Kokemuksia rotaviiruksesta ja/tai ripulista vauvalla?
Meidän kaksospojilla on nyt ollut kolme päivää vatsa aivan löysällä. Ilmeisesti rotaviirus, koska esikoisemme kautta hoitopaikassa, joku " fiksu" äiti oli tuonut vuoden ikäisen lapsensa sairaana hoitoon siis HALOO, vaikka oli edellis yönä ripuloinut jo. Lisäksi paljastui, että oli rotaviiruksen takia myöhemmin tiputuksessa. Jos annan hiukankin jotain ruokaa sosetta tai perunakinkkua, niin kaikki tulee ulos saman tien? Kakkavaippoja saan vaihtaa joka 30 minuutin välein ja aina tulee läpi bodien ja kaikkien? Siis Apua!Tää on ihan kauhea tauti ja vielä tuplien kera.
Nestettä annan välillä ruiskulla, kun en ole varma mitkä nesteistä jää sisään ja mitkä tulee saman tien ulos ja mikä onkaan nestetasapaino? Entä anemian vaara? Mitähän haittaa tämä aiheuttaa poikein maito ja vilja-allergioille, varmaan kaikki on ihan sekaisin? Itkettää välillä ihan hirveesti, kun toiset alkaa olla tosi laihoja ja kipeen oloisia, silmät kuopilla. Kaiken lisäksi pojat täyttävät lauantaina vuoden, joten olen aika surullinen asiasta. Kävimme varmuudeksi eilen lääkärissä, mutta nuori lääkäri vain totesi, että toinen pojista saattaa olla " lievää kuivumista" ,joten nestettä pitää antaa paljon. No olen antanutkin osmosalin kera, mutta onko tuo hoito riittävää, Onko mitään muuta jota kannattaa vielä kokeilla kotona jotta parantuvat? kuoleeko kohta anemiaan, kun eivät syö mitään tai ruoka ei vaan pysy sisällä? Milloin pitäisi helpottaa? Kokemuksia!!! Siis apua, auttakaa!!
Kommentit (2)
Anna vaan kiinteää ruokaa, jos pojat sitä huolivat. Meilläkin oli lapsilla reilu viikko sitten sama tauti. Tosin meillä yksi lapsi jo kouluikäinen ja toinen noin 4 sekä kolmas 2. Samassa lykyssä otse sairastuin samaan tautiin. Eli meillä pdettiin sitten nelistään ja täytyy sanoa, että ihan hirveä tauti on. Noin viikon (vähän reilu) kesti tämä meidän allergisilla lapsilla, tosin melkein saman kesti tällä allergiattomallakin.
Minäkin juotin nestettä Osmosalia ruiskulla jokaiselle joka viiden minuutin välein noin 10 ml. Eli kannattaa antaa kylmää nestettä ja vähän kerrallaan ja usein.
Anemian ei tule näin nopeasti. Tärkeintä on siis korjata nestehukka. Eli lapset ottavat kyllä kiinni sen mitä menettävät, kunhan nestehukka korjataan hyvin. Jos lapset väsähtää ja voivat huonosti, niin mene herkästi lääkäriin. Mutta sitä ennen koita juottaa tiheästi osmosalia.
Onko teillä käytössä maitohappobakteereja? Niiden on todettu parantavan nopeammin mahataudista. (maidottomia on ainakin Rela, jota me käytimme näille allergisille, tai käytimme jo ennen mahatautia)
Eli kun meillä alettiin parantua, niin nälkä oli loputon. Ja nyt on noin viikkon verran puntattu ruokaa.
Toivottavasti teillä parannutaan nopeasti.
Voimia teille kaikille!
Meillä oli 2 1/2kk vnhalla pojalla juuri tuo Rota-virus. Käytiin yksityisellä joka sanoi että voi huoletta ripuloida toista viikkoa jos juo litran päivässä. Poika kuitenkin väsähti ja vein hänet seuraavana päivänä Lastenklinikalle jossa jouduttiinkin sitten nesteytykseen. Siellä kuivuman korjaus ja kotiin tiukat nestemäärät ja osmosal-määrät mitkä pitää mennä / vrk. Ripuli kesti 9 vrk jona aikana koeteltiin sekä äidin hermoja että pyykkikoneen kestävyyttä. Voimia teille, toivottavasti pian paranette. Itse olin tuosta ajasta neljäpäivää vesiripulilla ja kuumeessa, joten jaksamista kyllä koeteltiin. Jos lapset ovat selkeästi väsyneitä tms. niin käykää ihmeessä näytillä.