Onko toisen lapsen kanssa helpompaa kuin ensimmäisen?

Minusta oli jotenkin helpompaa, koska tiesi jo etukäteen mitä tuleman pitää. Eka lapsi oli " shokkihoitoa" huonoine öineen ja sairasteluineen. Eka lapsen tulo muutti elämää niin radikaalisti, koska et voinut enää ajatella vain itseäsi, vaan olit/olet täysin kiinni ja vastuussa pienokaisesta. Toka lapsi ei enää sellaista " suurta " muutosta elämään tuo kuin ensimmäinen. Lapset ovat aivan ihania, ihanaa on, että niitä olen saanut :-))

Todella vaativa kakkonen meillä. Hänellä on sellainen maailmannapa-luonne.

esikoinen oli jo ns. helppo vauva, nukkui hyvin, söi hyvin, ei sairastellut jne. Olin aivan varma, että toinen olisi sitten jotain aivan muuta. Mutta yllätys, yllätys, tämä toinen (nyt 11 kk) on ollut vielä helpompi tapaus kuin isosiskonsa. Toki myös oma asenne on nyt leppoisampi, mutta silti ei voi kuin ihmetellä tämän " pikkukakkosen" vaivattomuutta.

kuin eka. Ekan kanssa (nyt 9 v.) on aina ollut leppoisaa - uhmat varsin lieviä, hyvä nukkumaan ja syömään. Toka on varsinainen tulta ja tappuraa- tapaus. Vauvana huono nukkumaan. Oppi kävelemään 10 kuukauden ikäisenä ja siitä lähtien ei jatkuvasti liikkessä, eka taaperovuosi aivan hillitöntä menoa, kiipelyä jne. Joka sekunti oli vahdittava silmä kovana ja juostava perässä.



Ei mitään uhmaikää vaan tuosta vähän päälle vuoden ikäisestä on tasaisen tappavaan tahtiin huutokriisejä milloin mistäkin. On todella hurmaava tyyppi ja ihan " normaali" , mutta todella voimia kuluttava.



Meillä oli alunperin ajatuksena 3 lasta. Kahteen jää, koska jos kolmas olis samanluonteinen kun toi kakkonen, niin meillä vanhemmilla loppuis paukut. Ei uskalleta riskeerata. Nyt tajuan senkin, että jos olis tollasia tempperamentiltaan kun eka on, niin vois helposti olla 4-5 lasta eikä varmaan kävis hermoille yhtään.

Meillä on kaksi vilkasta poikaa pienellä ikäerolla ja toisinaan haaveilen lepokodista... Ei enää lisää lapsia, kiitos ;)

Vierailija:

kuin eka. Ekan kanssa (nyt 9 v.) on aina ollut leppoisaa - uhmat varsin lieviä, hyvä nukkumaan ja syömään. Toka on varsinainen tulta ja tappuraa- tapaus. Vauvana huono nukkumaan. Oppi kävelemään 10 kuukauden ikäisenä ja siitä lähtien ei jatkuvasti liikkessä, eka taaperovuosi aivan hillitöntä menoa, kiipelyä jne. Joka sekunti oli vahdittava silmä kovana ja juostava perässä.

Ei mitään uhmaikää vaan tuosta vähän päälle vuoden ikäisestä on tasaisen tappavaan tahtiin huutokriisejä milloin mistäkin. On todella hurmaava tyyppi ja ihan " normaali" , mutta todella voimia kuluttava.

Meillä oli alunperin ajatuksena 3 lasta. Kahteen jää, koska jos kolmas olis samanluonteinen kun toi kakkonen, niin meillä vanhemmilla loppuis paukut. Ei uskalleta riskeerata. Nyt tajuan senkin, että jos olis tollasia tempperamentiltaan kun eka on, niin vois helposti olla 4-5 lasta eikä varmaan kävis hermoille yhtään.

Esikoinen oli 9 kk, kun aloin odottaa kuopusta. Ja hyvä niin, sillä jos olisin päässyt helpon elämän makuun, niin en varmaan toista lasta olisi enää uskaltanut tehdä. Sen verran karmeeta se esikoisen vauva-aika oli. Nyt on molempien vauva-ajat ohitse ja veljekset ovat toistensa tärkeimmät ihmiset (isin ja äidin jälkeen tietty ;-)) ja olen vain onnellinen, että uskallettiin antaa pikkuveljenkin tulla maailmaan.

Siis itse vauvan suhteen, syömis- ja nukkumisjutut ja koko hela hoito. Vaikeampaa on tietenkin se, että niitä on nyt kaksi, pitää huomioida tarpeeksi uhmaikäistä isompaakin jne.

esikoinen oli pienenä rauhallinen ja jähkeä liikeissään..tämä kuopus taas on varsinainen elohopea joka puristaa mehut vanhemmista väkisin! =D