavaa kun pystyi tekemään jotain konkreettista saadakseen sen vauvan pihalle.



Kolmoseni syntyi ilman puudutteita. Ainoana kivunlievityksenä oli kauratyyny alaselällä. Lähdin taas synnyttämään sillä mielellä, että jos tilanne vaatii niin otetaan puudutus, mutta ei sitten ehditty eikä tarvittu.



Synnytysvalmennuksessa puhutaan kivunlievityksestä ja voit neuvolassa kysellä mieltäsi askarruttavista asioista. Tsemppiä!

Esikoista synnyttäessä pahin kipu oli ponnistaessa, tuntui ettei se vauva mahdu millään tulemaan ulos. Kipu katkesi kuin seinään kun vauva syntyi.



Toisen lapsen synnytyksessä koin pahimmaksi kivuksi avautumisvaiheen viimeiset parikymmentä minuuttia. Supistukset tulivat taukoamatta ja anelin apua. Ekasta synnytyksestä poiketen ponnistusvaihe tuntui pelastukselta, se ei sattunut juuri ollenkaan. Vauva syntyikin vauhdilla, ponnistaminen kesti minuutin!



Kumpaankaan synnytykseen en saanut mitään puudutuksia. Oli niin nopeat synnytykset. Ilokaasu auttoi alkuvaiheessa hyvin, mutta ei se loppuvaiheen kipuihin auttanut.



Toivottavasti et näitä juttuja lukiessa ala pelätä synnytystä, koska se on kuitenkin hieno kokemus kaikesta huolimatta! Uskot vaan itseesi ja siihen, että olet riittävän vahva kestämään kivunkin. Onnea matkaan!

Avautumisvaihe on kivuliain kokonaisuudessaan, mutta siihen saa myös parhaat lääkkeet. Synnytin yhden lapsen ilman kivunlievitystä ja se oli kamalaa nimenomaan avautumisvaiheessa. Toisen synnytin epiduraalin kanssa ja se oli " mukavaa" paitsi ponnistus.

Kolmannenkin tein epiduraalilla. Epiduraali vie muut kivut siitä eteenpäin mutta ponnistusvaiheeseen ei ainakaan mulla auttanut mikään, se oli selvästi kivuliain, tosin mulla lapset oli lähes 5-kiloisiakin joten sekin ehkä vaikutti asiaan negatiivisesti. Toisaalta se oli myös helpottava vaihe koska eihän se kestä kovin kauaa ja siinä saa pian jo palkinnon syliinsä. Tsemppiä! Pyydä kätilöltä aktiivisesti lievitystä jos sitä tarvitset. Rentous myös lieventää kipua ja jäkittäminen lisää sitä.

Kun supistukset vain tihenevät ja tihenevät loppuaan kohti, kyllä siinä on ollut molemmissa synnytyksissä tekemistä.



Kun sitten vihdoin on päässyt ponnistamaan,niin ponnistus vie kaiken huomion supistuksen kivuliaisuudesta ja mä olen ainakin kolme synnyttäneenä jokainen ponnistusvaihe vain helpotus.

Kolmostakin kun ruvettiin ponnistamaan, niin kaikki kipu katosi,kun oikein keskittyi siihen ponnistamiseen.



Eihän se kivalta tunnu kun pää tulee, mutta kyllä se on minulla ollut ihan pientä verrattuna näihin avaaviin supistuksiin joihin en ole saanut koskaan kunnon kivunlievitystä:(

Eniten sattui pään syntyminen. Se kyllä teki kipeää, mutta kesti vain hetken. Ponnistaminen ei minusta muuten sattunut yhtään, ainakaan en muista että olisi sattunut. Avautumisvaihe oli lopuksi kivulias, mutta ihan siedettävä. En oikein muista enää, miltä se kipu tuntui, se on niin erilaista kuin mikään muu kipu. Mutta esimerkiksi vihlova kipu hammasta porattaessa on kyllä tyypiltään huomattavasti ikävämpää kuin synnytyskipu.



Naisilla on miehiä korkeampi kipukynnys juuri siksi, että kestää synnytyskivut. Useimmat naiset selviävät synnytyksestä niin hyvin, että uskaltautuvat synnyttämään toisen ja kolmannenkin kerran.



Kivun kokeminen on tietysti yksilöllistä, mutta yhden synnyttäneenä en nyt toisen synnytyksen lähestyessä pelkää sitä kipua lainkaan. Esimerkiksi oksennustaudissa oleminen on minusta paljon ikävämpää kuin synnyttäminen, tietysti eri syistä. Enemmän olen huolissani sitten sitä, että meneekö kaikki muuten hyvin, onko lapsi terve jne.

Suosittelisin olemaan ottamatta puudutteita. Muutoinkin synnytyksen kulkuun puuttuminen voi aiheuttaa riskejä, esim. epiduraalin myötä voi mennä jaloista tunto, se olisi ollut kamalaa! Joten en ottanut epiduraalia. Kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi tuskallinen ponnistaminen kätilön käskystä. Ensi kerralla olen viisaampi - kalvoja ei puhkaista vain varmuuden vuoksi, enkä ponnista ilman ponnistamisen tarvetta.



Sattuuhan se aina jonkun verran, mutta kyllä naisen keho on tehty se kestämäänkin.

mun mielestä epämielyttävin, ja omalla tavallaan kivuliain vaihe, oli kun vauvan pää oli punkeamassa ulos. siinä se paine on hetkellisesti niin suuri että oksat pois... toki myös avautumisvaiheessa on omat kipunsa, mutta niiden aikana olen itse vielä pystynyt/jaksanut liikkua, niin ne on ollut sellaisia " hallittavampia" . h

Kolmatta olen menossa synnyttämään hetkenä minä hyvänsä, ja odotan koko tapahtumaa innolla!!!!



t,sokeritoppa 38+1

miten joku joka ei ole itse epiduraalipuudutusta kokenut kehottaa synnytyskipupelkoista olemaan ottamatta puudutteita? Eiköhän tälläinen neuvominen ole jonkun muun tehtävä (pelkopoli tms.)? Joten ap. älä kuuntele nettipalstojen ohjeita kuin piru raamattua vaan ota yhteyttä sairaalaasi ja keskustele eri mahdollisuuksista kätilön kanssa.

Epiduraali voi olla suuri helpotus (nimimerkillä kokemusta on, sain kolme annosta ja synnytykseni oli oikein ihana kokemus, ilman sitä olisi ollut aika pitkä ja tuskallinen päivä...) ja sen riskit ovat kitenkin _erittäin_ pienet. Jokainen tietysti punnitsee omalta kohdaltaan mitä haluaa, mutta kipulääkkeitä on kyllä saatavissa ja tehokkaita sellaisia. Kivulla ei tarvitse synnyttää nykyään jos ei halua. Tsemppiä ap.

Emilyn:

Suosittelisin olemaan ottamatta puudutteita. Muutoinkin synnytyksen kulkuun puuttuminen voi aiheuttaa riskejä, esim. epiduraalin myötä voi mennä jaloista tunto, se olisi ollut kamalaa! Joten en ottanut epiduraalia. Kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi tuskallinen ponnistaminen kätilön käskystä. Ensi kerralla olen viisaampi - kalvoja ei puhkaista vain varmuuden vuoksi, enkä ponnista ilman ponnistamisen tarvetta.

Sattuuhan se aina jonkun verran, mutta kyllä naisen keho on tehty se kestämäänkin.

Synnytykseni oli lähes kivuton. Lapsivedet meni lauantaiaamulla ja vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä alkoi tuntua kunnolla supistuksia. En ehtinyt niistä kärsiä kuin 2 tuntia ja en pyytänyt muuta kuin kaurapussia selälle. Siirryttiin tarkkailusta saliin ja kätilö ehdotti heti epiduraalia ja sitä odotellessa ilokaasua. En periaatteessa niitä kaivannut, mutta otin kun kätilö sanoi, että anestesialääkäri on nyt viereisessä salissa ja jos pian alkaisikin sattua enemmän niin ei puudutusta välttämättä sillä hetkellä olisikaan mahdollista saada.



Kaikki kivut katosi sitten heti ja neljän tunnin päästä olin jo täysin auki ja piti ponnistaa. Missään ei tuntunut, ei ponnistamisen tarvetta eikä mitään. Olin aivan puuduksissa! Supistuksetkin oli kuulemma kovin lyhyitä ja heikkoja siinä vaiheessa. Kaksi kätilöä sitten painoivat vauvan väkisin mahasta ulos. Siinä samalla leikattiin eppari ja repesin, muttei sekään tuntunut, ompelu tuntui vähän. Ensin ajattelin, että olipa ihanan kivuton synnytys, tekisin saman vaikka heti uudelleen!



Parin tunnin kuluttua puudutukset hävisivät ja totuus valkeni. Sattui paljon ja ei meinannut haava parantua millään, tulehtuikin vielä kotona vaikka miten hoidin sitä. Alkupäivät meni valtavissa kivuissa ja vauvanhoitokin tuntui vaikealta kun ei pystyssä pysynyt. Ensikerralla kiitos jotain muuta kuin epiduraali tai harkitsen sitä ainakin kaksi kertaa, ei liika puutuneisuuskaan hyvältä tuntunut. Synnytyksen jälkeen vasta siis tulivat todelliset kivut ja niitä kesti pari viikkoa. Täytyy osata ensikerralla vaatia kunnolla särkylääkettä haavakipuihin, nyt sain vain panadolia ja useamman kerran pyydettyäni jotain vähän vahvempaa.

Musta neljä tuntia kuulostaa tosi pitkältä ajalta. Ellet sitten saanut useampaa kuin yhtä annosta?

Mä sain yhden annoksen, ja avauduin sen aikana n.4-10cm tunnissa, nopeutti kovasti synnytystä eikä poistanut ponnistamisen tarvetta. Ponnistusvaihe oli siinä mielessä kivuton, että tunsin kyllä supistukset mutta en avautumisvaiheeseen verrattavaa kipua. Pään syntyminen tuntui kyllä vähän epämiellyttävältä, muttei ollut mitään avautumiskipuihin verrattuna. Ehkäpä epiduraali vaikutti vielä ponnistamisvaiheessakin. Mulla oli käynnistetty synnytys ja supistukset tulivat alusta asti todella tiuhaan tahtiin.

Kahdessa synnytyksessä olen saanut kivunlievitykseksi ilokaasua, joka auttoi tosi hyvin. Synnytykset on olleet lähes kivuttomia, ja nopeita. Viimeksi ehdin sairaalaan juuri ponnistamaan.



Molemmilla kerroilla kipeintä on ollut tikkien ompelu. Ekassa synnytyksessä tehtiin eppari, tokassa ei mutta tuli pieni repeämä. Ommellessa laitettiin vaan suihkutettavaa puudutetta, jota vaadin lisää, lisää... koska ompeleminen tuntui niin inhottavalta:(



Supistuskivut kestää hyvin, ja ponnistamisen, mutta sitten kun vauva on sylissä, ei ole kivaa tuntea kipua. Itselläni siis näin:)