Marrasvauvan synnytystarina
Maailman suloisin tyttäremme syntyi 23.11 klo 02:53 Keski-Suomen Keskussairaalassa. Tiistaina 22.11 supistuksia tuli miltei koko päivän, välillä enemmän ja vähemmän kivuliaita ja säännöllisiä. Klo 19 irtosi limatulppa, jonka jälkeen supistukset hieman voimistuivat. Koko illan minulla oli kuitenkin hyvin epäuskoinen olo, että synnytys todellakin käynnistyisi. Mieheni lähti yöksi töihin ja siskoni tuli varmuuden vuoksi seurakseni. Ennen puoltayötä päätettiin lähteä synnärille. Käyriä otettii puolisen tuntia ja supistukset olivat muuttuneet aiempaa vaimeammiksi, epäuskoinen olo edelleen. Muita synnyttäjiä ei ollut, joten pääsin heti saliin, vaikka olin auennut vasta 2 senttiä. Salissa naureskeltiin siskon kanssa että ei tästä mitään tuu, miehellekin soitettiin että rauhassa saa olla töissä. Tunnin verran salissa ja aikaansaannos muutama supistus. Klo 01:00 alkoi yhtäkkiä aivan hel...illiset supparit, klo 02:00 päätiin pyytää epiduraaliin. Kätilö tuli puhkomaan kalvoja ja laittamaan tippaa, niin yllätys: olin 8 senttiä auki ja synnytys täysillä käynnissä. Miehelle nopea soitto. Epiduraalia en ehtinyt saamaan. Kalvojen puhkaisun jälkeen ponnistuksen tarve oli mieletön. Klo 02:30 mies salissa. Klo 02:53 pikku prinsessamme näki päivän valon. Olimme aivan sanattomia. Oli siinä kätilölläkin ihmettelemistä tätä pikaista synnytystä.
Nyt ollaan oltu kotona lauantaista asti, enkä väsy katselemaan ja ihmettelemään täydellistä tytärtämme. Toistaiseksi kiltti lapsi. syö ja nukkuu, ei riskaa...Onnea kaikille odotusaikaan ja hyvää joulun odotusta!!!Siirryn vauva-puolelle!
Ainiin tyttäremme syntyi raskausviikolla 39+3, mitat olivat 3700 g ja 50 cm.
Vauvan tuoksuisin terveisin Onni78 ja " Ellinoora" 7 vrk
Onpa tosiaankin ollut pikainen synnytys! Hyvä kuitenkin, että kaikki meni hyvin.