Kestävät kurarukkaset ja kurahousut? Onko semmoisia edes?
Nyt olen sen päättänyt, että meille ei enää Rukan kuravaatteita tule! Vajaassa puolessa vuodessa 3v ja lähes 5v poika ovat saaneet yhteensä 3 kurahousut ja viidet kurarukkaset rikki. Kaikki olleet merkiltään samaista Rukkaa. Nyt kysynkin, että mikä merkki on hyvä? Housuissa polvet kaikissa rikki, lisäksi niissä mitä ihmeellisemmissä paikoissa viiltoja. Kurarukkaset menee aina saumoista rikki. Vinkit kiitollisena vastaanottaen!
Kommentit (7)
Mitkä tahansa taitaa olla kestävämmät kuin Rukkat, valitettavasti.
Meillä ollaan oltu nyt vuosi ilman kuriksia ja ei ole ikävä, mutta kohta se rumba alkaa taas. Niin, mutta Bogit kesti paremmin kuin Rukkat ja ehkä kaikista parhaiten Lindexin kurikset. Ne ei tosin istuneet ihan niin hyvin ja ne toimi päällä, jos laittoi henkselit ylhäältä ristiin - meni heti opettaa päiväkodin " tädit" siihen, että pitää laittaa ristiin. Joku täällä kehui Didriksonia, joten sitäkin saattaisi kokeilla nyt tällä nuoremmalla. Itse olen sortunut jo ostamaan tummansini-vihreät Bogit ja ruskeat Rukkat hälle, niin ja yksi Kontion sadetakki on myös.
Niin ja mielenkiinoista olisi kuulla kokemuksia IdaT:n tai MeToon kuriksista. Ovatko millaisia? Entä tuo Kontio?
En ole löytänyt ns. kestäviä kurarukkasia, sillä kuten kirjoitit, siitä sauman vierestä ne alkavat vuotaa. Hyvä jos viikon kestävät ehjinä päiväkodissa. Paikkaan niitä jos viitsin liimattavilla Nylonpaikoilla (S.O.O, Stockan kangasosastolla Hgissä paras valikoima eri värejä) tai laitan roskiin jos koko sauma-alue on täynnä pintä reikää. Kurahousujen paikkaaminen on hyödyllisempää, niihin reikiä tulee kuitenkin vain muutamia ja Nylonpaikka kestää pesunkin.
Kurahousuissa Aittolahti-merkkiset ovat hieman kestävämpää materiaalia ja paksumpaa kuin Rukka, mutta paikkaaminen tosiaan auttaa molempiin.
Kurahousut on kestänyt kulumatta polvista tämän pääkaupunkiseudun lumettoman talven. No, okei, en kyllä ole mikään kuriksien suurkuluttaja, mutta silti!
Kurikset on jännän malliset. Sellaiset aika leveät, jotka sitten saa nappareilla kavennettua. Aika hyvä juttu, koska itse olen pitänyt välikausipuvun kanssa pienempänä ja sitten topan kanssa saa suurennettua. Sadetakin ainoa miinus ( ja mielestäni aika suurikin sellainen ) on hupun puuttuminen. Kaulus on muuten suojaava ja sitä reunustaa pehmeä fleece.
Mutta siis on kestänyt 4v tytön leikit hyvin. Sadetakki ja housut maksoivat muistaakseni hitusen yli 50 euroa. Kurahanskojakin oli, mutta en ostanut.
Ominaisuus, jonka luulisi olevan itsestäänselvyys kurarukkasille... Mutta eivät Rukat edes pidä vettä.
Päiväkodin tätikin ihmetteli, että tytön lapaset Didriksonien alla olivat kuivat...
Mos Kidsin (Seppälän) kurahousut ovat olleet kestäviä.
Tässä yksi linkki. Näitä saa kyllä ihan Suomestakin, en vain tiedä mistä.
http://www.tinyzone.dk/group.asp?group=56&sort=&page=2
Ovat viimeisteltyjä ja eivätkä meillä ainakaan toistaiseksi ole menneet pesukerroista ja kulutuksesta miksikään. Kurarukkasista en osaa sanoa, ovat meillä vähän pannassa hiostavuutensa takia, suosin Reiman (ja Rasavilin) vk-rukkasia koska ovat kestäviä, vedenpitäviä ja lapset pitävät niistä.
Kestäviä kurarukkasia en ole löytänyt, meillä ovat vuotaneet Rukan ja Bogin. Sen sijaan kurahousut ja -takit ovat kestäneet ihan hyvin merkistä riippumatta, myös käytettyinä hankitut (Rukka, Bogi, merkitön, Po.P.).
Melba mainitsi Lindexin kuravaatteet. Viime syksynä luin jotan ruotsalaista lapsilehteä, jossa oli verrattu eri kuravaatteita, ja Lindex pärjäsi hyvin (H&M ei).
Sitten Po.P. taas kovasti mainosti, että heillä nyt erikseen panostettu kuravaatteiden kestävyyteen. (Saa nähdä, meillä ei ole ainakaan vielä housut puhki...)
Aikaisemmin joku täällä kehui myös Aartolahtea.
Minäkin haluaisin tietää, mitkä olisivat hyvät kurahousut. Meillä ei ole aikaisemmin kurahousuja ollut, mutta tänä keväänä meinasin sellaiset hommata.