mikä synnytyksessä kaikkein kivuliainta?

Vaikka toki avautumisvaiheen supistukset oli sanoinkuvaamattoman tuskallisia ja ponnistaminen kirpaisi melkoisesti, mutta kuten jo muutkin todenneet, ne kivut katoaa ja unohtuu mielestä sillä sekunnilla, kun vauva on maailmassa. Joten kipeintä on kyllä tehny se vaihe, kun kätilö alkaa tutkimaan vaurioita ja kursimaan paikkoja kasaan vaikken kummallakaan kerralla ole saanu ku pari tikkiä. Sitä vaan on niin onnellinen ja väsyny synnytyksen jälkeen, ettei enää kestä pienintäkään kipua siihen päälle vaan haluaisi vain fiilistellä tuota yhtä elämän hienoimmista tapahtumista.



Todettakoon vielä, että ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, toka hoitui luomuna. Molemmista selvisin hyvillä mielin ja hengissä. ;)

Vaikka kuinka etukäteen synnytys jännittää, niin kyllä sitä vaan sitten tosipaikan tullen toimii aika pitkälti vaistojensa varassa ja kun luottaa itseensä ja sairaalan henkilökuntaan niin varmasti siitä synnytyksestä kaikkine kipuineen selviää. Ja tuota epiduraalia voin kyllä omasta puolestani suositella kivunlievitykseen.

Olin sairaalaan mennessä jo 5cm auki ja avautumisvaihe sujui muutenkin lähes loppuun asti hyvin, ilokaasua sain enkä tuntenut oloani mitenkään järjettömän kipeäksi, n.tuntia ennen ponnistamista supparit olivat kyllä jo tosissaan kipeitä ja pyysin epiduraalia mutta kätilö totesi aika nuivasti mun kyllä kestävän enkä siis epiduraalia saanut, siinä vaiheessa ei ollut voimia alkaa siitä asiasta sen enempää taistelemaan. Ponnistusvaihe meni sitten ihan luomuna ja teki kyllä todella kipeää, eikä ponnistaminen tuntunut hyvältä vaikka kätilö sitä hoki vieressä koko ajan, niin sitä vaan tyttö tuli punnattua maailmaan ja vaikka täytyy myöntää että synnytyksestä jäi karvas maku suuhun niin ihan kauheaa kammoa ei kuitenkaan jäänyt koska kesällä on sama koitos taas edessä, turvaan kyllä nyt mielessäni siihen että ensi kerralla saan kunnollisen kipulääkityksen..jälkikäteen ajateltuna ikävintä koko touhussa oli ehkä kuitenkin pitkään kiusannut eppari, oli kurjaa kun ei moneen viikkoon pystynyt istumaan eikä kunnolla kävelemään,ja se synnytyskipu on kuitenkin ohimenevää ja sen unohtaa..kyllä siitä selviää:)

Taisi olla alkupinossa nimim. TIPY, joka oli kokenut saman hetken kivuliaimmaksi. Liekö lapsi päällään silloin painanut jossain kohtaa pahasti tms. Mutta ponn.vaiheen alettua (joka toki teki sekin vähän kipeää), helpotti.

Tässä tarina " lyhykäisyydessään" :

Synnytys alkoi rv 42+0 lapsiveden menolla klo 5:30. Sairaalassa sain ekan kipupiikin (kai Petidin?) klo 10 takapuoleen. Muistaakseni ei hirveästi auttanut, ja ainakin siitä alkoi seuraavat 10h kestänyt oksentelu... Tasaisin väliajoin oli paha olo, en tiedä johtuiko Petidinistä vai ihan vaan synnytyksestä.

Klo 12 jälkeen sain ekan annoksen epiduraalia, ja se taisikin tosi paljon helpottaa.

Klo 18 taisin saada toisen annoksen epiduraalia.

Mutta kivuliain vaihe oli siis n. tunnin ajan ennen ponn.vaihetta. Ilmeisesti epid. ei vaikuttanut enää silloin tai sitten vauva oli vaan huonossa asennossa ennen asettumistaan " lähtöasemiin" :) Mutta se kipu oli ylivoimaisesti pahin... Luulin oikeasti kuolevani (olin niin väsynytkin oksentelun ja kaiken takia), ja huusin vaan " antakaa jotain lääkettä, ihan mitä vaan" ... Mutta ei voitu antaa, kun ponn.vaihe oli niin lähellä, ja olin kyllä saanut juuri sen jonkun kohdunkaulan puudutteen (???piikillä tuonne alapäähän), mutta eihän se siihen kipuun auttanut. Auttoi tosin siihen, että tikkien ompelusta (väliliha leikattiin, ei tullut muita " ylimääräisiä" repeämiä) en muista mitään kipua tunteneeni. Imukupin avulla poika lopulta 56min kestäneen ponn.vaiheen jälkeen saapui maailmaan illalla 22:41. Papereissakin lukee, että " synnyttäjä hyvin väsynyt" , mutta kai sitä tuollaisen suorituksen jälkeen saa vähän ollakin :)



Kaiken kaikkiaan jälkeen päin ajateltuna synnytys on kuitenkin kokemus, josta en ikimaailmassa luopuisi. Se tunnin järkky-kipu oli kyllä joo kamala, mutta HEI, tunti kipua ja palkkana tuo ihana ihana tuhusija - kestäisin ihan milloin vain uudestaan =)



Mun vinkki on, että kaikki mahdolliset kivunlievitykset kannattaa hyväkseen käyttää. Miksi sitä suotta kivuista kärsimään, jos helpotusta on saatavilla? ;) Mutta jokainen siis tyylillään.

Esikoisen syntymästä en oikein osaa sanoa mikä oli kivuliainta. Synnytys oli nopea eikä erityisen tuskallinen. Pahinta taisi olla pelko siitä, että mitä on edessä, tuleeko hirveitä tuskia. No ei tullut ei. Päänkään syntyminen ei tuntunut juuri miltään, sain ilmeiseti jotain puudutetta " pääkallopaikalle" koska tuntui etten olisi tuntenut vaikka vauvalle olisi tehty väylää vesurin kanssa! Muuten puudutuksena oli kohdunkaulanpuudute joka tehosi tosi hyvin. Sain sen vesien menon jälkeen kun paikat olivat 3 cm auki ja 2.5 tunnin päästä alkoi 25 minuutin ponnistusvaihe.



Toinen synnytys oli hieman kivuliaampi, koska puudutuksen antava lääkäri piti hälyyttää paikalle kotoa. Tunnin verran sain kärvistellä, tosin ei mitään sietämätöntä kipua. Ja silloinkin eniten piinasi ajatus että kauanko tätä kestää ja yltyykö kivut. Kun lopulta sain puudutuksen, meni 20 min että aloin ponnistamaan ja vauva oli maailmassa 10 minuutin päästä! Eli lopulta kaikki meni todella nopeasti ja näin jälkikäteen tuo tunnin tuska ei tunnu miltään. Nopeasti meni siis nytkin, sairaalassa ehdin olla 3.5h ennen kuin poika syntyi.



Synnytyksiä eikä synnyttäjiä voi verrata keskenään joten avoimin mielin matkaan ja murehdintaa vasta sitten jos siihen tulee jotain aihetta!

oli kivuliain juttu synnytyksessä miulla. Sitten kun sain epiduraalin niin ah kuinka autuas olo tuli :) Se epiduraali vei kaikki kivut. Ponnistamisen tarpeen vain tunsin, vähän niinkun kakkahätä. Kun vauvan sain ulos ponnistettuu, niin olin ihan ihmeissäni, kun ei yhtään tarvinnu huutaa, että oliko tämä tosiaan tässä :) Synnytyksen jälkeen sitten oli kyllä kipuja tuolla alapäässä muutaman viikon epparin ja repeämien takia. Mutta kyllä kannatti:)

Kivun lievityksistä en osaa sanoa yhtään mitään kun itse synnytin tyttöni luomuna,en kyllä niin suunnitellut,mutta eivät antaneet enää mitään puudutuksia kun menin liian myöhään sairaalaan ja ponnistusvaihe tosi lähellä(oli jo 8cm auki sairaalaan tullessa,lämpöpussi oli sitten mahalla ja suihkussa kävin ja nämä autto mukavasti).Ja sen takia en ajoissa mennyt sairaalaan kun ei ollut kotona niin kovia kipuja että en olis kotona pärjäillyt(ja enskertalaisena ei ollu oikein hajua et millon ois hyvä lähtee sairaalaan.)Kivuliainta oli juuri ennen ponnistusvaihetta kun vauva oli tosi matalalla tulossa ja ponnistutti mutta lapsivedet ei ollu menny enkä voinu ponnistaa ennenku ne ol puhkastu.Ohhoh...ja se koski myös kun kätilö yritti puhkasta niitä kalvoja ja teki sen yhtäaikaa kun tuli supistus!Aijai.Mutta sitten pääsin ponnistamaan ja se oli SUURI helpotus kun sai ruveta työntämään pihalle vauvelia.Ei mun mielestä se vauvan ponnistaminen pihalle koskenut niin paljon kun avautumisvaiheen viime minuutit.Ja ei minulle ainakaan mitään traumoja jäänyt,vaikka en mitään kivunlievitystä saanut,että kyllä olen ihan ilomielin lisää penskoja synnyttämässä!

niin ja vielä nuista tikeistä,mulle laitettiin kaks,eikä se sattunut.Jotain puudutetta suihkas.Sen tunsi kun lanka meni nahkasta läpi mutta ei kipua..aika oudon tuntusta!Ja oon kyllä sitä mieltä että ei kannata ihan täysillä työntää kun vauva on tulossa pihalle,vaikka kätilö niin käskee,siinä repee paikat.Mä selvisin pienellä pinnallisella repeemällä kun en ihan täysillä ponnistanu loppu vaiheessa.Kätikö huuteli rohkasevasti välillä et " vielä on kaikki paikat ehjänä" ja käski hengitellä ja jättää ponnistaminen välistä vaikka supistus tuli..

Kuten varmaan huomaat kaikki kokevat eri jutut kivuliaimmiksi. Minulla on kolme synnytystä takana ja kaikki olivat erilaisia!

1. Ulkomailla jolloin eivät kertoneet milloin viimeistään pitää ottaa epiduraali jota olin toivonut ja lopulta en saanut kuin kaasua ja pistot aqua rakkuloihin. Silloin kivuliain ja AHHISTAVIN oli se hetki kun supistukset tuntuivat selässä ja mahassa samaan aikaan ja sitten oli huutosakki ympärilla että P O N N I S T A NYT!!!

2. Synnytys sujui tähän mennessä olleista synnytyksistä parhaiten. Kerroin ystävälle joka oli lääkärinä edellisen synnytyksen aiheuttamasta pelosta ja ahdistuksesta ja hän kirjasi että saan milloin vain haluan missä tahansa synnytyksen vaiheessa epiduraalin. Vauva syntyi Salamana ja oli päästä varpaisiin aivan musta mustelmasta.

3. Synnytys sisälsi hyviä ja huonoja hetkiä ja siksi minua hieman mietityttää tulossa oleva koetus, mutta ehkä synnytystapa arvion yhteydessä voin keskustella pelostani.

Ymmärrettävää on tietysti että siinä koetaan kipua ja ollaan aika herkkänä esim. kätilön mielialoille ja jos kemiat eivät kohtaa niin voi tuntua kurjalta. Synnytyksessä on tietysti kuolemakin lähellä tavallaan mutta oikeastihan synnytyskuolleisuus on niin pientä meillä ettei sitä kannata murehtia. Synnytyksessä syntyy vauvan lisäksi myös äiti ja isä, se on suuri mullistus mutta sanoisin että varsinainen vääntö alkaa sen jälkeen. Sitten alkaa huoli vauvasta ja myöhemmin lapsen kasvatuksesta, synnytys on vain siirtymäriitti tähän vaiheeseen.



Synnytyskipu ei ole " pahaa" kipua vaan sillä on tarkoitus. Supistusten alussa on pitkiäkin taukoja ja saa kuulostella ja totutella ottamaan supistuksia vastaan. Liikkuminen ja hengittely helpottavat oloa ja kroppa neuvoo parhaat ja vauvan syntymiseen tarkoituksenmukaiset asennot. Itse olen keikutellut seisten itseäni nojaten johonkin, kävellyt aluksi. Suihku, hieronta, kaurapussit yms. voivat auttaa etenkin aluksi. Loppuvaiheessa supistukset ovat vaatineet kaiken huomioni ja toisessa synnytyksessä mentiin niin vauhdilla että käytin ääntä, " synnytyslaulusta" löytyy netistä artikkelejakin. Mitään kirkumista, paniikkia yms. ei ole vaan sellaista sisäänpäin kääntyntyttä keskittymistä ja ääntelyä, liikuskelua, hiki tulee kun kohtu tekee töitä. Aika alkukantaista, mutta ei kannata miettiä mitä muut ajattelevat vaan kuunnella itseä ja omaa oloa. Jokainen supistus tuo vauvan lähemmäksi teidän kohtaamistanne, kipua ei tarvitse saada pois eikä sitä tarvitse pelätä. Kipuun ei kuole. Moniin asioihin voi itse vaikuttaa olemalla aktiivinen. Pystyt ponnistusasennot ovat monen mielestä parempia, repeämiä voi ehkäistä yms. Itse olen selvinnyt molemmista ilman yhtään tikkiä.



Synnyttäminen on ollut minusta molemmilla kerroilla mahtavaa. Oma kroppa osaa sen, itse vaan " hengailee" siinä mukana. Vaikka siis sattuukin. En ole mikään masokisti ja otan hammaslääkärillä aina puudutuksen porattaessa. Mutta synnytyksen kulkua en ole uskaltanut peukaloida. Mitä vähemmän siihen puututaan puudutuksilla tai jouduttamalla oksitosiinilla tms. sitä varmemmin kaikki sujuu molempien kannalta hyvin.

Kun lupa ponnistamiseen tuli, niin kivut tyssäsivät siihen.

Ensimmäisen synnytin ilman kivulievitystä, kun ei ollut tarvetta. Homma meni sen verran vauhdilla että pelkällä runsaalla kiroilulla selvisin ja ponnistusvaiheessa riitti karjuminen.



Toinen synnytys taas oli toista maata. Pahinta siinä taisi olla synnytystä ennakoivat järeät selkäkivut niin ja se, että tietysti ne supistukset tulivat sitten synnytyksen käynnistyttyä selän puolella ja selkä kramppasi.... Mutta mitäs muuta sitä voi odottakaan, kun selässä on välilevyn pullistuma ainasta välillä. Eli toisessa synnytyksessä sain siis kaiken mahdollisen kivunlievityksen pelkästään selkäkipujen takia.



No, nyt olisi sitten tiedossa kolmas synnytys. Mitään toiveita ei ole synnytyksen suhteen. Katsotaan miten tämä kaveri päättää maailmaan tulla. Jotenkin vain on sellainen olo, että synnytys lähtee käyntiin jälleen selkäkivuilla ja sen jälkeen homma voi mennä vauhdilla loppuun. Toivon vain, että ehtisin synnärille eikä tämä kaveri syntyisi matkan varrelle tai kotiin....

..myös minulla kivuliain ja sitten kun tuli ponnistamisen tarve niin huokaisin ja ja lakkasin huutamasta..:)

Eli synnytykseni kesti n.2h30min, josta ensimmäinen 1h30min meni kotona hengitellessä ja n.45min automatkalla tosiaan aina supistuksen tullen huudellessa miehen korvaan. Viimeisen vartin ajaksi menin mykäksi, sain vaan nyökättyä kätilölle, että kyllä,tunnen tarvetta ponnistaa...

Sainkin heti ponnistusluvan kun pääsin " pöydälle" ja se ei sitten enää tuntunut kivuliaalta.

Ja mielestäni ei kannata uskoa ilmeisesti aika monien kätilöiden hokemaa " ponnista ihan kuin olisi kakka kovalla" . Itse selvisin ilman repeytymiä " kynttiläänpuhaltamistekniikan" avulla, lue lisää A.Wahlgrenin Lapsikirjasta, jos asia kiinnostaa.