Isomman lapsen mustasukkaisuus ja aggressio
Auttakaa te, joilla on kokemusta siitä miten mustasukkaisuudesta selvitään! Olemme aivan helisemässä 3,5 v esikoisen kanssa.
Meille syntyi vauva keväällä ja alussa meni kohtalaisen hyvin. Nyt isommalla on yhdistetty uhmakausi ja mustasukkaisuutta, jotka yhdessä tekevät elämästä jokapäiväistä konfliktien ratkomista. Olemme miehen kanssa aivan finaalissa ajoittain ja pahaa mieltä tulee erityisesti siitä, että hermot menee ja usein, vaikka tietysti tiedämme, että pitäisi pysyä rauhallisena.
Pahinta esikoisen käytöksessä on aggressiivisuus, jota hän selvästi tuntee vauvaa kohtaan. Onneksi hän ei kuitenkaan pura sitä pikkuiseen vaan kiristelee hampaitaan ja on näennäisesti kiltti pienelle. Meihin hän tunteensa purkaa, mikä tietysti on oikein, mutta vaatii jatkuvaa rajojen opettelua. Ehdotonta eitä joutuu sanomaan monesti päivässä, kun lyömistä ja potkimista ilmenee. Esikoisemme ei tällä hetkellä tunnu tottelevan juuri mitään ja kieltoja saa tehostaa uhkailuilla, kiristyksellä ja omaan huoneeseen lähettämällä. Vaikuttaa omaan kärsivällisyyteen tämä, kun jatkuvasti pitää olla äärikeinot käytössä. Lisäksi ennen niin ihana ja mukava esikoisemme saattaa täräytellä vieraillekin tosi rumasti, mikä on meistä tosi hirveää.
Huomiota annamme esikoiselle mielestämme aika tavalla. Hän saa päivittäin viettää aikaa yksinkin toisen vanhemman kanssa ja hänen kanssaan tehdään paljon kaikenlaista kivaa. Yritämme myös antaa mahdollisuuksien mukaan positiivista palautetta ja kerromme joka päivä, että rakastamme häntä ja että hän on meille tärkeä. Kodin ilmapiiriin vaikuttaa kuitenkin paljon tämä alituinen riitely tottelemattomuudesta ja huonosta käytöksestä. Tosi kurjaa.
Kommentit (3)
Kopion hieman akaisempaa vastaustani. Tästä aiheesta on kirjotettu täällä paljon.
Oletteko puhuneet mustasukkaisuudesta avoimesti. Oikeasti tunne on sallittu, mutta teot ei siis ole. Hyvä, kun asiat myönnetään ääneen. "Äiti rakastaa aina" on hyvä kirja. Siinä isoveli puhuu suoraan: "Kakkapylly, itkupilli, heitetään se roskiin, lähetetään Kiinaan". Oikeasti lasta helpottaa, kun tunteet sallitaan ja niitä sanoitetaan. Eli tuntea saa!!!!!!! Ja sen voi sanoa ääneen! Onhan sisaruksen syntymää verrattu siihen, että aviomies ottaisi uuden vaimon! Kyllähän se tunteita herättäisi!
Oma aika on myös tärkeää. Käykö jossain kerhossa, harrastuksessa? on omaa ison pojan juttua? Ettei koko ajan ole vauvan kanssa? Meillä ainakin auttoi, kun ei tarvinnut koko ajan mennä kotona vauvajutuissa mukana.
Ja vanhempien aikaa annoittekin jo hienosti! Hyvä! Ja positiivista palautetta! Hyvä!
Ota isompi mukaan hoitoon, mikäs lelu sopisi vauvalle, minkä haluaisit antaa, käypä antamassa. Mitäs vauva on nyt oppinut?
Tuo vaihe on kaikkien käytävä lävitse, mutta kyllä se menee ohi, vaikka et nyt uskokaan. tsemppiä! Meillä oli aikoinaan isoveli oikea "piru" pikkusisarukselle, mutta nyt on niin huolehtivainen ja oikea enkeli, haluaa ottaa pikkuisen aina mukaan, vaikka olisi mahdollisuus mennä kaksin äidin kanssa! Eli valoa tunnelin päässä!
Itse olen joskus huomannut, että joskus kieltäminen ei auta mitään, parempi on vaan yrittää saada esikoisen huomio johonkin muuhun esim. pyytää hakemaan joku isomman oma tietty lelu ja alkaa juttelemaan siitä. Tai kysyä jostain tosi mieluisesta asiasta ja yrittää antaa huomiota isommalle (vaikka imettäisikin) ja yrittää saada ison sisaren oma kiinnostus johonkin muuhun. Olette kyllä toimineet ihan niin kuin itsekin tekisin, joten tsemppiä vaan.
Meillä lapsilla 2v 7kk ikäero. Isompi oli alkuun tosi agressiivinen eikä voitu jättää lapsia hetkeksikään kaksin. Nyt pienempi on 1,5v ja isompi 4v. Kivasti menee välillä ja välillä ei. Pienempikin osaa olla jo hankala, repii välillä isompaa hiuksista yms. Mielestäni tämä on vaan tätä jatkuvaa toistoa ja kieltämistä, välillä isompi lähtee jäähylle yms. Sisaruskateushan on varmasti kaikilla sama, se ilmenee vaan vähän eri tavalla. Itsekin olen aina "pienenä" tapellut siskoni kanssa vaikka ikäeroa oli 7v!
Välillä on vaikeita ikäkausia kuten teillä nyt isommalla, mutta muutaman kuukauden päästä on taas tilanne varmasti toinen! Kunnes taas tulee joku toinen vaihe...Mutta tätähän tää kai on. Meillä huomaa heti jos ei ole tekemistä. Isompi taantuu pienemmän tasolle, alkavat riehua ja lopulta jompaa kumpaa sattuu. Meillä pitää isommalle järjestää luvallista puuhaa ja aamulla vaan lähteä ripeästi ulos että saavat ulkopuuhissa purkaa energiaa eikä tarvii niin paljon nahistella. 3,5v osaa tehdä varmaan jotain puuhakirjoja, palapelejä, muovailla tms., meillä on aina muovailuvahat ja kynät sekä paperit niin että lapset voi itse ottaa ne keittiön pöydälle ja siinä puuhailla jos minä tiskaan tms. se helpottaa vähän.