Oireita ennen synnytystä?

Vastaan kysymyksiin ajatellen ekaa synnytystäni.



Ennakko-oireita: Synnytystä edeltävänä päivänä oli kaunis aurinkoinen pakkaspäivä ja hiihtelin 5 km lenkin pellolla ja nautiskelin auringosta. Illalla saunottiin ja rakasteltiin. Yöllä heräsin 12 aikaa, että on käytävä vessassa. En tunnistanut tätä ennakko-oireeksi. Kolmen maissa heräsin uudestaan ja nyt oli isompi hätä ja vatsa löysällä. Nyt totesin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia. Loppuyön nukuin ja juoksin vessassa kunnes suoli oli tyhjä. aamulla herätin miehen. Oikeat supistukset tuntuvat minulla aluksi samoilta kuin pahat kuukautiskivut ja samalla tavalla kuin kuukautisten aikana maha on löysällä ja suoli tyhjenee.



Synnytyksen kesto: Sairaalaan lähdin puolen päivän aikaan ja olin sairaalaan tullessa auki 4-5 cm. Lapsi syntyi 10 h kuluttua. Mutta aikaa mahdollisesti hidasti saamani epiduraali, joka heikensi supistuksia ja sain sen takia oksitosiiiniä supistuksia parantamaan. Pelkään kaikkia piikkejä, mutta olin ennen synnytystä päättänyt, että toimin niin kuin kätilö suosittelee, etten omilla toimillani hidasta synnytyksen etenemistä. En omasta mielestäni tarvinnut vielä kivunlievitystä, mutta kätilö oli eri mieltä. Niinpä synnytykseni oli melkein kivutun. Nukuin paljon synnytyksen aikana. Epiduraalia lisättiin välillä ja jossain vaiheessa kohdunsuu oli kokonaan auki. Sain luvan ponnistaa, kun siltä tuntuu. Ajattelin kokeilla ponnistamista, kun epiduraali vielä vaikutti. Ponnistusajaksi merkattiin 50 minuuttia, mutta omasta mielestäni ponnistin 5-10 minuuttia tai se oli se työläs ponnistusaika. Alkuaikaa on vähän vaikea tässä minun tapauksessani määritellä. Tämä synnytys ja muutkin synnytykseni ovat olleet niin helppoja, että niistä en yleensä ole kehdannut edes puhua.



Toka synnytys: ekasta supistuksesta kotona lapsen syntymään 3,5 h josta ponnistusta n. 5-10 minuuttia.



Kolmas synnytys: ekasta supistuksesta kotona lapsen syntymään 2 h josta ponnistusta n. 5 minuuttia. Tästä ei todellakaan ollut ennakkovaroituksia. Olin juuri ennen ekaa supistusta sanonut mummulle, että lähde vaan kotona käymään ja niin ei isä päässyt synnytykseen.



Millä viikolla: Eka ja toka viikkoa ennen laskettua aikaa. Kolmas viikko jälkeen.



Koot: 3,6 kg, 3,4 kg ja 4 kg



Ei varsinaista paniikkia h-hetkellä. Kahdessa jälkimmäisessä synnytyksessä, joissa kivunlievityksenä ilokaasu, on siinä vaiheessa, kun on pitänyt ruveta ponnistamaan ollut erittäin tukala olo, kun en ole tajunnut heti, että tämä olo tarkoittaa, että nyt on ponnistettava. Kätilö on molemmilla kerroilla todennut, että sinähän olet täysin auki, että rupeahan vaan ponnistamaan. Ja siitä on sitten ponnistettu. Suurin paniikki mulla oli tokassa synnytyksessä, kun tilasin pahassa lumipyryssä taksia puoli tuntia ja taksikeskuksessa oli ruuhkaa, odottakaa hetki olkaa hyvä ...., mutta onneksi ei ambulanssia tarvinnut soittaa. Vanhempi taksikuski kyllä ajoi viimeisen risteyksen punaisia päin.

Esikoisen synnytys käynnistyis yöllä, kun lapsivedet meni. Tämä kävi aika yllättäin, koska raskausviikkoja oli 37+6 ja poika syntyi vasta seuraavana päivänä eli viikkoja tasan 38. Muistaisin, että edellisenä iltana vatsa oli todella sekaisin. En silloin ajatellut sitä sen enempää, mutta jälkeen päin olen lukenut, että monilla vatsa on sekaisin ennen h-hetkeä eli se taisi olla minullakin tällainen ennakoiva asia.



En pelännyt synnytystä ennen, enkä synnytyksen alkaessa. Se menee siinä niin omalla painollaan, ettei siinä kerkeä hirveesti asioita miettimään. Nyt kun odotan toista, niin jännitän ehkä enemmän, vaikken tiedä miksi, koska ensimmäinen synnytys sujui kaikinpuolin hyvin ja kätilö oli todella mukava jne. Ehkä jännitän nyt siksi, että toivon, että kaikki menee tälläkin kertaa hyvin! Ensimmäisestä synnytyksestä jäi todella hyvät fiilikset!



Vielä tuohon, että ensimmäinen raskaus menisi usein yli, niin en ole koskaan lukenut siitä minkäänlaisia todisteita eli kai se on ihan yhtä yleistä, että tulee ennen kun jälkeen lasketun ajan. Siskollani myös ensimmäinen tuli viikko ennen laskettua aikaa, mutta seuraavat meni yli. Se on varmaan sellainen juttu, mitä ihmiset vaan spekuloi, kuten esim. se että jos ensimmäinen tulee ennen laskettua aikaa, niin varmaan tulee toinenkin...Nyt raskausviikkoja on jo tasan 39 eli tämä ainakin on kestänyt jo kauemmin kuin ensimmäinen.



Nyt en muista enää kysyitkö jotain muuta, mutta toivottavasti tästäkin vastauksesta oli apua.

Ehkä se onkin, ehkä ei, en voi tietää kun en ole vielä kokeillut.

Tänään tuli viikkoja tasan 38, joten se synnytys koittaa tässä jossakin vaiheessa. Toisaalta odotan sitä hirveästi, toisaalta taas miettii, että vois se vähän myöhemmin tulla.

Itselläni oli muutaman päivän ajan ripulia tuossa n. viikko sitten, mutta kun mitään ei ole vielä tapahtunut niin tuskin se ainakaan oli mitään synnytykseen viittaavaa. Nyt alan seuraamaan tarkemmin mahaani :)

Itselläni on nyt alamahassa aina välillä sellainen tunne kun on kuukautisten aikana / ennen kuukautisia. Samoin myös alamahassa pistelee vähän samantyyppisesti kun alkuraskaudesta kun kohtu kasvaa, muttapistelyt ovat paljon voimakkaampia. Eivät suoranaisesti satu paljoa, mutta pistää kumminkin niin, ettei voi olla huomaamatta ja väkisinkin säpsähtää ja korjaa asentoa. Yleensä nämä pistelyt meinaan tulee kun istuu jotenkin vinosti tai istuessaan kurkottelee jonnekkin sivusuuntaan. Voiko tämä johtua siitä kun vauvan pää alkaa kiinnittyä vai voiko olla jokin merkki alkavasta synnytyksestä?

Minulla oli sellainen ennakko-oire, että samana päivänä tuli hyvin runsaasti kirkasta limavuotoa, muistutti munanvalkuaista. Illalla klo 20.30 meni lapsivedet, 40-6. Avautumisvaihe oli melko nopea, sairaalassa olin tarkastuksessa 4cm auki klo 22.30, vauva syntyi 4.30. Ponnistusta kesti 1,5 tuntia, kun ei ollut tarvetta ponnistaa ja supistuksia piti vahvistaa oksitosiinilla. Kivunlievityksenä amme ja ilokaasu lyhyen ajan ennen ponnistusvaihetta. Supistukset olivat kivuliaita oikeastaan vasta kun jo makasin ammeessa eli avautumisvaiheen loppupuolella.

hassusti hypähti teksti tuonne otsikon loppuun ja tuli ihan kummallinen merkityskin... Ei siis ollut eka synnytys erityisen kamala kokemus, enkä jännitä toistakaan. Luin jostain, että karkeasti ottaen toisen keston voi laskea puolittamalla ensimmäisen - toivottavasti näin.



Esikoinen oli 3,6kg.

Minulla kanssa synnytys alkoi ihan yhtäkkiä ilman oireita, rv oli silloin 38+2,synnytys kesti 5h20 min ekasta supistuksesta laskettuna,joten esikoksi tuli nopsaan. Poika painoi 3.230 oli 49 cm pitkä.

Sitten kakkosen synnytys, myöskin alkoi ilman ennakko varoituksia, kesto ekasta supistuksesta oli 1h50 min ja rv tuolloin 37. Tyttö painoi 3.430 ja oli 47 cm pitkä.

Kummastakaan synnytyksestä ei tullut mitään paniikki oloja, esikosta supparit oli ihan kauheita mut kakkosesta ei.

Nyt jännitetään sitten että ,kuinka nopea synnytys mahtaa olla syksyllä edessä . Ja millä viikoilla.

Kolme päivää ennen iltasella kovia supistuksia, jotka kuitenkin hiipuivat aina muutaman tunnin päästä ( käytiin jo synnytysvastaanotossakin ).

Kun synnytys todella alkoi, supistuksia tuli aluksi monta tuntia n. 5 min. välein. Synntysvastaanotossa tuli limatulppa, kuin veristä silikonia klontteinä. Vedet eivät menneet, vaan kalvot puhkaistiin vähän ennen epiduraalia.

Koko synnytyksen kesto 16h 35 min. esikoinen syntyi viikolla 39+3. Mitat oli 3220g, 51 cm pitkä ja PY 36 cm.

Pieni paniikki iski vain siinä vaiheessa, kun mulle ilmoitettiin siirrosta synnytyssaliin, vasta silloin tajusin, että tämä on nyt menoa ja nyytti syntyy.

Synnytyssalissa olin niin keskittynyt hallitsemaan kipua, ennen epiduraalia ettei mitään panikointia ehtinyt harrastaa.

Toiseksi kätilö oli todella kokenut ja vakuutti kaiken menevän hyvin. Ponnistusvaiheessa paniikki ei iskenyt vaikka näin ne aataminaikaiset saksetkin joilla episiotomia tehtiin.



Nyt olen menossa hyvillä mielin synnyttämään kakkosta. Ainoa mikä jännittää on jälkisupistukset jotka useamman synnyttäneillä ovat yleensä kovat. Ja sitä koska lapsi syntyy, tuntemuksia on jo kovasti ja sitä jonkun mainitsemaa limaa on tullut viime lauantaista lähtien...



Oikein mukavaa loppuodotusta ja synnytystä kaikille! :)



OP, Käpy 34+5 ja " Iivari" 1v6kk

Limatulppa lähti noin 2vrk ennen syntymää. Se oli ihan vetistä, luulin sitä myös lapsivedeksi. Mentiin yöllä sairaalaan ja eihän se ollut lapsivettä. Eivät päästäneet kotiinyöllä, joten kärvistelin sairaalassa ja nukuin surkeasti. Kun vihdoin olimme kotona, päätin, että en enää turhaa panikoi sairaalaan lähtöä. Olen kotona vaikka kuinka kauan. Samalla rentouduin täysin ja alkoi ekat kunnon kipeät supistukset iltapäivällä. Sitten seuraavana yönä sain supistuksilta nukuttua enää noin 3-4 tuntia. MIes lähti aamulla töihin ja kaveri toi jyväpussin. Päivällä sitten alkoi se kuuluisa suolentyhjennys supistusten aikana/välillä. Mies tuli töistä ja silloin supistukset olivat säännölliset. Lähdettiin seiskalta illalla ajelemaan sairaalaan. Autossa supistukset eivät enää sattuneetkaan kovin paljon ja päätettiin vaihtaa suunnitelmaa. Mies vei minut kotiin. Haki meille kebabit ja syömisen jälkeen olikin tosi kyseessä. Sairaalassa olin ysin maissa illalla ja 3 senttiä auki. :) Kätilö sanoikin, että jos äiti väsyy, väsyy kohtukin helposti. Lepo ja ruokailu voivat vauhdittaa synnytystä. Synnytys laitettiin alkaneeksi siitä, kun supistukset olivat selkeästi säännölliset. Kokonaiskesto 9tuntia30min. Ponnistusvaihe liian pitkä, 1tunti25minuuttia. Vuorokausi oli vaihtunut, joten rv40+4 syntyi tyttö. Jalkoja ei saatu suoraksi: 49senttiä, 3872g ja py 37.



Olin tosi tyytyväinen, kun h-hetki koitti. Olin niiiiiin kypsä siinä vaiheessa tukalaan oloon. Synnytyksessä kaikki ei mennyt mukavasti, mutta oli ihana tunne kun ponnistusvaihe alkoi. Silloin tuli taas hyvä olo, että jos tämä kohta loppuisi. Harmi, että minun kohdallani ponnistusvaihe kesti noin kauan. Usein ei onneksi ole noin pitkää aikaa ensisynnyttäjillä.



Onnea loppuodotukseen (ellet ole jo synnyttänyt) ja synnytykseen!!

Neuvolassa kävin 40+1 ja neuvolantäti kertoi, ettei sitten seuraavaa aikaa tarvitse perua, kun ehkä oletkin jo sairaalassa. Neuvolantäti ei suoraan veikannut, milloin kukakin synnyttää, mutta myöhemmin sanoi, että puheistani päätteli, että synnytän pian. Ihmettelin, että mitä oikein puhuin, mutta kertoi, että puheistani päätellen en enää miettinyt raskautta vaan jo vauva-arkea. Se on kuulemma usein merkki tälle terkalle, että synnytys on lähellä. Itse en moista edes ajatellut..

Eka synnytys:



Tapahtui rvk:lla 40+1. Edellisenä päivänä oli hieman rautakankimainen olo, mutta ei tuntuvia supistuksia. SAmoin hieman oli lievää veristä viiruvuotoa. Varsinaisiin supistuksiin heräsin puolen yön jälkeen. Klo 1.00 olin sairaalassa ja 6 cm auki silloin. Tyttö syntyi klo 5.00 noin 55 min. ponnistamisen jälkeen. Olin aivan poikki, sillä ponnistaessa olin pinnistänyt itseni viimeiseen pisaraan (silmissä pimeni pariin otteeseen, kun happi loppui). Välillä katosi supistukset ja piti laittaa oksitosiinitippa. Kätilöt supisivat jo imukupista ja kilistelivät instrumenttejaan, mutta päätin, että tämä lapsi kyllä syntyy ja sain pinnistettyä hänet ulos. Paino 3110 g ja pituus 50 cm. Synnytyksen kokonaispituus oli siis 5 tuntia. Kivuttomin, mutta rankin synnytykseni.



Toka kerta: Illalla paketoin joululahjoja ja ihmettelin, kun en meinannut löytää hyvää asentoja ja jouduin monesti huilaamaan. Vatsa oli myös sekaisin, joten aloin aavistella, että jotain voisi olla tapahtumassa, vaikka laskettuun aikaan oli vielä 1.5 viikkoa. Patistin isännän laittamaan auton yöksi lämmitykseen (oli siis talviaika) ensimmäisen kerran koko talvena. Yöllä heräsin noin klo 4.00 supisteluihin, joita heräsin ylös seuraamaa itsekseni. Klo 5 herätin miehen, että taidetaan tässä lähteä aamun aikana. Miehelle valitin vielä, että " haluaisin suihkuun, mutta toi joulukuusi on kylppärissä sulamassa" . Tuli miehelle kiire hinata kuusi pois kylppäristä. Klo 6 herätettiin tytär ja avattiin kaikki 5 joulukalenteria, vaikka äiti irvisteli jo hyvin vieressä. klo 7 olimme sairaalassa ja taas kerran 6 cm auki. Synnytys eteni mukavasti aluksi, mutta kalvojen puhkaisu pisti viimeiselle puolelle tunnille semmoisen vauhdin, ettei kivunlievitys ehtinyt ollenkaan mukaan (otin kohdunkaulapuudutuksen, ilokaasua ja buscopania reiteen peräkkäin, mikään ei auttanut). Kivulias ponnistusvaihe kesti 10 min. ja synnytyksen kokonaiskesto oli 6 tuntia.

Synnytystapahtui rvk 38+4. Paino 3260 g ja pituus 50 cm.



Kolmas synnytys: Yöllä heräilin moneen otteeseen menkkamaiseen selkäkipuun ja vaihdoin asentoa ja nukkumapaikkaa usein. Klo 5:n aikoihin tajusin unen läpi, etä taitaa supistella, mutta jatkoin unia. Ylös nousin noin klo 6 ja totesin, että joo supistelee säännöllisesti. Aamuksi oli varattu läheltä kampaaja-aika ja mies oli jäänyt kotiin aamuksi sitä varten muita lapsia hoitelemaan. Ennen kampaajaa kävelytin koiran ja takaisin tullessa mies ihmetteli, miten minulla oli mennyt niin kauan lenkillä. Supisteli siis jo ihan mukavasti. Lähdin kampaajalle. Matkalla oli ylämäki ja päätin varmistaa, että synnytys pysyy käynnissä tarpomalla mäen niin lujaa kuin pystyi ylös. Kampaajalle ilmoitin, että naama voi mennä irvistykseen, jota ei pidä ihmetellä, sillä olen lähdössä synnyttämään. Kotia palatessani olin valmis lähtemään sairaalaan, jossa olimme noin klo 10 ja auki 6 cm (TAASKIN!). Taas raju loppu pääsi yllättämään eli kivun lievitys ei tehonnut kuin yhden ilokaasuhörpyn verran ja seuraavan aikana jo huidoin miehelle, että tää ei tehoa ollenkaan. Olin halunnut jakkaralle ja vielä kesken ponnistusvaiheen siirryn pediltä jakkaralle. Poika syntyi 5 min ponnistuksen jälkeen vain vähäisellä ponnistamisella. Ja mikä ihaninta, näin itse hänen syntyvän! Ei olisi onnistunut pedillä. Uskon, että pystyasento auttoi synnytyksessä sen verran, ettei tarvinnut ponnistaa niin kauheasti. Synnytys tapahtui rvk:lla 38+0, kesti 8 tuntia. Paino 3200 g ja 50 cm. Ehdottamasti helpoin synnytykseni fyysisesti, mutta ei kivuton.



Ainut paniikkikohtaus on tullut viimeisessä synnytyksessä, kun ilokaasu ei auttanut kuin yhden hörpyn verran (silloin oli tosi hyvä olo) ja seuraava supistus oli sellainen, ettei sille meinannut tulla loppua. Ponnistuksissa olen aina keskittynyt itseeni niin paljon, etten ole joutanut panikoimaan.



Mire