Keskustelua. :)
Hereillä keskellä yötä, kun unirytmi lomalla sotkeentunut.
Haluaisin ihan hirvittävästi jutella adoptiosta. Kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Luen kirjoja, mutta se ei nyt riitä. Onko jollain tietoa jostain live-porikasta, johon pääsisi mukaan?
Tai sitten täällä! Koska huomasitte ajattelevanne perhettänne uuden tulokkaan mukaan? Koska äitiytynne heräsi?
Minulla on nyt sekalainen määrä äitiyttä ja huolenpitoa koko ajan mukana. Ilman ponnisteluja ajattelen lasta, joka ei välttämättä ole vielä syntynytkään! Uskomatonta, kun tähän asti olen ollut " lapset ovat ihan söpöjä ja töitteni edellytys, mutta omia..." -tasolla.
Saako täällä, tällä palstalla pohdiskella näin avonaisesti. En tiedä, en ole ennen kokeillut. Onko se muiden mielestä ok? Itsellä se tilanne, että puhun asiasta vielä valikoiden. On esimerkiksi ystävä, joka ei saa halustaan ja yrityksistään huolimatta bio-lasta ja tämä om vauhkaus on kuin " vahinko-raskaus" . Olen " raskaana" , vaikka edellytyksey ovat toiset. Yritä saaa perheeni kasaan ilman toisten loukkaamista.
Ja yksinhakijat. Miten olette käsitelleet sinkuutenne? Siis miten kerrotte ihmisille hakuprosessista? Oletteko tietoisesti päättäneet olla etsimästä itseänne uusien ihmisten (miesten minun tapauksessani) pariin? Tuntuu, että olisi helpompaa hakea valmiina parina.
Kaikkea tällaista ja paljon muuta pyörii päässä. Tuleva (mahdollinen toivottavasti) isoisä, eli taata, lupasi jo sivulauseessa tulevalle lapselle luitimet, sukset ja polkupyörän. Paljon asiaa ja yksi pää ei tunnu riittävän. Haastan mukaan myös muita! :)
Kommentit (3)
Kyllähän se adoptio, äitiys ja monen monet ajatukset sekä haaveet pyörivät päässä. Kesän myötä olen itse ollut vähän etäämmällä adoptioasioista, mutta kyllähän asiaa monesti päivässä miettii.
Olen yrittänyt oikeastaan laittaa koko adoptiota vähän taka-alalle, vaikka neuvotani onkin jo toivottavasti yli puolivälin. Nimittäin, yksinhakijan hakijan tilanne on oikeasti aika vaikea nykyään. Interpedia ei ota asiakkaaksi, Hesan jonot ovat hirveän pitkät, jopa reippasti toimineen Etelä-Afrikkan jonossa on niin pitkä liuta yksinhakijoita, että sekin vaihtoehto alkaa tuntua melko epärealistiselta yksinhakijalle, jolla ei ole vielä edes adooptiolupaa. Ja Pelan kontakteista Venäjä on ainoa mahdollisuus käsittääkseni ja tässä tilanteessa,mahtaako sekin ruuhkautua? Jos jollakulla on piristävää ja positiivisempaa viestiä asiasta, kommentoikaa, kiitos!!
En ole luovuttamassa, mutta yritän totutella paljon, paljon pidempään aikaperspektiiviin adoption suhteen. Toisaalta adoptiorintamalla voi tapahtua nopeitakin käänteitä, ja ehtii ainakin saada enemmän sitä pakollista rahaakin säästöön.
Ja rehellisesti olen miettinyt sitäkin, että haluanko oikeasti saada lapsen yksin. Olen toki asiaa miettinyt ennen koko prosessiin ryhtymistä, mutta kun olen tässä tavannut perheellisiä ystäviäni, olen todella joutunut pohtimaan omia voimavarojani katsoessani heidän arkeaan, jota sentään jakaa kaksi vanhempaa. Mutta sitten, päivittäin tulee tilanteita ja hetkiä, jolloin vain tietää haluavansa lapsen. En oikein aina pysty sitä edes järjellä selittämään, mutta niin se vain on.
Pitkää mieltä, kärsivällisyyttä ja toiveikkuutta kaikille, jotka olette samassa tilanteessa!
Kuulostaa niin samalle. Hankalinta on suhteuttaa koko asia sopivaan kokoon. Aika on käsitteenä epämääräinen ja " hallitsematon" . Raskauden tietäisi, mutta tämä on jotain muuta.
Ja tiedot jonoista kaihertaa. Välillä tekisi tosiaan mieli antaa senkin takia olla. Sitten herää vastakkainen mieli. Tasapainottelu ei tunnu aina hyvälle.
Tsemppiä myös! Mukavaa kuulla muistakin.
Adoptio-odottajille on olemassa vertaistukiryhmiä isoimmissa kaupungeissa (ainakin Hki, Turku, Tampere). Käypä Adoptioperheet ry:n tai Yhteiset Lapsemme ry:n sivuilla katsomassa!
Yksinhakijoille on varmaan myös olemassa keskustelupalstoja, ja Helsingissä on syksyllä Adoptioperheiden järjestämä tilaisuus yksinhakijoille Caisassa.