+++HUHTImasujen MAanantai+++
Linkki sunnuntain jutuille:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=10013151&p=&mpage=1&tmode…
Kommentit (12)
En vain ole jaksanut kirjoitella mitään.
Onnea kaikille vauvansa saaneille.
Täälläkin viimein jotain toivoa, että alkaisi tapahtumaan. Lauantaina lähdimme käymään anoppilassa matkaa n.150 km. Ennen lähtöä tuli limaista vuotoa ja naureskelin miehelle, että taidetaan sitten tehdä tyttö reissun päällä. Välillä kävimme huoltamossa ja limaista vuotoa tuli vielä enemmän.
Perillä olimme useamman tunnin kaupassa ja sieltä menimme takaisin anoppilaan. Alavatsaan sattui hirmuisesti, mutta ajattelin sen johtuvan ulostetta pehmentävästä lääkkeestä, jota otin kun ei tuo maha oikein ole toiminut. Kotona illalla alkoi supistella kipeästi, mutta ei tietenkään säännöllisesti.
Lauantain ja sunnuntain välisen yön heräsin kerran tunnissa kipeään supistukseen, mutta siihenpä ne sitten jäivät.
Viime yön on supistellut, mutta heikosti. Ainoastaan siten, että olen unen läpi tajunnut supistukset, mutta silti pystynyt nukkumaan. Kuuden maissa heräsin siihen, että vauvan liikkeet pakottivat vessaan. Ja kas veristä limaa tuli oikein roppakaupalla. Ja sitä kyllä riittää joka vessa reissulle. Seisominen ja istuminen sattuu. Ei tule supistuksia vaan käy vaan hemmetin kipeää. Vauva varmaan puskee itseään alemmas. Nyt sitten vaan taas ootellaan. Supistuksia tälle aamulle 2. Noita vihlaisuja sitäkin enemmän.
Toivottavasti tämä synnytys nyt lähtee käyntiin.
Leivänkannikka ja Olivia 40 + 4
Hei
En ole jaksanut itse kirjoitella tänne pitkään aikaan, mutta olen joka ikinen aamu käynyt lukemassa teidän ahkerien kirjoituksia. Onnea kaikille jo vauvan saaneille, olen niin kateellinen teille, positiivisella tavalla kuitenkin. Haluun jo itsekkin päästä.
Tämä on jotenkin niin turhauttavaa aikaa minulle, varsinkin kun olen olen ollut joulukuun alusta asti saikulla, koska sanottiin että tulee ennen aikojaan jos en jää nyt pois töistä ja on ollut kaikenlaisia funnelijuttuja ja pehmeitä paikkoja. Ja nyt kun se saisi tulla, niin............Hermoja kiristää. Onhan niitä supisteluja ollut ja eilenkin oli jo 3 min. välein, et piti ihan ottaa seinästä suihkussa kiinni mutta menivät sit ohi. Kaikki mahdolliset konstit ollaan kokeiltu. Olen jopa käynyt 2x lenkillä päivittäin, mutta vauvan pään painatusta vaan tuntuu.
Sit viime to sattui niin huono säkä kun olla ja voi. Olin lenkillä ja laitoin seurkun vaimolle viestin, että jos piipahtaisin heille kun asuvat tossa vieressä. Tuli takaisin et tule vaan.Kylään mentyäni näin et siellä on heidän 1v.lapsenlapsi hoidossa. Kysyin miksi on siellä, sanoivat vaan et mummon luo halusi tulla.Ja niihän pitääkin. No olin ollut siellä jotain puolituntia, kysyin mitä tytöllä on selässä, sanoivat et " ai niin sillä on vesirokko" .PIkkasen iski paniikki, sillä en ole varma olenko sitä sairastanut. Äiti muistelee, että päiväkoti aikana olisin sairastanut jonkun rokon, jossa kellukoita, mutta ei ollut varma mikä se oli. Itsekkin muistelisin sairastaneeni sen, mutta nlakortissa(omassa) ei ole merkintää kuin vuodelle -86.
No sitten alkoi rumpa synnärille, et mitä tehdään. Aikoivat kysyä seur. päivänä lääkäriltä asiasta. Aluksi lääkäri oli ollut ihmeissään miksi vasta -aineet tulisi ottaa(eli josta selviää olenko sairastanut sitä vai en), mutta kätilöt selittäneet asiaa ja sovitti että käyn viime La ottamassa vasta-aineet. Onneksi kätilö selitti minulle, että siinä se itämisaika on 2-3 vk ja kuulemma rv24 jälkeen sillä ei pitäisi olla mitään vaaraa vauvalle, sillä se on masussa hyvässä suojassa. Mutta minullehan se voi olla kovinkin raju.
En ole sukulaisilleni vihainen, mutta kyllä minulla tulisi ainakin heti mieleen ilmoittaa, että täällä on vesirokkoa, etä oletko sairastanut. Mutta me -70 ja -80 luvulla syntyneet olemme kyllä aika moni sen sairastanut ja olisi se ihme että en olisi 27ikään mennessä sitä sairastanut, mutta onhan niitä sellaisiakin jotka eivät.
Taas tulee tälläinen negatiivinen kirjoitus, mutta yrittää ymmärtää.
Huomenna on taas nla.
Mulla on seurailtu noita maksa-arvoja myöskin. Aluksi jotain 1,5 kk sitten uraatti oli 353 ja sit 351 ja nyt viime viikolla 364( viitearvon yläraja 350) mutta lääkäri oli sitä mieltä, et ei hätää, mutta ottavat kuitenkin varmuuden vuoksi huomenna uusiksi.
Onko teillä muilla mammoilla noi jalat varsinkin nilkkka ja ja jalkapöydät turvoksissa. Mulla on heti aamusta, ei laske edes yöllä.Olen yrittänyt pitää niitä koholla, mutta ei ne aina laske. Lenkillä käynti saa vas. pohkeen kipeeksi ku niin turvoksissa ettei taivu jalka.
Mutta yritän laittaa tänne hieman plussia:
- esikoiinen 3v. ei ole enää tarvinnut vaippaa öisin.
- ihana ilma ulkona
- lähdemme koko kiljusen herrasväki kyläilemään
- mies parantunut flunssasta
- vauva potkii ja työntää itseään reippaasti
- Olen kiitollinen et olen pystynyt pitämään vauvan näinkin kauan sisällä, varskin kun sanottu koko ajan et tulee ennen aikojaa.
- kiitollinen siitä et on JO huhtikuu
Terveisin:Jennuli ja masuasukki 39+0
Kopioin tännekkin tuon viestin, kun laitoin toiseen pinoon..
Ja ensiksi Lämpöiset onnittelut kaikille lukuisille jakautujille! Teitä olikin niin monta, että nyt on nimimerkit jo vähän sekasin.
Täällä ois virallinen vuokrasopimuksen irtisanomispäiväys. Hitsi kun nyt tuli hyvä idea mieleen, mutta ei voi enää toteuttaa... ois pitäny hankkia sellanen teksti t-paita (raskausajaksi) jossa ois lukenu parasta ennen 9.4. No, jos sitten seuraavan kerran...
Joo, ei mitään merkkiä synnytyksestä. yhtenä yönä heräsin kouristeluun ja ihan yber pahaan oloon, kellottelin niitä kourasuja pari tuntia välein 2-20min, siinä samalla istuin ripulilla, mutta tais vaan olla joku vatsataudin poikanen, kun siihen se sit loppu, eikä ole vastaavaa vielä ilmennyt sen jälkeen. Hassua, miten sitä kipua odottaa ihan innoissaan, heti kun vähänkin pistelee vatsan seutuun, niin toivoo vaan, että koskis kovempaa!!
Mulla on tänä aamuna soinu puhelin tähän mennessä kolme kertaa.. tiedän nyt miltä se tuntuu ja täytyy tunnustaa (vielä kun en tiennyt..) ittekin harrastaneeni sitä omille kavereille. No, vielä jaksaa olla ystävällinen..
Mutta taidanpas lähteä puolimaratonille (=kävelemään) ennen virallista maratonia!
+ tänään la
+ kaunis sää
+ ihan hyvä fiilis, vaikka kylläkin odottavaisempi kuin koskaan tähän asti!
miksu 40+0
Huomenta kaikille!
Ääh kello näyttää jo puolta päivää kohta, mutta nukahdin aamupalan jälkeen uudelleen kun on tylsää.
Miten sinäLEIVÄNKANNIKKA olet uskaltanut olla kotona vaikka on veristä vuotao? Ymmärrän jos tää on sun toinen että pystyt hillitsemään itsesi, mutta mun mielestä miedän terkka sanoi, että sairaalaan jos veristä vuotoa tulee. Soita ainaski sinne synnärille.
Täällä odotellaan että mies tulee omista vapaaajan työrprojekteistaan ja päästään lähteen tulevaan mummulaan.
Plussia:
+ mies saa ilmeisesti projektin valmiiksi
+ sain pyykit ulos kuivumaan
+ eikä tarvii tänäänkään laittaa itse ruokaa
+ pääsee saunaan
niin minusta kyseessä on limatulppa. Jos veri olisi tuoretta ja niin olisin mennyt ambulanssilla kiireen vilkkaan sairaalaan. Ja ne alavatsan vihlaisutkin ovat minusta sitä kun vauva työntää päätään lähtökuoppiin.
Vauva liikkuu, joten kaikki ok.
Leivänkannikka
Tänään supistellut lupaavasti. 17-5min välein. Tässä oli kyl taas pari tuntia väliä ja ei mitään. Nyt taas supistaa..ai..
Aamulla heräsin 5 pahaan oloon ja vessassa huomasinkin limatulpan, luultavasti. Veristä limaa (varmaan samanlaista kuin Leivänkannikalla), sellasta ihankuin menkkojen lopussa tulee rusehtavaa, mut limaa mukana. Ihanaa, yök..
Selkää jomotellut ja mies ihan innoissaan että nytkö!
Tänään ois kiva jos syntyis kun itselläkin on pyöreät synttärit. Tulee mittariin tänään 30v. Oishan toi pieni prinsessa ikimuistoinen lahja!!! Ja mieleinen. Laitoin just vaaleanpunaiset lakanat vauvankoppaan valmiiksi. En oo viittinyt aikaisemmin laitella, kun meillä noita koirankarvoja tuppaa lentelemään. (meillä siis 3 koiraa, pieniä mut karvaa lähtee..)
Mutta onnea taas vauvoja saaneille!!
Perästä tullaan! Tänään tosiaan alkoi jo rv42..kauheeta. Sais syntyä..ei taas suppareita..jokohan tähän loppui taas..??!!
Ramsas rv41+0
Aluksi kommentoin että kyllä musta kuulostaa ihan limatulpalta toi leivänkannikan limaveri. Itellä oli ainakin ekalla kerralla limasta verta kun tulppa tulla valuskeli.
Ja taas onnittelut kaikille tuoreille äideille ja miksei vanhoillekin. ;)
Aamu päivä oltiin tontilla piha hommissa. Sieltä mentiin äitileni pääsiäisruualla. Otettiin samalla likka mukaan kotiin kun oli yö hoidossa.. AAH saatiin olla kaksin ukonkaa ;) Nyt oottelen et likka herää et päästään takas tontille kun on niin nätti aurinkoinen päivä eikä ole kylmä!
Huomas kyllä että tytyllä on ollu ikävä kun ei millään olis käyny nukkumaan!
Tontilla rakennus hommat etenee hurjaa vauhtia ei meinaa perässä pysyä! Isäni sai näin pyhä päivänä inspiraation ja on laatottanu melkein koko keittiön lattian! Saas nähä mitkä kaikki paikat on laatassa kun menen takas. On siellä nyt 3tuntia ilman valvovaa silmää laatotellu! Varmaan vessatkin jo valmiina ;) Meinaa tuo malttamattomuus iskeä että pääsee ihan omaan kotiin muuttamaan! Onneksi mies on tiukkana että akikki tulee ensiksi valmiiksi!
Omaan napaan sen verran olo sama! Viime yön nukuin hyvin yhellä vessa ja juoma reissulla kävin! Uniin tunsin jotain vihlontaa mutta ei mitään kummosta! Sitten yritin epätoivoisesti vähän sheivailla alapäätä ettei ole kun mikäkin viidakko kun menee synnyttämään (en niin välitä että siellä joku ajelee kun supistelee) Niin olihan hankalaa! Kiesus kun ei sitten nähny millään tuonne alas ja ei päässy hyvään asentoonkaan.. Haastetta kerrakseen! Onneksi en saanu haavoja aikaan ;)
mutta nyt tää siirtä ahterinsa muihin hommiin.
Huomenta kaikille =)
Tehdään uusi pino huomenna, nää pinot kun näyttää lyhenevän kokoajan kun mitä enemmän vauvoja syntyy... =o)
Ensiksi ONNEA Inkkarityttö, Magdalena-77, Örmelö ja Onneliina!
Vetyä: Onnea matkaan, sulla taitaa olla menox nytten!
Sanzu1: Täällä ollaan edelleen yhdessä osassa! Harmi kyllä...
Aatun_äippä: Raskausmyrkytys epäily päällä, kyllä joo. Ihmetyttää kyllä, neuvolan mielestä on raskausmyrkytys, äippäpolin mukaan ei...
( . ) Oma olo ennallaan. Yö meni reisilleen mutta niinhän sen kuuluukin mennä.. Päätä särkee ja soitin siksi äippäpolille koska neuvolasta sanottiin että täytyy soittaa HETI sinne jos päätä alkaa särkee. Polilla sit käskivät ottaa Panadolia ja ottaa huomenna yhteyttä neuvolaan jos olo ei parane..!!!???
Tavallaan tuli taas sellanen olo että sairaalaan saa lähtee synnyttämään, mutta ei muuten, jos joku juttu vaivaa...
Illalla mua vit***** ihan kaikki, olo oli tod. ärsyttävä. Tuntu että mitä pidemmälle pvä meni, sitä enemmän otti pannuun. Toiv. tää pvä on parempi... =)
Eilen käytiin Fallkullan kotieläinpuistossa, lapset tykkäs kovasti. Täytyy kattoo jos sinne joutuu tänään lähtee uudestaan, alkaa tää meno sisällä olee taas sitä mallia että huh huh...
Minne muuten N11NU on hävinnyt??????????
+ Nätti sää, aurinko paistaa
+ Pvä lähempänä synnytystä ja vauvaa
+ Parempi mieli tänään kun eilen
Päivänjatkoja kaikille!!!
t. jonzku80 rv 37+6
Onnittelut kaikille jakautuneille!
Tänne ei mitään uutta. Yöt on onneksi vähän rauhoittuneet vessareissujen suhteen, viime yönäkään ei tarvinnut juosta vessaan ennen kuin aamusta 6 aikaan. Ei oo kyllä iltaisin janottanutkaan siihen malliin kuin tossa vähä aiemmin. Tuliskohan sitä sitten päivällä juotua enemmän.
Jennulilla oli jalat paisuksissa heti aamusta, täällä sama juttu aamuisin ja päikkäreitten jälkeen. Jalat on tosi kipeetkin. Paras olis ilmeisesti olla pystysuoraan kattoa kohti tai sitten vähän liikkeessä koko ajan. Mulla on myös sormet paisuksissa ja sormien nivelet tosi kipeet. Polvien nivelet ei taas kestä sitä, että jalat on koukussa, alkaa särkemään ja sit kun ei kauhean helppo oo nukkua kyljellään jalat tikkusuorana... vali vali vali
Päivällä käytiin mummolassa syömässä, oli kiva välillä päästä valmiiseen pöytään, varsinkin kun anopin vierailun ajan piti oikein laittaa vähän toisella lailla ruokaa, ei kehdannu makaronia keitellä eikä edellispäivän jämiä tarjoilla. Mikähän siinäkin on, että pitää esittää??? :)
Plussat
+ ei tarvinnu kokata tänään
+ ihan ok olo, sais kyllä jo jotain tapahtua
amulet 38+3
yhdellä jos toisella on selvästi synnytys käynnistymässä, limatulpat irtoilee..:)
Itse vielä varsin yhtenä kappaleena. Ei taida tämä mukula haluta edes laskeutua..Kävelyllä olen käynyt ahkerasti useampaan kertaan ja muutenkin touhuillut, mutta ei mitään vaikutusta.
Päivän plussat:
+ mies vapaalla ja touhunnut pojan kanssa
+ koko perhe nukuttiin pitkät päikät
+ mahtava ilma
Tikanpoika 39+0 Pokista!!
Kaikki nukkuu? Vai onko synnytysosasto täynnä meikäläisiä?
*Onnea paljon kaikille uusille äideille!!!
Eilen vihloi taas jalkoja siihen malliin että en meinannut pystyssä pysyä. Vauva työnsi päätään alas ja elämöi pitkään illalla. Päivällä olikin niin hiljainen että jo vähän huolestuin. Yön nukuin onneksi aika hyvin, mitä nyt piti laittaa patteria pienemmälle ja vessassa juosta. Supistuksista ei tietoakaan =(
G nimistä:
Meillä on oikeestaan tytölle nimi valmiina, mutta nyt loppumetreillä en olekaan enää siitä niin varma, joten katsotaan sitten kun pikkuinen syntyy -ja voihan sieltä poikakin tulla. Pojalle joudutaan keksimällä keksimään nimeä kun esikoisellekin se oli vaikea valita.
Tämän päivän plussat:
+ Miehellä vielä vapaapäivä
+ Olo on pirteä ja suht positiivinen (vielä...)
+ Päivä näyttää poutaiselta
Nyt aamiaista ja koira pihalle, että lähtee päivä käyntiin.
Mukavaa päivää kaikille ja voimia synnytykseen jos tulee lähtö tänään.
crisantemo rv38+4