PELKOSEKTIO

Minulla synnytyspelko johtui toisista syistä. Ennen kuin aloin odottaa ensimmäistäkään lasta, kävin äitipolilla selvittämässä, että minua ei voida pakottaa synnyttämään alakautta. Jouduin käymään psykologilla, joka arvioi synnytyspelkoni. Leikkausta ei voida heti etukäteen päättää tehtäväksi, vaan raskauden aikana asiaa käydään läpi. Jos synnytyspelko kuitenkin jatkuu samanlaisena raskauden edetessä, saa sektion. Äitejä ei kuulemma voida pakottaa synnyttämään alakautta (tämä riitti minulle, että uskalsin tulla raskaaksi), mutta pelolle pitää olla perusteita ja asiasta pitää käydä keskustelemassa yleensä useita kertoja. Ainakaan meillä sektiota ei saa sillä perusteella, että " nuori äiti pelkää uusia tilanteita" (suora lainaus lääkärin sanoista). Mutta varmasti sektion saa helpommin kun on jo yksi vaikea synnytys takana. Tietysti sitten käytäntö vähän vaihtelee sairaaloittain, mutta näin meilläpäin.



Itse sektio oli todella positiivinen kokemus. Siitä ei jäänyt kammoa eikä mitään negatiivista sanottavaa. Henkilökunta suhtautui asiallisesti synnärillä ja pelkopolilla sain oikeastaan aivan ihanaa kohtelua! Kerrankin joku ymmärsi.



Tsemppiä sinulle! Päättäväisyyttä voidaan tarvita pelkosektion saamisessa, mutta palkinto on sitten ihana!

Tuittu05:

Minulla synnytyspelko johtui toisista syistä. Ennen kuin aloin odottaa ensimmäistäkään lasta, kävin äitipolilla selvittämässä, että minua ei voida pakottaa synnyttämään alakautta. Jouduin käymään psykologilla, joka arvioi synnytyspelkoni. Leikkausta ei voida heti etukäteen päättää tehtäväksi, vaan raskauden aikana asiaa käydään läpi. Jos synnytyspelko kuitenkin jatkuu samanlaisena raskauden edetessä, saa sektion. Äitejä ei kuulemma voida pakottaa synnyttämään alakautta (tämä riitti minulle, että uskalsin tulla raskaaksi), mutta pelolle pitää olla perusteita ja asiasta pitää käydä keskustelemassa yleensä useita kertoja. Ainakaan meillä sektiota ei saa sillä perusteella, että " nuori äiti pelkää uusia tilanteita" (suora lainaus lääkärin sanoista). Mutta varmasti sektion saa helpommin kun on jo yksi vaikea synnytys takana. Tietysti sitten käytäntö vähän vaihtelee sairaaloittain, mutta näin meilläpäin.

Itse sektio oli todella positiivinen kokemus. Siitä ei jäänyt kammoa eikä mitään negatiivista sanottavaa. Henkilökunta suhtautui asiallisesti synnärillä ja pelkopolilla sain oikeastaan aivan ihanaa kohtelua! Kerrankin joku ymmärsi.

Tsemppiä sinulle! Päättäväisyyttä voidaan tarvita pelkosektion saamisessa, mutta palkinto on sitten ihana!

Naistenklinikalla saa kyllä ihan pelkosektion perusteella " nuori äiti pelkää uusia tilanteita" . Pelkoa on monenlaista ja ei siis edellytä ensin mitään omakohtaista järkyttävää synnytystä, että on oikeitettu pelkäämään synnytystä. Monet tuntuvat unohtavan, että pelko ei ole järkeistettävissä. Yhtäkaikki toinen synnytys voisi olla ihana tai ei-kamala. Eli miksi siis olisi oikeutettu saamaan pelkosektion toisella kertaa? Palkitaanko jotenkin ekakerran kärsimys armahtamalla toisella kertaa? Mulle kyllä lääkäri näsäviisasteli jotain, että jos naisten olis tarkotus synnyttä sektiolla, olis mahassa vetoketju...hmmm..ja jos ihmisten olis tarkoitus jäädä sydänkohtauksesta henkiin ohitusleikkauksella olis varmaan kans vetskari...kaikki on suhteelista.

Eli takana oli kamala ensimmäinen synnytys , josta seurasi häntäluun murtuma, pitkä toipumisaika ja vauvalle hapenpuutetta. Nämä syyt ei kuitenkaan ole " lääketieteellisiä syitä" sektiolle, vaan syynä oli sektiolle oli synnytyspelko.



Kolmeen kertaan kävin juttelemassa pelkopolilla. Syitä käytiin läpi ja vaikka todettiin, että alatiesynnytykselle ei ole estettä, saan tehdä päätöksen itse. Aika vahvasti olin leikkauksen kannalla alusta asti, ja kun vauvankin todettiin lopulta olevan perätilassa (mikä sekään ei ole este alatiesynnytykselle) niin leikkauksen päätin haluta.



Kun päätös oli tehty, siihen suhtauduttiin asiallisesti, vaikka poika päättikin lähteä syntymään pari viikkoa ennen leikkausaikaa. Eli siinä vaiheessa ei tarvinnut enää selitellä, vaan päivystysleikkaus järjestyi sutjakasti (vaikka vastaanotossa vielä kysäistiinkin, että haluatko sittenkin synnyttää..)



Leikkaus oli mun kohdalla ehdottomasti oikea vaihtoehto, vaikkei tämäkään mikään huvimatka ole ollut... nyt kuitenkin toivun normaalisti koko ajan ja olo on kymmenen kertaa parempi kuin esikoisen kohdalla!



Piupali + 9 päivää vanha poika

" ...hmmm..ja jos ihmisten olis tarkoitus jäädä sydänkohtauksesta henkiin ohitusleikkauksella olis varmaan kans vetskari...kaikki on suhteelista. "



Erittäin hyvin sanottu!!!! :-)



Eikä tuo alatiesynnytyskään niin kovin " luonnollinen" tapahtuma enää ole. On piuhoja ja mittareita, imukuppia, leikkaussaksia välilihaa varten ja tietysti varsinainen leikkausvalmius tiukan paikan varalle. Näsäviisaat lääkärit voisivat edes koettaa hillitä ivallista kieltään ja jättää letkautukset sanomatta.

käynyt jo mielessä minullakin. Eli synnytyspelko on aivan kauhea!! Se on asia mikä on lykännyt vauvan yrittämistä eteenpäin ja eteenpäin. Eli kokemuksia kaipaisin minäkin ja tietoa asiasta enemmän. eli mitä psykologi kysleee, mitä olette sanoneet pelon syyksi, kun omaa pelkoa en osaa tarkkaan eritellä mistä johtuu, kokonaisuus pelottaa AIVAN hirveästi.

Laittakaa tietoa! Pelon syitä yms...

Aurora,



minä tein ihan saman kuin sinäkin, eli lykkäsin ja lykkäsin raskautumista erittäin voimakkaan synnytyspelon vuoksi. Vihdoin tajusin, että tässä tulee ihan oikeasti ikä vastaan, joten on toimittava nyt tai ei koskaan.



Olen iloinen, että sinä olet kuitenkin uskaltautunut nyt jo työstämään lasta ja suosittelenkin, että älä ainakaan pelon vuoksi lykkää vauvan tekoa enää. On todella surullista että niin moni nainen nykyään tekee lapsen vasta " vanhana" vaikka olisi nuorempanakin ollut täysin valmis, vain pelko on estänyt.



Itse olen käynyt yksityisellä puhumassa pelostani ja lääkäri vaikutti ymmärtäväiseltä, mutta sektio-päätöstä minulla ei vielä ole.



Heti ensimmäisellä neuvola-käynnillä puhuin th:lle pelosta pitkät litaniat, mutta nyt kun meille tuli muutto eteen ja neuvola vaihtui niin kävi ilmi, että th ei ollut kirjannut sanaakaan pelostani mihinkään papereihin. Tästä olin todella yllättynyt ja pettynyt, sillä th vaikutti myös asialliselta ja ymmärtäväiseltä.



Tuntuu ikävältä ajatella, että koko raskaus menee tästä pelko-sektiosta taistelemiseen ja sen ajattelemiseen. Ei ehdi olotilastaan juuri nauttimaan, kun jatkuva pelko ja huoli painavat mieltä.



Kunhan raskauteni etenee voin kertoa mitä jatkossa tulee, mutta vielä ei minulle ole tapahtunut asian suhteen tämän enempää.



Minulle kätilö aikoinaan Pelkopolilla sanoi: " Ketään ei pakoteta alatiesynnytykseen" . Sinulla on oikeus pelätä ja oikeus valita sektio. Taisteluvalmiutta tässä vaan ikävä kyllä tarvitaan. Ilmeisesti se on julkisen terveydenhuollon keino mitata pelon määrä, kuinka hanakasti on valmis taistelemaan. :-/

Jotenkin eksyin tähän ketjuun, vaikka oma vauvani on jo onnellisesti maailmassa. Ihan ensiksi, en ole tuomitsemassa pelkoa sektion perusteena tai tyrkyttämässä kenellekään alatiesynnytystä, vaan haluan vaan kertoa oman tarinani, jos se jotain auttaa (lähinnä teille, jotka vasta suunnittelitte ekaa raskautta, ja synnytys pelottaa).



Itsekin olin aina ajatellut synnytystä pelonsekaisin tuntein, eikä asiaa helpottanut, kun itse olin raskaana. Kävin pelkopolillakin, mutta ei siitä hirmuisesti apua ollut. Ekassa keskustelussa kätilön kanssa ei kerta kaikkiaan synkannut, joten keskusteltiin hetki pintapuolisesti ja siinä se. Toisessa jutussa meitä pelkopoliasiakkaita laitettiin samaan huoneeseen ja keskusteltiin, miksi siellä oltiin. Karkeasti puolet jännittivät ensimmäistä synnytystään ja puolet olivat siellä siksi, että odottivat toista ja ekalla kerralla jotain oli mennyt todella pahasti vikaan (suuri verenvuoto, vauva jumissa jne.) Olipas todella fiksua laittaa meidät kaikki samaan, joo-o!



Alusta asti ajattelin kuitenkin, että en halua sektiota pelon takia. Olisin kuitenkin ollut älyttömän helpottunut, jos se jostain muusta syystä olisi pitänyt tehdä. Synnytyksen lähestyessä ajattelin vaan, että pakko sekin on läpi käydä, vaikka varmaan on kamalin kokemus elämässäni. Mietin myös kaikkia tuttuja ja tuntemattomia, jotka siitä ovat selvinneet, ja ajattelin, että kyllä minäkin selviän. En silti odottanut sitä mitenkään innolla, vaan pelko väijyi mielessä koko ajan. Toivoin vain, että synnytys menisi turvallisesti ja sen jälkeen kenelläkään ei olisi mitään suuria fyysisiä tai psyykkisiä vammoja. Eli ei ollut odotukset kovin korkealla.



Synnytykseni kesti lopulta 20 tuntia, mutta mielestäni se ei ollut mitenkään rankka (sain epiduraalin). Kestämätöntä kipua en kokenut missään vaiheessa enkä kokenut voimieni olevan lopussa. Kaikki meni nappiin ja kokemus oli elämäni parhaita. Kävisin koska tahansa kaiken uudestaan läpi, jos se olisi mahdollista - mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan ensi hetkiä ja päiviä vauvan kanssa. Nousin ylös tunnin, parin päästä synnytyksestä kylvettämään vauvaa mieheni kanssa. Sitten kävin suihkussa, ja istuimme mieheni ja vauvan kanssa syömään tarjottua välipalaa. Toivuin todella nopeasti. Ennen olin aina ajatellut vauvoja nähdessäni, että tuolla synnytys on jo ohi, ja sitten vasta voi nauttia, kun on itsekin siinä... Kyllä mun synnytyspelko jäi sinne salliin. Tarkoitus ei ole vähätellä ketjun aloittajaa; mullahan meni kaikki niin hyvin kuin voi. Mutta tsempiksi vaan teille ekaa odottaville, voitte vielä yllättyä!