Kirjoja kuolemasta?
Hei
Tietääkö kukaan hyvää kirjaa, joka käsittelisi kuolemaa? Sopisi 3-4vuotiaallekin lapselle?
Meillä puhutaan nyt asiasta niin paljon, että olisi hyvä saada asian käsittelyyn tukea.
KIITOS!
Kommentit (10)
Sain tuolta toiselta puolelta vinkin: vanha elefantti. Tilasinkin jo netistä, kun oli suosittelija kerran. Näytti muuten löytyvän paljonkin kirjoja kuolemasta lapsille.
Mutta jos jollakin varsinainen lukukokemus ja osaisi sanoa, mikä olisi paras niin kiitos jos kerrot.
ARNICA tässä sulle lista:
Laurence BOURGUIGNON: Vanha elefantti. Kuv. Valérie d¿Heur. Lasten Keskus 2005.
Pikku Hiiri ja Vanha elefantti ovat hyviä ystäviä. Kumpikin tietää, että elefantin on pian aika lähteä esi-isiensä luo. Hiiri auttaa ystäväänsä ylittämään rotkon Elefanttien Maahan.
Emma CHICHESTER CLARK: Koirien taivas. Kustannus-Mäkelä 2003.
Arton vanha Niki-koira muuttaa taivaaseen. Poika ikävöi kuollutta lemmikkiään, mutta Niki ilmestyy hänelle unissa. Eräänä yönä Niki antaa Artolle pienen koiranpennun¿
Alan DURANT: Aina ja ikuisesti. Kuv. Debi Gliori. Kustannus-Mäkelä 2004.
Syksyn tultua Kettu-vanhus sairastuu ja kuolee. Ystävät järjestävät hautajaiset. Suru alkaa lieventyä vasta keväällä, kun eläimet alkavat muistella hauskoja sattumuksia Ketun elämästä.
Päivi FRANZON: Surusaappaat. Kuv. Sari Airola. Lasten Keskus 2006.
Eemi ja mummo touhuavat yhdessä monenlaista mukavaa. Mummo on kuitenkin vanha, ja eräänä päivänä häntä ei enää ole. Eemin sydämeen kasvaa surumöykky. Viisas tarina pienen pojan ja hänen perheensä surusta ja selviytymisestä.
Nigel GRAY: Pikkunallen isoisä. Kuv. Vanessa Cabban. Kustannus-Mäkelä 2000.
Pikkunalle ja ukki ovat parhaat kaverukset. Eräänä päivänä Ukki sairastuu eikä enää parane. Lohdullinen tarina korostaa elämän jatkumista uusissa sukupolvissa. Aurinkoinen kuvitus. Pienen lapsen ja aikuisen yhteisiin lukuhetkiin.
Riitta JALONEN: Tyttö ja naakkapuu. Kuv. Kristiina Louhi. Tammi 2004.
¿Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään¿, ajattelee tyttö. Isä on olemassa enää vain muistoissa, vaikka välillä tuntuukin, ettei isä ole kuollut.¿
Stephanie JEFFS: Joel. Päivä 2005.
Stephanie JEFFS: Reeta. Päivä 2005.
Kuvakirjat kertovat naapurin sedän ja perheen pikkutyttären kuolemasta kristillisin painotuksin.
Ulf NILSSON: Leikitään hautajaisia. Kuv. Eva Eriksson. Kustannus-Mäkelä 2006.
Lapset löytävät kuolleen kimalaisen. He perustavat hautausfirman ja järjestävät kuolleille linnuille, siileille ja muille otuksille kunnon hautajaiset. Valoisa ja humoristinen kuvakirja elämän peruskysymyksistä.
Thierry ROBBERECHT: Eeva kadonneiden siskojen maassa. Kuv. Philippe Goossens. Lasten Keskus 2004.
Eeva ja Elisa ovat siskokset ja erottamattomat ystävät. Eräänä päivänä Eeva lähtee kadonneiden siskojen maahan. Elisa ikävöi siskoaan, mutta eräänä päivänä suru ei enää tee kipeää.
Susan VARLEY: Mäyrän jäähyväislahja. Lasten Keskus 2002.
Metsäneläimet surevat vanhan viisaan mäyrän kuolemaa. Suru alkaa lieventyä, kun ne muistelevat, mitä kaikkea hauskaa myyrä opetti ystävilleen. Valoisa ja humoristinen tarina sopii pienille lapsille
Hei,
kyllä niitä kirjoja tosiaan on aika paljonkin. Kirjastossa osaavat varmaan etsiä, kun pyytää. Meillä on perhekerhossa ollut joskus juttua ainakin tuosta edellisessä listassa olleesta Myyrä-tarinasta ja elefantti-tarinasta. Olivat minusta hyviä. Siinä elefanttijutussa hiiri ei ensin halua, että elefantti lähtee eikä halua hommassa auttaa, mutta viimein rakentaa sillan rotkon yli, mistä siis tie kulkee sinne esi-isien luo. Siihen Tyttö ja Naakkapuu-kirjaan on jatko-osat, olikohan kaksi kappaletta, toinen on Revontulilumi. Ainakin tuossa viimeisimmässä tyttö muistelee, mutta elämä on jo tavallaan voittanut. Tuo sarja sopii ehkä 5-v lapselle ja vähän vanhemmalle, pienempi ei ehkä jaksa seurata.
yritin bongata tuolta kirjaa, jossa olisi oman vanhemman äkillisestä kuolemasta jotain.
Moni kirjoista kertoi vanhan ihmisen kuolemasta. Tuo aihe on arka: lapseni kertoi kavereilleen, että isä kuoli. jotkut (joku) Kavereista julistivat lapseni valehtelijaksi, koska vain vanhat ihmiset kuolevat, eivät omat vanhemmat tai lapset...
Eli jotkut vanhemmista eivät halua kertoa kuolemasta totuutta lapsilleen.
Hei,
en ole lukenut tuota Jalosen tyttö ja Naakkapuu -kirjaa, mutta Sateenkaarilumen olen ja mikäli oikein ymmärsin, niin tuossa sarjassa juuri isä kuolee. Se ei ole ihan pienen lapsen kirja, sanoisin 4v ja yli. Minusta sinun kannattaisi mennä kirjastoon ja kysyä kirjaston hoitajilta, he saatttavat löytää teille hyvänkin kirjan. Luin jokin aika sitten kirjan ' Pidä isää kädestä' , jossa kriisiterapeutti kertoo työstään 2v pojan kanssa, jolta on kuollut äiti ja pikkuveli. Tuossa kirjassa on Sinkkosen esipuhe ja kirjalista kuolemaa käsittelevistä kirjoista. En muista oliko ne aikuiselle tarkoitettuja kaikki vai oliko seassa myös lapsen kanssa luettavaksi tarkoitettuja kirjoja.
Toivon teille jaksamista ja toivottavasti löydätte tilanteeseenne sopivaa lukemista ja tukea muutenkin
Hei arnica, osanottoni miehesi kuolemasta. Mutta itse saattaisin myös pienelle lapselle kertoa, että yleensä vain vanhat (tai sairaat) ihmiset kuolevat.
Luin jostain näistä vauva- tai lapsiaiheisista lehdistä (Kaksplus tms.) joskus syksymmällä juuri siitä, miten käsitellä vaikeita aiheita lapsen kanssa. Siinä oli sellainen ohjeistus, että lasta on turha pelotella etukäteen esimerkiksi omalla tai oman vanhemman kuolemalla, sillä lapsi saattaa alkaa murehtia asiaa paljonkin. Sitten jos oikeasti käykin niin, että lapsen vanhempi yllättäen kuolee, niin kyseessä on kuitenkin niin iso järkytys, ettei siihen voi kunnolla etukäteen varautua.
Meilläkin pitäisi varmaan kolmevuotiaalle pikku hiljaa selittää jotain kuolemasta. Lapsi kuitenkin kyselee näitä " kuka on mun isän isä" , yhden kaukaisemman sukulaisen hautajaiset ovat pian tulossa ja yksi lapsen lähisukulaisista on vakavasti sairas.
Ja tosiaan ei-uskonnolliselta pohjalta... Vähän ärsyttää, kun poika on nyt päiväkodin johtajalta(!) oppinut, että tämän omat isovanhemmat istuvat pilven reunalla katselemassa.
arnica:
Moni kirjoista kertoi vanhan ihmisen kuolemasta. Tuo aihe on arka: lapseni kertoi kavereilleen, että isä kuoli. jotkut (joku) Kavereista julistivat lapseni valehtelijaksi, koska vain vanhat ihmiset kuolevat, eivät omat vanhemmat tai lapset...Eli jotkut vanhemmista eivät halua kertoa kuolemasta totuutta lapsilleen.
n1979:
... Mutta itse saattaisin myös pienelle lapselle kertoa, että yleensä vain vanhat (tai sairaat) ihmiset kuolevat...
Tuo pieni mutta merkityksellinen sana yleensä. Lapsi tuskin tajuaa,että lauseen sävy muuttuu tuon sanan myötä.
Olen ollut paikallakin joskus kun lapselleni on sanottu, etteivät isät kuole. Olen vakuuttanut kavereille, että ei lapseni valehtele, kyllä isät ja äidit ja lapsetkin voivat kuolla. Lapseni on myös varsin avoimesti puhunut kuolemasta, tuhkauksesta jne. Onpa joku sitäkin varmistellut, että poltetaanko kuollut ihminen...
Kurjaa jos lapsi jää miettimään,valehteleeko kaveri ja hänen äitinsä vai omat vanhemmat...
Tämä menee nyt ap:n kannalta sivuraiteille, mutta kommentoin minäkin tähän kuolemasta puhumiseen. Minä komppaan kyllä arnicaa ja minusta on valehtelemista sanoa lapselle, että vain vanhat kuolevat. Meillä on kyllä aika hyvä muistinen lapsi, jonka kanssa olen oppinut, että aina on puhuttava niin kuin asiat oikeasti ovat. Tietysti yksityiskohtia voi jättää mainitsematta. Mutta minusta on aika pirullista opettaa lapselle, että vain vanhat voivat kuolla, kun tosiasassa koska vain voidaan olla tilanteessa, jossa puheensa joutuu perumaan tai joku muu joutuu äidin puheet perumaan. Eihän se omien vanhempien tai sisarusten tai muiden nuorempien tuttujen kuoleminen nyt todennäköisyyslistan kärkipäässä ole, mutta ei se mahdotontakaan ole. Se on varmaan totta, että ei voi lasta tai ketään muutakaan varsinaisesti valmistaa toisen ihmisen kuolemaan eikä kai tarvitsekaan, mutta ei minusta sitä kieltääkään tarvitse. Meillä asiasta on kyllä kysytty ihan suoraan Pepin innoittamana, että kuolenko minä. Vastasin, että joskus kaikki ihmiset kuolee, suurin osa kuitenkin vasta vanhana. Että en voi luvata, että en kuole, mutta yritän olla kuolematta. Yhdessä vielä pohdittiin vähän sitä, kuka pitäisi lapsesta huolen jos minä kuolisin. Minusta olisi kauheaa jos lapselta menisi luotto aikuiseen tällaisen asian takia, joka sinällään on ihan luonnollinen ja tavallinen. Toinen on sitten se täälläkin esiin tullut seikka, että kyllä se on minusta melkoinen rukkanen päin pläsiä jos kaveri kieltää lapsen hädän ja ikävän ilmoittamalla, että ei sun ' joku' voi olla kuollut. Tsemppiä kaikille asiaa omakohtaisesti eläville
arnica:
n1979:
... Mutta itse saattaisin myös pienelle lapselle kertoa, että yleensä vain vanhat (tai sairaat) ihmiset kuolevat...Tuo pieni mutta merkityksellinen sana yleensä. Lapsi tuskin tajuaa,että lauseen sävy muuttuu tuon sanan myötä.
Kurjaa jos lapsi jää miettimään,valehteleeko kaveri ja hänen äitinsä vai omat vanhemmat...
Itse odotin silloin viimeisilläni kuopusta, joka syntyi muutaman päivän päästä. Asiaa puitiin oikein urakalla - olin todella onnellinen, että olimme keskustelleet kuolemakäsitteen aiemmin (koiran kuoleman avulla, lapsi ei kyseistä koiraa ollut koskaan tavannutkaan).
Lapsi ymmärsi jotenkin tapahtuman lopullisuuden. Kuopus on jolmivuotias, silti tähän aiheeseen palataan uudestaan ja uudestaan.
Ja meillä ainakin tuo pieni lapsi, kolmivuotiaana, ymmärsi mielestäni sen, kun kerroin, että YLEENSÄ vanhat ja tosi sairaat ihmiset kuolee. Mutta ehkä hänellä oli niin lähellä se tajunta, että vauvatkin voi kuolla.
Minä olen kertonut lapsilleni, että kaikki kuolee joskus. Mutta todennäköisesti vanhana. Että sitä kaikki aina toivoo. Pitkää elämää. En halua antaa lapselleni liian synkkää mielikuvaa elämästä.
Kerron myös totuudenmukaisesti, mitä ruumiille tapahtuu. Sukulaiseni ei kertonut, ja hänen lapselleen jäi tosi kumma kuva asiasta.
Mutta kuolema, syntymä ja monet muutkin asiat on sellaisia, joista pitää kertoa lapselle niin rehellisesti kuin itse pystyy. Jos toiset eivät ole sitä tehneet, sille ei voi mitään. Omalleen pitää vain kertoa, että kaikki eivät pysty käsitteleen näitä asioita.
Olen minä esikoiselle sanonutkin, että minun kanssa saa keskustella kuolemasta vaikka joka päivä, mutta vieraammat eivät välttämättä pidä asian puimiesesta. joten jätetään keskustelut meidän välisiksi, jos vain mahdollista.
Etsin itsekin 4-vuotiaalle isän kuoleman jälkeen ja uudestaan mummon kuoleman jälkeen. En löytänyt.