5v poika ja kaveri - sopiva määrä tavata?
Kyllä taas sivut tökkii, mahdanko saada ollenkaan tätä romaaniani tänne..
Eli meillä on esikoinen nyt 5v poika, ja hänellä on kaveri 6v poika naapurista. Kysyisin teiltä, että mikä olisi mielestänne sopiva määrä tavata kaveria tämän ikäisellä? Meillä nimittäin tilanne, että pojat leikkivät mielellään yhdessä, välillä meillä, mutta useammin kyllä heillä. Heillä on kolme lasta, tämä 6v nuorin, meillä on myös kolme lasta, mutta tämä 5v siis esikoinen, eli vanhin. Keskimmäinen meillä on 4v, ja kuopus 1v. Kun esikoinen on kaverin luona, tahtoo mukaan myös kakkonen (tai sitten kiukkuaa sen ajan kotona, kun esikoinen poissa). Kun kaveri on meillä, leikkivät kyllä keskenään kaikki 3.
Minua vain ottaa päähän, kun tuo kaveri soittelee meille joka päivä! Soittaa siis itse minulle, ei hänen äitinsä, ja kysyy joko päästä meille, tai poikaamme heille. Ei kai nyt ihan joka päivä tarvitse samaa kaveria tavata? Varsinkin kun tuo kaveri ei ihan ole mikään.. paras tavoiltaan, tai miten sen nyt nätisti ilmaisisi. Suoraan sanottuna, esikoisemme saa selvästi huonoja vaikutteita hänen seurastaan (vaikka ei meidänkään lapset tosiaan mitään mallilapsia ole, mutta kuitenkin..).
Hänellä yli-isot repsottavat vaatteet, mitä nyt en ihan hänen omaksi syyksi kyllä voi laittaa.. Kun hän syö, on naama ja keittiö sen jäljiltä aika uskomattomassa kunnossa (meillä kyllä 1v syö itsekin siistimmin..). Häneen puheestaan ei tahdo saada selvää. Ja jutut ovat aika ihmeellisiä.. Viinoista, kaljoista, ja joistain ihme tempuista.. Saa kyllä esikoisemme mukaan riekkumaan helposti, ja sitten onkin meno ihan järjetöntä. Tottelee kyllä jonkin verran, mutta samalla lähtee pois näköpiiristä, ja taas meno jatkuu.
Ulkona meillä on rajat, minne saa mennä, minne ei. Tottelevat, kun katson, mutta kun selkäni käännän, on koko kolmen kopla menossa kaverin opastuksella jonnekin minne ei saa mennä. On siis todella rasittavaa vahtia heitä, kun kaveri on meillä. Kun taas esikoinen on heillä (joskus siis myös kakkonen), niin usein kun menen hakemaan takaisin kotiin, niin heidän äitinsä on nukkumassa!? Eli minua ei kauheasti kiinnosta lapsiani jättää heille.
Minulla ja heidän äidillä ei ole hirveästi yhteistä, joten juttua on vaikea saada sujuvasti kulkemaan, eli en viitsi itse jäädä heille, että lapset saisivat siten leikkiä keskenään.
Olenko siis mielestänne kohtuuton, kun en päästä heitä tapaamaan päivittäin? Pääni ei vaan tunnu kestävän tuota pojallemme niin kivaa kaveria.. Lisäksi tämä alkuraskauteni (josta kukaan ei vielä tiedä) ei yhtään helpota asiaa.
Anteeksi romaani, tekee vaan niin hyvää purkautua tänne, kun ei ole ketään, kenelle saisi puhuttua! Eli kiitos, kun jaksoit lukea, ja olisin kiitollinen kaikenlaisista näkökulmista.
Kommentit (4)
Minä lienen neuroottinen tai hermoheikko, mutta en päästäisi pientä lasta kylään leikkimään, jossa aikunen on nukkumassa. Mielestäni aikuisen/aikuisten tulee olla hereillä vielä noin pienten lasten kyläillessä. Kyllä viisi vuotias kaipaa vielä kovasti paljon perään katsomista. Meillä vanhemmilla on vastuu omista lapsista ja kyllä minun mielestä siihen vastuuseen kuuluu myös lapsen seuran valitseminen. Mutta kuten edellinenkin jo vastasi, niin lapsen vaatteet ja sottainen syöminen ei ole hyvä tapa arvioida lasta.
Marju
Tuo mainitsemani vaatetus, syöminen ja puhuminen oli tosiaan tarpeetonta "leimaamista", eivät nyt liity itse asiaan ollenkaan. Tekstiä kirjoittaessani taisi vaan olla niin "hanat auki", että kirjoitin turhia ajatuksianikin.
Yksi ikävä seikka vielä mieleeni tuli, mitä en (ihme kyllä) aloitukseen huomannut kirjata. Tuo kaveri nimittäin rikkoo tosi paljon lelujamme/tavaroitamme vieraillessaan meillä. Ja toisekseen, hän saa esikoisemme myös tekemään typeriä juttuja, joita hän ei ilman tuota kaverin läsnäoloa varmasti tekisi (usein kaverin lähdettyä itsekin jo katuu tekojaan), kai se sitten on vaan jotain esitystä, että "osaanpa minäkin"..? Lapsemme ovat jo tajuneet itsekin, että kun meillä on vaikka jokin uusi lelu, ja kaveri tulee kylään, niin lelu laitetaan kaverin kyläilyn ajaksi piiloon, jotta se säilyy ehjänä.
Harmittava tilanne.. Varsinkin kun tuo kaveri tuntuu nyt olevan niin tärkeä esikoisellemme (aina kun puhelimeni soi, kysyy, että "onko se ****(kaveri siis)?". Mutta joka päivä ei kyllä kaveria tarvitse nähdä, ehkä se 3krt/vk olisi sopiva..
Ai niin, ja noista määristä vielä, että emme ole koskaan niin minuutilleen sopineet, että mihin aikaan haen lapseni heiltä tai mihin aikaan he hakevat lapsensa meiltä, mutta olen ajatellut, että 1-2h olisi sopiva (ja sen aikaa yleensä poikamme heillä on ollutkin). Mitä mieltä te olette? Yksi päivä nimittäin kaveri taas soitti, että voiko hän tulla meille. No, kerroin, että meillä on illalla menoa, mutta voisi hän tulla nyt (kello oli noin 14). Hän tuli (yksin). Meni tunti, meni toinen, ja vielä kolmaskin, ennen kuin hänen isosisarensa tuli häntä hakemaan! Aika rasittavaa, kun eivät sitten viitsineet mitään mainita, tai soittaa, että onkin niin pitkään. Onneksi ehdimme illalla vielä omiin menoihimme.
Jos epäilet minkälaisia vaikutuksia kaverilla on, niin ehdottomasti rajaisin vierailuajat. Ja jos et voi luottaa naapuriin, niin vierailut siellä voisi rajoittaa kokonaan.
Sen verran noista ajoista ja lapsen itse sopimisesta, että meillä tuleva ekaluokkalainen 6v kyllä soitta itse kavereille ja voi olla tuntitolkullakin kylässä. Sen verran katson ettei koko päivää ole ja tunnen kaverien vanhemmat. Oletusarvona on että vanhemmat laittavat lapsen kotiin kun heistä siltä tuntuu, eli en odotakaan että joku tulee lapsensa hakemaan. Jos meillä on jotain muuta, niin jos lapsi osaa itse tulla meille, niin pääsee kyllä poiskin itse. Toimii molemmin päin. Kyllä meillä 6v kaverit voivat olla puolikin päivää kylässä, tällöin tarjoan usein välipalaa-ruokaa. Mutta olen oppinut lapsen kaverien perheiden tapoja ja tiedän ettei vastavuoroisesti aina kuitenkaan lapsemme saa syötävää. Tässä auttaa kun tuntee kaverien perheiden tapoja ja niitä oppii ajan myötä. Toisissa perheissä myös ruoka-aikana eivät halua kavereita edes odottamaan ja toisissa voi odottaa. Nopesti oppi tietämään myös kunkin perheen ruoka-ajat ja nukkuma-ajat, jotka myös vaihtelevat.
Jos lapsi itse sopiia ja menee kylään, en odota että kylässä vanhemmat ovat vastuussa lapsesta. Silloin jos minä sovin aikuisten kanssa, niin silloin oletan aikuisten olevankin vastuussa. Eli ilman sopimista ei voi minusta odottaa että naapurin aikuiset ovat vastuussa kyläilevästä lapsesta. Teillä jos odotat että naapurin aikuinen katsoo lapsesi perään, niin silloin kyläilyt kannattaisi sopia tämän aikuisen kanssa, eikä vaan päästää lasta itsekseen kyläilemään.
Meillä en ole varsinaisesti rajoittanut lasteni tiettyjen kavereiden näkemistä jollakin kertamäärällä, vaan sen mukaan että on ruoka-aika ja jos teemme jotain muuta tai lapsi näyttää väsyneeltä/levottomalta ja kaipaa rauhaa. Lisäksi olen jutellut lasten kanssa paljon minkälainen on kiva kaveri ja muutenkin touhuista mitä tekevät kunkin kaverin kanssa. Kieltämättä esikoisella oli joskus 5-6v:na ei niin hauskoja kavereita, mutta heidän kanssaan harjoiteltiin miten toimia ongelmatilanteissa yms. Ja kun ikää tuli lisää, ei enää 7-8v:na halunnutkaan liikkua näiden kanssa, vaan siirtyi minunkin mielestäni paljon mukavampaan seuraan ja kavereiden osalta ei ole ollut valittamista. Pojalla kaverit ovat nykyään mukavia, kuten myös tuolla 6v:lla pikkusiskolla. Jos asiasta keskustelee lapsen kanssa ja tarkoituksen että lapsi oppii itse käyttäytymään tarvittaessa erilailla kuin ongelmallisempi kaveri, eikä aina tarvitse mennä seuran mukana. Sitten kun ikää tulee lisää ja kaveripiiriäkin voi valkata, eikä tarvitse aina olla sen ihan naapurin kaverin kanssa tilanne varmaan helpottuu.
Minusta 5-vuotias on niin pieni, ettei tarvitse päivittäin kaveria. Tehkää selkeät pelisäännöt, vaikka tapaamiset max kolme kertaa viikossa. Kun lapsi tietää tarkat rajat, ei tule mankumista. Voit perustella minusta aivan hyvin, että haluat viettää aikaa vain perheen kesken.
Mitä tulee yli suuriin vaatteisiin, epäsiististi syömiseen, epäselvään puheeseen niin minusta niihin asioihin ei pidä puuttua. Ne eivät ole lapsen oma vika. Jotkut lapset syövät siistimmin, jotkut sotkuisemmin, jotkut puhuvat selvemmin, jotkut epäselvemmin. Minusta lasta ei saa leimata niiden piirteiden perusteella. Esim. oma poikani puhuu erittäin hyvin (aikuistasoisesti jo 3-vuotiaana), mutta syö erittäin sotkuisesti. Minkäs sille mahtaa. Joku oppii toisen jutun nopeammin ja toisen hitaammin.
Jos pojan kodissa on jotain hämärää, en ehkä päästäisi omaa lastani sinne eli leikit olisi sitten 3x teillä. Voisit vaikka perustella, että et halua päästää esikoistasi sinne, koska keskimmäinen sitten kaipaa. Kenellekään ei tule paha mieli, kun asiat rajoittaa ja esittää fiksusti.