Lue keskustelun säännöt.
Etsin kohtalontovereita ja tukea.
07.01.2006 |
Onko kukaan laittanut lapsia hoitoon mutta sitten kuitenkin päättänyt jatkaa hoitovapaata?
Minä vakaasti harkitsen tätä. Vanhempi lapsista on ihan ok mielellä hoidossa mutta pienemmälle se tuntuu olevan ikävä paikka. Ja mitä olen mukana ollut niin tuntuu, etteivät he saa siellä sellaista hoitoa mitä heille haluaisin.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kuopus on kotona ja esikoinen hoidossa.
Ikä eroa heillä on sen verran paljon, ettei samat leikit kiinnosta.
Lisäksi on ikävää, kun esimerkiksi ulkoa on lähdettävä sisälle kesken esikoisen leikkien, koska nuorempi tarvitsee vaipan vaihtoa tai maitoa!
Mielestäni tämä on meille juuri oikea tapa ja en pidä esikoista hoidossa omaa laiskuuttani ym. vaan ajattelen hänen parastaan.
Hän menee mielellään hoitoon jossa on kivaa tekemistä ja saa leikkiä ikäistensä kanssa. Jos tyttärelleni alkaisi olla vastenmielistä käydä hoidossa, hän jäisi kotiin.
Tyttäreni oli kotona kanssani kolme vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen olin töissä kunnes aloin odottaa toista jota nyt hoidan kotona.