Todella kivulias synnytys -neuvoja kaivataan

Varmaan voit ottaa yhteyttä synnytystä hoitaneeseen kätilöön ja keskustella asiasta.Esim.oliko kivunlievitys puutteellinen.Ja puhua myös ystävien kanssa asiasta.



Kyllä minulla ainakin ensimmäisen synnytyksen kohdalla kipu yllätti.En osannut kuvitellakaan minkälaista kipua voi kokea synnytyksessä.Ja asiaa ei varmaan parantanut se että itse kamppailin tavallaan kipua vastaan ja jouduin melkein paniikkiin.Ja sitten koin huonommuuttaa kun tuttavapiirissä synnytykset näytti olleen vähemmän kivuliaita.



No kova vauvakuume iski kun ensimmäinen oli vuosikas.Ja vauvakuume meni kaiken " järjen" edelle.Ja toinen vauva syntyi kun esikoinen 2v .Tämä synnytys oli lyhyt ja taas kovin kivulias.Kauhulla lähdin synnyttämään perheemme kolmatta lasta ja ihmettelin kuinka kivuttomilta muiden synnytyskertomukset kuulostivat.Mutta tämä synnytys yllätti supistukset olivat tosi loivia 10h ja vasta viimeinen tunti oli " totista toimintaa" eli supistukset tuntuivat kipeiltä.Ponnistusvaiheen olen aina kokenut rankimmaksi ja tosi kivuliaaksi vaiheeksi.



Saman ihmisen synnytykset voivat olla hyvin erilaisia.Mutta tosiasia on ainakin kohdallani ollut että synnyttäminen on suorastaan tuskallista. Olen yrittänyt ajatella että se on postitiivista kipua!



Äitix

meillä on kaksi lasta, esikoinen syntyi normalisti alakauta 7v. sitten, eikä sen jälkeen jäänyt mitään pelkoja, lähdin toista synnyttämän rauhallisin mielin...

mutta tultuani sairaalaan tilanne oli jo edinnyt sen verran pitkälle etten saanut mitään kipulievitystä, 4-5 tuntia olen kärvistellyt tuskissa, jonka jälkeen lääkäri teki leikkaus päätöksen, avautumisvaihe pysähtänyt tarjonnan poikkeavuuden takia.

toisen tytön syntymän jälkeen jäänyt pelko, kipu oli kamala ja silloin ajattelin että kyllä 2 lasta meille riittää.

mutta nyt 4v. synnytyksen jälkeen olen jälleen raskana rv 34 ja kyllä pelottaa, mieskin sanoi heti kun tein positiivisen testin että tän vauvan synnytetään leikkauksella. neuvolassa olin puhunut omista peloista ja olisin päässyt pelkopolille, mutta jätin sen väliin.

rituka:

Synnytyksestä on nyt 3 kk. Vieläkin koko juttu tuntuu pahalta. Pelkään tilanteita, missä joku viittaa synnytykseen. Kipu oli hirveää. Pahempaa kuin osasin kuvitellakaan. Kysyisin muilta todella kovaa synnytyskipua kokeneilta äideiltä:

Ekaa olin vääntämässä Kokkolan keskussairaalassa v. -88. Asiakas ei siihen aikaan TODELLAKAAN ollut oikeassa niin missään. Kipu yllätti ja jouduin paniikkiin. En ollut pysyä petissä. Silloin ajattelin, ettei enää ikinä...

Toka ja kolmaskin oli kivuliaita. Huusin ääneni joka kerta. Sen jälkeen olinkin sitten hiljainen mamma. Nyt tää MUMMU lähtee taas kevättalvella synnyttämään. Ikää on melkein 45. Eiköhän se tästä, vaikka pelottaa ihan sairaasti. Tytär, jolla jo on oma vaavi, ei voi käsittää, mix mulla on niin heikko kivunsietokyky.

Miten olette käsitelleet kipua, jos se on jäänyt vaivaamaan?

Kait ajattelemalla, et kaikki sen joskus on kokenu.

Oletteko hakeneet jostakin apua? Mistä? Pystyikö kukaan auttamaan?

Uskaltauduitteko enää uuteen raskauteen?

Osaan jo pitää puoleni. En anna pyöritellä itteeni. Nykyään otetaan synnyttäjä huomioon ihan eri tavalla. Viimeksikin popsin karkkeja ihan urakalla suppareitten välissä.

" Unohtuiko" kipu ajan myötä? Jos, niin kauanko siihen meni?

No ei silleen. Kauhulla taas odottelen. Nyt aion kokeilla pystyasennossa. Ehkä sit seuraavan (jos enää onnistuu), ammeessa, ku Kokkolassa ei tällä hetkellä voi vedessä synnyttää.

Toisen lapsen syntymä oli aivan hirveätä tuskaa. Ponnistusvaiheeseen ilman yhtään mitään kivunlievitystä luulin kuolevani, ja kauheinta oli itse asiassa se, että tiesin etten minä siihen kuolisi.. Kuukausien ajan ihan puistatti ja tuli kylmät väreet kun vain ajattelinkin tuota synnytystä, mutt ajan mittaan muistot tavallaan haalistui, ja uskalsin vielä hankkia kolmannen lapsen. Jonka synnytys oli aivan ihana kokemus - kipeää toki teki, muttei ihan kuolemaan saakka..