Saako ruikuttaa?

Nämä on juuri niitä hetkiä, joiden kohdalla miettii, että eikö nuokin voisi vähän aikaa joutua odottamaan. Ihmiset ympärillä sikiävät pelkästä ajatuksesta, ja itse ei sitten millään. Kävin ja kai käyn edelleen tuota tuntemusta läpi. Ennen hoitoja oli todella epätoivoinen olo, ja hoitoihin meneminen oli kai jotenkin " luovuttamista" henkilökohtaisia asioita toisten käsiin. Tiedän ainakin itsestäni sen, että vaikka nyt tämä hoito onnistuisikin, olen aina " lapseton" .

En voi, enkä edes halua unohtaa mitä käymme nyt läpi. Olen miettinyt, pitäisikö sitä kirjoittaa päiväkirjaa näistä tunteista. Voisi olla aika värikästä luettavaa...



Sitä toivoisi, että jotkut ihan oikeasti oppisivat arvostamaan lapsiaan. Ne ovat lahjoja, joita kaikille ei anneta.

Kerroit tuttavaperheestäsi, jossa molemmat pettävät toisiaan ja odottavat lasta...HUH HUH! Kyllä ottaa aivoon. Että sitten tuollaisille pariskunnille siunataan lapsia, ja sellaisille jotka todella ovat vakavissaan yhdessä ja toivovat lasta kovasti, annetaan vain lisää tuskaa ja paha mieltä!! GRRR!



Ruikutukseksi meni tämäkin kirjoitus. En tainnut nyt osata piristää, pahoittelen!



Ehkä tämä valitus tekee vain hyvää toisinaan. Saadaan purkaa pahaa oloa jonnekin jossa muut ymmärtävät.



Jaksuja!

-Dreammom pp10 (IVF)-

.. tämä jälkimmäisen pariskunnan naisosapuoli oli neuvonut miestäni viikonloppuna tämän käydessä siellä kylässä: " Otatte vaan ihan rennosti, ettekä suotta ressaa asiasta, niin kyllä se onnistuu." . Kuinka väärässä voi ihminen ollakaan!! Kyseinen ihminen tietää ongelmastamme ja kehtaa siitä huolimatta jakaa noita " hyviä" neuvojaan... *pihinääkihinääpuhinaa* Yritän oikeasti olla ihan hiljaa.



(Onneksi todella on tämä palsta, saa edes johonkin näitä asioita itkeä. Miehelle en hirveästi viittis mouruta, hänestähän tämä nyt suurilta osin ilmeisesti johtuukin.. Että kiitos teille. :))



aavaaatu

Olen itsekin joskus vähän epäröiden kirjoittanut palstalle aiheesta; Saanko olla katkera ja vihainen toisten vauvauutisista? Tällä on onneksi annettu lupa olla ;)

Sen olen huomannut, että jos kyseessä on pariskunta, josta en pahemmin välitä (eli suoraan sanottuna minulla on jotain heitä vastaan...) niin silloin kyllä ketuttaa kyseiset ihmiset itsessään ja olen hieman katkera. Mutta jos kyseessä on läheisiä ystäviä tms. niin olen kyllä heidän raskauksistaan ja vauvoistaan onnellinen, mutta itse asiaa kohtaan olen katkera; miksi me ei saada vauvaa yhtä helposti. Mutta kyllä ihmissuhteet vaikuttaa tosi paljon. Hyvä ystäväni odottaa vauvaa ja olen siitä toooosi onnellinen.

Veljeni ja hänen avovaimonsa odottavat vauvaa, eikä se herätä juuri mitään tunteita. Aluksi olin onnellinen asiasta, nyt se lähinnä ärsyttää.



Ja kyllä se myös harmittaa, jos jollakin tärppää tosiaan sormia napsauttamalla.

Viime lääkärikäynnillä lääkäri valoi meihin uskoa, että hoidon onnistumisessa ei pitäsi olla ongelmaa, niin siitä syystä juuri tällä hetkellä ei paljoa ärsytä. Mutta huomenna voi olla toisin...

Todellakin (vaikka tässä on kyllä nyt oma lehmä ojassa, koska mulla on ollut ainakin oikein " ruikutus viikko" ...)



Just nyt ketuttaa kaikki raskaanaolevat sata läheistä, jotka sikiävät tuosta vaan... Miellä siis takana lapsettomuutta 3v ja 3km. Viime viikolla kun kuulin yhden ystävän odottavan toista lasta, niin sain puhelun jälkeen sellaisen raivarin, että sellaista ei ole ennen nähty - ainakaan meillä. Paiskoin puhelintani (joka meni aivan säpäleiksi, eikä oikein toimi enää :) ja huusin ja kirosin ja vedin viinaa kaksin käsin (tätä en ole tehnyt koskaan ennen!!)... Halusin vaan turruttaa kaikki aistini, koska tuntui niin h******n pahalta!!!!!!!!!! Raivosin ja huusin vain enemmän ja enemmän ja tuntui että nyt hajosi kyllä pää ja vähän jotain muutakin. Mies se vain katseli vierestä ja tuumaili jotakin ja yritti rauhoitella... Seuraavana päivänä podin töissä karmeeta krapulaa ja olo oli kahta kauheempi... En ois ikinä tiennyt, että voin saada tollaista kohtausta... (Nolottaa...) tai käyttäytyä tolla tavalla, mutta näköjään voin. Oh-hoh.



Eli ei se ruikuttaminen ole niin pahasta... Kohtaukseni jälkeisenä aamuna kun mieheni lähti ennen mua töihin, hän sanoi " ethän sitten hajota mitään sinä aikana kun en ole kotona, kun pääset niin aikaisin töistä..." - hän taisi olla oikeesti huolissaan.



Mutta älkää hätääntykö, olen hakenut tuskaani jo apua ammattiauttajalta ja siitä on mielestäni ollut apua, suosittelen.

että mitä tässä pitäisi ajatella, että pysyisi järjissään. Mulla on myös aika usein alkanut olla tollasia raivonpuuskia (oon mäkin onnistunut hajottamaan esim. pari itelle tosi tärkeää valokuvakehystä valokuvineen plus muutaman lasiastian..), vaikkakin nämä " kohtaukset" ovat yleensä tulleet lähinnä miehen kanssa tappelun yhteydessä. Silti en voi olla miettimättä, että johtuuko tällainen käytös tästä kaikesta stressistä, joka lapsettomuuteen liittyy. Olen kuitenkin aina ennen ollut ns. rauhallinen tappelija, joka kyllä huutaa, mutta ei todellakaan paisko mitään.. Eilen aamulla havahduin ja aikalailla järkytyin omia kamalia ajatuksianikin. Kehtaankohan edes kirjoittaa niitä tänne.. tuntuu itestä tosi pahalta, jos joku ajattelis musta niin. No, sanotaan nyt vaikka tälleen vähän kevyemmin, että en toivonut tälle ko. pariskunnan, josta nyt oon puhunut, tulevalle vauvalle mitään kovin hyvää. Tunsin itseni tosi alhaiseksi ja huonoksi. Aviomies kyllä lohdutti, että tällaiset tunteet kuuluvat asiaan, mutta silti tuntuu hirveältä edes ajatella tuollaisia. Huh. Toivottavasti tämä on vain ohimenevää.. Äitini sanoi eilen illalla, että tukee meitä tässä " hankkeessa" ihan täysillä, mutta on vaan jo etukäteen huolissaan, kuinka meidän päät kestävät. Että vauvasta ei saa tulla pakkomiellettä. Hmm.. ei se musta ainakaan vielä siltä tunnu. Mutta voi olla, että äiti on saanut sellaisen kuvan, koska se on oikeastaan ainoa, jolle tästä voin useammin jutella. Onhan mulla hyviä ystäviä, mutta oikeastaan kenelläkään heistä ei tämä tilanne ole millään lailla läheinen tai ajankohtainen. Suurin osa heistä opiskelee, ja sitten toiset taas ovat sinkkuja, joten heitä asia ei ainakaan ihan lähitulevaisuudessa koske. Tottakai he ovat kiinnostuneita siitä, miten meidän asia etenee, mutta kun joka päivä tekis mieli vähän russuttaa, niin en viitsi heitä asialla kiusata. Yksikin päivä huomasin innolla selittäväni yhdelle ystävälle juurta jaksain ICSIn vaiheita.. Kunnes yhtäkkiä tajusin, ettei sitä kuitenkaan ehkä kiinnosta ihan niin paljon. :/ Mutta kyllä se tästä. Paistaahan se päivä sinne risukasaankin kai joskus?



:)



aavaaatu

Mun piti olla palstatauolla mutta täällä sitä vaan roikutaan... Mun mielstä ehdottomasti saa - ja pitää! - ruikuttaa. Tää on niin rankkaa että jossain pitää voida purkaa tunteitaan. Tää tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta. Masentaa. Miksi me ei onnistuta? Mä en ole vielä heitellyt tavaroita...mutta muuten kyllä purkanut suruani. Lauantaina testasin negan (eka IVF hoito) ja itkin kunnes suru vaihtui suuttumukseksi. Lähdin kuntosalille nyrkkeilyhanskat kainalossa ja hakkasin säkkiä raivon vallassa kunnes en enää käsiäni jaksanut nostaa. Se auttoi, ainakin hetkellisesti.

Kirjoitin tuossa äsken vkon49 piinapinoon aika väsynyttä tekstiä! Taitaa tämäkin upota samaan kategoriaan...

Piina ei toki vielä ole päättynyt negaan. Sen aika on vasta perjantaina. Mutta sattuu jo valmiiksi. Yritän valmistaa itseni siihen oloon, joka iskee aivan taatusti entistä kovemmalla voimalla (eka IVF). Mietin mielessäni vuoropuhelua, jota käyn umpitunnelissa jouluaattona miehen sukulaisten kanssa, jotka eivät tiedä meidän IVF:stä (osa ei tiedä koko lapsettomuudesta). Kaiken lisäksi liitän siihen vielä sen mielikuvitusaspektin, että tää yksi lärppä möläyttäisi, että he sitten päättivät tekaista vielä yhden lapsen-> on raskaana... Olin tuossa äsken lenkillä ja puhelin yksikseni metsässä kiukkua ulos.

Oikeasti! Miettikää miltä se tuntuisi. Jouluaattona kertoisivat ilouutisensa, kun toinen on juuri pettynyt vajaan kolmen kuukauden odottelun ja tuskailun jälkeen... Tiedän... Monille tämä on jo tavalla tai toisella käynyt. Minullekin eräällä tavalla aikoja sitten.

JA SIIS TÄMÄ KAIKKI ON VAIN MINUN YLIVILKKAAN MIELIKUVITUKSENI TUOTETTA! Itkettää P*****E silti!

Ainoa asia, joka rajoittaa mun juomista on sukulaislapset, joiden silmissä en haluaisi olla humalassa. Taidan vetäytyä johonkin sivukomeroon koko jouluaatoksi, ja tulla sitten joulupäivänä ulos ja vaihtaa toisten sukulaisten luo komeroon! :-)

Nyt alkoi jo näyttää huvittavalta!

Tiedän toki senkin, että on vielä saumoja, että olisin raskaana tästä hoidosta, mutta oloila on niin voimakkaan negatiivinen nyt, eikä sitä plussaa edes osaa odottaa, kun ei ole koskaan kokenut muita kuin negoja.



Hei antakaa muutkin tulla ihan tuutin täydeltä. Tuo juttu mitä eräs aiemmin tässä ketjussa ollut (en nyt muista nimimerkkiä) kirjoitti ajatuksista tuttavan lapsesta: Ei ole kovin harvinaisia varmaan, vaikka paha olo siitä itselle tulee. Tiedän kokemuksesta.

Tää jopa saattaa helpottaa. Nyt päästetään kaikki loppuvuoden höyryt pihalle ja hengitetään uuden vuoden raikkaampia tuulia kun sen aika on.



Ja vielä nyrkkeilysäkistä: Hoidoista tietävä ystäväni omistaa moisen. Voipi hyvin olla, että käväisen siellä vielä ennen joulua antamassa säkille kyytiä!



-Dreammom pp11-

Mä en oo aikasemmin kauheesti vieraillu täällä puolella,tuolla kuumeilijoissa oon pyöriny, mutta jokainen plussauutinen ym. alkaa tuntua niin pahalta ettei enää kestä. Mulla on ihan samoja fiiliksiä kun muillakin täällä,oli kuin omaa tekstiä olisi lukenut. Oloa pahensi eilen se, että nyt tuli se vuosi täyteen ja mentiin tonne yths:lle kun olivat sanoneet että sitä kautta kantsii lähtee selvittämään mahdollisia syitä jotka estää raskautumisen. No meillä oli sit ihan asiaton lääkäri, tai oonkohan mä vaan herkkänahkainen?!Se alko kertoo että he yrittivät vaimon kanssa 1,5 vuotta ennenkuin tärppäs, sit se sano että jotkuthan yrittää yhdeksänkin vuotta ennen toivottua tulosta.Siis oliko sen tarkotus auttaa noilla sanomisillaan?? ei todellakaan helpottanu tilannetta. Sit se vielä sano ettei niitä spermatestejä enää tehdäkään siellä, joten ei kostuttu käynnistä yhtään mitään vaan saatiin pelkkiä kliseitä kuunnella. Niin ja muisti se sanoa myös että ei pidä stressata..ihan kun en tietäs tai ois aiemmin kuullu moista.Se vaan on niin helppo sanoa.



Mä vaan itkin sen lääkärin jälkeen ja tuntuu etten haluu koskaan enää nähdä ketään enkä puhuu kellekkään,tekis mieli mennä piiloon jonnekkin ettei tarttis enää jaksaa tätä. Tiedän että tää kulunut vuosi on erittäin lyhyt aika, mutta sattuu jo niin hirveesti se ajatus jos oikeesti kestää vuosi kausia ennenkuin saadaan lapsi. Sitten on vielä sekin kun ei tästä voi kellekkään puhua. Äitini tietää, mutta häneltä saa kuulla samanlaisia typeriä lausahduksia kun eilen lääkäriltäkin.Ei hän sillä pahaa tarkoita, mutta en saa häneltä mitään tukea.



No tää helpotti vähän.Pitää varmaan kokeilla sitä nyrkkeilysäkkiäkin:)Ehkä tää vielä iloksi muuttuu..

Ja tää on mielestäni oikein hyvä paikka. Niin omilta kuulostaa tän ketjun ajatukset! Olen myös syyllistynyt ilkeisiin ajatuksiin sellaisten ihmisten lapsia kohtaan, joista en pidä...



Mun on mies alkanut varomaan tuttavien/työkaverien raskausuutisten kertomista mulle, ei raukka oikein osaa mun tuskaani suhtautua. Viikonloppuna meillä kävi yksi hyvä ystävämme (mies) ja oma mieheni oli töissä. Ihmettelin, että miksi hän tuli niin aikaisin, et eikö tiennyt mieheni olevan töissä...no hän tuli siksi, kun olisi mulle kerrottavaa. Ja nimenomaan yksin, ilman avovaimoaan. No arvasinhan mä siinä vaiheessa jo sen asian, olivat päättäneet hankkia lapsen ja oli tärpännyt samantien, kesällä syntyy. Omalle miehelleni oli jo kertonut aikaisemmin. Pysyin yllättävän rauhallisena, enkä kumma kyllä ole saanut mitään kohtausta jälkeenpäinkään.



Mut aloin miettiä, että miten mä vaikutan lähipiiriini...on ollut varmaan hirvee miettiminen ystäväpariskunnallekin, et miten he kertoo, kun tietävät meidän tilanteesta. Ja oma mies ei uskaltanut mulle asiaa kertoa (vai olivatko sopineet, ettei hän sitä kerro). En ole kommentoinut sanallakaan ystäviemme tilannetta miehelleni. Olen jollain lailla loukkaantunut ja samalla häpeissäni tästä...Aletaanko minuun suhtautua niinkuin olisin jotenkin sairas??



Tällä viikolla töissä olen kuullut 4 vauvauutista. Työpaikalla osa ja sitten puolituttuja työkavereiden tuttuja. Mikä hemmetin hinku ihmisillä on tulla mulle niitä kertomaan!!!



Pelottaa tämä tilanne, kun en oikein uskalla enää kotonakaan purkautua, jos se on miehelle raskasta. Ja tää ystäväpari on ainoita kavereistamme, jotka tietää. Enhän mä voi heillekään enää mitään kertoa, enkä oikein edes halua tavata. Kyllä voi olla vaikeeta

Tää palsta on ollut mulle kyllä tosi lohduttava, kun tuntuu, että missään muualla en voi ihan rehellisesti paljastaa tunteita ja ajatuksia mitä päässä liikkuu. Oon niin h******n kyllästynyt kuulemaan ihmisiltä sitä kun ne on raskaana ja katselemaan kasvavia mahoja ja suloisia vauvakuvia... Mä en JAKSA olla iloinen yhdenkään puolesta enkä jaksa onnitella, en jaksa olla iloinen siitä, kun toiset onnistuu.. En vain jaksa.



Että kyllä voi tosiaan olla vaikeeta. Ainakaan mun ihmissuhdetaidot ei enää riitä tähän ja tuskaa on takana ihan tarpeeksi. Mä en vaan voi ymmärtää sitä, miksi toiset saavat jo toisia ja kolmansia lapsia kun meillä ei ole ees sitä ensimmäistä?!?!?!?!?!?!



Mullakin menee kans koko joulu varmaan kaapissa itkiessä.

Täältä löysin kirjoitettuna niitä ajatuksia, joita on minunkin päässäni liikkunut. Kukaan ei ole tainnut vielä mainita anopin älynväläyksiä. Minun anoppini päivitteli tuttavistani, että kylläpä nekin ehtivät pentuja paljon tekemään, kun niin nuorena aloittivat. Kyllä on se lasten tekeminen kannattaa jättää siihen, kun on talot, opiskelut, kesämökit, etc hallussa.

Kyllä tuntui pahalle silloinkin. Joulua tosiaan odotellen, v****taaa edes lähteä kuuntelemaan noita elämänviisauksia.



No, joo, tämä varmasti piristi ja nostatti joulumieltä. Toivon teille kaikille hyvää ja levollista joulua ja parempaa uutta vuotta 2006! Paljon voimia ja rakkautta ja hellyyttä teille jokaiselle!

Ihan samoja ajatuksia liikkuu minunkin päässäni ja välillä tuntuu, että tässä alkaa jo pelottavalla tavalla kyynistyä.



Lisäisin soppaan vielä jouluna postilaatikosta puskevat vauvojen ja lapsien kuvat. Minua ne todellakin ärsyttävät. Miksi jokainen vauva tai pikkulapsi pitää pukea siihen tonttulakkiin ja lähettää sitten joulukorttina kuva kaikille puolitutuille & melkein tuntemattomillekin? En todellakaan laita näitä vauvakuvakortteja piirongin päälle esille, vaan saman tien takaisin kirjekuoreen. Kuitenkin tiedän, että itsekin varmaan innokkaasti lähettäisin vastaavia joulutervehdyksiä, jos vaan sen lapsen joskus saisin.

.. juurikin tältä " petolliselta" vauvapariskunnalta sellanen tonttulakkiin puettu vauvakortti. Grr... Mäkin YRITÄN ymmärtää sekä itseäni että muita, mutta eipä oo helppoa ei. Mulle on kehittynyt myös erinomainen haukankatse eli jos jossain kävelee raskaana oleva nainen tai nainen pienen vauvan kanssa, bongaan sen ihan varmasti. Eipä tässä tilanteessa taida oikein mikään auttaa. Meikäläisen anoppi on suurin piirtein koko meidän yhteistaipaleen ajan vihjaillu joka tapaamisella lapsenlapsista, kunnes viime kesänä kyllästyin totaalisesti yksissä sukubileissä ja sanoa paukautin, että " Kyllä niitä tulee heti, ku tiedetään, mikä meissä on vikana." Sen jälkeen se oli hetken aikaa hiljaa, eikä oo sen koommin mitään kysellyt. Jaa niin, haukkuihan se poikansa tuhkamunaksi, kun selvis, että " syy" lapsettomuuteen on miehessä.. Mutta meikäläisen anoppi on ihan oma lukunsa. Itsenäisyyspäivänä miehen sisko meni kihloihin ja oltiin siellä kaikki kakkukahvilla, niin eikös se anoppi sitten siinä -varsin hyvin meidän tilanteen tietäen- alkanut heitellä ehdotuksia tälle siskolle ja sen miehelle lapsenlapsista. Jos katse olis tappanut.. Mutta pahinta on se, että mä olen koko ajan ihan varma, että tämä sisko ilmoittaa vauvan tulosta, ja sitä mä en kestäis. Puaah.. en mä näköjään tunnu kestävän kyllä oikein mitään muutakaan nykyään. :)



Ja toinen asia, mikä mua v****aa suunnattomasti, on se, että ihmiset TEKEVÄT lapsia. Jos ei tässä mitään muuta ole oppinut, niin sen, ettei lapsia kyllä tehdä eikä hankita. Jos Luoja suo, niitä saadaan. " Me tehdään Eetulle nyt pikkusisko.." . Just joo. Tehkää mun puolesta mitä lystäätte, kuhan ette siitä mulle kerro.



JA ANTEEKSI jälleen kerran :) Mutta tänne on niin ihana avautua, ku emmä viitsi ukkoakaan aina näillä jutuilla kiusata. Ihanaa joulua kaikille ja mennään yhdessä kaappiin anoppia ja muita sukulaisia piiloon! Okei? :)



aavaaatu

Parin tunnin päästä saan tietää, onko tämäkin hoito mennyt pieleen, joten näin pessimistinä sanoisin, että kaappi kutsuu. Mennään mekin anoppilaan näiden lapsia TEKEVIEN kanssa, ja P*****E jos ne inahtaakin jostain muksun tekemisestä (nyt kun on sopiva aika...GRRRRR!!!). Päästän taatusti kyllä ihan avoimesti kaiken pahan olon pihalle. Ja sit onkin joulu pilalla...

Täytyy vissiin vähän ryhdistäytyä.

Mutta Edellee toivottelen hauskoja jouluhetkiä kaikille!



-Dreammom pp14 *GLUPS*-

¿kun kerrankin on siihen mahdollisuus. Kirjoituksenne kuvaavat hyvin omiakin ajatuksiani. Me ei olla kerrottu tilanteestamme oikeastaan kenellekään, joten ei ole ketään jolle voisi ajatuksiaan purkaa (mieheni lisäksi, eikä aina viitsi häntäkään kuormittaa, kun varmasti itselläänkin on raskasta). Parille hyvälle ystävälläni olen kertonut lapsettomuudestamme, mutta koska ovat perheellisiä, tuskin voivat todella käsittää pahaa oloani. Hoitojen aloittamisesta emme ole puhuneet kenelläkään. En jaksaisi sitä kyselyä, varsinkaan nyt kun ensimmäinen inssi ei tuottanut tulosta.



Ajattelin aina, että saisin ensimmäisen lapseni alle 25-vuotiaana ja kaikkiaan haluaisin neljä lasta. Mutta eihän se elämä aina mene niin kuin suunnittelee. Olemme toivoneet vauvaa jo 5½ vuotta, mikä tuntuu ikuisuudelta. Hoitoihin lähteminen oli kova kynnys, mutta eka inssi on siis tehty, ei tulosta. Olemme selittämättömästi lapsettomia ja yhtään plussaa ei ole tullut, sen sijaan 66 pettymystä.



Lähipiirimme on jo lähes poikkeuksetta lapsellisia, kyselyihin ja vaivihkaisiin katseisiin masun suuntaan saa törmätä jatkuvasti. Nykyään myös töissä. Yritän jaksaa olla iloinen kavereiden lisääntymisestä ja totta kai rakastan omia kummilapsiamme (joita myös on jo useita), mutta aina vaan ei jaksa! Illanistujaisissa ja muissa kaveritapaamisissa olen aina ainut lapseton, enkä todellakaan jaksaisi niitä muitten synnytysjuttuja tai tarinoita lasten sairastelusta tai erinomaisuudesta. On niin ulkopuolinen olo! Mielialat vaihtelee epätoivosta katkeruuteen ja kaikkeen mahdolliseen siltä väliltä. Välillä jopa mietin, että olenko itsekäs, kun näin kovasti haluan lasta, jospa minua ei ole tarkoitettukaan äidiksi ¿ mikä on ollut suurin haaveeni aina! Töissä törmään joskus tapauksiin, jolloin mietin, että onkohan tuokaan kykenevä huolehtimaan lapsesta. Eihän noin tietenkään saisi ajatella, mutta sitä kyseenalaistaa, että jos ¿tuommoisesta¿ tulee äiti, niin miksi minusta ei¿



Mutta täytyy tsempata ja ajatella positiivisesti, jospa se onni vielä potkaisee. Jatkamme hoitoja ensi vuoden puolella, kokeillaan toista inssiä.



Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea valitukseni. Rauhallista Joulua kaikille ja plussia uuteen vuoteen!!!



:) Helmi77

Ainaki meillä kävi niin että kun vauvanhankinta-ajatus ei ollu meillä itellä vielä kehittyny, asiasta kyselyt tuotti suurta tuskaa..." joko te" , " no ettekö te jo" , " kyllä alkais olla korkee aika teijänki..."



Sanoin ainoastaan kerran äidilleni suoraan, että ilmoitan kyllä kun ilmotettavaa on ja siihen loppu kyselyt. Nyt kun kerroin ensimmäisestä hoitoyrityksestä, se ei uskaltanu ensin " kunnolla hehkuttaa" asiasta ja minä huomasin olevani todella pettyny!

Oon kyllä joutunu matkan varrella kertomaan äitilleni myös sen, ettei lapsia tehdä vaan niitä saadaan, ne ovat lahja!



Tässä sitä paraikaa menkkoja siirretään, että pääsis piikittelemään ennen vuodenvaihdetta ja 2. viikolla (9.1.06 alkavalla) IVF/ICSI:iin!



Oikein mukavaa ja lapsekasta vuotta kaikille meille!