Mistä saan voimavaroja? 2-vuotias uhmaikäinen
Pakko kirjoittaa tänne. Yleensä olen kirjoittanut vauvakuumeosastolla, mutta nyt alkaa tuntumaan että kai se on ollut ihan oikein tai kohtaloa, etten ole saanut toista pitkästä yrittämisestä huolimatta. Olen aina toivonut kahta lasta, että niistä olisi seuraa toisilleen ja ennenkaikkea on joku (kuin vanhemmat) jolle kertoa sitten joskus asioita. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on läheisiä siskoja, joiden kanssa jaan hyvää ja pahaa mieltä.
Mutta siis minulla on kaksi-vuotias tyttö ja alkaa olla aikamoinen uhma päällä. Ei ota ollenkaan päiväunia vaan tulee lukemattomia kertoja pois sängystä (aikaisemmin toiminut hyvin, ei tullut pois) ja kiukuttelee sitten koko loppupäivän. Olen itse kestämässä kaiken kiukuttelun kun mies on vaihtanut toiselle paikkakunnalle töihin ja tulee vasta seitsemän aikaan kotiin kun jo melkein iltatoimet alkaa. Hän ei olet näitä näkemässä. Muutimme ensin hänen työn perässä tänne, saimme täältä mukavan kodin ja ennenkaikkea ystävät, elämä on täällä. Tytön ensimmäisen vuoden hän teki pitkää päivää ja oli kyllä ihan (ymmärrän) pakottavistakin syistä töissä myös viikonloputkin. Eli olen jo silloin ollut yksin tässä tilanteessa.
Nyt kun aloitin itse erikoistumisopinnot, ei minulla olekaan apua hänestä vaan saan itse sumplia minne tytön ja koirat vien hoitoon jotta pääsen joka toinen viikko illaksi kouluun. Olen itse auttanut kaikkia sisarruksia lastensa kanssa kun heillä oli pienet lapset (olin siis sinkku, ei lapsia), isovanhemmat ovat kaukana ja vielä töissä, eivätkä voi niin helposti olla apuna. Mutta olen tullut ajatelleeksi että kai minun osani on vain selvitä yksin. Jotenkin olen alusta asti ajatellut, kun sain pitkään toivotun lapsen, että minun on myös selviydyttävä yksin, vaikka minulla onkin mies. VAikka sisarrukset ovat läheisiä, tuntuu että he ottavat itsestään selvyytenä apuni, mutta eivat tule ajatelleeksi että voisin joskus itsekin kaivata apua.
Miehelleni kun puhun, hän aina tuhahtaa että "taas näitä samoja juttuja, eikö nämä ole jo puhuttu". Tuntuu että olen ihan yksin.
Siksi nuo päiväuni ajat ovat olleet minulle tärkeitä, että minulla olisi "oma hetkeni" ja jaksaisin touhuta taas koko loppupäivän. Nyt niitäkään ei ole ja taidan olla ihan voimaton 2-vuotiaan edessä.
En haluaisi missään nimessä kuulostaa valittavalta, rakastan tyttöämme ja toivon hänen parastaan ja toivon että pystyn kasvattamaan siitä kunnon kansalaisen. JOsku sattuu kun anoppi sanoo, ettei hänellä ole mitään ongelmia, heillä menee aina hyvin "mummun oman kullan kanssa".
Olen vain niin puhki ja niin väsynyt itkemään itsekseni. Mieheni toiveena oli aluksi saadakin vain yksi lapsi, mutta haluaisin ehdottomasti toisenkin.
Kommentit (6)
Meillä 1v11kk poika nukkuu päikkärit ulkona rattaissa (on aina nukkunut). Hän ei malttaisi rauhoittua sisälle nukkumaan, joten tuo on ainoa vaihtoehto ja toisaalta myös omakin toiveeni, koska samalla pääsen itsekin ulos ja saan ulkoilutettua koiran. Nyt poika haluaa istua rattaissa, mutta nukahtaa sitten istualleen noin 15-30 minuutin kuluttua ja nukkuu noin 1,5 tuntia. Nukahtamisen jälkeen laitan tietenkin selkänojan alas.
Toinen vaihtoehto meillä on autoon nukuttaminen, mutta tämä tietysti vaan silloin, kun on käyntiä jossain. Autossa unet ovat lyhyemmät, max tunnin, mutta kyllä niilläkin iltaan asti pärjätään.
Kannattaa keplotella lapsi unille jotenkin, jos niille on tarvetta.
Tsemppiä ja jaksamista!
Päiväuneen ei välttämättä voi vaikuttaa. Kannattaa kokeilla sitä vieressä olemista, jota joku jo ehdotti. Se saattaa auttaa. Mutta sekin on vain joskus hyväksyttävä, että jotkut lapset eivät nuku enää 2-vuotiaina päiväunia millään. Meillä 4-v nukkuu, mutta 2-v ei nuku useinkaan. Unentarpeet ovat niin erilaisia. Päiväuniaikaa ei siten ehkä saa "omaksi ajaksi itselleen". Sinun kannattaisi systemaattisemmin järjestää itsellesi opiskeluaikaa, koska fakta on, että aiot opiskella. Et voi vain odottaa, että asiat jotenkin järjestyvät itsekseen ja eikä miehesikään voi "pestä käsiään" asiasta ja olla vain töissä. Asioista pitää sopia ja puhua. Onko miehen pakko tehdä noin pitkiä päiviä? Mitä hän ajattelee opiskelustasi? Onko sinun opiskeltava juuri nyt? Jos aiot opiskella niin palkkaa säännöllisesti lastenvahti lapsellesi. Miehesi varmaan tukee tätä suunnitelmaa? Itse aikoinaan samoissa ongelmissa palkkasin hoitajan kahdeksi kerraksi viikossa noin kolme tuntia kerrallaan. Taloudellinen panostus ei tuntunut pahalta, kun sain opiskelurauhan. Viiden euron tuntipalkka nieli viikossa vain sen 30 euroa, joka ei tuntunut liialta rauhaan nähden.
Mitä tulee toiseen lapseen, ymmärrät varmaan itsekin, että jos tilanne on nyt jo väsynyt ja mutkainen, toinen lapsi ei ainakaan helpota asiaa. Usein kroppakaan ei toimi suuren stressin ja väsymyksen aikana. Seesteisempiä aikoja toivoen!
Täällä on sama tilanne, paitsi että poika on jo 3v. Meillä alkoi tuo samainen nukkumisongelma pojan ollessa vajaa 2v. Tiedän tunteen kun päästään iltaan ja kaikki kiukuttaa, sekä lasta että aikuista. Mä ratkaisin ongelman makaamalla vieressä. Huono tapa (näin jälkikäteen ajateltuna) mutta toimii! Silloinkin kun lin vieressä poika pyrki heilumaan ja keikkumaan. Pidin hänet lähes väkisin makaavassa asennossa ja kuuntelin 10 min kamalaa huutoa. Sitten poika siitä nukahti ja nukkuikin hyvin. Sain itselleni muutaman tunnin. Nyt kun tätä on tehty vuosi, niin poika ei menaa millään nukahtaa yksinään. Toisaalta poika on päiväkodissa ja siellä nukkuu, joten vain viikonloppuisin joudun tätä nykyään tekemään.
Myös meillä isovanhemmilla ei ole mitään ongelmaa poikamme kanssa. Toki he myöntävät, että kovin tempperamenttinen ja ehdoton hän on. Toisilla lapsilla on kovempi ja pidempi uhma kuin toisilla.
Suosittelen siis että menet suosiolla lepäämään viereen ja "pakkonukutat" tyttäresi. Ymmärrän todellakin väsymyksesi! Käyn myös itse iltakoulua, ja viime keväänä olin koulun lisäksi myös vuorotöissä. Eipä siinä paljon jää aikaa omille koulutöille, eikä kärsivällisyyttä lapsen kiukuttelulle.
Heitän ajatuksen ilmaan, älä ota sitä väärin. Mutta tämän havaitsin meidän pojassamme.
Olen viime keväänä paljon poissa kotoa. Yhteiset hetket poikamme kanssa olivat vähäiset. Näin ollen poika reagoi poissaolooni. Kesän olin kotona hänen kanssaan ja mies oli paljon poissa. Poikamme reagoi huomattavasti isänsä poissaoloon. Nyt kun poika on päiväkodissa ja me kummatkin olemme vaihtelevasti kotona ja poissa, poika voi hyvin. Hän siis saa kummaltakin riittävästi huomiota.
Voisiko tyttäresi nukkumisongelmat ja uhma johtua miehesi poissaolosta? Ainut, kehen hän voi turhautumisensa purkaa olet sinä. Tekstisi perusteella miehesi ei ole koskaan ollut tyttäresi kanssa paljoa...
Kirjoita vaikka suoraan minulle, jos tunnet tarvitsevasi vertaistukea. Tiedän että uhmis, koulu ja miehen poissaolo ovat todella rasittava yhdistelmä. (postiosoite löytyy profiilistani)
Tuttu tunne väsymys ja turhautuneisuus kun lapsi ei nukahda päikkäreille; kaivattu oma hiljainen hetki jää saamatta. Minä olen aivan pinnana jo parin päivän päästä jos lapsi on nukkunut vain puolen tunnin päikkärit enkä ole saanut yhtään omaa aikaa. Ja minä olen yksinhuoltaja, että todellakin olen iltanukkumiseen saakka lapseni kanssa kaksin.. No, annan lapsen nukahtaa olohuoneen sohvalle. Sinne nukahtaa paljon paremmin kuin omaan sänkyynsä. Hän taitaa tunte jäävänsä jostain paitsi jos kesken päivän laitan omaan sänkyyn makuuhuoneeseen. Kun saa nukahtaa touhujen keskelle olohuoneeseen niin on tyytyväinen. Joskus annan iltaunillekin käydä sohvalle jos ei omaan sänkyyn rauhoitu. Pääasia, että nukahtaa ja olemme molemmat tyytyväisiä :)
Kunnalla on velvollisuus järjestää lapsellesi hoitopaikka, joka pitäjästä löytyy kyllä vuorotyöläisten lapsillekin hoitopaikka, joten järjestyy myös sinunkin lapsellesi niille illoille, kun opiskelet. Ota selvää! Entäpä MLL:n hoitajan palkkaaminen?
Et kertonut, minkälainen päivärytmi teillä on, joten kysynkin, mihin aikaan nousette aamulla? Entäpä mihin aikaan tyttö olisi menossa unille? Oletko kokeillut myöhästyttää unia?
Sinulla on ihan samanlainen oikeus tehdä "juttuja" kuin miehelläsi, ja uskoisin että opiskelu on myöskin henkireikä sekä hyvä haaste ja vastapaino arkipäiviisi. Siitä sinun ei kannata tinkiä, se auttaa sinua jaksamaan.
Ja mummosta vielä, että tottakai mummolla ja lapsella menee hyvin, ei lapset yleensä mummoille tai muille "vieraammille" ihmisille kiukuttelekaan. Kun itse otamme miehen kanssa yhteistä aikaa vaikkapa yhden yön yli ja lapset ovat mummolassa, seuraava päivä on on yleensä aivan katastrofaalinen! Kaikki neljä purkavat kiukkua ja ikävää! Myöskin hoitopaikan täti kehuu 1v11kk kuopuksemme niin hyvä tuuliseksi hymypojaksi, mutta auta armias jos olisi kuulemassa meidän iltatouhujamme kun poika alkaa väsyä!!
Voimia sinulle, toivottavasti löydät tästä tai noista hyvistä muiden kirjoittamista kommenteista apua tilanteeseenne!
Oletko kokeillut olla vieressä? Meilläkään ei kaksivuotias enää oikein nuku päiväunia, ellen nuku vieressä. Pakko uhrautua, harmi : ). Päikkäreille myös on turha yrittääkään ennen kahta, mutta sitten nukkuukin pari tuntia.
Ei selvinnyt, oletko siis pyytänyt sisaruksiltasi apua vai oletatko, että heidän pitäisi itse hoksata? Sanoit kuitenkin, että ovat läheisiä?
Isän osuuteen, itse en keksi mitään syytä pienen lapsen isän tehdä aamusta iltaan ja viikonloppuja töitä. Liian arvokasta aikaa tuhlattavaksi työntekoon, jos ei rahat muuten riitä niin pitää tinkiä jostain muusta tai on tullut hankittua liian kallis asunto tms. Kommunikaatio-ongelma teidän ilmeisesti pitäisi saada kuntoon!
Siinä olet kyllä oikeassa, että sisaruksista on seuraa! Meillä tytöt 5v, 2v5v ja 7kk ja nyt jo niin tärkeitä toisilleen : )