><>< MARRASVAUVOJEN MAAILMAANTULO ><><
Kootkaamme tänne marraskuussa 2005 syntyneiden vauvojen maailmaan tulokertomuksia!
Tunnetaan myös nimellä synnytyskertomukset :)
Kommentit (24)
ja anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet. Tunnin tota kirjottelin, joten alkaa väkisinkin ote herpaantumaan.
Huh, äskeinen synnytyskertomus kuullosti melkoisen hurjalta omaani verrattuna...mutta jospa minäkin lyhykäisyydessään kertoisin omani.
Neiti tuli siis maailmaan perjantaina 4.11.
Torstai iltana vielä olin jumpalla ja puhisin miehelle, että tämä ukko ei synny koskaan (kaikki olivat mahani perusteella sanoneet, että poikahan sieltä on tulossa;)
Yöllä viiden aikoihin tunsin kummallista mahakipua ja mietin, että vieläkö tässä vatsatautikin sairastetaan! Nukahdin uudelleen ja heräsin miehen herätyskelloon puoli seitsemän aikaan. Kömmin siitä vessaan ja toiveissa oli siis jatkaa uinailua. Pönttöön hulahtikin kunnolla verta ja minulle iski paniikki... Soitin synnärille ja käskivät tulla heti näytille.
Automatkalla (max 10 min) tuntui omituiselle ja käveleminen portaita pitkin neljänteen kerrokseen ei ehkä ollut mikään elämäni suoritus... Veren tulon syy oli käynnistynyt synnytys, olin jo 4 cm auki. Ja pääsin siis suoraan saliin.
Otin suihkun ja sen jälkeen lensikin laatta, ja sitten kyseltiin kivun lievityksistä. No, minä halusin kaiken mitä mahdollista, koska pelkään kipua hirviästi, eli sain epiduraalin. Siinä sitten köllöteltiin ja odoteltiin. Kahden aikoihin olin kokonaan auki, mutta vauva ei ollut laskeutunut. Sitten tuli vilu ja nousi kuume, eli sain antibiootit ja lisää epiduraalia. Joskus kolmen paikkeilla tuli kammottavat vatsa kivut jotka kesti ja kesti. Meille oli synnytysvalmennuksessa sanottu ettei yli 1,5 minuutin supistuksia ole olemassakaan. Kahden lääkärin ja kolmen kätilön voimilla meikän supistuksille saatiin kestoa noin 5 min ja ne oli ilkeitä ne. Onneksi toinen viksu lääkäri keksi, että lisää epiduraalia saattaisi helpottaa oloa, ja niinhän siinä kävi. Se huono puoli alkoi sitten, että vauvan sydän äänet heikkeni aina supistuksen tullessa ja ne oli siis edelleen niitä pidemmän puoleisia joista en tosin tuntenut mitään...
Sitten tuli lääkäriltä määräys että pitää ponnistaa tai tulee sektio, koska vauva pitää saada ulos. No, kätilö katteli käyriltä ja minä ponnistin kun käskettiin. Oli muuten mielestäni helppoa vaikka kätilö sanokin jälkeen päin, että tämä neiti syntyi silkalla sisulla :) 45 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen tyttö syntyi ja meikä se vaan vieläkin ponnisti kun en tuntenut, että oli jo syntynyt, oli nimittäin sen verran hyvä se epiduraali että vei meikältä tunnon kokonaan!
Eli kun aamulla mentiin niin jo iltapäivällä oli tyttö maailmassa ja synnytys oli minusta helppo ensisynnytykseksi kaikkien kauhutarinoiden jälkeen mitä olin kuullut!
Hyvä keksintö tämä pino! Kiva lukea muitten kokemuksia, nyt vaan kaikki joukolla mukaan!!! =)
Tässä tarinaa meiän pojan pitkästä matkasta maailmaan:
Raskaus meni yliajalle, aivan kuten oli alusta asti uumoillutkin. Viimein maanantaina rv 40+4 alkoi kotona lapsivettä lirahdella. Tosin meni puoli päivää ennen kuin tajusin mitä se oli, pH-paperilla tarkistin että emäksistähän se. Supistuksista ei tietoakaan, joten vasta illalla mentiin synnärille näytille. Lapsivesi varmistu, mutta osastot oli aivan täynnä joten pääsin vielä kotiin nukkumaan. Tiistaina aamulla oli paikka järjestyny ja siis osastolle oottamaan suppareita ja tulehdusarvojen seurantaan. Suppareita ei koskaan tullut, joten keskiviikkona alettiin käynnistellä. Klo 12 sain 1/2 cytotecin suun kautta, sillä tuli viis laimeaa supparia ja se siitä. Klo 16 sain toisen puolikkaan ja sanoin miehelle puhelimessa ettei tartte sairaalaan tulla, ei tästä tuu mitään lähimpään viikkoon. Noh, synnytys lähti käyntiin kuin napista painamalla tasan 17.45, merkkasin iltasanomien reunaan kellonaikoja suppareiden tahtiin. Heti suoriltaan 3-4min oli väli. Tunnin verran kärvistelin ennen kuin ilmottauduin kipeänä hoitajalle, sain aquarakkulat ja peräruiskeen. Sen jälkeen soitin miehelle, että tuu sittenkin sairaalaan, jotain voi tapahtua! Mies tuli ja saliin siirryttiin klo 21, olin sillon vasta sormelle auki ja kanava oli hävinnyt.
Yö oli piiiiiiiitkä. Halusin luomuilla niin kauan kuin jaksan ja niin kauan kuin se olisi tilanteen kannalta järkevää ja vauvalle turvallista. Yön pimeinä tunteina ennätin lillua ammeessa kaks tuntia (aivan ihanaa muuten!!!), keinutella keinutuolia, kävellä ja kyykistellä, mies hiero jne. Kolmelta sain petidiinit kankkuun ja torkahin puolisen tuntia. Sen jälkeen heräsin kun h*vetti oli irti. Otti niin kipeää että hengitys salpaantu, en pystyny ees huutamaan miestä hereille (nukku sohvalla nurkassa), oksetti aivan tajuttomasti mutta jalat ei kantanu niin että oisin veskiin päässy muuten kuin konttimalla. Oksensin kaarimaljaan ja ulisin ja itkin jossain hämärän rajamailla, tuska oli aivan järkyttävä ja väsymys vei voimat ja järjen. Mies havahtu hereille, soitti kätilön joka tutki: vasta 3cm auki. Aikaa oli kulunu jo 9h, joten kätilö tuumi että nyt riitti luomuilut, laitetaan epiduraali. Sain sen aamuviideltä ja kalvot puhkastiin, loput vedet meni. Alotettiin oksitosiinitippa ja johan tuli kovia suppareita, käyrän asteikot ei riittäny mihinkään!
Epiduraalin vaikutus meni nopeasti ohi, seittemältä olin alkanu viimein avautua ja olin 7-8cm auki. Sain lisää puudutetta mutta ei auttanu, olin nimittäin täysin auki kaheksalta ja sain alottaa ponnistella omaan tahtiin. Vauva ei ollu vielä laskeutunu. Aktiivinen ponnistaminen alotettiin puol yheksältä ja siinä sitten karjuin, huusin, itkin ja raivosin, vauva ei edenny kanavassa, en löytäny oikeaa ponnistussuuntaa, en jaksanu tarpeeks kauan ja lujaa ja ties mitä. Kätilö uhkas hätäsektiolla kun käyrillä oli pahoja laskuja ja leikkas ison epparihaavan, minä ponnistin niin että maailma sumeni, suppareiden välissä kätilö löi happimaskin naamaan että tajunta palas vähän paremmin ja homma jatku ja jatku. Viimein 57 minuutin puhtaan h*lvetin jälkeen poika näki päivänvalon klo 09.27. Siihen hetkeen pysähty koko maailma. Pisteitä sai 7-8-9, oli veltto ja väsynyt pitkästä matkastaan ja vietiin nopsaan happikaappiin virkoamaan.
Poika tuli maailmaan avosuisessa kasvotarjonnassa mitoilla 3995g ja 53cm. Eipä ihme ettei homma oikein sujunu, ei meinannu millään mahtua eikä meinannu voimat riittää puskea!!!! En revennyt kuitenkaan, kiitos hitaan tulemisen. Peräsuoli sen sijaan viottu ja nyt on laskeuma ikuisena muistona.
Traumoja ei jäänyt kaikesta huolimatta, uskallan toistekin valita alatien ja luomuilun niin pitkälle kuin vain onnistuu. Ihmeitä sitä vaan kestää kun on pakko...
kun luen muiden kertomuksia :) Minulla ei juuri koko raskausaikana ollut suppareita ja rviikoilla 40+5 ajattelin ettei vauva ikinä synny. Isänpäivä vietettiin rattoisasti mutta seuraavana yönä klo 00:45 alkoi todella kipeät supparit ja tiesin heti että nyt on tosi kyseessä. Nousin jalkeille ja samalla alkoi lapsivettä lirutella. Soitin synnärille ja käskivät lähteä tulemaan. Supparit äityivät tosi pahoiksi ja makasin auton takapenkillä jalat katossa matkan sairaalaan. Synnärillä vaihdoin sairaalakolttuun ja sain lämpimän kaurapussin lievittämään suppareita, jotka kovenivat koko ajan. Lanteiden keinuttelu tuntui lieventävän hieman suppareita. Ramppasin vessassa koko ajan ja lopulta kipu yltyi niin kovaksi että ottivat minut synnytyssaliin vaikka paikat ei ollut tarpeeksi auki. Sain ilokaasua ja jumppapallon jonka päällä keinuttelin - mies piti kiinni etten putoa lattialle kun oli sen verran pöhelö olo siitä ilokaasusta. Kätilö koitti jossain vaiheessa missä mennään ja sanoi että vauva porasi päällään tietä ulos. Kovin oli kiire meidän neidillä :)
Jonkun aikaa (ikuisuuden) kärvisteltyäni pyysin puudutusta tai hallolla päähän lyöntiä. Meinasivat laittaa kohdunkaulan puudutuksen mutta kohdunkaula olikin jo kokonaan auki, joten jäin ilman troppia ja siitä sitten vaan ponnistamaan. Puuskutin niin että meinasi taju lähteä mutta niin se neiti syntyi klo 6.50 maailmaan pistein 9-9-10. Neiti väänsi isot kakat heti kun hänet nostettiin rinnalle. Synnytys kesti 5h 55min ja ponnistusvaihe 25 min. Neidin mitat 3790 g ja 50 cm.
-katzuska
Jospa nyt edes sen verran aktivoituisin, että kirjoittaisin synnytyskertomuksen!=)
Ehdimme käydä torstaina ya-kontrollissa, jossa lääkäri sanoi että synnytyksen käynnistyminen on enää hetkistä kiinni. Oma ajatus oli silloin, että niin varmaan, tää ei synny koskaan!
Seuraavana yönä kuitenkin heräsin 00.30 napakkaan supistukseen. Päätin vaan kääntää kylkeä ja jatkaa unia, ei tämä kuitenkaan vielä sitä tosi toimintaa olisi! Suppareita alkoi kuitenkin tulemaan säännöllisesti noin 7min välein. Lämmittelin kaurapussia ja kävelin ympäri asuntoa. Oli ihan varma koko ajan, että supistukset kuitenkin loppuvat ja en vielä herättänyt miestäni. Kahdelta alkoi kuitenkin jo tuntumaan siltä, että mieskin pitäisi herättää. Supparit alkoivatkin yht' äkkiä tulemaan jo kolmen minuutin välein. Olivat jo melko kipeitä, joten päätettiin lähteä sairaalaan. Ajomatka kesti n. 10 min. Sairaalassa oltiin kolmelta.
Minä siitä sitten suoraan käyrille ja mies käytävälle odottamaan. Kätilö totesi paikkojen olevan jo 5cm auki, joten saliin vaan. Siellä sitten kiikuttelin keinutuolissa kaurapussi selän takana ja ilokaasumaski edessä. Ilokaasu ei vaikuttanut mulla mitenkään, päätä ei saanut " sekaisin" vaikka kuinka imi!=) Halusin jotain muuta. Kätilä ehdotti aqua-rakkuloita. Sanoi mulle vielä, että älä sitten potkaise kun hän niitä laittaa. Siinä kyllä supparikivut unohtui, rakkuloiden laittaminen sattui niin älyttömästi, joten en huolinut kuin kaksi.
Hetken aikaa meni hyvin, mutta sitten tuli niin kovia supistuksia, että vaan pystyin heijaamaan itseäni sängyllä. Pyysin jotain vahvempaa. Lääkäri tuli katsomaan, ja totesi että 7cm auki, epiduraalia ei voida enää antaa. Silloin iski ajatus,e ttä luomunako tämä sitten menee! Mutta sain kuitenkin spinaalin ja siitä aukesi taivas, kaikki kivut olivat tiessään ja olo euforinen!=)
Sain spinaalin joskus viiden jälkeen. Luulinkin jo, että supistukset loppuivat jo kokonaan, mutta käyrä näytti niitä edelleen tulevan. Siinä sitten makoilin sängyssä ja juttelin miehen kanssa mukavia ja odottelin, että alkaisi ponnistuttamaan.
Seitsemältä sitten alkoi tuntumaan inhottavaa paineen tunnetta (tietenkin juuri vuoronvaihdon aikaan) ja tuli tarve ponnistaa. Koin ponnistamisen tunteen erittäin epämiellyttävänä, se ei sattunut mutta se paineen tunne oli järkyttävä! Avuksi tuli nuori ja todella reipasotteinen kätilö, erittäin mukava kylläkin, niinkuin oli yöllinenkin kätilö ollut.
Kannustus oli huimaa, kun mies ja kätilö yhteen ääneen kannustivat minua jaksamaan loppuun asti. Myöhemmin mies sanoikin, että fiilis oli kuin Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelussa, jossa valmentaja tsemppaa joukuettaan voittoon!=)
Pitkän 50min ponnistamisen jälkeen 7.47 tyttö tuli vauhdilla ja kolmannen asteen repeämät tuli. Mutta niin ihana tummatukkainen kaunotar sieltä tuli, että muulla ei ollut väliä!=) Neidin mitat 50,5cm ja 3690g. Pisteitä tuli 9. Neiti syntyi siis rv 41+6.
Minut päätettiin viedä leikkuriin parsittavaksi. Ompelu suoritettiin selkäydinpuudutuksena. Sillä aikaa tuore isi hoivasi tyttöä vuodeosastolla. Puolen päivän jälkeen pääsin itsekkin osastolle perheeni pariin.
Vaikka repeämä tuli ja paha sellainen, ei mitään traumoja jäänyt ja toisenkin voin mennä tekemään!=) Hyvin olen toipunut ja vauva-arki on ihanaa!=)
Miisa ja pikku-neiti 11vko
meijän poju synty siis rv 41+3.
Ja pojun sydänäänet hakkas 180-190 joka vaikutti myös sektiopäätökseen
Mukava lukea muiden synnytyksistä...
Koitan tähän nyt lyhykäisyydessään laittaa mein neidin maailmaan tulon.
Supistukset alkoivat oikeastaan ma ja ti välisenä yönä, mutta eivät ollut kivuliaat ja tuli tosi epäsäännöllisesti. Aamulla taas alkoi olemaan jo vähän kovempia ja kävely ei oikein enää ottanut onnistuakseen. Koiran kanssa meni aamulenkillä huomattavasti normaalia pidempään.
Kotona sitten aamupäivän pyöriskelin ja supistuksia tuli,en sen kummemmin katsellut kelloon kuinka usein. Puolen päivän aikaan lähdin käymään mummollani,kun oli niin sovittu (onneksi jätin koiran kotiin,yleensä koira mukana jos aikomus olla pidempää kotoa pois). Siellä laittelin miehelle viestiä,joka oli tietty juuri sinä päivänä joutunut naapuri kaupunkiin töihin (1/2 tunnin ajomatka) että kovasti supistelee,ilmoittelen jos alkaa tapahtua.
Supistuksia tuli jo usein ja olivat todella kivuliaita (mummoni alkoi laskemaan supistusten väliä... 4min) ja eikun sairaalaan. Sairaalassa olin noin 14.40. Mummo lähti saatille,itse kuitenkin ajoin autolla (matka kesti n. 5min),kun en uskaltanut laittaa mummoa rattiin =) Kätilö tutki ja kohdunsuu oli auki jo 3cm. Lapsivesi meni tutkimuksen aikana ja oli " vihreää puuroa" . No ei muuta kuin soitto miehelle että täällä sitä nyt ollaan, voisitko tulla!!!! Ja kauhea hätä että kuka nyt käyttää koiran lenkillä ym. mutta onneksikaikki järjestyi...
Sairaalakamppeet sain niskaan ja suoraan synnytys saliin. " pilaantuneen" lapsiveden takia sain antibioottia,jonka jälkeen sain ilokaasua,kun kivut alkoi olemaan todella kovat (koveni välittömästi lapsiveden mentyä), antibiootista tuli allerginen reaktio ja oksensin heti otettuani ilokaasua,en siis enää halunnut edes kokeilla sitä,luulin että oksennus johtui siitä. No siinä sitä sitten makasin sängyllä kylellään ja kivut kauheat ja ukkoa ei kuulu,onneks kuitenkin kerkesi mukaan.
Epiduraalia miulle alettiin antamaan,mut sitten miulle tuli tarve p.....taa, kätilö tsekkasi tilanteen ja siellä oli valmista joten sain unohtaa kivunlievittäjät sun muut eli luomuna loppuun asti... Ponnistus vaihe oli oli nopea,mutta erittäin kivulias ja sen varmaan kuuli koko sairaala =) tyttö oli maailmassa klo 17.05 eli nopea toimitus.
Sain neidin alkuunsa vierihoitoon, mutta kun illalla siirryttiin osastolle,niin tyttö joutuikin lastenosastolle korkeiden tulehdusarvojen takia. Antibiootti kuurille joutui 7 vrk:ksi,mutta onneksi sain tytön vierihoitoon 5 päivän päästä,jotka olivatkin äipälle todella rankkoja. Nyt tyttö voi hyvin ja itse olen oikeastaan unohtanut sen " kauhean" synnytyksen,että eiköhän sitä jossain vaiheessa kakkostakin aleta tekemään.
Menin kontrolliin äitipolille laskettuna päivänä 24.11.05 ja toiveena oli saada käynnistys. Pelkäsin että lääkäri laittaa vielä kotia, mutta osastolle päästiin ja klo 11 sain ekan cytotec tabletin puolikkaan. Sillä ei ollut juuri vaikutusta, joten seuraavan tabletin sain kolmen maissa. Aattelin että tässä menee varmasti monta päivää ennenkuin rupeaa tapahtumaan, niin kävi toista odottaessa...Mutta toisin kävi.
Katselin rauhassa telkkaria, kun klo 17 alkoi tulla supistuksia. Voimistuivat ja olivat heti säännöllisiä. Lapsivedet lorahti 17.30, kätilö tuli tarkastamaan tilanteen; muutama sentti auki ja seitsemän maissa oltiin synnytyssalissa. Kävin ammeessa lillumassa ja sitten olo oli jo todella tuskainen. Olin auki n.3cm ja kokeiltiin kohdunkaulanpuudutusta, mutta sillä ei ollut juuri vaikutusta. Epiduraalia en halunnut, koska edellisissä synnytyksissä se ei auttanut yhtään. Kätilö ehdotti spinaalia, olin auki 4-5cm ja spinaalin saatuani koitti taivas =) Mietin että voiko olla totta ettei supistukset tunnu, vaikka niitä tuli tosi tiheään. Siinä sitten makailin reilun tunnin suht rentona.
Spinaalin vaikutus alkoi haihtua vajaan parin tunnin jälkeen ja supistukset oli tosi ilkeitä. Tilanteen tarkistus; melkein kokonaan auki ja sain ruveta ponnistamaan melkein heti. Viisi minuuttia ja ihana tummatukkainen poika oli maailmassa klo 23.45. Mitat 3900g ja 52cm, pisteet 9-9-9. Sain pienen ensimmäisen asteen repeämän ja limakalvovaurioita, mutta ne paranivat todella hyvin.
Kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus =) Kaksi edellistä synnytystäni olivat tosi pitkiä, joten tämä tuntui tosi helpolta.
Onni oleili perätilassa, eikä kääntöyrityksistä huolimatta suostunut kääntymään rt. Päätettiin kuitenkin synnyttää alakautta. Lääkäri sanoi olevan mahdollista, mikäli ei mene yliaikaiseksi.
Maanantaina 21.11.2005 rv 41+3 meillä oli yliaikaiskontrolli Kättärillä. Lääkäri kysyi, että onko supistellut. Sanoin, että ei, jotain outoa jomotusta on kyllä ollut. Sellaista mankkakipumaista. Sisätutkimus tehtiin ja lääkäri katsoi minua kuin idioottia sanoen, että kyllä varmaan on supistellut kun kanava on hävinnyt ja olet 2 cm auki. Olin siinä sitten, että jaahas.
Lisää armonaikaa en saanut, vaan sektio sovittiin keskiviikolle 23.11.2005. Kovasti yritettiin miehen kanssa tehdä kaikkemme, jotta synnytys olisi käynnistynyt, mutta ei ottanut poika syntyäkseen.
Keskiviikkona lähdettiin sitten aamulla 6.30 pimeässä marrasaamussa lastamme noutamaan. Tunnelma oli epätodellinen. Tiesimme, että esikoisemme näkisi päivänvalon ennen kahtatoista. Oli taikaa ilmassa.
Puudutteiksi sektioon sain epiduraalin ja spinaalin. Spinaalin laitto tuntui ikävältä ja jaloissa löi salamaa.
Leikkausta oli kestänyt noin 10 minuuttia ja lääkäri sanoi, että vauva syntyy juuri. Olimme aivan ymmällämme, kohta näkisimme tulokkaan. Pian kuului komea rääkäisy ja vauva nostettiin ylös niin, että näimme hänet leikkaussermin takaa. 10 pistettä! Padot aukesivat ja itkin kuin lapsi. Mitään niin kaunista en ollut koskaan nähnyt. Vauva kapaloitiin ja nostettiin rinnalleni. Poika kinkesi kätensä ulos kapalosta ja tarttui minua nenästä. Ihana.
Sitten tunsin vähän kipua, mutta en malttanut sanoa mitään. Ajattelin, että veisivät vauvan pois. Sitten tuli se aika, että isä lähti vauvaa pesemään ja hoitamaan. Heti kun ovi sulkeutui ja vauva oli poissa kipu yltyi kamalaksi. Vatsaani imuroitiin ja tunsin kaiken. Perkeleellinen kipu. Ähisin anestesialääkärille, että nyt sattuu. Sain lisä puudutetta, ei auttanut. Toinen satsi perään, ei mitään tehoa. Sitten lykkäsivät hevosannoksen morfiinia, joka aiheutti sellaiset tripit, että oksat pois. Huone heilui kuin Hawajin palmut =) Kipu oli tallella, mutta morfiini vei ajatukset siitä pois.
Seuraavaksi huomasin olevani heräämössä ja kohtuani painetiin haavan kohdalta supistumaan. Verta vaan hulahti alapäästä. Voi tsiisus. Heräämön lääkäri kävi vielä pari kertaa painamassa, kunnes sanoin, että kerrankin vielä yrität tulla painamaan ja minä potkaisen =D Tais vielä morfiinit vaikuttaa.
Pian mut jo rullattiin osastolle ja sain liittyä mieheni ja vauvan seuraan. Sitten olikin vuorossa ensi-imetys. Vauvan läsnäolo helpotti huomattavasti kipuja. Mies oli kätilön kanssa mitannut vauvan ja kokoa jössikällä oli 3950g ja 51cm.
Haikeudella muistelen tuota ihanaa päivää kun poikamme tuli tähän maailmaan. Aivan uskomaton kokemus! Elämäni hienoin päivä.
23.11. neuvolassa terkkari teki sisätutkimuksen ja paikat oli noin 3cm auki ja kanavaa noin 1,5cm jälellä. Kehotti mua lähtee Oysiin näytille, mut sanoin katsovani tilannetta iltaan ja mahollisesti seuraavaan päivään. Oli vähä sellanen fiilis että mut passitettas takas kotiin ku en ollu edes kipeänä vaik paikat oli vähä auennu. Suppailut tuntu lähinnä mahan kovetteluna ja pikku vihlasuina alapäässä.
No seuraava yö meni lähes valvoessa. Varmaan vähä jännitti ku oli tarkotus aamulla ajella Oysiin näytille ja menkkakipujen kaltaista jomottelua oli läpi yön.
Aamusta lähettiin ajaa ja välillä pysähyttiin viel miehen hiukset leikkauttaa serkkutytön luo. En todellakaa ollu kipeä. Siinä sitä naurettiinki et mä oon muka menossa synnyttää.
Synnyttäjien vastaanottoon saavuttiin siinä 10-11kieppeillä. Siel sanoin et paikat on auki 3cm ja terkkari kehotti tulee näytille. Siinä sit tutkimukset tehtiin ja käyrää otettiin. Kätilö käski sanoo kun tulee supisteluja ja oli sit ihmeissään ku en puhunu mitää. Sanoin vaan että ei ne tunnu missää, ainoastaan pientä kovettelua mahassa tuntunu. Kätilö kävi kysyy muilta kätilöiltä mielipidettä ja olivat sitä mieltä että suoraan saliin. Pyysin kalvojen puhkasua, koska se nopeutti edellistä synnytystä.
Salissa otettiin käyrää ja säännölliset supparit alko käyrän mukaa klo 12. Ite en niitä edelleenkää tuntenu mitenkää kipeenä. Kanttiinissa käveltiin mutka miehen kans ja sit takasi käyrää ottaa. Kätilöt kävi kyselee kivunlievityksestä. Sanoin pyytäväni tarvittaessa, mut yritän pärjätä ilman.
Noin klo 14 kätilö kävi kyselee kalvojen puhkasusta. Olin noin 4-5cm auki. Mä aloin jänistää ja sanoin että odotetaan vielä. Neljän kieppeillä kätiö sano, että jos menee yli kuuden niin sillon ei välttämättä lääkäri ala kalvoja puhkasee, joten suostuin sitte siihen. Loppujen lopuksi kätilö laitto pinnin vauvan päähän, ku kalvot oli niin vauvan päätä myöten ja niin alko pikkuhiljaa lapsivettä lorisee. Supistuksia tuntu tulevan edelleen mut ei menkkakipua kovempaa kipua tuntunu. Makasin sängyllä ja yritin vähä nukkua. Kätilö toi lämmitettyjä peittoja päälle, jotka rentoutti mukavasti. Mies kuorsasi sohvalla ja välillä tuumas, et on tää pitkästyttävää tää oottaminen...
18.20 alko tuntuu kipeitä suppareita ja ne kesti reilu minuutin ja niitä alko tulee 2-3 minsan välein. Kätilö kävi tutkii ja olin auennu lisää. Siinä sit makoilin sängyllä ja kirosin miehelle, että miksi tätä piti mennä taas kokeilee ilman puudutusta, että enkö oo kahesta aiemmasta kerrasta viisastunu. Joskus 20.30 alko tuntuu painetta alapäässä. Pyysin miestä kutsuu kätilön ja kätilö tutki että 8cm auki. Siinä sit vaan auttovat mut parempaan asentoon. Olin kyljellään ja kätilö käski alkaa pikkuhiljaa ponnistelee supistusten mukaan. Vauvalla alko sydänäänet huitelee 200 niin vaihdoin asentoa selälleen ja jatkoin ponnistelua. Viiden minuutin ponnistamisen tuloksena syntyi tummatukkainen tyttö ja mitat olivat 3545g ja 50cm. Repeämiä ei tullu. Tunti synnytyksen jälkeen alko tuntuu et verta vuotaa enemmän ja kätilö tuli painelee mahaa niin hyytymiä tuli , joihin sain kohtua supistavaa lääkettä kolmen päivän kuurin. Sama homma kävi edellisessä synnytyksessä, joten se ei tullu niin yllätyksenä. Syytä siihen ei osattu oikein sanoa.
Synnytyksen kokonaiskestoksi tuli siis päälle 9 tuntia vaik kipeenä oli vasta viimeset kaks tuntia. Ja tytön syntyessä viikot oli 39+1.
Tän synnytyksen jälkeen mä ilmotinki miehelle et meijän lapsiluku ei jää kolmeen vaan haluan kokea sen viel ainaki kerran...tai kahesti...
Samir@ ja Ronja 2kk ja reilu 2viikkoa
neitoperhosen ja " pienen" pojan synnytyskertomus
viikon olin jo potenut epämääräistä oloa, synnärillä käytiin näytillä 18.11 kun terkan mielestä niin oli paras. no kotiinhan sieltä passitettiin. vloppu meni rauhallisesti, vanhempani kävivät sunnuntaina ja sovittiin etteivät vielä ota koiraamme matkaan, hakevat vasta kun lähetään synnärille jotta mulla on päivisin seuraa kun mies on töissä ja tiistaina lähtee sotaharjotukseen. Mies lähti sitten maanantaiaamuna töihin kolmen vkon sairasloman jälkeen. ite heräsin kaheksalta ja kävin vessas ja todella väsyneenä menin vielä sänkyyn, aattelin et torkun viel. laitoin miehelle viestiä et mikä on vointi et itellä olo kun hakatulla. hetken päästä housuun lorahti jotain lämmintä, ajattelin että sitä limatulppaa se vaan. no en siinä kauaa makoillu ku ei uni tullu ja nousin ja tulva tuli. siis lapsivedet meni, kiiruusti kylppäriin ja onneks oli puhelin kouras. itkun vallas soitin miehelle noin 8.20 et nyt ne vedet meni, ala tulla. soitin myös äidille et sopii noutaa koira, nyt on menoa. supistellu ei kuitenkaan mun jännitys ja paniikki vuorottelivat mulla. vihdoin pääsin yläkertaan pyyhe jalkojen välis, koira hämillään kun en aamulenkille vienytkään. menin istumaan vessaan kun koko ajan lorahteli ja oottelin siinä miestä jotta voi auttaa pukemises. lopult tuli kun olin saanu kavereille jo ilmotettua et me lähetään synnyttään.
synnärillä sitten tehtiin tutkimukset ja totesivat et kaikki muuten hyvin mut kaulaa pari senttiä jälel ja sormelle auki. siinä sit lähettiin käveleen ja syömään ku en ollu aamupalaakaan viel syöny. sit yhen jälkeen tehtiin uus tutkimus. kaula hävinny mut kenties viel pehmeet paksua reunaa, sormelle auki. eikun oottelemaan, supistuksiakin oli alkanu tulla. siin meni päivä ihmetelles, mies oli varma et syntyy iltaa mennes. no vuorotkin vaihtu ja hiljalleen aukenin kolmeen senttiin. kuuden jälkeen illalla pääsin ammeeseen leikkimään hyljettä, supituksia tuli mut ei sit tarpeeks pahoja edistääkseen tilannetta. kymmenen jälkeen raahauduin takas sänkyyn ku alko oleen kovin väsy olo ja puolilt öin otettiin käyrät ja sain kipupiikin jotta saan hiukan huilata. nukahdettiin, mies tuolis ja mä sängyl. jossain vaihees mieskin sit meni isien huoneeseen nukkumaan ja heräsinkin puol seittemän tiistaiaamuna, ilman vauvaa. no sen tiesin et on käynnistys edessä. lääkäri tuli jossain vaihees sit tarkisteleen, olin auki sen kolmisen senttiä. ja eikun saliin ja tippaa tippumaan.
vähän väliä kävivät lisäämässä tippaa ja puolilt päivin kätilö sano tilaavansa mulle epiduraalin ku alko olo oleen kipiä. 11.50 laitettiin eka katetri. meni puol tuntia tai jotain, ei tehonnut. soitto narkkarille, käski lisäämään seuraavan satsin kahes eräs. ei tehonnut. olo vaan paheni kun tippaa lisättiin mut puudute eikä ilokaasu auttanut. sit narkkari tuli hieman vetämään katetria ulos, jos oli jäänyt liian ylös vaikuttamaan. ei auttanut. ja joskus kahen jälkeen laitettiin sit uus katetri ja ah, sain autuuden tunteen ja nukuin melki tunnin. sit alko hieman supistuksia tuntuun ja oli vessahätä. olin aiemmin saanu peräruiskeen mikä tyhjensi suolen ja helpotti oloakin. tutkittiin. 9cm auki mut pää viel kovin ylhääl. :( vessas kun olin alko ponnistuttaan, siin ähisin ja ponnistelin, tajuamatta et ponnistuttaa. takas ilokaasun pariin ku enää ei voinu puudutetta antaa. tutkittiin, täysin auki ja vauva laskeutunut asemiin. jes. ja eikun ootteleen ponnistamisen tarvetta. ja eipä tarttenu ootella. ponnistusvaihe alko 16.15 ja päätty rakkaan poikamme syntymään 16.49. tuskien taival oli mutta kyllä sen kesti näin jälkikäteen aatellen vaikka usko meinaskin loppua, siis multa. mies ihanasti oli vierellä ja tuki ja tsemppas. :) ilman häntä en ois siihen kyennyt.pään ponnistaminen oli tiukin homma, sattu niin peevelisti ja sen jälkeen helpotti. repesin hieman emättimestä mutta nekin haavat on jo hyvässä vauhdissa paranemassa. pojalla oli kokoa siis 3860g ja 52cm. pipokin komiat 36cm.
itse pääsin kotiin perjantaina, 25päivä mutta poika jäi sairaalaan tarkkailuun kun tuli nykimiskohtaus torstaina. itse olen hermoraunio vaikka mistään kokeista ei mitään löydykkään. pelko sisimmässä elän kuitenkin. eilen oltiin sitten pääsemässä kaikki jo kotiin, olin lähdössä hakemaan miestä töistä ja vaatteita kotoa kun tuli uus kohtaus. :( jouduin hetkeksi shokkiin, oli hankala ajaa autoakin. mies onneksi päätti että jää nyt isyyslomalle, piti lähteä oikeasti sotaharjotukseen tänään ja tulla perjantaina. yksin tää kaikki ois ollut monta kertaa raskaampaa kokea ja jaksaa. nyt on poikamme kotilomalla, huomenna mennään kuulemaan aivosähkökäyrän tulokset ja magneettikuviin ja toivotaan parasta ettei mitään mistään löydy.
Elikkäs 25.11.2005 mentiin naimisiin. Soittelin perheeni ja kaverieni kanssa koko vkon ja olin sitä mieltä hääpäivänämme ettei tää vauva tajuu koskaan syntyä, ku ei ole mitään merkkejä. 23.11.2005 tuli yksi supistus ja muuten ei tullut koko raskausaikana mitään supisteluja, paisti ku synnytys käynnisty vesien menoilla.
Ku tultiin maistraatilta kotiin, ni juotiin kahvit ja mentiin päivälevolle. Tos 16 aikoihin käytiin kaupoilla ja sit lähettiin koirien kans lenkille. Tos 18.30 aikoihin istuin sängyn reunalle ja silloin lorahti jotain housuihin.. kipinkapin juoksin vessaan kattoo että mitä oli..? No lapsivettähän se, tuumasin vaan ukolle että jos en kussut housuihini ni vedet tuli. Ukko oli jo samantien kiikuttaa mua sairaalaan. Mä päätin mennä saunaan kerta olin sen lämmittänytkin. Sairaalaan soitin myös ja sanoivat että lähtekää heti tulemaan muttei tartte silti hoppuilla. Saunasta tultuamme lähdimmekin ajelee kohti sairaalaa ja matka kesti jotain 30min. ja silloin alkoi tulla vähä suppareita.
Klo 20.00 oltiin sairaalas ja pääsin heti käyrille jossa sainkin olla tunnin ajan(ei mukavaa). Supistusten välit oli 2-6min. , enimmäkseen 2min. kohdunsuu oli just sormelle auki. Tuumasin vaan ukolle, että jos tää menee näin hitaasti ni mä lähen kotiin.
Klo 21 soittelin kelloa ja sanoin että kivut on jo aika perkeleen kovat, mutta apua ei tullut. Hetken kuluttua päästiin perhehuoneeseen ja pääsin istuu keinutuoliin. Taas odottelua ja kellon soittoo. Kätilö meinas olla vähä kiukkunen ku niillä oli kiirettä. Kätilö hoppuutti mua käyrille, mutta en meinannu päästä kävelee ku supistus kesti ja kesti ja kätilö ei uskonut et supistus kesti niinkin kauan ku n.3min. Sain ilokaasun käyttöön, jota en oppinut koskaan käyttämään. Ja kivut senku jatku...ja auki olin vajaa 2cm..
n.klo 23 päästiin saliin, ja kätilö kysyi haluanko suihkuun vai petidinin? Kysyin saanko molemmat.. en saanut joten valitsin petidinin. Ja siitä alkoi helpotus. Rupesin istuu keinutuoliin ja nukahdin. Heräsin klo 02.00 kivun tunteeseen (sain nukuttua 3h). Kätilö tuli laittaa mua käyrille ja teki sisätutkimuksen. Olin 7cm auki. Kysyi haluanko epiduraalin ja sanoin joo. Mutta nukutuslekuri ei päässy tulee joten odoteltiin että tulee laittaa spinaalin jos sitäkään keritään laittaa.. Klo 03.00 lekuri vihdoin saapui ja sain spinaalin, olin 8cm auki. Kätilö meinasi välillä, että jos se jaksais kannustaa mua enempi ni olisin synnyttäny ilokaasulla, koska sen mielestä en ollut kovin kipeä ku en huutanut.
Oksitosiinitippa laitettiin vauhdittamaan suppareita. Mä aloin jatkaa taas unia ja 04.00 ktg käyrä alkoi piipittää ja kätilö pyyhälsi sisään. Sanoi että vauvalla taitaa olla hätä/kiire ulos. Syke oli 180 vaavilla. Kätilö tutki taas paikat ja olin 10cm auki, mutta ponnistuslupaa ei tullut. Vauva ei ollu vielä tarpeex laskeutunut. Jätti mut sitten pikkuhiljaa pukkaamaan vauvaa alemmaksi. Kätilö saapu takas 04.40 ja sain alkaa luvan ponnistelee. Täti koitti huudella mulle milloin pitää ponnistaa, mut tuli lopulta siihen tulokseen että pitää suunsa kiinni ja antaa mun ite hoidella ponnistamisen.
05.06 oli tyttö maailmassa ja äiti repesi mukavasti ku syntyi nyrkki poskella.
Isukki leikkasi napanuoran ja tyty pääsi vähäksi aikaa paidan alle. Ei saanut olla kauan aikaa ku hengitti vähän heikosti aluksi.
Istukka syntyi 9min. kuluttua ja kätilö sai veret päälleen. Ei vieläkään tietoa mistä sitä verta niin paljon tuli. Menetin verta 1,5l.
Lääkäri tuli kursimaan mua ja siinä menikin 1,5h. Sanoin vaan että voin synnyttää vaikka heti uudelleen kunhan lopettais sen ompelun.
Painoa neidillä oli 3556g ja pituutta 53cm, päänympärys 33cm.
Aamulla klo 09.00 kätilö tuli hakee mua suihkuun ja ajattelin, että ihanaa pääsee lämpimään suihkuun. Kyseli vointia ja sanoin voivani hyvin, niinpä lähettiin kohti suihkua. Suihkuun päästyämme kätilö sanoi että älä laita silmiä kiinni ettet pyörry. Seuraava havaintoni olikin että makaan lattialla selälläni ja ukko juoksee saranapuolelta sisään ja huutaa että mitä tapahtu..?
Elämäni eka pyörtyminen. Sainkin sitten kylmän suihkun, mustelmia ja haavan jalkaan. hb oli 90.
Osastolle päästyämme sain vauvan viereen ja päivä menikin nukkuessa. Kotiin päästiin 3pvän kuluttua. Synnytys oli kaikenkaikkiaan upea kokemus ja kammoa ei jäänyt.
Synnytyksen kokonaiskesto oli 9h15min.
Meillä oli siis ikimuistoinen hääyö, synnytyssalissa :)
t.Nia ja Noora, lempinimeltään sasi
viikot oli 40+5 ku tyttö synty. Olen meiän perheestä eka jolla meni yliaikaseksi. t. nia
Poika syntyi 18.11.05 klo 14.48 rv 39
Ke 16.11 oli aika käynnistykseen, mutta jouduinkin osastolle jo edellisenä päivänä raskausmyrkytyksen takia.
Keskiviikko aamuna sain ensimmäisen cytotec tabletin. Saatiin miehen kanssa perhehuone, minne päästiin odottelemaan, josko mitään tapahtuu. Ei mitään.. sain toisen tabletin 11 aikaan. Ei mitään.. vähän supisteli, mutta ei tuloksekkaasti. oltiin ke-to välinen yö perhehuoneessa ja aamulla osastolle takaisin. Lääkäri tuumas, jotta kattellaan viikonlopun yli, jos ei mitään tapahdu itestään, niin maanantaina taas käynnistellään.
Olin aivan rikki, kun oli osastoviikonloppu tiedossa..
Torstai-iltana mies lähti kotio ja jäin kattoo kotikatua. Sit meni lapsivesi ja lähdettiin synnytyspuolelle taas. Tarkkailuhuoneeseen odottamaan suppareita. Mies tuli yöllä sinne.
Klo 1 yöllä alkoi supistukset ja paheni siitä vaan. Sain peditiiniä ja menin suihkuun. Peditiinin ansiosta oksensin suihkussa ja nojasin altaaseen. Sitten lähdettiin synnytyssaliin, en juurikaan ollut vielä auennut siinä vaiheessa. Synnytyssalissa sain ilokaasun. Se oli mun toinen tuki ja turva miehen lisäks. Maski oli naamalla lähes koko ajan. Miehen piti jo sanoa, että ota se välillä pois, ettet pyörry.
Ja kipu koveni, taas sain isomman annoksen peditiiniä ja oksensin..
8 aikaan aamulla sain epiduraalin. Ja laitettiin oksitosiinitippa ja katetri.
Mutta luulempa, että se epiduraali ei oikein onnistunut, koska se vaikutus ei ollut niin hyvä. 9 jälkeen sain Paraservikaalipuudutuksen. Se onnistui hyvin, ei sattunut yhtään ja helpotti oloa huomattavasti.
10 aikaan aamulla ei vieläkään kuin 4-5 senttiä auki.
Sain vielä puolen päivän aikaan toisen paraservikaalipuudutuksen. Ihanaa. Mulla on niin heikko kipukynnys, että kaikki puudutukset mulle kiitos!
14 jälkeen sain alkaa ponnistamaan ku paine oli sitä luokkaa, että ei pystyny enää pidättelemään. Ponnistin ja ponnistin, mutta mitään ei tullu. Se oli ihan tajutonta kuinka lujaa sitä ponnisti mutta mitään ei tuu.
Louksi vauvan syke alkoi laskemaan ja se oli saatava sieltä ulos. Yks kätilöistä painoa koko painollaan vauvaa alemmas ja kaks kätilöä repi vauvaa ulos ja lääkäri oli valmiina ottamaan vauvan mukaansa. Niin se tuli sieltä 23min ponnistelun jälkeen ja äkkiä katkaistiin napanuora ja niin vauvaa vietiin toiseen huoneeseen. Huusin vaan, että miks se viedään pois ja kysyin mieheltä kumpi tuli. Poikahan se oli ja pian kuului huoneesta parkaisu. Voi mikä helpotus. Hetken päästä poika tuotiin happikaapissa meidän luo. Pisteet 5-7-10. Synnytysdiagnoosi oli hartiadystokia, eli hartiat oli niin jumissa. Syynnytyksen kokonaiskesto 13h48min. Kätilö tuumas kyllä, että pnnistaa osaan, mutta tässä tilanteesa se ei auttanut, kun hartiat oli niin tiukassa. Kuulemma vähän liian kookoas lapsi mun synnytettäväksi. Mulle siis tehtiin episiotomia ja sain 4 tikkiä.
Osastolla oltiin 5 päivää, kun pojalla oli bilirubiiniarvot koholla ja kalkkiarvot matalalla.
Oli aikas pelottava kokemus, mutta positiivista, että kivunlievitystä sai ja ens kerralla, mikäli sellainen tulee, niin seurataan lapsen kokoa tarkemmin eikä päästetä niin isoksi.
Voin mennä uudestaankin ;)
-marica
koko siis oli 4100g ja 52cm. Mies oli mukana koko ajan ja kylvetti pojan pari tuntia syntymän jälkeen.
Maanantaiaamuna klo 04 heräsin siihen, kun jotain lämmintä tulvahti alapäätä sänkyyn. Juoksin vessaan ja lattialle tuli lisää keltaista, paksuhkoa nestettä. Herätin mieheni ja sanoin, että lapsivesi tuli. Samalla alkoi taas supistukset tuntumaan, 8 min välein, kipeitä. Taas siitä syystä, että tällaista oli ollut jo pari viikkoa; iltaisin ja aamuisin useita tunteja, joskus koko päivän. Mutta ei tihentyneet koskaan. Soitettiin sairaallaan, ja käskivät tulla kahden tunnin sisällä. Keltainen väri oli kuulemma normaalia.
Seuraava vuorokausi vietettiinkin sitten tarkkailuhuoneessa. Paikat pysyi visusti kiinni. Supistukset oli säännöllisiä ja kipeitä, mutta pystyin kävelemään. Ravattiin portaita ylös alas, käytiin ulkonakin. Tiistaiyönä en saanut nukuttua ollenkaan supistusten vuoksi. Olin jo ihan poikki. Käyrää otettiin vähän väliä, ja supistuspiikit hipoivat taivaita, eivät mahtuneet paperille. Kyseltiin ties kuinka monennen kerran, että oliko varmasti lapsivettä, ettei vaan ollut virtsaa. Sitä kun ei sairaalaan saavuttuani ollut tullut lainkaan, ei edes pienenä tihkutteluna.
Tiistai aamuna lääkäri tuli ensimmäistä kertaa paikalle ja tutki paikat. Kalvot ei olleet puhjenneet, vaikka kätilö niin oli väittänyt. Eli lapsivesi on tullut jostain ylempää, kalvoihin tulleesta reiästä. Klo 8:30 puhkaistiin kalvot, ja supistukset voimistui heti aivan hirveiksi. Lapsivettä tuli järkyttävän paljon, ja se oli vihreää, puuromaista. Supistukset tuntui siltä, että puukkoa väännettiin selässä minuutin ajan, minuutin välein. Avautui nopeasti 2 cm asti. Sitten jumittui. 7 tuntia meni, mutta aina vain 2 cm auki. Luvattiin epiduraali, kunhan aukenisi 4 cm:iin. Mutta ei vaan auennut. Kokeilin suihkua (ammetta ei ollut), mutta ei tullut kuumaa vettä, haaleaa vain. Aquarakkulat ei auttaneet. Ilokaasusta tuli niin huono olo, että yleensä luovutin ja irrotin maskin kesken kaiken. Muuten olisi kyllä auttanut kipuun. En pysynyt tolpillani, mutten voinut olla makuullakaan. Mieheni piteli minua pystyssä milloin missäkin asennossa, jumppapallon päällä, etunojassa jne. Klo 16:30 maissa sain lopulta epiduraalin, vaikka olikin vain 2 cm auki. Siitä aukeni taivas! Nukahdin heti, ja herättyäni 1,5h päästä olikin 8 cm auki ja paineen tunne valtava. Yritin käydä vessassa, ei onnistuntu. Jouduttiin katetroimaan. Pian sain luvan ponnistaa, ja mieheni ja ihanien kätilöiden hyvällä kannustuksella ponnistin pojan maailmaan 35 minuutissa. Syntymäajaksi merkittiin klo 19:20. Ponnistus meni mielestäni hyvin, ehkä epiduraali vielä vähän auttoi, sillä kipu ei ollut niin pahan kuin avautumisvaiheessa. Heti kun pää oli syntynyt, imettiin lapsivettä hengitysteistä, koska poika oli kakkinut sinne veteen. En revennyt pahasti, muutamalla tikillä selvisin. Pojan mitat olivat 3976g ja 50,5 cm.
Ihana, tuuheatukkainen poikamme nostetiin rinnalleni. Hän rauhottui siihen ja katsoi minua isoilla tummilla silmillään. Olin hämmentynty ja onnellinen. Jalat tärisivät uupumuksesta. Pieni ei oikein osannut imeä, enkä minä imettää. sitä harjoiteltiin sitten myöhemmin. Makasin hiljaa sängyllä, kun kätilö laittoi tikkejä, ja kuuntelin maailman suloisinta ääntä; kuin värisevää pienen karitsan määkymistä... siellä mieheni kylvetti poikaamme.
Niinhän se meni että meidän poika ehti juuri ja juuri MARRASKUISEKSI..eli poika syntyi 30.11 klo 23.13 erittäin pitkän ja vaikean synnytyksen (19h) jälkeen kiireellisellä sektiolla. Oli mokoma tulossa kasvot edellä ja ennen kuin se huomattiin alkoivat sydänäänet laskea. Toimenpide sujui hyvin ja onnellinen isä sai pojan syliinsä jo 23.30. Strategiset mitat: pituus 49cm, paino 3815g ja pipo 34cm, 9/9 pisteen poika.
Synnytys käynnistyi 30.11 klo 1.30 ja jo klo 4 supistukset olivat säännölliset, 5min välein ja kesto 40-60s. Sairaalassa oltiin jo todella hyvissä ajoin kun en oikein tiennyt että onko tämä nyt sitä vai ei, joten päätettiin lähteä katsastamaan tilanne. Sairaalassa oltiin 6.15 ja tilanne oli kyllä ihan alussa. 11 aikaan supistukset jatkuivat 3min välein ja kesto noin 1,5min että aikamoista tuskaa, mutta avautuminen eteni hitaasti. Klo 14.00 siirryttiin saliin, ilokaasulle ja klo 16 sain epiduraalin joka kyllä todellakin oli taivas :))), lapsivesi meni myöskin samoihin aikoihin, mutta avautuminen eteni todella hitaasti. Kuumekkin nousi 38 asteeseen ja puolitoista vuorokautta valvoneena aloin olla ihan totaalisen uupunut. Sydänäänissä tuli lieviä muutoksia jo klo 20 aikaan ja klo 22.45 teki lääkäri päätöksen sektiosta, tällöin olin jo auki 9cm. Sitten minua vietiin leikkuriin kauhealla vauhdilla ja viisi ihmistä hääräs yhtä aikaa ympärillä laitellen piuhoja ja tehden muita valmisteluja. Spinaalissa sektio tehtiin ja heräämössä olin puolenyön aikaan. Mies ja poika tulivat pikaisesti minua sinne katsomaan ennen osastolle siirtoa, minut siirrettiin heidän luokseen klo3. Onneksi saimme sairaalassa perhehuoneen ja rakas avomieheni osoitti kuinka äärettömän ihana ja välittävä hän on (sain haavalle sisäpuolelle kunnon hematooman joka painoi hermoa ja aiheutti hirvittävän kivun, liikuntarajoitteisuutta kesti 2viikkoa).Mies hoiti poikamme lähes tulkoon kokonaan ja lisäksi hoiti myös minut., sairaalassa ollessa auttoi sängystä ylös ja vessaa jopa housut jalkaan ja siteen vaihdoissa avusti, ruuat ja juomat toi viereeni. Vielä kotonakin meni reilu viikko ennen kuin pystyin itsenäisesti poikaa hoitamaan ja sitten vasta oikeastaan alkoi minun ja vauvan tutustuminen toisiimme. Tähän asti olin ollut vain ruoka-automaatti (ainakin tuntui siltä). Pikkuhiljaa myös minun voimat palasivat ja elämä tuntui voittavan. Aikamoinen kokemus mutta ei silti mitään pelkoa synnytystä kohtaan jäänyt.
Meillä siis mentiin reilusti yliajalle -kun oltiin 12pv yliajalla, mentiin synnärille tutkittavaksi, mukana jo sairaalalaukku siinä toivossa, että ottaisivat jo käynnistettäväksi, mutta läkäri tekikin vain vähän kovakouraisemman sisätutkimuksen siinä toivossa, että synnytys käynnistyisi itsestään, ja lähetti midät vielä takaisin kotiin. Kipeitä supistuksia minulla ei ollut koko raskausaikana, eikä niitä ilmestynyt myöskään kotona odotellessa. Turhauttavaa!!!
13. yliaikapäivänä mentiin sitten osastolle niinkuin lääkärin kanssa sovittiin edellisenä päivänä ja sain käynnistyskapselin, joka vaikuttikin heti seuraavana yönä. Aamuyöstä sain kipulääkepiikin supistuksiin ja puolen päivän aikoihin päästiin saliin, koska paikat olivat auki 6cm. Salissa sitten köllöteltiin jonkin aikaa epiduraalin ja ilokaasun voimalla, välillä enemmän, välillä vähemmän supistellen. Vauvan sydänäänet oli koko ajan hyvät, mutta äitiliinin voimat alkoivat loppua, koska aamuyöstä saatu kipulääke teki pahanolon, joka sai vedenkin tulemaan ulos. Kuuden aikaan illalla sain alkaa ponnistamaan ja ponnistamista kestikin sitten puolitoista tuntia, koska supistukset harvenivat välillä jopa 9 minuutin väleille. Sain jossakin vaiheessa myös jonkinlaisen piikin, jonka piti rentouttaa lantionphjan lihaksiani, jotka vissiin olivat superkunnossa vanhan ratsastusharrastukseni ansiosta ;)... Lopulta lääkäri tuli paikalle ja imukuppia kokeiltiin kolme kertaa, ja koska vauva ei mahtunut tulemaan (vaikka synnytystapa-arvion mukaan hyvin piti mahtua!!!), päädyttiin hätäsektioon.
Lähes neljä ja puolikiloinen, 53cm pitkä poika syntyi lopulta 3.11 tormakkana ja tosi nälkäisenä -ei mikään ihme, jos normaalisti melkoinen syöppöäippä ei ollut saanut koko päivänä muuta kuin tipasta saatavan ravintoliuoksen... :)
Sairaalareisu venähti lopullta melkein viikon mittaiseksi, koska poika kävi ottamassa vauhtia vauvatehon tarkkailussa tulehdusarvojen takia. Nyt kaikki kuitenkin hyvin ja vauva kasvaa kovasti :)
elikkä...
... en kokenut yhtään kivuliasta supistusta odotusaikana, joten olin aika varma, että kun hetki koittaa, tunnen sen kyllä. Ja 23.11. illalla nukkumaan käydessäni alaselässä hieman jomotti kuten menkkasäryissä ja ajattelin, että nyt tänä yönäkö...
Heräsin 02 siihen, että jotain lurahti pöksyihin. Samalla tunsin supistuksen. Köpötin vessaan, ja verta ja jotain epämääräistä limaahan siellä... Siistittyäni itseäni kömmin takaisin petiin. Supistuksia tuli 10 minuutin välein. En saanut nukuttua, vaan siirryin sohvalle yöchattiä telkkarista seuraamaan. Mies nukkui autuaan tietämättömänä :)
Klo 06 soitin TYKSiin ja varmistelin, missä vaiheessa kannattaa tulla. Supisteli edelleen 10 min välein. Ensin hoitaja sanoi, että ei vielä kannata, mutta kun kuuli, että oli tullut kirkasta verta, käski rauhallisesti lähteä sinne päin. Ei muuta kuin miestä herättämään :)
Klo 07 olimme TYKSissä. Käyrille, ja klo 09 päästiin huoneeseen & sairaalan vaatteisiin. Klo 10 lääkäri tutki ja sanoi, että ei tämä ole vielä käynnistynyt, että voisit kotiin kyllä lähteä, kun ei sitä tiedä, koska se alkaa. Sanoin, että niin, en minäkään tiedä koska se alkaa... En pelännyt lähteä kotiin, mutta jotenkin tuntui turhalta edestakaisin ajelu. Onneksi kätilö sanoi, että voit olla täällä pari tuntia. Käykää vaikka tuolla portaissa kävelemässä...
Sitten käveltiin ja käveltiin. Supistuksia alkoi tullakin 5 min välein, ja klo 12 katsottiin synnytyksen käynnistyneen. Supisteli, mies hieroi selkää, katseli telkkua ja kävi syömässä.
Klo 14 tai 15 menin lämpimään suihkuun.
Klo 16 aloitin ilokaasun nauttimisen.
Klo 17 pyysin epiduraalia. Sanoivat, että koita jaksaa puoli tuntia, ettei vaan eteneminen pysähdy. En muista, paljonko olin tässä vaiheessa auki... ehkä 4cm.
Klo 18 sain epiduraalin, joka vei kivut 4 tunniksi.
Klo 22 tunsin taas supistuksia. Aattelin, että ei tässä vielä lisäannosta tarvita... Kuudes supistus oli jo TOSI kipeä. Ulisin lisää lääkettä... Sain lisäannoksen, ja samalla puhkaistiin kalvot, jotta saatiin vähän vauhtia asiaan.
Painontunne lisääntyi ja kummastelin, että tämähän tuntuu kuin jättimäiseltä kakkahädältä :) Loppuvaiheen avautuminen sattui epiduraalista huolimatta. Imppasin kaasua, kiristelin hampaita ja murisin aina supparin aikana. Se auttoi!
Lopulta tuli ponnistamisen tarve, vähän ennen puoltayötä. Ponnistelin siinä aikani, kunnes pää näkyi... ja meni takaisin. Päätin, että seuraavalla työnnän pään ulos, vaikka sattui. Plup, sieltä se tuli ja kokeilin sitä nopeasti. Poju huuteli jo tässä vaiheessa... :) Kätilö sanoi, että nyt vauva tulee ilman supistustakin, ponnista vain, kun jaksat. Keräsin hetken voimia, ja lykkäsin... ja kuului LOISKIS ja IHANA helpotuksen tunne valtasi kroppani! Poju syntyi ja loput lapsivedet loiskahtivat vauhdilla reilun puolen tunnin ponnistamisen jälkeen.
Napanuora oli lyhyt, joten isukille sakset kouraan, jotta saatiin vauva rinnalle. Ai että, mikä hetki. Olin NIIIIN varma, että parun täysillä (olen aikas herkkä), mutta ei kun hymyilimme vain silmät soikeina ja tervehdimme aikaansaannostamme. :) Ihanaa. Tuntui, kun olisin ollut kuvainnollisesti kahtena kappaleena: navasta ylöspäin oli ihanaa, perheen kohtaaminen, ja alaspäin jotain märkää ja ihmisiä hääräämässä. Pojumme sai täydet kympit :)
Istukka syntyi 15 min kuluttua. Selvisin yhdellä pienellä tikillä, ja olin siitä älyttömän onnellinen. Osastolla tuli seuraavana päivänä jälkisupistuksia, jotka tuntuivat vain imettäessä omituisena, voimakkaana kipuna jaloissa! En tajunnut edes, mistä oli kyse, mutta pakko oli buranaa pyytää.
Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi todella hyvä mieli, kun kaikki meni mielestäni niin hienosti. Ei pelota seuraavan tekeminen. Ihmettelin vain, kun luulin, että kaikille annetaan peräruiske... Mutta eipä sekään nolottanut, oli vähän muut asiat mielessä :)
Pojumme oli 3755g ja 52 cm.
elikkä elikkä, katsotaan mitä vielä muistan tosta synnytysreissusta :D
Torstaina (24.11.) supisteli koko päivän, 12 alkaen. Väli pieneni ja pieneni ollen välillä 3min. Supistukset eivät kuitenkaan kestäneet kovin kauan.
Neljän aikaan päivällä lähdimme sitten näytille sairaalaan.
Istuminen, seisominen ym oli jo tuskallista!
Automatkalla pysähdyimme Linnatuleen kohdalla, en pystynyt enää istumaan paikallaan. Vähän ajan kuluttua jatkoimme sitten matkaa jälleen.
Pääsimme sairaalaan, ja eikun käyrille. Supistukset tuntuivat mutta käyrillä ei mitään näkynyt.
Melkein tunnin käyrittelyn jälkeen menimme valmisteluhuoneeseen. Sain siellä sairaalavaatteet ym. ja lähdimme tarkkailuhuoneeseen. Mies sai olla tarkkailuhuoneessa yötä.
Tarkkailussa olimmekin perjantaihin saakka.
Käyriä käytiin vähän väliä ottamassa. Sain jonkun pistoksen, joka vei supistusten kivut pois ja päälle nukahtamislääkkeen.
Heräilin silti koko yön, joten se siitä sitten.
Aamulla heräsin kuuden aikaan, jolloin tultiin taas ottamaan käyrää.
Tuntemukset olivat lähes hävinneet. Istuminen alkoi käydä kyllä kipeää!
11 aikaan sain sitten ruuan ja kirosin kun aikoivat lähettää jo kotiin. (Käynnistystä oli yritetty jo viikkoa aiemmin mutta tuloksetta lähettiin silloinkin kotiin)
Yhden aikaan lähdimme kotiin. Lääkärikin kävi toppuuttelemassa minua. Sanoin etten tule maanantaina ja sitten taas keskiviikkona tänne. Mutta piti kuulema tulla. Tilanne oli sormelle auki ja kohdunkaulaa jäljellä 1cm.
Perjantaipäivän minä nukuinkin. Kahdesta kahdeksaan maitti mulle uni.
Kasin jälkeen lähdimme miehen veljelle saunomaan. Saunassa alkoi taas tuntua kamalalta ja istuminen oli tuskaa!
Lähdimme kotiin ja menin takaisin sänkyyn.
23 aikaan heräsin, lähettelin viestejä kaverilleni, joka oli kotiutunut juuri Intiasta. Kävin avaamassa makuuhuoneen parvekkeen oven, oli tuskaisen kuuma!
23.30 aikoihin tuntui kuin vauva olisi potkaissut itsensä läpi mahasta.
Juoksin vessaan, tuntui että nyt tulee pissat housuun. Pääsin kylppäriin niin lapsivedet luikahti ulos voimalla. Huusin miehelle että tule kattomaan. Siinä sitä sitten ihmeteltiin :) Kävin soittamassa sairaalaan että koska tarttee tulla, kaksi tuntia olisi kuulema aikaa.
Menin suihkuun, aloin tuntemaan kipuja, mutten sietämättömää kipua.
Olin suihkussa varmaankin puoli tuntia. Sieltä tullessa en meinannut enää pysyä pystyssä! Huusin miehelle että tietokone kiinni NYT MENNÄÄn!
Lähdimme sitten ripeästi, minä kipeänä ja kireänä kuin ampiainen. Puolen tunnin matka sairaalaan oli kamalin ja pisin ikinä!
Supistusten tasainen väli oli viisi minuuttia ja tällä kertaa ne kesti ja kesti.
Vihdoin pääsimme sairaalaan n.klo 00.30, kohdunsuu auki 3cm.
Sain sairaalavaatteet, taas. Kävelimme saliin, minä tuolla viiden metrin matkalla kahden supistuksen voimalla. Kätilö kyseli kivunlievityksistä ja sanoin että ihan sama, kunhan jotain saa. Suositteli epiduraalia.
(tästä lähtien muistikuvani ovat erittäin hämärät..)
Minulta mitattiin lämpö, 39. Eikuin verikokeet. Crp:t (tulehdusarvot) olivat koholla. Antibioottiin siis.
Epiduraali tilattiin jossain vaiheessa ja sain sen kolmen aikaan yöllä. Olin silloin auki n.6cm.
Epiduraalin laitto oli inhottavaa. Anestesialääkäri tökkäsi kerran " ohi" ja jalkani sai jonkun sätkyn, sanoi vain että EI SAA LIIKKUA.. ole nyt liikkumatta kun osuu johonkin hermoon tms.
Ultra tehtiin, pissahätä oli mutta vessassa käydessä ei tullut mitään.
Epiduraalia lisättiin noin tunnin välein.
Neljän aikaan, kun kivut olivat poissa istuskelin keinutuolissa ja pesin hampaita :) Keinutuolissa viihdyin parisen tuntia.
Kuuden aikaan lääkäri tuli tekemään tutkimuksen jälleen, kohdunsuu 8cm auki, reunoja jäljellä jonkun verran, vauva +2tasossa.
Seitsemän aikaan aloin saamaan kummallisia vilunväristyksiä ja oksenkin pitkin sänkyä ja lattiaa. Lääkäri määräsi oksitosiinitipan, supistukset alkoivat heiketä.
Tippa lopettiin aika nopeasti sen aloittamisen jälkeen, ehkä puoli tuntia meni miedolla annoksella.
Kahdeksan-puoli yhdenksän aikaan sain lisää epiduraalia, ja tehtiin sisätutkimus auki 8cm, vauva ei laskeutunut.
Yhdeksän aikaan lääkärit ja kätilöt (synnytyksessä oli mukana opiskelija) pamahtivat sisään. Seuraavaksi näen että vierelläni on toinen sänky. Opiskelija ajeli jo karvojani pois. Olin aavistellut sitä jo aiemmin, sektioon sitä mentiin. Opiskelija puhui että mies voi tulla mukaan, muttei päässytkään.
9.15 olimme kiireellä jo matkalla sektiosaliin.
En ehtinyt miehelle sanomaan mitään ennen lähtöä.
Sektiosalissa hyöri ja pyöri ihmisiä, minua käänneltiin ja väänneltiin.
Molemmat kädet sivuille, verenpainemittari käteen. Kolme tippakanyylia oli jo siinä vaiheessa käsissäni.
Ensin puudutettiin epiduraalilla, jalat puutuivat mutta maha ei. Lisää lääkettä. Ei vaikutusta. Anestesialääkäri sanoi että jos ei muu auta niin nukutetaan. Siinä vaiheessa puuduttelua ja kääntelyä oli kestäny reilu tunnin.Sanoin että kyllä saatte jotai yrittää kunhan ei nukuteta!!
Lupasivat kokeilla spinaalipuudutusta, kerran. Minulle ei oikein saa näitten makkarakerrosten läpi helposti piikiteltyä.
Heti ensimmäisellä kerralla onnistui ja alkoi tulla kiire saada instrumentit kasaan. Niitä ei varmaan oltu laitettu epätodennäköiset onnistumisen takia valmiiksi...
Huh- se onnistui ja puuduin.
Leikkaus aloitettiin. Hoitaja tai lääkäri pääni vieressä kertoi mitä tapahtuu. Hän sanoi että kohta on lapsi maailmassa ja aloin itkemään hysteerisenä. Vähän tuon jälkeen kuului ensimmäiset itkut. Hälinä alkoi, yksi huutaa syntymäaikaa 11.07, toiset häärivät lapsen ympärillä. Kysyin hädissäni että miksi vauva kuulostaa tuollaiselta?!?
" se on ihan normaalia" Vauva kuulosti ihan ankalta. Vatsastani hänet nostettiin " hoitopöydälle" jossa imettiin lapsivedet pois. Lapsivesi oli vihreää ja vauva oli niellyt sitä.
Vauva näytettiin äkkiä minulle, kapaloitiin ja sitten vauva, kätilöt ja lastenlääkäri katosivat.
Jonkun ajan kuluttua puhelin soi " 5160g, 55.5cm, pisteet 8-8"
Pisteet menivät jäntevyydestä ja väristä.
Kursiminen alkakoon siis. Haavan kokooon ompeliminen oli järkyttävää! Puudutus alkoi oikealta puolelta katoamaan. Maha oli vielä auki ja sitä kuivattiin, niin tunsin semmoisen tuskan mitä en ennen ole kokenut. Huusin happimaksin takaa tuskissani. Sain kaksi ampullia puuduttavaa ainetta ja se auttoi. Vähän ajan päästä taas tuntui tuskaiselta ja yksi lisää. Jonkun aikaa meni ja taas piti laittaa yksi.
Silmäni alkoivat lurpsumaan ja kysyin että haittaako jos nukahdan.
En muista ollenkaan sitä kun minut vietiin heräämöön. Heräämöstä vasta muistan että tultiin taas ottamaan verikokeet. Hemoglobiini 82. Eikun verta tilaamaan.
Heräämössä ei tarttenut kovin kauan olla, koska jalkoihini palasi tunto nopeasti.
12.30 aikaa olinkin sitten takaisin synnytyssalissa.Kyselin mieheltä, että kävivätkö ne näyttämässä vauvaa ja että kylvetitkö. Ei olleet käyneet, miehelle oli vain kerrottu että vauva on syntynyt ja tuotu onnittelumalja. Kätilö tuli laittamaan antibiootteja ja sanoi että lastenlääkäri tulee käymään. Menin paniikkiin!
Lääkäri tuli. Hän seisoa sänkyni päädyssä ja kädet ristissä, vakavan näköisenä. Ensimmäiset sanat olivat, hyvät uutiset ovat että lapsi on hengissä mutta huonot uutiset ovat että kaikki ei ole kunnossa.
Lääkäri alkoi kertomaan sydämen sivuäänestä ja kyseli veljeni tilanteesta (hänellä on " sydämessä reikä" )
Hän kertoi että vauva lähtee Lastenklinikalle, jossa on päivystävä sydänlääkäri. Siellä tehtäisiin sydämen ultra. Jos kaikki on hyvin tai ei tarvita kiireellistä hoitoa, vauva pääsee mahdollisesti samanapäivänä takaisin Hämeenlinnaan. Mutta voisi olla että vasta seuraavana päivänä, jos matka on rasittanut pientä.
Isää hän pyysi mukaan teholle, jos haluaa nähdä lapsen ennen lähtöä.
Sain kännykkäni ja soitin äidilleni. Itkin hysteerisenä. En muista tuosta puhelusta oikeastaan mitään.
Puhelun jälkeen lähdinkin sitten (kävellen, heh..) sängyllä osastolle.
kolmen aikaan vastasyntyneiden teholta tuli hoitaja käymään. Hän kertoi että vauva ja lääkäri ovat tulossa takaisin. Huokasin helpotuksesta!
Illalla äitini ja veljeni tulivat käymään. Yritin nousta ylös, jotta olisin päässyt teholle käymään. (vauva oli happi/keskoskaapissa)
Nousu ei onnistunut, korvissa soi.
Isä ja mummo lähtivät siis teholle käymään.
Seuraavana päivänä pääsin itsekin käymään siellä.
Ensimmäiset vuorokaudet olivat hirveimpiä elämässäni. Vauvalle jouduttiin antamaan antibiootti, sokeriliuosta, kipulääkettä, ottamaan koko ajan verikokeita. Lisähappi meni 6vuorokautta.
Mutta mutta, loppu hyvin kaikki hyvin. Keskiviikkona 30.11. sain pojun ensimmäistä kertaa syliin.
Kipulääkettä ei tarvittu enää, sokerit olivat hyvässä kunnossa, antibiootti menisi joka tapauksessa 7vrk, sydämen sivuääni heikkeni koko ajan, happi väheni päivä päivältä.
Mikä pojulla sitten oli. Lyhyesti pulmonaarinen hypertensio. Se on yleinen isokokoisilla vastasyntyneillä. Joku suoni ei sulkeudu ja tämän vuoksi happi tai veri ei kulje kunnolla.
Kotiin pääsimme 5.12. eikä sen jälkeen ole sairaalaan tarvinnut palata :)