Voimakirje äidille, jonka 1,5-vuotias kuoli onnettomuudessa
Tuntuu ihan hirveän pahalta sen äidin puolesta, jonka lapsi jäi auton alle kotipihassa. Vaikka kuinka viisastelisi, onnettomuus on onnettomuus, eikä jossittelu tuo lasta takaisin. Voitaisiinko me lähettää hänelle terveisiä ja lohtua, jotta hän jaksaisi elämässä eteenpäin? Jospa tämä viesti kulkeutuisi hänen korviinsa.
Kommentit (3)
Tähän sopisi se enkeliruno joka kertoo lapsen menetyksestä, muistaako kukaan, tai löytääkö kukaan sitä täältä palstalta?
Tiedän, ettei mikään eikä kukaan koskaan korvaa lastasi, tiedän, etteivät kyyneleet koskaan riitä kaiken kivun itkemiseen pois mutta minä uskon, ettei lapsesi ole kokonaan hävinnyt. Vain hänen fyysinen olomuotonsa lakkasi olemasta ja hänellä itsellään on hyvä olla ja jonain päivänä hänet tapaat. Uskon, että suurinosa äideistä olisi tätä samaa mieltä lapsen menettämisen jälkeen, ettei todellakaan kukaan lopullisesti voi lakata olemasta, muuttaa vain näkymättömiin. Ehkä voisit ajatella niin ja se sinua lohduttaisi, kestäisit kivun paremmin, vaikket uskoisikaan muutoin? Toivottavasti en sinua tai ketään tällä ajatuksella loukkaa, se ei ole tarkoitukseni. Suuri voimahalaus! Itken hengessä kanssasi menetystäsi! Kyllä sinä vielä nouset ja selviät, kipu hellittää sen verran kyllä!
Onnettomuus ei koskaan tule kello kaulassa. Täysin tavallinen tilanne, joka päättyykin toisin kuin kukaan olisi osannut tavallisena arkiaamuna arvata. Jälkiviisaus on tässä täysin turhaa, mutta opikseen voi kyllä ottaa.
Uskon, että uutinen kuten niin valitettavan moni muukin nykyisin, herätti monen ihmisen myötätunnon. Mieheni ja minut se ainakin pysäytti. Voin vain arvata lapsensa onnettomuudessa menettäneen äidin ja lapsen isän tuskan ja surun määrän. Otan sydämestäni osaa lapsensa menettäneiden vanhempien suruun. Toivotan voimaa ja jaksamista koko perheelle.