Vauvojen ja pikkulasten itsenäistämisliike jyrää
Olen kolmekymmenvuotias vuoden ikäisen esikoispojan äiti. Poikani on alusta asti ollut herkkä; ihmisille, nukkumiselle, uusille asioille. Hän on tarkkailija, tuumivainen tutkailija ja sosiaalisesti toisinaan hidas lämpenemään. Olen huomannut, että hänelle sopivinta on hidas, rauhaisa asioihin totuttelu ja yhdessä ihmettely.
Minua on alkanut vaivata se, että ihmiset ihmettelevät sitä, miten olen JAKSANUT imettää näin pitkään (imetys loppui pikkuhiljaa ja tällä viikolla kokonaan, kun lapsi tuntui olevan siihen itse valmis), miten lapsemme ei VIELÄKÄÄN ole ollut yökylässä tai miksi lähden juhlista ajoissa häntä nukuttamaan yöunille...eikö hoitaja voisi tehdä sitä, poikahan on JO vuoden ikäinen!? Vastailen vain hymyillen, että " ei nyt vielä" ja " poika ei ole tottunut siihen" tms.
En ole vielä pystynyt kenellekään sanomaan, että mielestäni näin on parasta LAPSEN kannalta. Tiedän sitäpaitsi että edessä on levottomampi yö, kun hän on viettänyt juhlapäivän hoitajan kanssa ja suojelen näin myös itseäni ja seuraavaa päivää sillä olen huono kestämään väsymystä. En ole pystynyt sanomaan, että minusta imetys oli aivan mahtavaa ja hieman suren sen loppumista, sillä sen tuomaa läheisyyden tunnetta ja hiljaista rakkautta on mahdotonta pukea sanoiksi. En ole pystynyt sanomaan, että mielestäni näin pienen lapsen ei vielä tarvitse pärjätä yötä ilman äitiä tai isää, sillä hänen levottomuutensa yöllä kertoo sen, että hän jo päivällä kaipasi meitä vaikka olikin reipas.
MIKSI minun pitäisi selitellä tällaisia asioita? Olenko ainoa ihminen joka ajattelee näin? Riipunko pojassani, kun haluan antaa hänelle ikäkautensa vaatimaa turvallisuutta ja huomiota? Teenkö minä väärin? Mikä on tämä pikkulapsien itsenäistämisliike, joka valtaa kolmikymppiset vanhemmat? Pitäisikö minunkin liittyä siihen?
En tunne ketään, joka ajattelisi asioista samalla tavalla kuin itse ajattelen. Poikani viihtyy isänsä kanssa hyvin muutaman tunnin, samoin isovanhempiensa kanssa, mutta kun tulen takaisin, hän selvästi on loukkaantunut poissaolostani ja iloissaan sitten kun taas saa leikkiä kanssani. Huomaan tästä lapseni rajan, sen mihin hän jo on valmis ja mihin ei.
Haluaisin sanoa kaikille, että en halua lapseni joutuvan tilanteisiin, joihin hän ei itse vielä ole valmis mutta sanomalla näin saattaisin loukata ihmistä, jonka 3kk vauva on jo juhlien takia yökylässä. Mutta kukaan ei tiedä, miten paljon minua loukkaavat heidän kysymyksensä ja suorasukaiset kylmät mielipiteensä siitä miten lapsen kanssa tulee olla. Tämä vaivaa minua. Joskus vain olisi mukavaa että joku muukin kuin oma mies olisi samaa mieltä ja ymmärtäisi.
Kommentit (16)
Olen aivan samoilla linjoilla kanssasi. En voisi muuta kuvitellakaan. Antaa pienten olla pieniä ja riippuvaisia. Ei vauvoja tarvitse itsenäistää!!
Itse aion imettää kaksivuotiaaksi, jos ei tule ihmeempiä mutkia matkaan.
Tsemppiä!
Juulia
Tekstiäsi oli kiva lukea - mukavaa, että on noinkin ajattelevia!
Oma vauvani on vasta 4 kk, mutta jo nyt moni on ihmetellyt, että miksi en ole jättänyt lasta edes miehelle hoitoon kotiin, ja mennyt itse vaikka kampaajalle. No, tähän on selvä syy: lapseni ei huoli tuttipulloa. Ja ei se kyllä minua haittaa yhtään! En ole edes kaivannut ns. " omaa aikaa" vaan otan se lapsen nukkuessa (lasi hyvää punaviiniä ja Hesari tuntuu ihan luksukselta illalla) ja koen itseni ihanalla tavalla korvaamattomaksi. Kenellekään muulle en olekaan yhtä korvaamaton! Täysimetän tytärtäni, ja aion jatkaa 6 kk asti, sitten osittaisesti siihen asti kun hyvältä tuntuu (ehkä vuoden ikään, katsotaan nyt).
Tulin katsomaan, josko olisi tullut mielipiteitä viestiini ja tuli hyvä mieli kun on samanhenkisiä ihmisiä tässä bittiavaruudessa ja oikeassa elämässä.
Ehkäpä saatan taas avata suuni jossain uudessa paikassa ja tunnustella, jospa löytäisin lisää samanhenkisyyttä, vaikka totta onkin, että nyky-yhteiskunnassa jyllää kuitenkin vähän toisenlainen arvomaailma.
Yritän myös muistaa sen, että kaikki tekevät omalla tavallaan, enkä haluakaan tuomita ketään (ainakaan ääneen). Joskus se on kuitenkin vaikeaa kun ajattelee itse niin voimakkaasti tekevänsä lapsen parhaaksi pysymällä hänen rinnallaan niin paljon kuin mahdollista nyt kun hän on pieni ja tietenkin vielä myöhemminkin - niin paljon kuin hän itse sitä tarvitsee.
Peruspsykologiakin tietää että turvallisesti ja rauhassa vanhempiinsa kiintyneistä lapsista tulee sisäisesti vahvoja yksilöitä, jotka vievät tätä yhteiskuntaa eteenpäin hyvällä itsetunnolla omien kykyjensä mukaisesti - ei toisia hyvksikäyttäen tai kyynärpäillä tyrkkien. Tekisipä mieleni oikein toitottaa tätä sanomaa eteenpäin!!!! Jospa nyt toistaiseksi tämä riittää...heh.
Kuulostaa muuten hyvältä, mutta en ymmärrä miksi jotkut käyttävät termiä " jättää hoitoon" , kun puhutaan lapsen isästä. Kamalan kuuloista ja melko loukkaavaakin isän kannalta. Meillä isä osallistuu/joutuu osallistua/saa osallistua lapsen hoitoon tasapuolisesti. Jos olen poissa kotoa, lapsi on isän kanssa, ei hoidossa isällä. Älkää hyvät naiset korvaamattomuudessanne riistäkö isältä iloa olla myös korvaamaton omalla tavallaan.
Se vaan saattaa tuntua siltä että vauva ikään kuin jätetään hoitoon isälle. Kun minä äitinä olen kotona ja isä on töissä, niin minulla on selvemmin tiedossa esim. ruokailu- ja nukkumisajat. Niinpä kun " jättää vauvan isälle hoitoon" niin siinä antaa samalla tiedot noista. Ei meidän iskällä ainakaan pysy ne muistissa... Varsinkin täysimetyksen aikana tuntui siinä mielessä hoitoon jättämiseltä, että vaati valmisteluja = maidon pumppaamisen. Mut ei tietenkään oikeasti ole mitään hoitoon jättämistä, jos vauva on iskän kanssa ja äiti on jossain muualla.
En vain ymmärrä, miten et ole pystynyt mielipiteitäsi sanomaan muille. Minä ainakin sanon suoraan, jos minulle kerran suoraan tullaan ihmettelemään, miksen jätä lasta yöhoitoon tai miksi imetän tms. Mielestäni minun ei tarvitse sen kummemmin selitellä, sanon vain, miten asiat meillä ovat ja tulevat olemaan ja se siitä.
Olen kai sitten selkärangaton ja liian kiltti hymistelijä-tyyppi omien mielipiteitteni julkituomisessa. Varsinkin äitiyteen liittyvät asiat ovat selvästi niin herkkiä, että keskusteluyhteys katkeaa kumman herkästi jos ollaan eri mieltä. Tämä on myös luontaista sosiaalista valppautta: joskus on mielestäni parempi purra hammasta kuin sanoa suoraan mitä ajattelee... Olen myös törmännyt lähestulkoon ainoastaan erilaisiin käsityksiin kuin omani, mikä on suorastaan mykistänyt minut. Olen todella tuntenut itseni yksinäiseksi mammakavereitteni keskuudessa. Tästälähtien olen (teidän kaikkien rohkaisemana!) varmasti itsevarmempi!
Hyvä Pehmoäiti! Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että kannatat lapsesi oikeutta saada hoivaa ja läheisyyttä omalta äidiltä. Myös MFF:n mielipide tosin on kannatettava, meillä isä ja iti ovat ihan tasavertaiset hoivan antajat. Joskus tuntuu, että isi on mieluisempikin, kun äidin naamaan ehtii jo päiväsaikaan kyllästyä, niin isin töistäpaluu saa aikaan melkoisia riemunkiljahduksia. (Vaikka kyllä meillä taitaa olla niin, että isi huolehtii enemmän viihdepuolesta ja äippä rutiineista. Äiti kuivittaa, ruokkii, nukuttaa, lukee, laulaa ja leikkii, isi kylvettää ja leikkii, nostelee ja painii)
Meidän tuttavapiirimme on suhtautunut vähän samaan tapaan, ja poika on vasta 5kk! Menoja ja seuraa löytyisi, mutta ilman vauvaa, mielellään alkoholin kanssa. Tai sitten on toinen puoli, eli tarjotaan hoitopaikkoja. Kiva sinänsä, mutta en vielä raaski jättää vieraalle hoitoon edes muutamaksi tunniksi kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Eli yhden kerran oli päällekkäiset menot mulla ja isällään, eikä voinut jättää kumpaakaan väliin, siksi poika oli hoidossa omassa kodissamme 2 tuntia luotettavalla perheystävällä (joka on kehitysvammahoitaja ammatiltaan). Kyllä oli fysioterapiasta kiire kotiin!!
Eipä paljon tarvitse miettiä ravintolaillan ja lapsenhoidon välillä: lapsi voittaa 6-0! Ja sanon sen kyllä, hienosti kierrellen tosin, myös ystäville.
Hyvää jatkoa kaikille tasapuolisesti, ja onnellisia hetkiä pienten pirpanoidenne kanssa!
Kirjoitustasi oli mukava lukea ja mielestäni se antaa ajalteltavaa jokaiselle vanhemmalle. Ja todettakoon useat äidit ovat kyllä herkkiä, keskusteluyhteys on nopsaan poikki, jos on erilaista ajatusta ilmassa. Sosiaalisesti valpas saa kyllä olla! Tsemppiä jatkoon.
Terveisin samoin ajatteleva Maj
Hei!
Kuulun minäkin tuohon kolmikymppisten (ja vähän yli) joukkoon, ja ajattelen yöhoidoista ja imettämisestä aika samoin. Omalla kohdallani koen, että olen mainiosti ehtinyt mennä ja tehdä ennen lapsia, ja nyt on aika rauhoittua ja nauttia heistä ja kotona olemisesta.
Esikoista imetin vuoden ja ensimmäistä kertaa hän oli yöhoidossa ollessaan 1v7kk ja tämä pikkusisaren syntymän johdosta.
Nuorempi on vielä täysimetyksellä, ja häntä en tuntia pidemmäksi ole edes isille voinut jättää, pirpana kun ei huoli pulloa, jota kerran kokeiltiin. En koe kuitenkaan jääväni mistään paitsi, päinvaston. Nämä vuodet ovat itselleni ja lapsilleni ainutlaatuisia, ja varmasti antavat enemmän kuin ottavat.. Tosin tätä pitää joskus muistuttaa myös itselle esikoisen uhmaillessa ja pienemmän kirkuessa muuten vaan ; ).
Lasten kanssa oleminen nyt on minun valintani, mutta hyväksyn nyös täysin muiden valinnat ja toimintatavat. mm. kuopuksemme kummi, hyvä ystäväni on valinnut täysin erilaisen äitiyden; hän ei imettänyt, palasi töihin heti äitiysloman jälkeen, tyttö on usen mummilla yms. Siitä huolimatta hän on loistava äiti lapselleen ja tyttö voi hienosti. Ja huolimatta erilaisista valinnoistamme, meillä riittää tuntikausiksi juttua mm.lapsista.Juoruiluahan se ei ole, ei toki.. : )
Siihenkään en usko, että lapsia noin yleisesti halutaan ikäisteni joukossa itsenäistää liian aikaisin, monet vain tahtovat olla asuntovelallisia, työnantaja saattaa aiheuttaa paineita odottaen pikaista työhönpalaamista yms. Ajan henki valitettavasti...
Kaikkea hyvää kuitenkin kaikille ja lauhempaa säätä odottaen
Ellaeveliina ja lapset melkein 2v, ja 4.5 kk
MFF:
Kuulostaa muuten hyvältä, mutta en ymmärrä miksi jotkut käyttävät termiä " jättää hoitoon" , kun puhutaan lapsen isästä. Kamalan kuuloista ja melko loukkaavaakin isän kannalta. Meillä isä osallistuu/joutuu osallistua/saa osallistua lapsen hoitoon tasapuolisesti. Jos olen poissa kotoa, lapsi on isän kanssa, ei hoidossa isällä. Älkää hyvät naiset korvaamattomuudessanne riistäkö isältä iloa olla myös korvaamaton omalla tavallaan.
Juu, pakko oikaista tämä totaalinen väärinkäsitys :-) Meillä on kotona 100% lapsenhoitoon osallistuva isä, joka on niin ihana vauvaan hurahtanut pehmoisä kuin olla taitaa. Valitsin vain sanani väärin. Tosin kyllähän lapsi on minunkin " hoidossani" päivisin - eli tarkoitin tuolla hoitoon jättämisellä ennemminkin hoivaa kuin " hoitopaikkaa" . Kieltämättä särähtää, jos itsekin tulkitsen sen noin. Valitettavasti vain tässä vaiheessa sille korvaamattomuudelle ei siinä mielessä mitään voi tehdä (siis isän kannalta valitettavasti) että minä täysimetän ja vauva tosiaan ei huoli pullosta lypsettyä maitoa. Siksi siis en ole voinut jättää lasta isän kanssa kotiin :-)
Itse kuvittelin silloin lapsetonna, että totutan lapseni jo varhain muihinkin ihmisiin ja uskallan kyllä antaa muidenkin hoitaa häntä jne jne. On tämä vanhemmuus kyllä yhtä oppimista. Kun ei siinä sitten olekaan mistään " uskalluksesta" kyse, ei ainakaan kokonaan. Nyt vain tuntuu maailman luonnollisimmalta ajatukselta olla lapsen kanssa. Ainakaan vielä (7,5kk synnytyksestä) menojalka ei vipata niin hirveästi, että olisi pakko päästä pois lapsen seurasta. Muutamaa tuntia kerrallaan olen ollut poissa kotoa, mutta kiirus on ollut jo takaisin.
Kyllä sitä taas ehtii olla siellä kodin ulkopuolellakin. Nyt tämä tuntuu hyvältä, enkä anna muiden mielipiteiden varjostaa onneani.
Niin ja niitä sosiaalisia kontakteja on ollut roppakaupalla, lapsi on tottunut vieraisiin syleihin ja leikkikavereihin. Turvallisemmalta silti tuntunut opetella ja totutella muiden seuraan niin, että jompikumpi vanhemmista on läsnä. Näin meillä.
itse olen 27-vuotias kolmen lapsen äiti. Meillä ei lapset ole olleet kovin paljon hoidossa ja olen monessa asiassa samaa mieltä kanssasi. Minusta on ihan ok että toiset jättävät lapset välillä hoitoon ja yökyläänkin mutta itse harvoin teen niin.
Jos joku ihmettelee ja kummastelee niin kerron miten asiat ovat ja että tämä sopii nyt meillä paremmin. Oikeastaan olen kyllä ollut yllättynyt että ei kovin monet ainakaan ääneen ole ratkaisujani kritisoineet. Toisaalta en minäkään kritisoi toisten valintoja (en nyt puhu mistään kuukauden ikäsen kahdeksi viikoksi hoitoon jätöstä) joten olen tullut ihan hyvin juttuun myös eri ratkaisuja tekevien kanssa.
tosin en ole kolmekymppinen mutta kuitenkin... Olen alusta asti pitänyt ohjenuoranani nyt vajaa 9kk poikani hoidossa lapsentahtisuutta ja että teen niin kuin hyvältä tuntuu. Meillä on vielä vertailuryhmänä miehen veljen 4kk vanhempi poika, jota on kasvatettu vähän eri malliin niin välillä tuntuu aika orvolta kun joutuu perustelemaan omia ratkaisujaan.
Imetän edelleen, ja tätä tuntuu moni kummeksuvan. Toki se, ettei poika osaa juoda tuttipullosta, rajoittaa maksimi poissaoloaikaa pojan luota noin kuuteen tuntiin (pisin aika mitä olen poissa ollut), mutta toisaalta, miksi minun pitäisi haluta olla poissa pikkuisen luota pidempään? Opettelemme nokkamukin käyttöä pikku hiljaa imetyksen ohessa.
Vanhat kaverit tuntuvat ihmettelevän kun emme enää käy illanistujaisissa kuin piipahtamassa: " kyllähän se vauva voi täällä nukkua" -ai vieraassa paikassa ja vieraiden äänien keskellä? " Miksette jätä hoitoon kun anoppikin asuu niin lähellä" -no siksi kun emme halua!
Ja nukuttaminen... Poikani nukahti aika pitkään rinnalle. Olin helpottunut kun nukahti niin helposti, ja sitten vaan nostettiin pinnasänkyyn. Ja nyt poju on vielä itse lopettamassa tämän, eli nukahtaa pienellä tyynnyttelyllä sylissä tai vanhemman vieressä meidän sängyssä ja taas vaan nostetaan puoliksi unessa oleva poika omaan sänkyynsä. Helppoa kuin mikä, ja sopii meille. Mutta muitten mielestä pitäisi vaan laittaa poika suoraan omaan sänkyynsä ja antaa siellä huutaa ja touhuta niin kauan että nukahtaa, sillä kuulemma muuten nukutan vielä kuusivuotiaanakin poikaa vieressäni.
Vielä tähän päivään mennessä en ole huudattanut poikaa enkä aio sitä tehdä jatkossakaan. Ja siis en tarkoita että aion kasvattaa pojan pumpulissa vaan että ns huudattamisunikoulu ei ole meidän juttu... (vannomatta paras tietysti)
No joo olen kyllä sitä mieltä että jokainen tyylillään, mutta välillä tuntuu siltä että tärkeintä olisi tehdä kaikesta mahdollisimman helppoa vanhemmille. Ei mun mielestä ole liian vaivalloista nukuttaa alla vuoden ikäistä, päinvastoin on ihanaa kun pieni tuhisee kainalossa uneen. Uskon vakaasti että poikani oppii pikku hiljaa nukahtamaan itsekseen, kun on siihen valmis. (naurakaa vaan mutta näin on) Samoin uskoin että rinnalle nukahtaminen loppuu itsestään.
Minä tosin olen ilmaissut mielipiteeni ja joidenkin sukulaisten kanssa jopa riitaantunut tämän vuoksi. Minä myös imetän edelleen 7 kuistani ja aion imettää niin kauan kuin suinkin voin, enkä varmaan antaisi lastani vielä hoitoon vaikka en imettäisikään enkä satavarmasti näille sukulaisille... Rakastan lastani ylikaiken ja haluankin omia hänet näin vauvana täysin ja uskon että lapseni tätä myös arvostaa. (hoito)Kylään ehtii sitten kun itse pystyy sanomaan että haluaa mennä.
Ja meillä tosiaan imetyksen vuoksi minusta on tullut se " tärkein" hoitaja vaikka isinkin kanssa viihtyy tosi hyvin, mutta tasapuolista se ei missään nimessä ole ja hyvä niin=) Isi käy meillä töissä ja minä hoitelen asiat kotona, vähän niinkuin ennenvanhaan, ja tämä sopii meille. Tosin käyn kyllä omissa jumpissani, kuten ei ennenvanhaan, heh=)
Heti alkuun: olipa kiva lukea välillä tällaistakin.
Meidän neitokaisemme on vasta hieman yli puolivuotias, joten aivan samassa tilanteessa emme siis ole, mutta itselläni on samankaltaisia ajatuksia. Imetys tosin on nyt jo vähän niin ja näin, joskus tytölle kelpaa tisu, mutta enimmäkseen joudun nykyisin lypsämään. Ehkäpä neiti vielä päättää palata kokonaan tissille...
En mielelläni jätä tyttöä hoitoon, vaikka hoitajia olisi tarjolla. Tämä on minun (ja mieheni) aikaa hänen kanssaan, ja ainutlaatuista minulle, kuin myös vauvalleni. Tottakai minustakin on kiva mennä joskus käymään jossain yksin, mutta en halua tehdä sitä kovin usein. Jos kuitenkin lähden jonnekkin, nukutan tytön mieluiten itse. Eilen olimme, harvinaista kyllä, elokuvissa mieheni kanssa, ja täytyy myöntää että oli huippu kivaa. Tyttö nukkui onneksi koko ajan, ja sain hänet yöpuulle jo ennen lähtöämme.
Anoppi on välillä jopa pyydellyt tyttöä yökylään, mutta en ole antanut, enkä kyllä vielä pitkään aikaan siihen myönnykään.
Muistan omasta lapsuudestani kuinka äiti oli kotona pitkään. Nyt kun olen saanut esikoiseni, minusta tuntuu kuin olisin palannut lapsuuteen takaisin, ja saan kokea tuon " elämän kulta-ajan" uudestaan seuraamalla lastani. Tuntuu myös kuin olisin löytänyt uuden yhteyden omaan äitiini. Miksi kukaan haluaisi luopua tällaisista tunteista mahdollisimman pian?
Kirjoitit lapsesi olevan hidas tottumaan uusiin ihmisiin jne. Meidän tyttömme on siinä suhteessa erilainen (ainakin tässä iässä...), hän tuntuu viihtyvän ihmisjoukoissa ja uusissa tilanteissa. Tosin tämän ikäinen tarkkailee kaikkea enimmäkseen äidin sylistä, joten eiköhän se lisää turvaa. Saa nähdä kuinka reipas tyttö on sitten kun hän alkaa seistä omilla jaloillaan. Siis kirjaimellisesti seistä omin jaloin, ei kuvannollisesti :)
Minäkin lähestyn kolmeakymmentä, ja totta on, että monilla tämän ikäisillä tuntuu olevan kiire töihin ja niihin piireihin joissa ennen lapsen saantia liikkui. Minusta tuntuu, että yhteiskunta melkein pakottaa siihen, kotihoidon tuki on naurettavan pieni (ja meidän kotikunta tyrmäsi ehdotetun kuntalisän), vanhukset hoidetaan laitoksissa, ihmiset asuvat pitkälti suurissa lähiöissä, ei-kenenkään-maalla. Nykyään ei synny kylä- tai sukuyhteisöjä jotka mahdollistaisivat pienten lasten hoidon kotona. Kaikki tuotteistetaan, myös ihmiset. Harmittavaa.
Niinpä tämä nopeasti itsenäistävä suuntaus josta kirjoitit alkaakin helposti vaikuttaa oikealta (huom. vain vaikuttaa) -mistä kaikesta lapsen pitääkään selvitä!
Minä toivon, että pystyn antamaan omalle lapselleni niin vankan pohjan, että hän uskaltaa olla lapsi pitkään.
Täytyy vielä lisätä, että olen kuitenkin täällä kotikaupungissani törmännyt moneen joka ajattelee samansuuntaisesti -lieneekö sitten vastarinta (heh!) nousussa vai hakeutuvatko samanmieliset samoihin paikkoihin.
No niin, tässä tätä nettivuodatusta taas -lapsen nukuttamisen ohella tästä tekstistä tahtoo aina tulla jotenkin sekavaa.
Mukavaa jatkoa, ja jaksamista!
Kilkatus